Olen ihmetellyt joskus miksi monissa kunnissa nousee suuri into liittää kuntia jo liitoksen tehneisiin kuntiin viiden vuoden välein.
Hoksasin että virkamiehillä taitaa olla ainoastaan yksi motiivi.
Viiden vuoden irtosanomisuoja jatkuu taas euraavan viisi vuotta kun sadaan uusi kuntaliitos aikaan. irtisanomisusoja ketjuuntuuu.
Hoksasin että virkamiehillä taitaa olla ainoastaan yksi motiivi.
Viiden vuoden irtosanomisuoja jatkuu taas euraavan viisi vuotta kun sadaan uusi kuntaliitos aikaan. irtisanomisusoja ketjuuntuuu.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sehän oli vain seuraus KMS-sopimuksesta. Syy on kuitenkin verorahat joita KMS-yrittäjät saivat turhiin hankkeisiinsa kuntaliitoksissa,sekä pienten kuntie omaisuudet ja rahat. Nyt niillä rakennetaan torin ympärille halvalla jotain käsittämätöntä ja käännetään voittoina miljoonia. Kun tämä sopimus jatkuu niin jatkuu myös saalistus. Vaalirahoista näkee osin myös tämän. Suurin osa tehdään nyt salassa eikä pukahdeta. Näin Suomi tuhottiin ja alkulaukaus oli Keskustan ajama EU-jäsenyys jolla juoppokansa höynäytettiin kuin kieltolain aikaan tuhoamaan taloutensa himollaan.
Miten tämä liittyy tuohon aloituksen aiheeseen?
Turhaa kaunaat. Lipposen hallitusen aikaansaannos tuo irtisanomissuoja on.