Eksynyt Espoossa

Kaksi kertaa olen yrittänyt Jorvin sairaalan tapaamaan tuttavani. En löydä perille!
Tänään ajelin jopa yhden ambulanssin perässä, kun toivoin, että se oli näyttänyt tietä, mutta ehei, sekin meni Espoon torille ja katosi sivukadulle.
Ajelin Turun väylää vaikka kuinka pitkälle, koska olin kartasta JÄLLEEN katsonut, että sitä pitkin sinne pääsee. No ei päässyt.
Toivoin, että tien viitoissa olisi ollut punainen risti, kuten monissa kaupungeissa on osoittamassa sairaalaan, ja olihan siellä: Lommilan sairaala, josta en ollut kuullutkaan, ja jonne en sitten edes lähtenyt harhailemaan, kun järkeeni ei mene, että Jorvin sairaala olisi Lommilassa eikä Jorvissa.
Soittelin tutulleni ja toivotin hyvää vointia.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Punainen risti Lommila viitassa viittaa Jorvin sairaalaan. Ota jatkossa taksi.

Äänestä

Minäkin ajoin viime keväällä Jorvin sairaalalle, tulin vanhaa Turuntietä Leppävaaran suunnasta. Tiesin paikankin mistä suunnilleen Jorvin risteys kääntyy vasemmalle, ja olen siitä aikaisemminkin ajanut.

Mutta enkös perskule ajanut kuitenkin tuon risteyksen ohitse. Kyllä kai siinä joku pieni punaisen ristin kuva on. Mutta lukeekohan siinä viitassa suunnilleen että "Kauniainen", tai joku epäoleellinen paikan nimi.

Ajoin kuitenkin ohi, ja kyllä vii-tutti, kun piti käydä U-kääntämässä Lommilassa saakka. Tuo Jorvin Sairaalan viitta on erittäin huono ja epäselvä.

Ymmärrän sen että pieni räkäsen kokoinen Kauniainen mankuu saada oman pienen kylänsä nimen joka ikiseen viittaan mukaan.
Mutta tässä suuren, keskeisen sairaalan kyseessä ollen kohtaa se RKP-kylän nimen mainitseminen vain sekoittaa. Sen oleminen opasteessa ykkösenä, se on siinä aivan turhaan mukana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harharetkellä kirjoitti:

Kaksi kertaa olen yrittänyt Jorvin sairaalan tapaamaan tuttavani. En löydä perille!
Tänään ajelin jopa yhden ambulanssin perässä, kun toivoin, että se oli näyttänyt tietä, mutta ehei, sekin meni Espoon torille ja katosi sivukadulle.
Ajelin Turun väylää vaikka kuinka pitkälle, koska olin kartasta JÄLLEEN katsonut, että sitä pitkin sinne pääsee. No ei päässyt.
Toivoin, että tien viitoissa olisi ollut punainen risti, kuten monissa kaupungeissa on osoittamassa sairaalaan, ja olihan siellä: Lommilan sairaala, josta en ollut kuullutkaan, ja jonne en sitten edes lähtenyt harhailemaan, kun järkeeni ei mene, että Jorvin sairaala olisi Lommilassa eikä Jorvissa.
Soittelin tutulleni ja toivotin hyvää vointia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu