Tulisiko Suomi24 kilpirauhaspalstan nimeä vaihtaa?

Osuvampi nimi taitaisi olla mielenterveyskuntoutujien palsta. Eihän täällä muuta olekaan kuin endokrinologien salaliittoteorioista ja keksityistä internet sairauksista jauhavia ihmisiä. Häpeäisitte edes. Pilaatte oikeaa kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavien maineen, kun joku saattaa vahingossa yhdistää heidät tähän luulosairaaseen ja päästään kajahtaneeseen porukkaan.
1575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ei vajaatoiminta ole ainoa kilpirauhassairaus.

Äänestä
  • > Ei vajaatoiminta ole ainoa kilpirauhassairaus.
    Totta. Ja vajaatoiminnassakin "hiljainen enemmistö" on niitä joilta Thyroxin-lääkitys poistaa oireita hyödyksi asti. Endokrinologiyhdistyksen suhtautumisvaikeudet alkavat kun synteettinen T4 muuttuu tehottomaksi tai suorastaan oireita pahentavaksi. Periaatteessa myöntyvät "yhdistelmälääkitykseen koeluonteisesti" mutta niin pienellä T3-määrällä että ei varmasti tehoa.
    Uusimmat tutkimukset vahvistavat prof Välimäen pari vuotta sitten mainitseman eli että pelkällä T4:llä ei päästä terveiden ihmisten arvoihin ja jopa sellaisen kummallisuuden että ihmiskehossa eri elimet vaatisivat erilaisen Thyroxin-annoksen. Johtopaatös mm. endokrinologeilla Bianco ja Wiersinga on että kaikessa hoidossa olisi hyvä olla T3-hormoni mukana

    Äänestä

  • > Ei vajaatoiminta ole ainoa kilpirauhassairaus.
    Jossain 2011:n tilastossa vajiksia 220 tuhatta, ylitoimintoja 5 tuhatta

    Äänestä

  • Tätä mietin,että kun kilpirauhanen on kokonaan poistettu ja Thyroxinlääkitys on loppuiän,niin onko silloin enää kilpirauhassairautta? Tyhmä kysymys,mutta kysynpä kumminkin.

    Äänestä

hehe itehän täällä jauhatte funkkislääkärien salaliitoista suu vaahdossa, vaikkei teitä edes mitkään kilpirauhasasiat vaivaa. Kuka jaksaa niin paljon nähdä vaivaa laittaakseen kapuloita potilaiden rattaisiin, jos ei muu elämä ole aika rajoittunutta? Ehkä te sovitte tänne foorumille sittenkin ihan hyvin! :---------) kiristäkää hatut ojoon ja menkää talikoiden ja soihtujen kanssa jonnekkin keskiajalle mesoomaan, sopii ehdottamanne hoitokäytännöt paremmin sinne ajalle muutenkin!

Äänestä
  • "hehe itehän täällä jauhatte funkkislääkärien salaliitoista suu vaahdossa, vaikkei teitä edes mitkään kilpirauhasasiat vaivaa."

    Ei funktionaalisia lääkäreitä ole nähdäkseni kukaan mistään salaliitosta syyttänyt. Puoskaroinnista ja potilaiden terveyden vaarantamisesta kylläkin Valviraa myöden. Mielenkiintoinen tilanne siis. Toisella puolen Valvira ja 99.99% lääkärikunnasta ja toisella puolen pieni ryhmä kajahtaneita foliohattupäitä. Jaa....vaikea kysymys kerta kaikkiaan....kummankohan asiaan sitä uskoisi.....

    Äänestä

  • > toisella puolen pieni ryhmä ...
    Pieni ryhmä (alle tuhat?) funkkislääkärien hoidossa PARANTUNEITA. Tosin tihkuu tietoja virkalääkäreistäkin, jotka kaikessa hiljaisuudessa uhmaavat endoyhdistyksen omituisia (*) suosituksia. Kuuntelevat potilaita, lääkitsevät muillakin kuin Thyroxinilla ja potilaat paranevat.
    (*) Tv-ohjelmassa 2.5.2014 http://areena.yle.fi/tv/2152917 prof Välimäki ihmetteli (22 minuutin kohdalla) suosituksen perusteita vähän tyyliin 'kukalie juovuspäissään kirjoittanut' ... Tuo ohjelma poistuu netistä lähiviikkoina, kukahan pistäisi YouTubeen?

    Äänestä

  • hehekiitosnauruista kirjoitti:

    "hehe itehän täällä jauhatte funkkislääkärien salaliitoista suu vaahdossa, vaikkei teitä edes mitkään kilpirauhasasiat vaivaa."

    Ei funktionaalisia lääkäreitä ole nähdäkseni kukaan mistään salaliitosta syyttänyt. Puoskaroinnista ja potilaiden terveyden vaarantamisesta kylläkin Valviraa myöden. Mielenkiintoinen tilanne siis. Toisella puolen Valvira ja 99.99% lääkärikunnasta ja toisella puolen pieni ryhmä kajahtaneita foliohattupäitä. Jaa....vaikea kysymys kerta kaikkiaan....kummankohan asiaan sitä uskoisi.....

    Syyttää voi kaikesta, ilman perusteitakin. Kuten Valvira tekee.

    Äänestä

  • hehekiitosnauruista kirjoitti:

    "hehe itehän täällä jauhatte funkkislääkärien salaliitoista suu vaahdossa, vaikkei teitä edes mitkään kilpirauhasasiat vaivaa."

    Ei funktionaalisia lääkäreitä ole nähdäkseni kukaan mistään salaliitosta syyttänyt. Puoskaroinnista ja potilaiden terveyden vaarantamisesta kylläkin Valviraa myöden. Mielenkiintoinen tilanne siis. Toisella puolen Valvira ja 99.99% lääkärikunnasta ja toisella puolen pieni ryhmä kajahtaneita foliohattupäitä. Jaa....vaikea kysymys kerta kaikkiaan....kummankohan asiaan sitä uskoisi.....

    no jos määritelmäksi että on kajahtanut foliohattupää riittää se että on sun kanssa eri mieltä niin joo varmaan on vaikea sen egon takaa nähdä mitään vaihtoehtosia selityksiä. (Ja mieti muutenkin kuinka monta kertaa "foliohattupäät" on olleet myös oikeessa? jotenkin tulee nimi Snowden mieleen)

    fiksut lääkärit ymmärtää että lääketiede ei TODELLAKAAN ole eksaktia tiedettä ja antaa potilaan olla sillä lääkityksellä millä oireet lähtee.Näin on useampi endo mua hoitanut, ja ne ei ees ole olleet funkkispuolelta. mutta varmastihan sä suomi24:sen kommalijana tiedät näitä lääkäreitä paremmin miten tulis hoitaa :-)

    vastahan on nyt viimesen muutaman vuoden aikana saatu tietoa että t2-hormoni on itseasiassa aktiivinen... mitäköhän muita salaisuuksia näissä syy-seuraus-yhteyksissä piilee?

    Äänestä

ai vain yhtä mieltä sais olla että ei pitäis hävetä? kuule kannattais varmaan katsoa asuinpaikkaa pohjoiskorean tai kiinan suunnalta, sieltä saattais löytyä sulle oikeanlainen yhteisö. Sit ei tarvitsis täällä itkeä!

Äänestä

Just. Kilppariongelmat kun ilmenee kaikilla ihmisillä samalla tavalla ja kaikille sopii sama hoito.

Äänestä

Masennustahan se kaikilla enimmäkseen on. Ja huonoa yleiskuntoa. Ei kun masislääkkeet, kolesterolilääkkeet, insuliinit ja mitä näitä helvetin hyväkatteisia lääkkeitä nyt sitten olikaan. Koska ne keksii, että niillähän sitä vajaatoimintaa kuuluukin hoitaa.

Äänestä
  • Aika sekeä teksti tuo luontaisnetissä, suosittelen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


häpeäisitte kirjoitti:

Osuvampi nimi taitaisi olla mielenterveyskuntoutujien palsta. Eihän täällä muuta olekaan kuin endokrinologien salaliittoteorioista ja keksityistä internet sairauksista jauhavia ihmisiä. Häpeäisitte edes. Pilaatte oikeaa kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavien maineen, kun joku saattaa vahingossa yhdistää heidät tähän luulosairaaseen ja päästään kajahtaneeseen porukkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu