Luin toisessa ketjussa joissa keskustella armosta ja laista, joku mainitsi Markion.Niin se pitää paikkansa että nykyinen kristinusko perustuu Markionin teologisen ajattelun. Markion oli ihastunut Paavalin julistukseen Jumalan ehdottomasta rakkaudesta. Erityisesti Galatalaiskirje oli hänelle rakas. Siinähän tuli selvästi esiin, miten Jumala ei vaadi meiltä yhtään mitään. Tästä lähtökohdasta Markion alkoi rakentaa omaa oppiaan, joka olisi ollut Paavalille kauhistus.Markionin mielestä kristityt olivat kokonaan unohtaneet Paavalin saarnaaman puhtaan evankeliumin, jossa lailla ei ollut sijaa. Aina vain luettiin UT:n ohella myös Vanhaa testamenttia ja puhuttiin kiivaasta Jumalasta. Lisäksi monet varhaiskristilliset kirjoitukset olivat Markionin mielestä täynnä lainomaisuuksia. Suoran toiminnan miehenä Markion teki yksinkertaiset johtopäätökset: Jumalan rakkautta julistava evankeliumi ei voi sietää käytössä Vanhaa testamenttia eikä harhaoppisia kristillisiä kirjoituksia. Markion hylkäsi koko Vanhan testamentin ja suurimman osan tuntemastaan UT:sta. Hänelle kelpasivat vain Luukkaan evankeliumi ja osa Paavalin nimellä kulkeneista kirjeistä. Kaikki muu oli pelkkää armon opin pimittämistä ja jouti tunkiolle.
Markionilaiset seurakunnat ovat hävinneet. Tuskin kukaan lukee sielunsa rakennukseksi sitä vähää, mitä Markionin teksteistä on säilynyt. Ja kuitenkin Markionin ajatukset elävät meidän sydämissämme ja voivat hyvin.Opetus, että seurakunta on tullut Israelin paikalle, vaikutti voimakkaasti kristilliseen ajatteluun laista. Kristinuskon tunnusomaisena erona juutalaisuudesta alettiin pitää sitä, että kristityillä on armo ja juutalaisilla on laki. Ja korvausteologisen mallin mukaan kristittyjen armo nähtiin juutalaisten lain vastakohtana ja tämän vuoksi sen tilalle asetettuna. Tämä ajatussuuntaus on vallalla erityisesti meillä protestanttisuudessa. Jos ajatellaan, että armo ja evankeliumi ovat korvanneet Tooran, niin silloin ei ole hämmästyttävää, että kristityt yrittivät vapauttaa seurakunnan heprealaisesta Raamatusta eli "Vanhasta testamentista", joka todisti Toorasta, ja asettivat sen tilalle "Uuden testamentin", joka todisti armosta. Markion pani tämän prosessin alulle toisen vuosisadan keskivaiheilla, kun hän erotti nämä kaksi Testamenttia toisistaan. Tähän asti Raamattu muodostui pelkästään Vanhasta testamentista, johon kristityt vain lisäsivät uudempaa materiaalia (ks. 2. Piet. 3:15-16). Markionin jopa esitti Vanhan testamentin hylkäämistä, koska se kuului juutalaisille.
Kirkko torjui lopulta Markionin opetuksen Vanhan testamentin hylkäämisestä, mutta siitä lähtien Raamattu jaettiin Vanhaan ja Uuteen testamenttiin. Näin muutettiin sitä tapaa, miten kristityt ymmärtäisivät Raamattuaan. Siitä lähtien näitä kahta osaa Raamatusta käsiteltiin kahtena erillisenä kokonaisuutena, joista Uutta pidettiin Vanhaa parempana. Tämä korvaamisajatuksen mukainen tapa lukea Raamattua on edelleenkin vallitseva kaikkialla kristillisissä piireissä.
Siinä juutalaisvastaisessa ilmapiirissä, joka voimistui kristittyjen keskuudessa, sapatti tuli erityisen huomion kohteeksi. Koska pakanakristittyjen parissa sapatin viettämistä alettiin pitää samaistumisena juutalaisuuteen suurin osa heistä hylkäsi sapatin ja korvasi sen kristillisellä sunnuntailla tehden näin täydellisen pesäeron juutalaisuudesta. Sapatista luopumiseen kristittyjen parissa vaikutti ratkaisevasti tässä yhteydessä keisari Konstantinus, joka v. 321 jKr. määräsi auringon päivän, sunnuntain, valtion viralliseksi lepopäiväksi. Myöhemmät kirkolliskokoukset sitten pyrkivät tukahduttamaan kaikki sapatinviettopyrkimykset. Juutalaisia ja joitain vielä sapattia viettäviä kristittyjä alettiin vainota.
Korvausteologia näytteli määräävää roolia sunnuntain nostamisessa sapatin tilalle. Augustinuksen (354-430 jKr.) selitys sunnuntain alkuperästä ilmentää korvausteologiaa: "Herran ylösnousemus ei julistanut Herran päivää juutalaisille vaan kristityille, ja tuosta tapahtumasta sen juhlallisuudet saivat alkunsa." Jacques Doukhan kirjoittaa: "Varhaiskristikunnassa tapahtunut muutos sapatista sunnuntaihin ei ollut vain historiallinen sattuma, jonka sunnuntaita pyhittävästä ympäristöstä tulevien pakanakäännynnäisten sisälle tulviminen aiheutti. Se oli myös kristillisen korvausteologian ilmaus" (s. 69). Raamatun ensimmäinen totuus Jumalasta kaiken Luojana on se, jota sapatti nimenomaan julistaa (1. Moos. 1:1-2:4a). On todennäköistä, että sapatin korvaamiseen sunnuntailla oli vaikuttamassa myös kristittyjen keskuudessa tapahtunut pelastuksen ylikorostaminen luomiseen verrattuna. Tämä ajatussuunta sai alkunsa Markionista, joka asetti pelastuksen vastakohdaksi luomiselle, Vapahtajan vastakohdaksi Luojalle, näiden ollessa toisensa poissulkevia.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Markion halusi poistaa "seurakunnasta" ja Raamatusta kaiken juutalaisuuteen viittaavan esim. Tooran. Kristikunta viha Jumalan "lakia", historia kertoo aivan hirveitä asioita vihasta Jumalan "lakia" vastaan. Ilmestyskirjassa mainittu portto - laittomuuden hengessä elänyt (ja yhä elävä) uskonnollinen peto, on aina tappanut perkeleen johdossa todellisia Herran Jeesuksen seuraajia. Kristillinen traditio - antikristillisessä muodossa - vihasi ja tappoi niitä, jotka pitivät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. Ilm. 14:12 "Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon."
Jaha, jatkat siis nyt täällä "myyräntyötasi" YeshuajaTorah !
Etkö MITÄÄN oppinut edellisestä keskustelustamme ???