Luterilaisessa ja helluntai opissa on paljon yhtenevää, joskin on niitä oppierojakin. Niistä en mielellään keskustele, siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Miksi syödä toisiamme. Raamatussa, muistaakseni Paavali kirjoitti" vapauteen Kristus meidät vapautti".Mitähän Paavali mahtoi tällä tarkoittaa?
Vapauteen
matias
12254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kirjoitustaan: "Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia", (1.Kor.7:23). Tämä kohta monen muun saman suuntaisen lausuman kanssa on rohkaissut minua itsenäiseen ajatteluun. Olemme Kristuksen orjia, emme ihmisten emmekä seurakuntien.
Tämä sana on hyvin ajankohtainen tänäkin päivänä. Kristityn elämässä kun on niitä sääntöjen asettajia aivan tarpeeksi" elä tee sitä, älä tätä,tuommoinen ei sovi ja lisäksi voi olla että omat paimenet jo rajoittavat". Vaikka vapauteen kristus meidät vaputti, niin kuitenkin näitä uhkia on koko ajan.
koti on tärkeä osa elämästä .
Eikähän tapana ole naapurin kotiakaan sotkea,vai?
Kyllä henkilö kohtaisesti tahdon koroittaa hengellisen kodin suurta merkitystä uskon vaelluksessa ja srk:oon yhteydessä et sisaret ja veljet sovussa elävät ja et heillä olisi myös "isät ja äidit".
kyllähän hengellinen koti tietenkin on tärkeä. Tein alustuksen sen vuoksi, että minusta kristityn elämään olennaisesti kuuluu vapaus. Emmehän muuten olekkaan kristittyjä.
vapaus on sekin et kodin uskossa saa valita myös itse .
hengelliseen kotiin ei synnytä vaan näen et kodin valitset itse ,verratakseni fyysistä kotia.
Vain omakohtaisella uskolla on merkitystä. Voimme korottaa itsemme millaisen hengellisen johtajan asemaan tahansa, mutta se ei tee meitä uskossa vahvemmaksi eikä hengessä viisaammiksi.
Kun Kristus kutsuu, Hänen kutsuaan kannattaa kuunnella. Silloin ihminen on vapaa. Jeesus kutsuu meitä aivan jokaista ottaen huomioon jokaisen oman elämäntilanteen ja taustan. Hän antaa viisautta tehdä niitä omia valintoja.
olet hyvä esimerkki siitä, kuinka yksittäisen raamatunjakeen perusteella voi rakentaa omia teologioita.
paavali jatkaa nimittäin jakeessa 24 "pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu" ja jatkaa eteenpäin opettamalla "jos olet sidottu vaimoon..." eli ei uskoontulon takia tarvitse vaimosta eroa ottaa, vaikka tämä ei samassa uskon veneessä istuisikaan jne!!
Sinä ekivaari jatkat asiaa ihan oikeaan suuntaan! Kiitos! Nyt varmasti monille selvisi se mitä olen tarkoittanut! Tarvittaessa voin kertoa omakohtaisia kokemuksiani siitä, miten minun ajatuatani on yritetty muuttaa yhteisön hyväksyttyjen sääntöjen mukaan. Itsenäisenä ja jopa itsepäisenä ajattelijana se ei kuteinkaan onnistu!
Nyt sinä esitit sen mitä minä olen koko ajan yrittänyt selvittää tällä palstalla. Että Kristuksessa vapaa on todella vapaa! Ei minkään seurakunnan oppien mukainen orjuus vaan vapaus Herrassa Lunastajassamme. Omilla aivoilla ajatteleminen on, ei vain sallittua, vaan myös tuiki tärkeää.
Luterilaisena uskon, että teillä helluntai srk on riittävä oppi pelastumiseen niikuin täällä omallakin puolella. Oppi antaa kuitenkin hyvät suuntalinjat ja toimintalinjat, niin että voimme toteuttaa Herramme antammaa työnäkyä elämämme arjessa ja pyhässä. Raamattu on sentään aika laaja kokonaisuus, ei sitä muutamaan vuoteen kaikkea sisäistä, usein siihen tarvitaan koko elämänkaari ja sittenkin voimme vielä todeta, kuinka vähän me loppujen lopuksi ymmärsimme. Tälläinen on Herramme aarreaitta.
Mutta vapauteen Kristus meidät vapautti, itsenäiseen ajatteluun ja toimintaan yhdessä lähimmäistemme kanssa ja elämään Kristuksessa Jeesuksessa lihaksi tulleessa Herrassamme tätä elämää todeksi, niin että, hänen sanansa ja henkensä tulee todeksi meissä ja saa kohdata kaiken sen minkä me kohtaamme.
Jälleen olet oikeassa Matias! Ei meillä pitäisi olla uskontorajoja, kun elämme Kristuksen antamassa vapaudessa. Niin kuin olen sanonut, niin sanon nytkin, etten kuulu helluntaiseurakuntaan, enkä mihinkään muuhunkaan kirkkoon. Tällä en tarkoita moittia sitä, joka kuuluu, vaan todeta sen, että Gerra kuljettelee meitä vain eri teitä, vaikka päämärämme on sama!
Itse olen ajatellut tätä elämää. Maailman laajuisesti ajatellen meitä on moneen lähtöön. On eri yhteiskunta luokat, erilaisia yht kunta järjestelmiä, eri kulttuureja jne...On oikeastaan hyväkin, että on eri kirkkokuntia, tulee tässä monisäikeisessä maailmassa kaikki tavoitettua itselle sopivalla tavalla. Toisaalta kirkkojen keskinäinen krtiikki auttaa pitämään oppia puhtaana. Toivottavasti tämä on kirkkokuntien välillä hyväksytty.