Tänä vuonna taas hetkutetaan Suomen poliittista päätäntä valtaa. Eli pelataan kansanedustaja paikat uudelleen jakoon. On aika vähän mihin yksi edustaja voi vaikuttaa tai peräti muuttaa. Tänäiseen arkeen ei äänestäminen vaikuta millään tavalla. Ainoat positiiviset puhutut olisivat Ruoan arvonlisäveron laskeminen -4 % eli 10 % ja alle 1000 €/kk tulojen vapauttaminen kokonaan veroista. Eipä taida toteutua.
Katse siis kauemmaksi. Ydinvoima Suomessa? Velkoja ja rahaa ei kannata murehtia se ei ole kun vaihdon materia. Mutta Ydinvoima on katastrofi n. 600 vuodeksi eteenpäin.
Sähkö ja voima riittää sen kulutusta voi laskea tai suunnitella taloudellisemmaksi.
Vasemmistoliitto; Kontulan suulla, ajaa sukurutsan hyväksymistä EI
Vihreät vastustavat Ydinvoimaa KYLLÄ
Katse siis kauemmaksi. Ydinvoima Suomessa? Velkoja ja rahaa ei kannata murehtia se ei ole kun vaihdon materia. Mutta Ydinvoima on katastrofi n. 600 vuodeksi eteenpäin.
Sähkö ja voima riittää sen kulutusta voi laskea tai suunnitella taloudellisemmaksi.
Vasemmistoliitto; Kontulan suulla, ajaa sukurutsan hyväksymistä EI
Vihreät vastustavat Ydinvoimaa KYLLÄ
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvin toimentulevat hoitavat asiansa ammattiliitojen kautta ja kaikessa politiikan kautta.
Elämässä köyhyysrajan alapuolella n. 1200 €/kk ainoa helpotus olisi ruuan arvonlisäveron lasku Ruoka kun vie tuloista 25-48 %, hyvätuloisilla 12 % tilastokeskuksen mukaan.
Tiistain on viimeinen ennakko äänestys päivä, antakaa haiseva vastalause omanedun tavoittelijoille ja äänestäkää.
Äänestä joko vasemmistoliitoa tai vihreitä. Joskus on hyvä edes röyhtäistä, koska se useimmiten kuuluu ikävänä.
Vaikka kaikki syrjäytyneet äänestäisivät se ei tee kuin 18-30% äänistä, mutta se edes kuuluisi.
Perussuomalaiset ajavat yrittäjille ja yhteisölle lisää veron alennuksia. Hiljaa kuin lammenlaine pudotettiin jo yhteisövero 25% > 20% Mutta kymmentä € ei liiennyt takuueläkkeeseen ja lapsilisästä "höylättiin". Katsokaa kokonaisuutta, asiat liikkuvat vuosien vauhdilla, ei päivissä tai kuukausissa.
Muutos on alettava perustasta.
Äänestäkää pienpuolueita harkintanne mukaan.
Minä en tarvitse maailmaa enää kuin 5-10 vuotta, mutta minulla on lapsenlapsia joille soisin maa ja ilman.
Vakava huoli Suomen leikkauslistoista – ”Köyhyyden syvenemisen tie”
Tuoreen sosiaalibarometrin mukaan nykyinen hallitus on epäonnistunut kärkitavoitteessaan eli köyhyyden, syrjäytymisen ja eriarvoisuuden vähentämisessä. Suomen sosiaali ja terveys ry SOSTE varoittaa puolueiden leikkauslistojen seurauksista.
- Osa puolueista on valmiita jäädyttämään sosiaaliturvan indeksikorotukset. Tämä tarkoittaisi inflaation kokoista leikkausta etuuksiin vuosittain. Jos sosiaaliturvan taso jää jälkeen hintojen noustessa, se kasvattaa tarvetta toimeentulotukeen. Tämä puolestaan heikentää työllisyyttä, kommentoi SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas.
>>>>Suurimmista puolueista keskusta ja kokoomus<<<<<
- ovat kertoneet olevansa valmiita indeksijäädytyksiin. Sen sijaan SDP ei leikkaisi sosiaaliturvasta vaan kohdistaisi leikkaukset kuntien valtionosuuksiin.
- Jos halutaan tukea työllistymistä, on pidettävä huolta sosiaaliturvan tasosta ja vähennettävä riippuvuutta toimeentulotuesta. Esitetty indeksikorotusten keppilinja on köyhyyden syvenemisen ja näköalattomuuden tie – sille ei pidä astua. Myös Euroopan neuvosto on antanut Suomelle vastikään huomautuksen liian alhaisesta sosiaaliturvan tasosta, Kiukas kommentoi.
Sosiaalibarometrin vastaajat pitävät työttömyyttä ja toimeentulo-ongelmia suurimpana uhkana väestön hyvinvoinnille. Eniten kritiikkiä saa osakseen vuoden 2013 alussa toteutettu työ- ja elinkeinopalveluiden uudistus.
Sosiaalibarometrin vastaajat ovat kuntien sosiaali- ja terveysjohtajia, Kelan toimistojen johtajia ja TE-toimiston johtoa.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/80300-vakava-huoli-suomen-leikkauslistoista-koyhyyden-syvenemisen-tie