KUKA USKOO, ETTÄ ASIAT PÄÄTETÄÄN MUUALLA?

Kuin eduskunnassa, joka kerta kun väistyvä eduskunta lopettaa asiat
ovat aivan yhtä huonosti kuin alottaessa jollei huonommin.
Tämä jatkuu vuodesta toiseen ja eduskunnasta toiseen.
Uskonkin, että maan todelliset suuntaviivat ja asiat päätetään kulissien takana.

Uuden eduskunnan tullessa vastuuseen vähän aikaa ollaan toivorikkaita mutta joitain
kuukausia kuluu ja alkaa tulla kansaa vaikeuttavia päätöksiä ja sama
kurjistamismeno jatkuu.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomen eduskunta antoi lainsäädäntövallan EU:lle v. 1995. Kätemme ovat sidotut monin kansainvälisin sopimuksin. Suomen sisällä valtaa käyttävät etujärjestöt. Kolmikannassa on mukana valtiovaltakin allekirjoittajan roolissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eimuutaselitystä kirjoitti:

Kuin eduskunnassa, joka kerta kun väistyvä eduskunta lopettaa asiat
ovat aivan yhtä huonosti kuin alottaessa jollei huonommin.
Tämä jatkuu vuodesta toiseen ja eduskunnasta toiseen.
Uskonkin, että maan todelliset suuntaviivat ja asiat päätetään kulissien takana.

Uuden eduskunnan tullessa vastuuseen vähän aikaa ollaan toivorikkaita mutta joitain
kuukausia kuluu ja alkaa tulla kansaa vaikeuttavia päätöksiä ja sama
kurjistamismeno jatkuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu