Meillä Suomessa kulkee kahdenkin eri uskonsuunnan lähetystyön tekijöitä ovelta ovelle arkipäivinä, kalliit vaatteet päällä.
Tavallisemmin työtä tekeviä ja raskautettuja ärsyttää tuollainen toiminta. Minä en tunne tuon lähetystyön tuloksellisuutta. Kohdalleni ei kuitenkaan yli 60 vuotisen taipaleeni aikana ole osunut ainuttakaan ihmistä jotka olisivat antaneet positiivisen lausunnon noista vierailuista.
On aivan selvää, että lähestymistapa on pahemman kerran pielessä. Tämä lienee huomattu myös lähetystyöntekijöiden ja heidän ohjaajiensa keskuudessa.
Mitä sitten tulisi tehdä? Useimmilla läheteillä näyttää olevan ainakin hieman perustietoja alueen ihmisistä johon työ kohdistuu.
Kaupungeissamme on runsaasti nuoria pariskuntia jotka työn perässä ovat muuttaneet kauaksi vanhemmistaan tai muista läheisistään. Tällaisella pariskunnalla on varsin usein esimerkiksi 3 alle kouluikäistä lasta, jotka vanhempien työpäivän ajan ovat yhteiskunnan tukemissa päivähoidoissa.
Vanhempien kotiutuessa työstään haetaan lapset päivähoidosta. Näin menetellen on saattanut mennä vuosia ettei mies ja vaimo ole yhdessä päässeet pois kotoaan.
Mitenkä olisi jos lähetit lähestyisivätkin tällaista perhettä tarjoamalla apuaan, esimerkiksi "haluaisitteko mennä yhdessä elokuviin tai mihin tahansa me voisimme tulla hoitamaan siksi ajaksi lapsianne."
Tai maaseudulla monet mammat ja papat eivät kykene mökissään tekemään läheskään kaikkea tarpeellista. Aina on jotakin missä tarvittaisiin pientä apua. Kauppareissu, tai miten olisi talvella pihapolun lumenluonti.
Rohkenen arvioida, että näin menetellen nämä uskon suunnat voisivat kasvattaa suosiotaan.
Tällaisia laupeuden töitä on luettelematon määrä. Miksi laupeuden työt on unohdettu.
Sanomattakin lienee selvää, että ihmiset jotka ovat juuri kotiutuneet, usein hyvinkin raskaan työpäivän jälkeen, eivät ole kovin avoimia ja vastaanottavaisia hyvin pukeutuneille kaupustelijoille, kaupittelivat he kuinka hyvää uskoa tai mitä muuta tahansa.
Tervessi vaa Turust!
Tavallisemmin työtä tekeviä ja raskautettuja ärsyttää tuollainen toiminta. Minä en tunne tuon lähetystyön tuloksellisuutta. Kohdalleni ei kuitenkaan yli 60 vuotisen taipaleeni aikana ole osunut ainuttakaan ihmistä jotka olisivat antaneet positiivisen lausunnon noista vierailuista.
On aivan selvää, että lähestymistapa on pahemman kerran pielessä. Tämä lienee huomattu myös lähetystyöntekijöiden ja heidän ohjaajiensa keskuudessa.
Mitä sitten tulisi tehdä? Useimmilla läheteillä näyttää olevan ainakin hieman perustietoja alueen ihmisistä johon työ kohdistuu.
Kaupungeissamme on runsaasti nuoria pariskuntia jotka työn perässä ovat muuttaneet kauaksi vanhemmistaan tai muista läheisistään. Tällaisella pariskunnalla on varsin usein esimerkiksi 3 alle kouluikäistä lasta, jotka vanhempien työpäivän ajan ovat yhteiskunnan tukemissa päivähoidoissa.
Vanhempien kotiutuessa työstään haetaan lapset päivähoidosta. Näin menetellen on saattanut mennä vuosia ettei mies ja vaimo ole yhdessä päässeet pois kotoaan.
Mitenkä olisi jos lähetit lähestyisivätkin tällaista perhettä tarjoamalla apuaan, esimerkiksi "haluaisitteko mennä yhdessä elokuviin tai mihin tahansa me voisimme tulla hoitamaan siksi ajaksi lapsianne."
Tai maaseudulla monet mammat ja papat eivät kykene mökissään tekemään läheskään kaikkea tarpeellista. Aina on jotakin missä tarvittaisiin pientä apua. Kauppareissu, tai miten olisi talvella pihapolun lumenluonti.
Rohkenen arvioida, että näin menetellen nämä uskon suunnat voisivat kasvattaa suosiotaan.
Tällaisia laupeuden töitä on luettelematon määrä. Miksi laupeuden työt on unohdettu.
Sanomattakin lienee selvää, että ihmiset jotka ovat juuri kotiutuneet, usein hyvinkin raskaan työpäivän jälkeen, eivät ole kovin avoimia ja vastaanottavaisia hyvin pukeutuneille kaupustelijoille, kaupittelivat he kuinka hyvää uskoa tai mitä muuta tahansa.
Tervessi vaa Turust!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen siis AINOA Kirkkomme jäsen jonka olet "tavannut" jolla on moisesta aivan ihania kokemuksia, vaikka ruokapöydän ääressä sillä kertaa istuikin 4 nälkäistä alle kouluikäistä. Lähetyssaarnaaja veljet istuivat olohuoneessa sillä aikaa kun lapset söivät ja menivät päivä- levolle.
Meillä oli monta hyvää tutkiskeluhetkeä yhdessä. Suosittelen lämpimästi ovien avaamista ja keskustelua jos vain vähänkin uskonto kiinnostaa.
Kyllä meillä ainakin lähkärit auttaa ihmisiä mielellään, mutta kukaan ei uskalla heihin tutustua niin paljoa että uskaltaisi pyytää minkäänlaista palvelua (kiitos anti pasuunan meillä on jonkinnäköinen hämäräperäinen sädekehä ympärillämme Hahahaa) Muistan kun vuosia siten lähetyssaarnaajat auttoivat erään perheen talon rakennuksessa ja toisen pihan rakennuksessa... ei he eivät ole jäseniä tänään kään, mutta ysäviä ollaan silti.
Hyvä Turust... mee tutustuu Turun kappeliin ja sen ihmisiin, tulet hämmästymään kuinka paljon laupeuden töitä lähetyssaarnaajat tekevät. Jos ei töitä riitä muiden luona he auttavat jäsen perheitä... on sielläkin apua tarvitsevia. Mutta NIITÄ jotka eivät osaa pyytää apua he eivät voi auttaa, kun eivät tiedä avun tarpeesta. JOS sinä tiedät avun tarvitsevia niin laita vaan lappunen kirkon ovesta sisään niin eiköhän se järjesty. Asia on nääs todellakin niin ettei sitä apua suomalainen pyydä ennen kuin on aivan kaameessa kliisterissä. Eikä ne lähetyssaarnaajatkaan ole iällä pilattuja eli vaikka kuinka yrittävät ei se silmä vielä ole harjaantunut niin että voisi nähdä avun tarpeet niin helposti, kuin vanhemmat. Mutta siïnä onkin juuri yksi asia mitä he lähetystyönsä aikana voivat oppia ja varmasti oppivatkin enemmän kuin äidin helmoissa kotona.
Lasten hoito on kielletty, vastuu asian vuoksi. Samoin ihmisten kuljettelu autolla.
Laupeuden työt EI ole unohdettu.
kauas kuuluu niin se lienee tässäkin asiassa. En voi kiistää lausumaasi.
Nykyisin eläkkeellä ollessani kyllä tavallisemmin kutsun lähetit sisälle, kun mielelläni puhun ihmisten kanssa, riippumatta heidän ideologiastaan. MAP kirkon lähettejä en nykyisessä asuinpaikassani ole kohdannut kertaakaan (25 v.)
Jehovat tässä syksyllä kävivät parikin kertaa, kehuen monin tavoin kuinka hyviä he ovat paitsi uskossaan, myös laupeuden työssä.
Itse olen 100 % keuhko invalidi ja vaimoni on ollut hiljattain polvinivel leikkauksessa joten esimerkiksi lumityöt ovat meille kummallekin mahdottomia. Eipä ole noita Jehovienkaan lähettejä sen jälkeen näkynyt, kun ehdotin heille konkreetista laupeudentyötä, mielelläni avusta olisin valmis maksamaankin. Tämän tyyppistä apua ei nyt vaan ole tällä paikkakunnalla saatavana, ei kunnalta, ei omalta kirkoltani, sen enempää kuin muiltakaan jeesustelijoilta. Puheissa kyllä piisaa.
Ainoa tapa saada lumityöt tehdyksi on ostaa pullo bränviinaa ja etsiä kulmilta sopiva tenunenä.
Tällainen se vaan on totuus, vaikka kuinka jeesustellaan ei totuus siitä miksikään muutu.
Myönnän tavoistani poiketen olevani tässä asiassa varsin katkera. Kai minun pitäisi poistua näiltä palstoilta, siksi paljon minua on alkanut ärsyttämään kaikkinainen itse kehu.
että kirkon jäenenä on tosi hyvä olla. Aina välillä joku sisarkin joutuu leikkaukseen ja apuyhdistyksen naiset tulevat ja auttavat kotona usein kotiavunkin lisäksi. Tiedän monta tapausta jossa sisaret ovat valvoneet sairaiden sängyn vierellä yötämyöten. Eräs pieni poikakin... äiti tarvitsi vähän pausseja ja sisaret tulivat apuun yötä myöten. Pyykit pestään jopa autetaan huushollin pesussa ja lasten hoidossa tarvittaessa. Vanhuksille tehdään talveksi puita nuorten miseten voimin. Jos joku tarvitsee lumenlapiointia niin kyllä sekin järjestetään.
Täytyy kyllä tunnustaa että PAREMMINKIN voisi olla. Joskus aina joku apua tarvitseva jää väliin. Niinkuin minäkin kun toivuin leikkauksesta kotona 3 pienen lapsen kanssa.. asuttiin kaukana kappelista ja muista niin ei kukaan päässyt autamaan. Kunnalta ei saanut apua kuin maksamalla rutosti johon monilapsisessa perheessä ei ollut varaa... no elosa ollaan siitäkin huolimatta.
Usein tieto avuntarpeesta tosiaan tulee vasta kun apua ei enään tarviat! Se ärsyttää... jälkeenpäin kuuleee että olis voinut olla avukksi.
No kun nyt asutte nähtä västi alueella jossa lähetystyötekijätkään eivät käväise kuin kutsusta.. ei asiaa voitane autta jos et erityisesti soita ja pyydä heitä käymään... voit ilmoittaa lähetystoimistoon. voisin tietenkin soittaa ja sanoa et käykääpä tuossa tai tuossa osoitteessa... mutta kun ei ole kovinkaan terveellistä antaa osoitettaan nettiin.... tai tuntemattomille netissä....
On se kuitenkin upeeta että on internetti! Aika menee joutuisasti.. aivan liiankin nopeaan usein huomaan.
Niin kyllä se totuus on semmoinen kun on!
etsiä keinoja miten saataisiin lähetystyö paremmin siedetyksi. Keksintö ei ole edes kokonaan omani. Aikanaan Turun ev.lut. piispa toi ajatuksen esiin jossakin TV paneelissa.
Jeesusteluksi vaan taisi jäädä hänenkin ideansa. Tuo puhuminen kun on suhteellisen helppoa. Siihen minäkin kykenen ja tarvittaessa melko terävästikin.
Puhe on vaan sellainen hyödyke jolla on puheen arvo eikä vähääkään enempää. Aivan mitättömän pieni osa noista puheista konkretisoituu tekoina.
Ev.lut. kirkon laupeuden työhön kulutetaan julkisen budjetin mukaan 2 % kokonais pudjetista. Tämä lienee määrällisesti eniten Suomessa. Kirkolla on myös palkattuja diakoneja.
Asunpaikkakunnallani se merkitsee sitä, että EU myöntämät köyhäinavut on täällä jaettu seurakunnan kautta. Lisäksi pappi käy tervehtimässä henkilöitä jotka ovat saavuttaneet 70 vuoden kunnioitettavan iän. Tämä on ensimmäinen kerta ihmisen elämässä kun kirkko oma-aloitteisesti lähestyy seurakuntalaisiaan.
Minä en tarvitse köyhänapuja minulla on aivan kelvollinen eläke joka taas johtuu siitä, että olen aikanaan tehnyt oman osani työstä jonka olen katsonut minulle kuuluvan. Tuota lumityötä vaan en ole onnistunut saamaan rahallakaan.
Komeita juttuja kyllä saan kaikilta joilta voisin apua odottaa. Puheella kuitenkin on puheen arvo. Eipä lähde lumet hyvälläkään puheella. En minä nyt mormoneilta itselleni apua odota, ei heitä ole tässä lähitienoilla.
Tämä nyt on tällainen yleinen esimerkki kaikenkattavasta hyvätahtoisuudestamme ja lähimmäisen rakkaudesta joka uskovienkin piirissä tämän päivän arjessa toteutuu.
Olisi se vaan komeaa kuultavaa tai nähtävää jos mormonienkin lähetyssaarnaajat tekisivät vaikka jonkun mamman lumityöt. Olisi se sellainen ihme, että muutkin uskovien yhteisöt voisivat hyvinkin herätä jo unohtuneisiin laupeuden töihin. Tässä asiassa uskon vaan ja ainoastaan omia silmiäni, minun suhteeni eivät tässä asiassa auta hyvätkään puheet. Olen minä sellaisen taipaleen kulkenut, että yhtä jos toistakin olen nähnyt.
hei hyvä ystävä Turust!
tulin perheeni kanssa yömyöhään Lapista laskettelemasta ja hiihtämästä( ajettiin 12 tuntia kotiin)
- vaikka on kovin myöhä niin en malttanut olla kurkistamatta palstalle ja täällähän on kirjoitettu paljon poissa ollessani
minutkin on jo vanhukseksi listattu:) jännää miten sana isoäiti mielletään siten...
sinulle lyhyesti nyt vain että meidän lähetyssaarnaajille kuuluu viikottaiset palvelutunnit ohjelmaan... eli siitä vaan kysymään ja pyytämään apua reippaasti... tulevat varmasti!!
Oma poikani palveli Californiassa ja hän kitki mummojen puutarhoista rikkaruohoja ja maalasi talojen seiniä jne. mitä kulloinkin tarvittiin.
On meidänkin pihalla olleet lähetyssaarnaajat kaivamassa salaojaa... muutoissa he tulevat aina auttamaan jne.
kyllä muutenkin seurakunnisssa pyritään auttamaan toisia kun vain saadaan tietää heidän avuntarpeestaan..
ja hei tämä ei nyt ollut kehuskelemista vaan ihan kirkkomme normaalia käytäntöä!
No, Moro Josefina!
Minä arvelisin lähetystyön tuolla tavalla toteutettuna toimivan parhaalla mahdollisella tavalla. Aina ei ihminen ole valmis ottamaan vastaan uutta opetusta. Mikäli pieni apu on mahdollista, jättää se aina positiivisia ajatuksia.
Enköhän minäkin nyt kuitenkin saan jotenkin nuo lumiasiani hoidetuksi.
Kyllähän minulla selvästi on yhtenä esteenä oma ylpeyteni. Hieman se tuotta ongelmia kun ei juuri silloin kun lunta sattuu tulemaan saa rahalla ostetuksi tuota palvelua.
Oliskohan tämä nyt jo kiertelemätön totuus-, jota ei aina kaikista yrityksistään huolimatta tavallinen syntinen heti tahdo huomata. ;)