Nuoret ateistit entisiä seurakuntanuoria

Artikkeli on kirjoitettu viime vuonna. Mutta itsellä pisti nyt silmään. En tiedä onko aihetta jo palstalla käsitelty. Mutta toivottavasti ei ainakaan ihan lähiaikoina.

"Fixed Point-järjestö teki viime vuoden lopulla haastattelututkimuksen amerikkalaisten ateistiyhdistysten aktiiveista. Tutkimuksessa osoittautui, että suuri osa heistä oli entisiä kirkossa käyviä kristittyjä.

Yhdysvaltalaiset evankelikaaliset kristityt ovat viimeisten vuosien ajan keskustelleet aktiivisesti niin sanotun Y-sukupolven kadottamisesta. Kyseinen sukupolvi – "milleniaalit" – koostuu 1980-luvulla ja sen jälkeen syntyneestä ikäluokasta, josta joidenkin tutkimusten mukaan jopa 60 prosenttia jättää kirkon aikuisuuden kynnyksellä."

"Kirkkojen viesti ja missio oli epäselvä. Nuoret olivat kuulleet kyllä paljon "sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta" ja siitä, miten olla hyvä ihminen. Heillä oli kuitenkin vaikeuksia yhdistää näitä opetuksia Jeesukseen ja Raamattuun."

"Nuoret ateistit arvostivat niitä pastoreita, jotka ottivat Raamatun todesta. Haastateltujen mielestä kristittyjen tuli yrittää käännyttää toisia ihmisiä. Jos kristityt eivät tehneet näin, heitä ei pidetty moraalisesti kunnioitettavina ihmisinä.

Muutos kristitystä ateistiksi tapahtui pääosin ikävuosien 14–17 välillä.

Syyt ateismiin olivat myös tunnepitoisia. Useimmat haastatelluista aloittivat kertomalla, että heidän perusteensa kääntyä ateistiksi olivat ennen kaikkea järkisyitä, mutta jatkoivat kuvaamalla myös muutokseen liittyviä kokemuksellisia ulottuvuuksia. Näitä olivat esimerkiksi omaisen kuolema tai kokemus Jumalan vaikenemisesta.

Internetillä oli rooli kääntymisessä ateistiksi. Haastatellut viittasivat yleisluontoisesti keskustelufoorumeihin tai YouTube-videoihin, mutta jotain tiettyä teosta tai henkilöä – kuten jotakuta uusateistia – ei kuitenkaan useimmiten nimetty."

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/4108/nuoret_ateistit_ovat_usein_entisia_seurakuntanuoria



Tuo on aikavarmasti sama suunta myös Suomessa ja muissa Euroopan maissa. Vaikkapa käsitellessä moraalia, mitä monesti tiluleerataan kristinuskon aikansaamaksi. On itseasiassa jo aikaisemmalta uskonnolta opittu ja vanha testamentti taas omaksunut omat oppinsa muualta. Ei ole yllättävää että mm. monet juhlapyhät on viljelijäkansoilla aikalailla samat jne.
Internet on varmasti hyvä kanava ilosanoman levittämisessä. Mutta samassa kasvaa riski joutua erillaisten maailmankatsomusten kanssa tekemisiin, joka voi laittaa oman uskon koetukselle, varsinkin kun on kyse Raamatun kaltaisen ison kirjan ympäripyöreyksistä ja itsensä kumoavista väitteistä.

1

<50

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tulipa sitten palsta valittua väärin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1530
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      276
      776
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      567
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    Aihe