http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000005634289
Islam pyrkii orjuuden asteittaiseen vähentämiseen/poistamiseen, Koraanissa ja profeetan haditheissa sallitaan orjille (joiden asema/tehtävät ihan muuta kuin mm. Amerikassa, kuten kodinhoitoa, ei niin fyysistä työtä, sekä velvollisuus orjan elättämiseen/huoltamiseen) mahdollisuus ostaa itsensä vapaiksi työllä (varsin vähäisellä määrällä), sekä mm. luvataan suuri palkinto orjat vapauttavalle paratiisissa, jotka yksinään riittivät poistamaan silloisen orjuuden lähes täysin Islamin valtaamista yhteiskunnista hyvin lyhyessä ajassa. Orjuus kuitenkin lisääntyi myöhemmin jälleen Itä-Afrikasta tulevasta kaupankäynnistä, jossa pakana-heimot ottivat vangeiksi ja myivät orjiksi toisia pakana-heimoja (koska Islam kieltää orjien vangitsemisen muuten kuin vihollisen sotilaista sodassa). Suurin osa näistä orjista vapautui pian, ja Islamin mukaan jokainen orjan lapsi syntyy vapaaksi (siinä syy miksi orjia tuotiin niin paljon, yhden orjan "käyttöikä" pieni eikä jälkeläisistä hyötyä).
Arabien ja valkoisten orjakauppaa ei voi kutsua edes samalla nimellä, niin kaukana ne olivat toisistaan. Arabit eivät työntäneet laivoja täyteen orjia, ja heidän kohtelunsa oli lähes vapaiden kansalaisten veroista koska Islam käskee kohtelemaan orjia esimerkillisesti. Heitä ei saa Islamin mukaan mm. kiduttaa, piestä eikä kastroida, tappamisestakin (ilman itseuolustusta) tulee rangaistus omistajalle.
Ottaen huomioon näkyvät tulokset, miten joka puolella arabi-maailmaa elää vapaita tummaihoisia muslimeita, kyllä, orjuus toi Islamin ja Totuuden monille ihmisille jotka muuten olisivat jääneet ehkä sen viestin kantamattomiin.
>>>Koko Pohjois Afrikka jonka me tunnemme Saharan alueena(Marokko, Libya, Algeria ja Egyptistä Sudaniin ja Etiopiaan oli kokonaan kristillinen, ennen islamin tuloa ja seurauksia! Miksi siitä ei ole missään muslimien kirjoituksissa?samaan aikaisesti Etiopialla oli ensimmäinen täysin itsenäinen kirkko Euroopasta erillään! Miksi siis ei ole yhtään näistä suurista kirkoista pystyssä (tai edes olemassa)!>Onko syy sitten ehkä tässä
Suura 9:5>Tämä sopisi siihen kuvaan että islam taistelee kaikkia vastaan, jotka pitävät omia uskomuksiaan!>Tämä idea on tuttu suurasta 3:27 >Sudanin historia ainakin tukee tätä väitettä! Ennen muslimi mamelukkien invaasiota 1275 jKr Sudanissa oli kolme kristillistä valtiota!>ja se lähetti lähetyssaarnaajiaan muihin Afrikan valtioihin!>Islamilaisissa maissa pidetään yhä orjuutta hyväksyttävänä ja jopa uskontoon liittyvänä.>was an Arab invention, developed by traders with the enthusiastic collaboration of black African ones, institutionalized with the most unrelenting brutality,>kuulostavat samoilta kuin kristityt eurooppalaiset esittivät tuodessaan afrikkalaisia orjia Amerikkaan, jotta he kuulisivat ilosanomaa!

Vastaukset 1
Vanhimmat
>Koraanissa ja profeetan haditheissa sallitaan orjille [...] mahdollisuus ostaa itsensä vapaiksi työllä<
Arbeit macht frei!