Äänestin Sipilää, nyt huoleton olo

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi


Tiistai 7.4.2015 klo 13.17 (päivitetty 8.4.2015 klo 08.19)




Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona.

Ennakkoäänestys kestää kotimaassa viikon, joten viimeinen ennakkoäänestyspäivä on ensi viikon tiistai. Ulkomailla ennakkoäänestysaika on 8.-11.4. Osassa ulkomaiden äänestyspaikoista aika on kuitenkin vielä tätä lyhyempi.

Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Äänestäjän on esitettävä kuvallinen henkilöllisyystodistus äänestämisen yhteydessä.

Kotimaan ennakkoäänestyspaikkoja on yli 900. Niitä on muun muassa kunnan- ja kaupungintaloissa, kirjastoissa, kauppakeskuksissa sekä posteissa. Kaikki paikat löytyvät verkkosivulta http://www.vaalit.fi.

Varsinainen vaalipäivä on ensi viikon sunnuntai. Silloin saa äänestää vain omassa äänestyspaikassa, joka on kerrottu postitse tulleessa ilmoituskortissa.
1553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Järkyttävää oli kuulla kuinka lestat pitävät valtaa Suomen maassa! Hehän eivät suvaitse mitään mikä poikkeaa Raamatusta. mm lestanaiset ovat aina raskaana, synnytyskoneita, huonommin on heillä asiat kuin monilla lehmillä, sillä lehmiä ei poiteta joka vuosi mutta lestanainen poikii, kun mies ei voi käyttää ehkäisyä, kun se on Raamatussa kielletty. Miten se voi olla Raamatussa kielletty kun siihen aikaan ei ollut edes nykyajan mukaisia ehkäisyvälineitä.

Äänestä
  • ja lapsiakin lestadiolaiset hyväksikäyttävät eikä Suomen pääpiispa sano mitään. Mikä pimeys vallitseekaan pohjanmaalla ja muilla lesta paikkakunnilla.

    Lestat eroon kirkosta ja heti! kauhistuttava lahko!

    Äänestä

  • Äänestin Sipilää, nyt huoleton olo

    Äänestä

  • samattt kirjoitti:

    ja lapsiakin lestadiolaiset hyväksikäyttävät eikä Suomen pääpiispa sano mitään. Mikä pimeys vallitseekaan pohjanmaalla ja muilla lesta paikkakunnilla.

    Lestat eroon kirkosta ja heti! kauhistuttava lahko!

    Äänestin Sipilää, nyt huoleton olo-

    Äänestä

  • kirjoitappa helluntai kes taas kiireellä:

    Järkyttävää oli kuulla kuinka lestat pitävät valtaa Suomen maassa! Hehän eivät suvaitse mitään mikä poikkeaa Raamatusta. mm lestanaiset ovat aina raskaana, synnytyskoneita, huonommin on heillä asiat kuin monilla lehmillä, sillä lehmiä ei poiteta joka vuosi mutta lestanainen poikii, kun mies ei voi käyttää ehkäisyä, kun se on Raamatussa kielletty. Miten se voi olla Raamatussa kielletty kun siihen aikaan ei ollut edes nykyajan mukaisia ehkäisyvälineitä.

    sillä lehmiä ei poiteta

    Äänestä

  • samattt kirjoitti:

    ja lapsiakin lestadiolaiset hyväksikäyttävät eikä Suomen pääpiispa sano mitään. Mikä pimeys vallitseekaan pohjanmaalla ja muilla lesta paikkakunnilla.

    Lestat eroon kirkosta ja heti! kauhistuttava lahko!

    Aivan samaa mieltä!!! Ja koskee myös muita lahkoja,kuten hulluntailaisia ja heistä siinneitä karismaattisia ryhmittymiä!

    Äänestä

Älä äänestä Sipilää,se on turmion tie!

Äänestä
  • Äänestin Sipilää, nyt huoleton olo.

    Äänestä

  • Kertoo äärimmäisestä kessin ja muiden hellareiden tyhmyydestä tuollainen käytös ja tarkoitushakuisuus.
    Jos ajatellaan, että näissä vaaleissa keskusta saa 150 000 uutta liikkuvaa äänestäjää. Noista ehkä 100 henkeä tavoitetaan jollakin nettiparjauksella lukemaan nuo oksennukset. Noista sadasta ei yksikään ole niin tyhmä, että olisi valinnut Sipilän puolueen silmät ummessa ja muuttaisi äänestyskäyttäytymisen tuollaisen SIAN suosituksesta. Päin vastoin, liikkuvat äänestäjät ovat äänestäjäkunnan kermaa, ainoita jotka ajattelevat omilla aivoilla.

    Mutta asian toinen puoli, jos leikisti ajatellaan että nuo 100 muuttaisivatkin mielipiteensä, niin lukumäärä on niin pieni, että he mahtuisivat suurinpiirtein kaikki yhteen kempeleläiseen kerrostaloon. Tuolla tasolla siis kulkee tämä kemmpeleen hellarimulkoilja :-)

    Äänestä

Hulluja suomalaisia,loputkin maan rippeet annetaan uskon lahkon johtoon,sairasta touhua äänestää keskustaa,uskokaa huviksenne.

Äänestä
  • sillä lehmiä ei poiteta

    Äänestä

Sipilää äänestänyt on äänestänyt "epäuskoista". Siksi hän ei ole ainakaan SRK siiven lestahellari vaan itsekin "epäuskoinen" ja "Jumalan valtakunnan" ulkopuolella.

Äänestä

Koska Sipilä ei itse lukeudu "SRK-Jumalan valtakuntaan", hän on SRK-katsannossa kadotukseen matkalla. "Eriseura" on kadottavassa harhassa (väärässä laumassa) olemista. Lisäksi SRK-lestahellarin sopii äänestää vain Stuppin ja Sipilän puolueita. Millähän Raamatun kohdalla nää rajaukset perustellaan?

SRK Hoitokokous Erkki Piri SMP Youtube

Äänestä

Hienoa

Äänestä

Järkevät Oulun alueella saivat paljon ääniä, Sipilä, Tölli ja vasemmiston Sarkkinen.

Hyviä kaikki!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muhoslainenvl kirjoitti:

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi


Tiistai 7.4.2015 klo 13.17 (päivitetty 8.4.2015 klo 08.19)




Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona.

Ennakkoäänestys kestää kotimaassa viikon, joten viimeinen ennakkoäänestyspäivä on ensi viikon tiistai. Ulkomailla ennakkoäänestysaika on 8.-11.4. Osassa ulkomaiden äänestyspaikoista aika on kuitenkin vielä tätä lyhyempi.

Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Äänestäjän on esitettävä kuvallinen henkilöllisyystodistus äänestämisen yhteydessä.

Kotimaan ennakkoäänestyspaikkoja on yli 900. Niitä on muun muassa kunnan- ja kaupungintaloissa, kirjastoissa, kauppakeskuksissa sekä posteissa. Kaikki paikat löytyvät verkkosivulta http://www.vaalit.fi.

Varsinainen vaalipäivä on ensi viikon sunnuntai. Silloin saa äänestää vain omassa äänestyspaikassa, joka on kerrottu postitse tulleessa ilmoituskortissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu