Onko ihmisillä niin pahaolo ja vaikeaa sietää niitä kaikkein lähimpiään, eli perhettään,että pitää turruttaa aistinsa viinalla ja huumeilla ? Ja vaarantaa vielä muidenkin henki ? Suomi alkaa olla samanlainen räkälä, kuin tämä itänaaapuri.
Pääsiäisen poliisitiedotteista paljastuu humalaisten ja kaahareiden juhla. Liikenteessä oli paljon huumekuskeja.
"Lopella amfetamiinia ja kannabista käyttänyt pakettiauton kuljettaja ajoi henkilöauton perään ja edelleen vastaantulevien kaistalle lauantaina. Kuljettajalla ei ollut voimassaolevaa ajokorttia, ja ajoneuvovero oli maksamatta. Henkilövahinkoja ei tapahtunut.
Valtatie kolmella Lempäälän kohdalla 21-vuotias mies kaahasi henkilöautollaan poliisipartion ohi huomattavaa ylinopeutta. Autolle mitattiin nopeudeksi 166 kilometriä tunnissa, kun tiellä oli 120 km/h:n nopeusrajoitus. Poliisin laitettua hälytysvalot päälle kuljettaja kiihdytti karkuun niin, että nopeus nousi 200 kilometriin tunnissa. Kuljettaja jäi takaa-ajon jälkeen kiinni - metsätiellä lumihankeen.
Kittilän ja Levin alueella puhallutettiin 365 moottorikelkan kuljettajaa. Yhtä kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta.
Lisäksi Levin ympäristön moottorikelkkareiteillä mitattiin useita ylinopeuksia. Suurin mitattu nopeus oli 112 kilometriä tunnissa, kun nopeusrajoitus on 60 km/h. Kyseisen kelkan kuljettaja määrättiin ajokieltoon. Poliisi kirjoitti moottorikelkkailijoille 11 rangaistusvaatimusta tai rikesakkoa sekä 44 kirjallista huomautusta pienemmistä rikkomuksista.
Kuhmossa Lentiiranvirstalla mies autoili puhalluskokeen mukaan 2,35 promillen humalassa. Järvenpäässä toinen mies peruutti autonsa läpi omakotitalon lauta-aidasta ja pakeni paikalta, mutta peruutti lähellä tapahtumapaikkaa ojaan. Hän puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 2,08 promillea.
Myös pahoinpitelyt työllistivät poliisia, esimerkiksi pääsiäislauantaina Kuopion alueella tarvittiin poliisia kuusi kertaa ratkomaan parisuhde- tai perheväkivaltaa.
Nämä uutiset ovat vain murto-osa poliisin pääsiäisestä."
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisin-vinkkelista-paasiainen-on-yhta-ryyppaamista/4971058

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo on kai nimikisristttyjen ja ateistien..tapa viettää pääsiäistä..
Eikö palstan kommareilla ole mielipidettä kännisekoiluistaan ?