Tyhmäkö olen, vai sittenkin viisas

Kaikkihan-sitä-tekee

Minä en ymmärrä tätä logiikkaa.
Kuinka voi olla mahdollista, että esimerkiksi Jyväskylän seudulla asuvan kaverin on kannattavampaa hakea alkoholijuomansa Virosta kuin ostaa se välttämätön viikonlopun annoksensa lähimarketista tai paikallisesta Alkosta?
Olen laskenut sitä kohtuullisen tarkasti ja aina menee miinuksen puolelle, paitsi silloin jos lasti on niin suuri, ettei sitä usko omaan käyttöön tulevaksi edes tullimiehen tutti-ikäinen lapsi.
On sitten vielä oma juttunsa paljonko sen säästön sitten pitäisi olla, että saa "työlleen" palkan. Lastin myyminen sellaisella nopeudella, että saavutetaan riittävä tulos/aikayksikkö on markkinointia vaativaa puuhaa ja se taas nostaa laittoman toiminnan riskin niin suureksi, ettei sitä voi edes mitata (joku voi arvata, että olen yrittäjä, - nyt jo eläkkeellä).
No, ajatellaanpa tuo pelkkänä palkkatyönä.
Jos minä lähtisin ajamaan pakettiautolla Jyskälästä Helsinkiin, kävisin Tallinnassa, lastaisin auton ja ajaisin takaisin Jyskälään niin palkkaahan pitäisi saada vähintään 300 euroa. Se summa pitäisi siis saada niiden kulujen päälle - HALLOO!
Tuohon tarvittava lasti ei kuljekaan enää farmarimallin peruskotterolla. Tarvitaan pakettiauto.
Mitä muuten verottaja sanoo siihen jos työnantajan autolla rahdataan viinaa Virosta?

Olenko kateellinen? En ole, koska en ole juonut vuosikausiin lainkaan, enkä näe tuota kadehdittavana bisneksenä, edes helvetin huonona bisneksenä.
Olin tosin aikoinaan mukana tuollaisella keikalla ja kun näin minkä pirunmoisen savotan hakija joutuu tekemään niin totesin sen ihan järjettömäksi toiminnaksi. Kun hämmästelin kavereille keikan mielekkyyttä oli vastauksena "no kun kaikkihan sitä tekee".
Ihanko totta? Mistä aineesta sellaisen kaverin pää on?

5

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kylläsiinäsäästää

      Matkapojilta saa päivämatkan bussikuljetuksella viikolla 44€ jyväskylästä. Lonkerolaatikko maksaa alkossa 60€ virossa 20€ . Painoraja on toki näillä bussikuljetuksilla vaan 20kg, mutta tuomalla sen kolme laatikkoa se maksaisi matkakuluineen päälle 100€ ja alkossa 180€ ja yleensä viikolla jos ei ole täyttä kuljettaja on anatanut hieman littää painorajan eli kolme laatikkoa vähän jotain muita irtopulloja saa tuoda. Eli kyllä ainakin sen 100€ säästää viron hinoihin ja sitten jos autolla lähtee ajeleen matkakulut toki nousee, mutta lastin voi sitten tuoda puolen vuoden ajaksi ellei ylkin.

    • mikänytolisikannattavaa

      Matkasta voi olla muutakin iloa kuin alkoholin ostaminen. Mahdollisesti alkoholin juominen paikanpäällä.

    • hehehehehee

      Miks ravaatte jossain virossa kun netistäki saa ihan yhtä halvalla? :DD

      • wdwdwdwdwd

        Superalko on nettikauppoja halvempi ja tullin verolappuja ei varmasti tule ja saa lastin varmasti perille.


      • ihan_tarpeeks_halpaa
        wdwdwdwdwd kirjoitti:

        Superalko on nettikauppoja halvempi ja tullin verolappuja ei varmasti tule ja saa lastin varmasti perille.

        Tiedän saksalaisen kaupan jostaa 12litraa 37,5% viinaa, hintaan,136,13e, kotiovelle toimitettuna. Minusta ihan tarpeeksi halpaa ja kertaakaan ei ole tullin lippulappusia tullut, eikä moisista tarvitse edes välittää koska etämyyntiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      265
      2764
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      18
      2210
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      339
      1944
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      105
      1659
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      100
      1615
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      208
      1323
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      54
      1239
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1223
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      52
      1129
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      75
      1093
    Aihe