Valiojäätelö

Valion jäätelöä ei ole enää olemassakaan, se on Nestlejäätelö ja NEstle on yksi pahimmistä syövistä tällä planeetalla. Pumppaa vedet kuivuudesta kärsivien alueiden kaivoista ja myy toisella kädellä pullovettä isolla rahalla, vie maitojauhetta paikkoihin, jossa tietää, että se sekotetaan sellaiseen vetten, joka tappaa lapsia. Sellainen firma osti meidän Valion jäätelötuotannon....
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Halusit kai sanoa, että sellaiselle firmalle omat maanpetturimme möivät Valion jäätelön.
Niin muuten myytiin myös Kemira, Sokli, Posti, autokatsastus, Rautaruukki, telakat, Pekema... Lista on loputon. Kaikki tahallaan reiluun alihintaan ja rahat veroparatiisehin verottajan ohi. Saipa myyjät vielä tästä urotyöstään miljoonien onnistumispalkkiotkin!
Nyt muuten Suomi on ajettu tahallaan hirmuvelkaan valejuutalaiselle yksityispankki IMF:lle. Herää vain kysymys, missä ne rahat on?
Ja velka tullaan maksamaan antamalla Suomen pohjavedet velan vakuutena. Tilanne menee samaksi kuin jo mm Boliviassa ja muutamissa USA:n osavaltioissa on: Sadeveden kerääminen omaksi tarpeeksi on rikos, josta pääset leiriin, jossa juomavetesikin joudut maksamaan etkä ihan halvalla... Pohjavesilähteet aidataan ja niitä vartioidaan 24/7. Näitä alueita on jo Suomessakin, vaikka tuskin tiesit vielä vähemmän uskot.

Äänestä

Onneksemme on aitoja jäätelöitä saatavilla, Jymy luomujäätelö, Kolmen kaveruksen jäätelö, Maatalon jäätelö ja muitakin pienten valmistajien laatujäätelöitä.

Kyllä, pingviinin myyminen oli suuri virhe Valiolta, en lakkaa suremasta sitä.

Nestle on boikotissa, lisäksi Bonaqua vesi!! Miksi siinä lukee coca-cola Company, royaltit Suomen vedestä cokikselle!! Vesi raanasta on aina puhtaampi ja terveellisin vaihtoehto pullovesille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Variantti kirjoitti:

Valion jäätelöä ei ole enää olemassakaan, se on Nestlejäätelö ja NEstle on yksi pahimmistä syövistä tällä planeetalla. Pumppaa vedet kuivuudesta kärsivien alueiden kaivoista ja myy toisella kädellä pullovettä isolla rahalla, vie maitojauhetta paikkoihin, jossa tietää, että se sekotetaan sellaiseen vetten, joka tappaa lapsia. Sellainen firma osti meidän Valion jäätelötuotannon....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu