Kylläpä on haikea olo näin valoisankin perjantain päätteeksi. Jotenkin tuntuu, että maailma kulkee eteen päin, mutta itse jumittaa eilisessä tai menneisyydessä. Joskus mieli on tehnyt valinnan jo vuosia ennen kuin varsinainen risteys tietyissä asioissa tulee vastaan. Eräänlainen maisema joka piirtyy tajuntaan nykyhetkessä on kuitenkin pala jotakin kokematonta. Tuohon säröymään voi liittyä ihmisiä tai olla liittymättä sillä loppujen lopuksi jokainen valinta kumpuaa halusta tehdä jotakin jota on mielen tasolla ajatellut jo pidempään. Systemaattinen henkinen tulehdus on jokaisen kohtalo jossakin elämän vaiheessa, ja toisaalta joillakin elämä on pelkästään sitä. Kuitenkin ensiarvoista on elää kerran. Ehkä ajattelun loppua kohden iskeytyneet lauantain minuutit ja sen jälkeisetkin ajan askeleet tuovat jotakin ikävöityä elämään. Voi olla ettei.
Haikea perjantai tai sen viimeinen minuutti
Löpinöitäperjantaista
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voit analysoida tilanteen puhki, ei se muuksi muutu. Tuulee taas luihin ja ytimiin ja minä olen yksin. Aina yksin. Kanssasi yksin. Eihän siinä ole mitään hyvää eikä mitään mistä saada voimaa. Loputon väsymys syö kaiken pois ja vihdoinkin olen vapaa liittymään lentävien muuttolintujen auraan Siivet ovat kasvaneet, ne haluavat tuulta alleen.
Olen kulkija, en lentäjä. En varpunen, en edes muuttohaukka. En kulje myöskään laumoissa. Eräällä tapaa paradoksaalisen tekstin kirjoitit, jossa ei voi saada voimaa mistään, mutta kuitenkin siivet ovat kasvaneet. Mielenkiintoista myös, että olet kanssani yksin. Minä olen yksin yksin, mutta hyvä tietää että olet kanssani yksin.