Jos ette jaksa käydä sivaria niin lukekaa tämä

Sihari

Lääkärin tarkastus.

Kävin hädintuskin peruskoulun olin siellä häirikkö. En saanut jatko-opiskelupaikkaa peruskoulunjälkeen ja jäin tyhjän päälle.

Heti kun täytin 18 menin sossuun sain asunnon ja rahaa. Minua yritettiin myös useaan otteseen laittaa eri koulutuksiin, mutta käytökseni ansiosta lensin niistä aina pihalle. Käytin naispuolisesta opettajasta titteliä Huora ja Miehestä Homo. Vietin 16-18-vuoteni huostaanotettuna eräässä perhekodissa. Siellä oli myös muita samanhenkisiä sähläreitä.Tuolloin myös päihteet tulivat kuvioihin.

Päätin jo tuolloin, että töihin en koskaan mene, ammattia en hanki, enkä myöskään mene armeijaan. Olin kuullut paljon huhuja kuinka sen voi välttää ja saada ne kuuluista hullunpaperit.

Lääkärille meno päivä tuli. Olin varustautunut sinne siten, että päälläni oli maanviljelijän haalarin. Jalassa liian isot kumisaappaat jonka sisään ja kärkiin hieroin koiran kakkaa. Keräsin koirankakkaa vielä lisää erästä toista tarkoitusta varten.

Ennen kuin menin sisälle terveyskeskukseen heitin keräämäni ulosteet maahaan ja hypin niiden päällä. Tämän jälkeen menin lääkäriin haisevana jne. Olin ajanut mm. toiseltapuolelta kokonaan tukan pois ja toiselta en. Kaljulle puolelle olin tussilla töhertänyt anarkiasti A:an ja hakaristin.

Kun tuli aika mennä lääkärrin. Nuorehko mieslääkäri huusi "oletko sä ihan pimee?"

Pistin molemmat kädet korville ja ja aloin huutaa korkealta ja kovaa " Uii,Uiii,Uii,Uii,Uiii,Uii."

Lääkäri häipy jonnekkin tuli pian kahden ambulanssi kuskin kanssa. "selvä tapaus viekää" Sanoi lääkäri kuskeille ja antoi heille jonkun lapun. -Yes, ajattelin tämhän tietä mielisairaalaa. Koko automatkan pidin silmiä kierossa ja huusin "pavilionki, Pavilionki,pavilionki."

Ja oikeassa olin pöpilään minut vietin. Aluksi sielä otettiin pois kakkaset saappaani ja minut työnnettiin suihkuun ja annettiin sairaalan vaatteet. Sitten minut vietiin psykiatrin eteen puhuteltavaksi samassa huoneessa oli 2kpl mieshoitajia ja 1 vartija.

Lääkäri alkoi kysellä voinnistani ja olenko ennen ollut psykoosissa (nauroin partaani) Yritin vastata lääkärille jotain mutta jätin aina lauseen kesken, jotta minusta olisi välittynyt umpihullu vaikutelma.

No olin siellä 4-päivää. Aloin meinaan pikkuhiljaa "parantua." Armeijasta oltiin ilmoitettu psykiatrille, ettei minulla ollut enää mitään asiaa edes pyrkiä asepalvelukseen. Juuri sitä hainkin. Nyt olen onnellinen melkein eläkeläinen. Tosin Sossusta mun kaikki rahat tulee,,,

3

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Halla-soini

      Ja nyt olet Perussuomalisten kantavia voimia. Ajatella, niin se vaan joskus menee, eikö niin Jussi?

    • OrjuusKasvaaaa

      Aloittajan kannattaa pyrkiä eläkkeelle mahdollsimman pian. Takuu eläke antaa kivasti rahaa ja ei tarvitse ottaa työmarkkinatukitöitä vastaan joita vaalien jälkeen varmasti riittää karenssinuhalla. Onhan monen puolueen ohjelmassa työllä Suomi nousuun, mutta palkoista ei mainita. Töitähän riittää varmasti joka työpaikassa hirveästi, mutta palkkaa ei meinata maksaa millään paitsi suhteilla työllistyville.

    • eläkeukko

      Ei sulla vielä silloi mitään partaa ollut. Lie joitain haivenia haaravälissä jo orastanut.
      Hyvä tarina sinällään. Kyllä sinussa on aineksia lasten kirjailijaksi. Yleensähän luovuutta pursuvat ihmiset on sillä rajamaalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      67
      2483
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2147
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2097
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      97
      2097
    5. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1875
    6. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      580
      1819
    7. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      106
      1680
    8. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      16
      1648
    9. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      60
      1604
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      41
      1423
    Aihe