Jo alkoi Lyyti kirjottaa.
http://www.avaruus.fi/index.php?id=6999
"Kuolan metsätieltä löytynyt meteoriitti oli mahdollisesti aikoinaan osa asteroidia 2014 UR116. Kuva Esko Lyytinen
Vuosi sitten puolen tonnin painoinen meteoroidi hajosi Kuolan niemimaan yllä pudottaen meteoriitteja itärajan taakse Petsamon tuntumaan.
Nyt tutkijat onnistuivat mahdollisesti yhdistämään meteoriitin samankaltaisella radalla olevaan asteroidiin. Löydön merkittävyydestä kertoo se, että vain 22:n maapallolle pudonneen meteoriitin rata on tätä ennen pystytty selvittämään.
Tutkimuksen tulokset julkaistiin brittiläisessä tähtitieteen julkaisussa Monthly Notices of the Royal Astronomical Society. Tutkimuksen toisena pääkirjoittajana on Ursan tulipallotyöryhmän matemaatikko Esko Lyytinen.
Annamaksi ristityn avaruuskiven rata pystyttiin määrittelemään Ursan tulipallotyöryhmän kameraverkon kuvien avulla.
Rata näyttää olevan poikkeuksellisen samanlainen vuosi sitten löydetyn 400-metrisen asteroidin 2014 UR116 kanssa. Asteroidi luokitellaan potentiaalisesti vaaralliseksi, eli se saattaa tulevaisuudessa törmätä planeettamme kanssa. Luultavasti Maahan viime vuonna pudonnut meteoriitti on alkujaan ollut osa tätä kappaletta.
Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)
Avainsanat: Annama, Esko Lyytinen, Kuolan meteoriitti, rata, Monthly Notices of the Royal Astronomical Society"

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.