Säänöstely tulee takaisin

liggfgfgfgf

Nyt on taas kerran nähty mihin säännöstelemättömyys johtaa. Suomi alkaa muistuttaa banaanivaltiota. Ei niissäkään mitään sääntöjä ole. Apinat elävät elämäänsä ja joku siirtomaaherrafirma käy kaivamassa luonnonrikkaudet ja hedelmät myydäkseen ne kalliilla.

Suomeen on saatu jälleen uusi lama. Bravo - vai mitä. Nythän me pääsemme toteuttamaan politiikkaa, missä sosiaalivaltiota päästään jälleen purkamaan. Kannatamme hyvinvointivaltiota, mutta emme suinkaan tarkoita, että se koskee suurta enemmistöä. Eliitti on ensijaisesti nro 1 hyvinvoinninjaossa. Pöydältä tippuu kyllä murusia alas, joita varattomat voivat poimia elatuksekseen. Näinhän mm. presidenttimme Sauli Niiinistö on järkeillyt.

Suomi on jälleen kerran tilanteessa, missä se ei olisi, jos asiat olisi hoidettu oikein edeltävinä vuosina. Valtio on velkaantunut eikä ihmisillä ole töitä, jotta he voisivat maksaa veroja.

Automaatio on vienyt työpaikkoja joka alalla. Samoin globalisaatio on imenyt yritykset halvempiin maihin (tämä on ilman sääntelyä mahdollista).Veroja maksavat enää ne, jotka eivät pysty niitä kiertämään ( palkansaajat, eläkeläiset, kiinteistöt sekä kulutusverot näiden lisäksi).

Samaan aikaan on veroja laskettu monilla sektoreilla kautta linjan (palkansaajat, yritykset viimeksi jne). KELA-maksu ja varallisuusvero poistettiin. Kohta menee perintöverokin.

EU-alue on pysähtyneessä tilassa eli nekään suomalaiset yritykset, joilla on ulkomaankaupaa, eivät työllistä.

Ei ihme, että valtion kassa on tyhjä ja pitää ottaa lainaa koko ajan. Valtion huono taloustilanne johtuu suoraan juuri yllä mainituista seikoista.

Nyt, kun vetelät on jo housuissa, niin nämä meidän poliitikkomme (suuryritysjohtajien kannustamina) eivät enää muuta voi kuin ryhtyä leikkaamaan. Leikkauksethan kohdistuvat aina niihin, joiden "tulotaso" on muutenkin kaikkein alhaisin.

Tässä tilanteessa poliitikkomme ottavat sitten "vastuuta", kuten he itse sanovat. He tekevät "kipeitä päätöksiä" omien sanojensa mukaan. Mm. mediassa sankariksi nousee se, joka on eniten "ottanut tätä vastuuta" (eli ehdottanut suurimpia leikkauksia kaikkein onnettomammille). "Se on rankkaa - sydäntä särkee".

Poliitikot ovat tässä tekemässä ikäänkuin jotain tärkeää taloudellista työtä Suomen valtion hyväksi aivan äärirajoilla. Miksi vasta nyt, poliitikot? Teidän politiikkannehan syytä tämä on? Miksi aiemmin ei ole kerätty esim. veroja, vaan verotusta on kevennetty koko ajan kautta linja? Mikä järki siinä on?

Vai onko kaikki ideologista tuotetta: Aiheuta maahan ensin lama, jonka varjolla pääset purkamaan hyvinvointivaltiota. Näkyy toimivan vai mitä Kokoomus!

2

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kansa.rappiolla

      Jaksoin lukea vain 2 ekaa kappaletta, mutta niiltä osin vaikutti hyvältä tekstiltä. Olen jo kauan itsekin ollut sitä mieltä, että tämä on banaanivaltio, tosin ilman banaaneita.

      • sadasfadfd

        Raha pyörii suurimmilta osin finanssitalouden ympärillä. Rahaa on markkinoilla aivan liiaksi. Näillä pääomilla pyritään hekemaan vain pikavoittoja eli rahaa tehdään rahalla. Reaalitalouden puolella kaupasta maksetaan ALV 24%. Finannsitaloudessa ei makseta mitään. Kauppa on kauppaa myytäköön sitten vaikka rahaa tai osakkeita. Miksei sillä puolella makseta arvonlisöveroa? Miksei? Jos jouduttaisiin maksaamaan, niin pääomat siirtyisivät reaalitalouden eli työllistävän talouden puolelle eikä keinottelu enää kannattaisi.

        Kokoomus puhuu kannustinloukuista, koska ne koskevat tavallista työntekijää ja niitä pyritään purkaamaan muutenkin vaikeuksissa olevien ihmisten tappioksi. Ikäänkuin nämä olisivat syy Suomen huonoon talouteen. Miksi te ette puutu todella suuriin kannustinloukkuihin eli siihen mihin pääomia suunnataan - reaali-investointeihin vai verottomaan keinotteluun? No, ei ole vaikea arvata, kun kysymys on Kokoomuksesta. Te välitätte vain rahasta, vaikka puhutte työllisyydestä mediassa äänestäjien hämäämiseksi. Te näpertelette työntekijöiden pikku loukkujen parissa mielellään kiinnittääksenne huomion pois todella suurista rakenteellisista uudistuksista. Uudistuksista, joita ilman talous ei Suomessa eikä missään lähde liikkelle.

        Kokoomus ei halua tehdä niitä uudistuksia, joilla talous oikeasti lähtisi nousuun. Estääkseen talouseliitin mahdollisuuden menettää voittojaan tekemättä työtä se keskittyy pieneen ihmiseen, jonka hartioille se sälyttää vastuun Suomen huonosta taloustilanteesta. Kokoomuksen mielestä entinen meno voi jatkua, kun talouseliitti ei menetä mitään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      58
      5030
    2. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      54
      4552
    3. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      121
      4472
    4. Mikä on vaikeinta siinä, että menetti yhteyden kaivattuun, jota vielä ajattelee?

      Mikä jäi kaihertamaan? Jos jokin olisi voinut mennä toisin, mitä se olisi ollut? Mitä olisit toivonut vielä ehtiväsi san
      Ikävä
      288
      1582
    5. Sulla on mies

      Aivan liikaa naisia.
      Ikävä
      228
      1298
    6. 81
      1291
    7. Kerro kaivattusi etunimi

      Miehille..
      Ikävä
      68
      1245
    8. 305
      988
    9. Kadutko mitään?

      Minä kadun ikävässä kirjoittamista, mutta en saa sitä tekemättömäksi.
      Sinkut
      199
      930
    10. Pääsit koskettamaan

      Sellaista osaa minussa jota kukaan ei ole ennen koskettanut. Siksi on hyvin vaikea unohtaa sinut kokonaan.
      Ikävä
      50
      810
    Aihe