NATO-inttäjä Stubb, järki hoi!

Pääministeri Alexander Stubb (kok) ehdottaa, että Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä arvioimaan asetettaisiin pieni "viisasten ryhmä".

"Tekijöiden tulisi olla riippumattomia, asiantuntevia ja laajasti eri tahojen kunnioitusta nauttivia", Stubb kirjoittaa blogissaan tänään lauantaina.

Eikä tämä amerikkalaisten palkkaama inttäjä ole vieläkään tajunnut että 70 prosenttia kansasta ei kannata Natojäsenyyttä?
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pääministeri on jo saanut aikaan kauppasodan poikasen Venäjän kanssa jonka jäljiltä Suomessa on jo tuhansia työttömiä. Kovaa vauhtia ajetaan Suomea Natoon ja suututetaan siinä samalla Venäjä oikein tosissaan. Ei mene pitkään kun saamme pahimmassa tapauksessa kuolla taas isänmaan puolesta. Missäköhän ovat silloin Nato-intoilijat? Tuskin ainakaan Suomessa.

Mitä on saanut hallitus aikaan kokoomuksen johdolla? Maamiinat on poistettu, satoja panssareita romutettu, kymmenet tuhannet rynnäkkökiväärit sulatettu jne. Armeijan rahat on laitettu Kreikan kautta upporikkaille pankeille ranskaan jne. Nyt sitten huudetaan Natoa apuun. Oman maan talous on kurjistettu kuilun partaalle mutta himasille ja muille kavereille jaetaan miljoonia veronmaksajien rahaa. Ja jotta johtajien omat tulot eivät vaan katkea niin EU:stahan löytyy aina isopalkkainen virka.

Äänestä
  • Kyllä on hiljaista Kaakkois-Suomen kauppaliikkeissä.

    Äänestä

Stubb on älliöhinttari, poliittinen pedofiili eli täysi sotahullu paska.

Äänestä

Onko muuten punikeillamme paljonkin. luurankoja kaapissa kun ne tulee ihan hysteeriseksi, jos joku ilmoittaa omana mielipiteenään kannattavansa natoon liittymistä. Onks nato vaklannut suomen punikkeja ja tietää jotain, mitä ei suotais tiedettävän. Jo Johannes Koskinen hyppii seinille ja yrittää rajoittaa Karl Halglundin sananvapautta Nato-asiassa. MITÄ TE PUNIKIT OOTTE OIKEIN TEHNEET. Eihän Virokaan ole mitenkään joutunut vaaraan vaikka on naton jäsen. Lopettakaa pelkuruus ja nöyristely ja sallikaa sananvapaus kolleegoillenne siellä eduskunnassa ja hallituksessa. Ja jos natosta on Suomelle muka vaaraa, niin olkaa hyvä ja kertokaa tarkemmin, että mitä sellaista vaaraa, mitä muilla natossa olevilla mailla,
Esim. Virolla ei ole?

Äänestä
  • Minkäs vuoksi Viro on hysteerinen ja haluaa, että Suomi liittyisi Natoon Viroa puolustamaan. Eikös Viron pitäisi nyt olla paratiisissa, kun kerran kuuluu NAtoon. Vai eikö taida voimat riittää - semminkin kun jokaisen Nato-maan tulee ensisijassa vastata oman maa-alueensa puolustamisesta.

    Lopputulos: Natosta ei sotilaallisesti olisi käytännössä mitään hyötyä mahdolisen konfliktin sattuessa. Päin vastoin muuttaisi Pohjolan geopoliittista asemaa Suomelle vahingolliseksi.

    Äänestä

  • Lopetas nyt itse se pelkurimainen käyttäymisesi. Me suomalaiset miehet puolustamme itse tätä isänmaatamme tarvittaessa viimeiseen asti toisin kuin te Nato-intoilijat. Nykyiset päättäjät ovat ajaneet Suomen puolustuksen ahdinkoon poistamalla jalkaväkimiinat, ison osan varuskunnista, tuhoamalla aseita, lyhentämällä varusmiesaikaa (nythän kaikki eivät näe edes lunta palvelusaikanaan), lopettamalla kertausharjoitukset jne. Samaan aikaan kun omalta armeijalta otetaan puolustumäärärahoja pois niin rahaa pukataan miljardeja Kreikan korruptoituneen armeijan ylläpitoon. Mihin me oikeastaan tarvitsemme vihollista kun meillä on tuollaiset päättäjät? Siitä huolimatta me hoidamme tarvittaessa puolustuksemme ihan itse, me emme tarvitse siihen Naton jäsenyyttä emmekä nykyisenkaltaisia päättäjiä jotka uhossaan vievät meidät kohti varmaa yhteenottoa.

    Mitäs luulet, tapaako pääministeri maailman johtajia pääministerinä vai omana itsenään? Aivan, niinpä tilaisuuksissa pitäisikin ajaa Suomen kantaa ja etuja eikä tuoda esille vain omia mielipiteitä.

    Äänestä

Miksi Stubb ei halua työryhmään kokoomuslaisia?

Äänestä

Stubbin mielipide Natosta on Stubbin isännän USAn mielipide.

Kaikkihan tämän ymmärtävät.

Äänestä

Stubb haluaisi tietenkin siihen nuo ulkopoliittisen instituutin vainoharhaiset
Amerikassa koulitut natokiimaiset.
Ennennäkemätöntä aivopesua on nyt vaan jatkunut liian kauan,että siihen
enää kukaan suhtautuisi vakavasti.
Kyllä toivoo,että saadaan vaalit pidettyä ja saadaan rauha maahan,
vaikka osa porukasta on kovin kerjäämässä verta nenästään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


NATOtappaa kirjoitti:

Pääministeri Alexander Stubb (kok) ehdottaa, että Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä arvioimaan asetettaisiin pieni "viisasten ryhmä".

"Tekijöiden tulisi olla riippumattomia, asiantuntevia ja laajasti eri tahojen kunnioitusta nauttivia", Stubb kirjoittaa blogissaan tänään lauantaina.

Eikä tämä amerikkalaisten palkkaama inttäjä ole vieläkään tajunnut että 70 prosenttia kansasta ei kannata Natojäsenyyttä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu