Oletko Odottelija?

Minulla ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta asiasta. Minä olen ollut autuaan tietämätön hyllyttämisestä ja ajatellut hieman kuin Åsa Beckman että se suurelta osaltaan myyttiä. Luulin että vaimot joita yritetään hyllyttää ottavan mieluummin eron kuin jäävät odottelemaan.

Ja sitten kun talo on maksettu? Eläkeikään kun on päästy niin velat ovat usein jo maksettu pois tai sitten vähentyneet paljon. Onko taloudellinen vapaus myös aviollista vapautta? Aika antaa tunteiden (ikääntyvän miehen hormoonien?) jyllätä ja laittaa vanheneva puoliso hyllylle?

Paloma.se.co kirjoitti:

Ja sitten kun talo on maksettu? Eläkeikään kun on päästy niin velat ovat usein jo maksettu pois tai sitten vähentyneet paljon. Onko taloudellinen vapaus myös aviollista vapautta? Aika antaa tunteiden (ikääntyvän miehen hormoonien?) jyllätä ja laittaa vanheneva puoliso hyllylle?

Lue lisää

En mä nyt oikein tykkää tosta et ainoostaan ukot valikoi ,ei nenaisetkaan enkeleitä oo.
Nythän ymmärtääkseni oli puhe alle eläkeikäsistä ja monella on se tuttu ja turvallinen arki tavottelemisen arvonen asia.
Pelätään muutosta ja taloudellisen puolen romahdusta joku pelkää joutuvansa ns piirien ulkopuolelle.
Ne parit mitkä on roikkuneet yhressä vanhoiksi ja siin matkalla on ollut syrjähyppyjä ne liitot on melkosia sotia, ei ihminen unohra tollasia ja ne otetaan esille takuuvarmasti.
Viimeistään silloin mies tai nainen maksaa huviveronsa.
Sanoisimpa et se nainen tai mies joka jää tollaseen tilanteeseen orottelemaan niin on osansa valinnut, ei sivullisten kannata niiden puolest uniaan menettää.

"Todella onnellisista tapauksista en ole kuullut."
"Yksi tapauksista oli mielestäni tosi surullinen."

Vaikea on erotilanteessa onnea tasan jakaa, mutta kaipa sen kokonaismäärä pikemminkin lisääntyy? Kolmannen osapuolen takia eroa tai 'taukoa' haluavan nyt ainakin luulisi olevan onnellinen uudessa suhteessaan, samoin uuden kumppaninsa?

Tosi surullisena, tai surullisena ollenkaan, en pidä myöskään tuota esimerkkinä kertomaasi tapausta? Mies varmaan oli uuden kumppaninsa kanssa onnensa kukkuloilla. Vaimokin löysi onnensa ja samoin hänen uusi kumppaninsa.

Usein taitaa tapahtua sellaistakin, että uusi suhde (tai jokin muu syy) tarjoaa tilaisuuden toteuttaa jo muutenkin pitkään toiveissa ollut ja mielessä hautunut irrottautuminen.

Mies vietti nuoren naisen kanssa muutaman kuukauden ja katuu tapahtunutta useita vuosia, ehkä lopun elämää. Nuoren naisen kanssa ainoa yhdistävä tekijä oli miehen kertoman mukaan ollut ulkoinen viehätys, vaimonsa kanssa he olivat jakaneet yhteyden monella tasolla. Neidon kanssa ei kuulemma voinut keskustella mistään, koska tätä kiinnostivat vain äärimmäisen pinnalliset asiat, shoppailu ja julkkisjuorut yms.

Vaimo oli viehättävä, koulutettu ja hyvässä asemassa. Mies ei voinut villityksestä toivuttuaan ymmärtää, mikä häneen oli iskenyt ja kuinka sellaista oli voinut tapahtua juuri hänelle. - En tiedä, mitä nuori nainen oli toivonut, ja toivon hänen toipuneen lyhyen suhteensa päättymisestä ilman suurempia kolhuja. - Ainakaan lyhyellä aikavälillä en usko onnen määrän lisääntyneen.

Olen kuullut, että jotkut miehet ovat aloittaneet varttuneemppana uudelleen perheen perustamisesta, ja he ovat ehtineet ja oppineet nauttia isän roolistaan ihan uudella tavalla. -

O-Orvokki kirjoitti:

Mies vietti nuoren naisen kanssa muutaman kuukauden ja katuu tapahtunutta useita vuosia, ehkä lopun elämää. Nuoren naisen kanssa ainoa yhdistävä tekijä oli miehen kertoman mukaan ollut ulkoinen viehätys, vaimonsa kanssa he olivat jakaneet yhteyden monella tasolla. Neidon kanssa ei kuulemma voinut keskustella mistään, koska tätä kiinnostivat vain äärimmäisen pinnalliset asiat, shoppailu ja julkkisjuorut yms.

Vaimo oli viehättävä, koulutettu ja hyvässä asemassa. Mies ei voinut villityksestä toivuttuaan ymmärtää, mikä häneen oli iskenyt ja kuinka sellaista oli voinut tapahtua juuri hänelle. - En tiedä, mitä nuori nainen oli toivonut, ja toivon hänen toipuneen lyhyen suhteensa päättymisestä ilman suurempia kolhuja. - Ainakaan lyhyellä aikavälillä en usko onnen määrän lisääntyneen.

Olen kuullut, että jotkut miehet ovat aloittaneet varttuneemppana uudelleen perheen perustamisesta, ja he ovat ehtineet ja oppineet nauttia isän roolistaan ihan uudella tavalla. -

Lue lisää

"Olen kuullut, että jotkut miehet ovat aloittaneet varttuneemppana uudelleen perheen perustamisesta, ja he ovat ehtineet ja oppineet nauttia isän roolistaan ihan uudella tavalla. -"
Julkkisesimerkki Jörn Donner..))

Tuosta hullaantumisesta on Erich Fromm sanonut: "Se tunnemyrsky, mihin ihminen rakastuessaan joutuu ei ole niinkään merkki tunteiden määrästä kuin ihmisen aikaisemmasta yksinäisyydestä". Jokin alue ei ole parisuhteessa toiminut tai jäänyt vähemmälle ja jos ulkopuolinen koskettaa sitä, tuntuu, että siitä taivas aukeaa.
Silloin ei pysty näkemään kokonaistilannetta, sitä, mitä yhdessä koettiin ja rakennettiin "vanhan" puolison kanssa ja mikä arvo sillä oli.

de-meter kirjoitti:

"Olen kuullut, että jotkut miehet ovat aloittaneet varttuneemppana uudelleen perheen perustamisesta, ja he ovat ehtineet ja oppineet nauttia isän roolistaan ihan uudella tavalla. -"
Julkkisesimerkki Jörn Donner..))

Tuosta hullaantumisesta on Erich Fromm sanonut: "Se tunnemyrsky, mihin ihminen rakastuessaan joutuu ei ole niinkään merkki tunteiden määrästä kuin ihmisen aikaisemmasta yksinäisyydestä". Jokin alue ei ole parisuhteessa toiminut tai jäänyt vähemmälle ja jos ulkopuolinen koskettaa sitä, tuntuu, että siitä taivas aukeaa.
Silloin ei pysty näkemään kokonaistilannetta, sitä, mitä yhdessä koettiin ja rakennettiin "vanhan" puolison kanssa ja mikä arvo sillä oli.

Lue lisää

"de-meter"

Tuli tuossa kirjoitettua aikasemmin:

"On siinä aina kolmas osa-puoli.
Mutta se ei ole ulko-puolinen.
Se on sisä-puolinen tunne, jonka tuntee ulko-puoliseksi.
Aivan kuin kaikki ei olisi kotona.
Tuossa tilanteessa on kaikki haettava takaisin kotiin.
Ulko-puolelta vaikka."

Tuon lauseen loi filosofi HUNKSZ
Lisää löydät...
Tiedät mistä :)

H.

de-meter kirjoitti:

"Olen kuullut, että jotkut miehet ovat aloittaneet varttuneemppana uudelleen perheen perustamisesta, ja he ovat ehtineet ja oppineet nauttia isän roolistaan ihan uudella tavalla. -"
Julkkisesimerkki Jörn Donner..))

Tuosta hullaantumisesta on Erich Fromm sanonut: "Se tunnemyrsky, mihin ihminen rakastuessaan joutuu ei ole niinkään merkki tunteiden määrästä kuin ihmisen aikaisemmasta yksinäisyydestä". Jokin alue ei ole parisuhteessa toiminut tai jäänyt vähemmälle ja jos ulkopuolinen koskettaa sitä, tuntuu, että siitä taivas aukeaa.
Silloin ei pysty näkemään kokonaistilannetta, sitä, mitä yhdessä koettiin ja rakennettiin "vanhan" puolison kanssa ja mikä arvo sillä oli.

Lue lisää

Esimerkkejä löytyy varmasti paitsi julkkisten keskuudesta, myös omista tuttavapiireistä. Ilmiö on hyvin tavallinen. Se ei sinänänsä ole mitään ihmeellistä: miehet kautta historian ovat valinneet tuskin murrosikäisiä neitosia sänkynsä lämmittäjiksi kun vanhat puolisot eivät enää miellytä silmää tai herätä hormooneja. Kai sillä on joku atavistinen perinne tai biologinen tarkoitus (joskus ollut).

Isäksi tuleminen yli kuusikymppisenä voi sekoittaa miehen pään aivan täysin. Olen seurannut läheltä tapausta joka päättyi traagisesti miehen (autettuun, mutta mahdoton todistaa) kuolemaan). Jossain maailmalla kasvaa pieni tummaihoinen poikalapsi joka on opetettu vihaamaan suomalaista miestä, vaikka äiti hänet elättääkin isänsä perinnöllä.

hunksz kirjoitti:

"de-meter"

Tuli tuossa kirjoitettua aikasemmin:

"On siinä aina kolmas osa-puoli.
Mutta se ei ole ulko-puolinen.
Se on sisä-puolinen tunne, jonka tuntee ulko-puoliseksi.
Aivan kuin kaikki ei olisi kotona.
Tuossa tilanteessa on kaikki haettava takaisin kotiin.
Ulko-puolelta vaikka."

Tuon lauseen loi filosofi HUNKSZ
Lisää löydät...
Tiedät mistä :)

H.

Lue lisää

Filosofi hunksi on yhtä vaikeaselkoinen kuin muutkin filosofit. En osaa tuosta saada irti kuin sen, että joskus ihminen tarvitsee toista päästäkseen itseään lähelle, löytääkseen uutta...

de-meter kirjoitti:

Filosofi hunksi on yhtä vaikeaselkoinen kuin muutkin filosofit. En osaa tuosta saada irti kuin sen, että joskus ihminen tarvitsee toista päästäkseen itseään lähelle, löytääkseen uutta...

Lue lisää

"de-meter"

Joskus joku loi sana-parin "kokonainen ihminen"
Olin harmissani tietenkin että se en ollut minä.
Minä ihastuin tuohon sana-pariin.

Useimmiten se on aina mukana "filosofiassani" jollain tavalla.
Siksi siis tämä tuossa mietelmässäni:

"Aivan kuin kaikki ei olisi kotona"

H.

Paloma.se.co kirjoitti:

Esimerkkejä löytyy varmasti paitsi julkkisten keskuudesta, myös omista tuttavapiireistä. Ilmiö on hyvin tavallinen. Se ei sinänänsä ole mitään ihmeellistä: miehet kautta historian ovat valinneet tuskin murrosikäisiä neitosia sänkynsä lämmittäjiksi kun vanhat puolisot eivät enää miellytä silmää tai herätä hormooneja. Kai sillä on joku atavistinen perinne tai biologinen tarkoitus (joskus ollut).

Isäksi tuleminen yli kuusikymppisenä voi sekoittaa miehen pään aivan täysin. Olen seurannut läheltä tapausta joka päättyi traagisesti miehen (autettuun, mutta mahdoton todistaa) kuolemaan). Jossain maailmalla kasvaa pieni tummaihoinen poikalapsi joka on opetettu vihaamaan suomalaista miestä, vaikka äiti hänet elättääkin isänsä perinnöllä.

Lue lisää

Miksi pani paljaalla? Huumassa unohtuu helposti valistus, että käytä kortonkia!

Eräs tarina

"Tultuani kotiin sinä iltana, vaimoni tarjoillessa illallista otin häntä kädestä ja sanoin "Minun täytyy kertoa sinulle jotain." Hän istui alas ja söi hiljaa. Näin jälleen loukkaantumisen hänen silmissään. Yhtäkkiä en osannutkaan avata suutani, mutta minun täytyi kertoa hänelle, mitä ajattelin. Haluan avioeron. Otin sen puheeksi rauhallisesti. Hän ei näyttänyt ärsyyntyvän sanoistani vaan kysyi minulta pehmeästi "Miksi?". Välttelin hänen kysymystään. Tämä teki hänet vihaiseksi. Hän heitti syömäpuikot pois ja huusi minulle "Sinä et ole mies!". Sinä iltana emme puhuneet toisillemme. Hän nyyhkytti. Tiesin, että hän halusi tietää mitä avioliitollemme oli tapahtunut, mutta en pystynyt antamaan hänelle tyydyttävää vastausta. Hän oli menettänyt sydämeni, se kuului nyt Janelle. En rakastanut häntä enää, ainoastaan säälin. Syvän syyllisyyden vallassa luonnostelin avioerosopimuksen, jonka mukaan hän saisi talomme, automme ja 30% osuuden yrityksestäni. Hän vilkaisi sitä ja repi sen kappaleiksi. Nainen, jonka kanssa olin viettänyt kymmenen vuotta, oli muuttunut muukalaiseksi. Pahoittelin hänen menetettyjä vuosiaan, panostustaan ja minuun tuhlaamaansa energiaa, mutta en voinut peruuttaa sanojani, koska rakastin Janea niin paljon. Lopulta hän itki äänekkäästi edessäni, mikä oli näky jonka olin odottanut näkeväni. Minulle hänen itkunsa oli oikeastaan helpotus. Ajatus avioerosta, joka oli pyörinyt mielessäni jo viikkoja, tuntui lujemmalta ja selkeämmältä.

Seuraavana iltana tulin kotiin hyvin myöhään ja löysin hänet pöydän äärestä kirjoittamassa jotain. En syönyt illallista vaan menin suoraan nukkumaan ja nukahdin nopeasti, koska olin väsynyt tapahtumarikkaasta päivästä Janen kanssa. Kun heräsin, hän oli yhä pöydän ääressä kirjoittamassa. En välittänyt siitä, vaan käänsin kylkeä ja nukahdin uudelleen. Aamulla hän esitti ehtonsa: hän ei halunnut minulta mitään, mutta tarvitsi kuukauden aikaa ennen avioeroa. Hän ehdotti, että kuukauden ajan me molemmat yrittäisimme elää niin normaalia elämää kuin mahdollista. Hänen syynsä olivat yksinkertaiset: meidän pojallamme oli kokeet ensi kuussa eikä hän halunnut häiritä pojan keskittymistä ilmoittamalla rikkoutuneesta avioliitostamme. Tämä kuullosti hyväksyttävältä. Mutta hänellä oli mielessään jotakin muutakin; hän pyysi minua muistelemaan miten olin kantanut hänet kynnyksen yli hääpäivänämme. Hän pyysi, että joka aamu seuraavan kuukauden ajan minä kantaisin hänet makuuhuoneesta ulko-ovelle. Luulin hänen tulleen hulluksi. Tehdäkseni meidän viimeiset yhteiset päivämme siedettäviksi, suostuin hänen outoon ehdotukseensa. Kerroin Janelle vaimoni ehdoista. Hän nauroin äänekkäästi ja sanoi sen olevan hullua. Huolimatta kaikenlaisista tempuista hänen täytyisi hyväksyä avioero, Jane sanoi halveksivasti.

Minulla ja vaimollani ei ollut ollut minkäänlaista kosketuskontaktia toisiimme siitä lähtien kun olin ilmoittanut haluavani avioeron. Joten kun kannoin häntä ensimmäisenä päivänä, me molemmat tunsimme olomme kömpelöiksi. Poikamme hurrasi takanamme, isäänsä pitelemässä äitiään sylissään. Hänen sanansa aiheuttivat minulle tuskaa. Makuuhuoneesta olohuoneeseen ja edelleen ovelle, kävelin yli kymmenen metriä kantaen häntä. Hän sulki silmänsä ja sanoi pehmeästi: "älä kerro pojalle avioerostamme". Nyökkäsin, tuntien oloni epävakaaksi. Laskin hänet ovella. Hän meni odottamaan bussia päästäkseen töihin ja minä ajoin yksinäni toimistolle.

Toisena päivänä se sujui meiltä molemmilta helpommin. Hän nojasi rintaani ja tunsin hänen parfyyminsa tuoksun puserolla. Tajusin, etten ollut katsonut tätä naista kunnolla pitkään aikaan. Tajusin, ettei hän ole nuori enää. Hänellä oli ryppyjä kasvoillaan ja hänen hiuksensa olivat harmaantumassa. Avioliittomme oli ottanut osansa hänestä. Hetken ajattelin, mitä olin tehnyt hänelle.

Neljäntenä päivänä nostaessani häntä ylös, tunsin läheisyyden tunteen palaavan. Tämä nainen oli antanut kymmenen vuotta elämästään minulle. Viidentenä ja kuudentena päivänä tajusin, että läheisyytemme oli kasvamassa. En kertonut Janelle tästä. Hänen kantamisestaan tuli päivä päivältä helpompaa. Ehkä jokainen päivä teki minut vahvemmaksi.

Yhtenä aamuna hän oli valitsemassa vaatteita ylleen. Hän koitti monia asuja, muttei tuntunut löytävän mieleistään. Sitten hän huokaisi, että kaikki pukunsä ovat liian isoja. Yhtäkkiä tajusin, että hän oli laihtunut niin paljon, se oli tehnyt hänen kantamisensa helpommaksi. Sitten tajusin sen.. hän oli haudannut niin paljon tuskaa ja katkeruutta sisälleen. Alitajuisesti kurotin häntä kohti ja kosketin hänen päätään. Poikamme tuli sillä hetkellä sisään ja sanoi "Isä, on aika kantaa äiti ulos". Hänelle siitä oli tullut oleellinen osa elämää, nähdä isänsä kantavan äitiään. Vaimoni pyysi poikamme tulemaan lähemmäs ja halasi häntä tiukasti. Käänsin kasvoni poispäin, koska pelkäsin että muuttaisin mieltäni viime hetkellä. Sitten pidin häntä sylissäni kävellessäni makuuhuoneesta, olohuoneen läpi eteiseen.

jatkuu.....

Korppis1 kirjoitti:

Eräs tarina

"Tultuani kotiin sinä iltana, vaimoni tarjoillessa illallista otin häntä kädestä ja sanoin "Minun täytyy kertoa sinulle jotain." Hän istui alas ja söi hiljaa. Näin jälleen loukkaantumisen hänen silmissään. Yhtäkkiä en osannutkaan avata suutani, mutta minun täytyi kertoa hänelle, mitä ajattelin. Haluan avioeron. Otin sen puheeksi rauhallisesti. Hän ei näyttänyt ärsyyntyvän sanoistani vaan kysyi minulta pehmeästi "Miksi?". Välttelin hänen kysymystään. Tämä teki hänet vihaiseksi. Hän heitti syömäpuikot pois ja huusi minulle "Sinä et ole mies!". Sinä iltana emme puhuneet toisillemme. Hän nyyhkytti. Tiesin, että hän halusi tietää mitä avioliitollemme oli tapahtunut, mutta en pystynyt antamaan hänelle tyydyttävää vastausta. Hän oli menettänyt sydämeni, se kuului nyt Janelle. En rakastanut häntä enää, ainoastaan säälin. Syvän syyllisyyden vallassa luonnostelin avioerosopimuksen, jonka mukaan hän saisi talomme, automme ja 30% osuuden yrityksestäni. Hän vilkaisi sitä ja repi sen kappaleiksi. Nainen, jonka kanssa olin viettänyt kymmenen vuotta, oli muuttunut muukalaiseksi. Pahoittelin hänen menetettyjä vuosiaan, panostustaan ja minuun tuhlaamaansa energiaa, mutta en voinut peruuttaa sanojani, koska rakastin Janea niin paljon. Lopulta hän itki äänekkäästi edessäni, mikä oli näky jonka olin odottanut näkeväni. Minulle hänen itkunsa oli oikeastaan helpotus. Ajatus avioerosta, joka oli pyörinyt mielessäni jo viikkoja, tuntui lujemmalta ja selkeämmältä.

Seuraavana iltana tulin kotiin hyvin myöhään ja löysin hänet pöydän äärestä kirjoittamassa jotain. En syönyt illallista vaan menin suoraan nukkumaan ja nukahdin nopeasti, koska olin väsynyt tapahtumarikkaasta päivästä Janen kanssa. Kun heräsin, hän oli yhä pöydän ääressä kirjoittamassa. En välittänyt siitä, vaan käänsin kylkeä ja nukahdin uudelleen. Aamulla hän esitti ehtonsa: hän ei halunnut minulta mitään, mutta tarvitsi kuukauden aikaa ennen avioeroa. Hän ehdotti, että kuukauden ajan me molemmat yrittäisimme elää niin normaalia elämää kuin mahdollista. Hänen syynsä olivat yksinkertaiset: meidän pojallamme oli kokeet ensi kuussa eikä hän halunnut häiritä pojan keskittymistä ilmoittamalla rikkoutuneesta avioliitostamme. Tämä kuullosti hyväksyttävältä. Mutta hänellä oli mielessään jotakin muutakin; hän pyysi minua muistelemaan miten olin kantanut hänet kynnyksen yli hääpäivänämme. Hän pyysi, että joka aamu seuraavan kuukauden ajan minä kantaisin hänet makuuhuoneesta ulko-ovelle. Luulin hänen tulleen hulluksi. Tehdäkseni meidän viimeiset yhteiset päivämme siedettäviksi, suostuin hänen outoon ehdotukseensa. Kerroin Janelle vaimoni ehdoista. Hän nauroin äänekkäästi ja sanoi sen olevan hullua. Huolimatta kaikenlaisista tempuista hänen täytyisi hyväksyä avioero, Jane sanoi halveksivasti.

Minulla ja vaimollani ei ollut ollut minkäänlaista kosketuskontaktia toisiimme siitä lähtien kun olin ilmoittanut haluavani avioeron. Joten kun kannoin häntä ensimmäisenä päivänä, me molemmat tunsimme olomme kömpelöiksi. Poikamme hurrasi takanamme, isäänsä pitelemässä äitiään sylissään. Hänen sanansa aiheuttivat minulle tuskaa. Makuuhuoneesta olohuoneeseen ja edelleen ovelle, kävelin yli kymmenen metriä kantaen häntä. Hän sulki silmänsä ja sanoi pehmeästi: "älä kerro pojalle avioerostamme". Nyökkäsin, tuntien oloni epävakaaksi. Laskin hänet ovella. Hän meni odottamaan bussia päästäkseen töihin ja minä ajoin yksinäni toimistolle.

Toisena päivänä se sujui meiltä molemmilta helpommin. Hän nojasi rintaani ja tunsin hänen parfyyminsa tuoksun puserolla. Tajusin, etten ollut katsonut tätä naista kunnolla pitkään aikaan. Tajusin, ettei hän ole nuori enää. Hänellä oli ryppyjä kasvoillaan ja hänen hiuksensa olivat harmaantumassa. Avioliittomme oli ottanut osansa hänestä. Hetken ajattelin, mitä olin tehnyt hänelle.

Neljäntenä päivänä nostaessani häntä ylös, tunsin läheisyyden tunteen palaavan. Tämä nainen oli antanut kymmenen vuotta elämästään minulle. Viidentenä ja kuudentena päivänä tajusin, että läheisyytemme oli kasvamassa. En kertonut Janelle tästä. Hänen kantamisestaan tuli päivä päivältä helpompaa. Ehkä jokainen päivä teki minut vahvemmaksi.

Yhtenä aamuna hän oli valitsemassa vaatteita ylleen. Hän koitti monia asuja, muttei tuntunut löytävän mieleistään. Sitten hän huokaisi, että kaikki pukunsä ovat liian isoja. Yhtäkkiä tajusin, että hän oli laihtunut niin paljon, se oli tehnyt hänen kantamisensa helpommaksi. Sitten tajusin sen.. hän oli haudannut niin paljon tuskaa ja katkeruutta sisälleen. Alitajuisesti kurotin häntä kohti ja kosketin hänen päätään. Poikamme tuli sillä hetkellä sisään ja sanoi "Isä, on aika kantaa äiti ulos". Hänelle siitä oli tullut oleellinen osa elämää, nähdä isänsä kantavan äitiään. Vaimoni pyysi poikamme tulemaan lähemmäs ja halasi häntä tiukasti. Käänsin kasvoni poispäin, koska pelkäsin että muuttaisin mieltäni viime hetkellä. Sitten pidin häntä sylissäni kävellessäni makuuhuoneesta, olohuoneen läpi eteiseen.

jatkuu.....

Lue lisää

Hänen kätensä oli kietoutunut niskaani kevyesti ja luonnollisesti. Pidin hänen vartalostaan tiukasti kiinni: tuntui kuin olisi hääpäivämme jälleen. Mutta hänen huomattavasti kevyempi vartalonsa teki minut surulliseksi.

Viimeisenä päivänä, kantaessani häntä pystyin tuskin ottamaan askeltakaan. Poikamme oli mennyt jo kouluun. Pidin vaimostani tiukasti kiinni ja sanoin, etten ollut tajunnut että elämästämme puuttui läheisyys.

Ajoin toimistolle.. hyppäsin autosta nopeasti lukitsematta ovia. Pelkäsin että pieninkin viivästys saisi minut muuttamaan mieleni. Kävelin yläkertaan. Jane avasi oven ja sanoin hänelle: "Olen pahoillani Jane, mutten enää halua erota hänestä. Avioelämämme oli tylsää luultavasti siksi, että me kumpikaan emme arvostaneet pieniä yksityiskohtia elämässämme, eikä siksi ettemme olisi rakastaneet toisiamme enää. Nyt ymmärrän, että kantaessani hänet sisään hääpäivänämme, velvollisuuteni on kantaa häntä kunnes kuolema meidät erottaa." Jane vaikutti yhtäkkiä heräävän. Hän antoi minulle äänekkään läimäytyksen, pamautti oven perässään ja puhkesi kyyneliin. Kävelin alakertaan ja ajoin pois. Pysähdyin matkalla kukkakauppaan ja ostin kimpun kukkia vaimolleni. Myyjätär kysyi mitä korttiin kirjoitettaisiin. Hymyilin ja kirjoitin "Kannan sinua jokaikinen aamu kunnes kuolema meidät erottaa. " Sinä iltana tulin kotiin kukat kädessäni ja hymy kasvoillani. Juoksin raput yläkertaan ja löysin vaimoni sängystä, kuolleena. Vaimoni oli taistellut syöpää vastaan kuukausia ja olin ollut niin kiireinen Janen kanssa, etten ollut edes huomannut sitä. Hän tiesi kuolevansa pian ja halusi pelastaa minut poikamme negatiiviselta reaktiolta, jos olisimme päätyneet eroon. Poikamme silmissä sentään... olin rakastava aviomies.

Elämän pienet asiat ovat niitä, joilla todella on merkitystä ihmissuhteissa. Ei talo, auto, omaisuus tai raha pankissa. Nämä luovat ympäristön joka johtaa onnellisuuteen, mutta eivät tuo onnellisuutta itsessään. Joten löydä aikaa ollaksesi puolisosi ystävä ja tehkää niitä pieniä asioita toisillenne, jotka luovat läheisyyttä. Olkaa onnellisia avioliitossanne.

Tämä leviää facebookissa, no, jaa tarina tarinoiden joukossa.

Ja sitten minä viskasin Nyyrikin roskikseen ja menin kuppilaan kaljalle.

nojopaolitaas kirjoitti:

Ja sitten minä viskasin Nyyrikin roskikseen ja menin kuppilaan kaljalle.

Näinkin, mutta kun luin aloituksen ja olin lukenut aijemmin päivällä tämän kopioimani tarinan ne natsasivat täydellisesti toisiinsa.

Teksti on Facebookista lainattu. Sorry jos koit sen loukkaavana esim. Odotuksesta parisuhteessa. Taisin käsittää aloituksen väärin

korppis1 kirjoitti:

Teksti on Facebookista lainattu. Sorry jos koit sen loukkaavana esim. Odotuksesta parisuhteessa. Taisin käsittää aloituksen väärin

En tarkoittanut edellistä Sinulle vaan noille jotka ovat sanoneet että aloitukseni oli kioskikirjallisuutta. Sinun novellisi oli täysin aiheeseen kuuluva.

Paloma.se.co kirjoitti:

En tarkoittanut edellistä Sinulle vaan noille jotka ovat sanoneet että aloitukseni oli kioskikirjallisuutta. Sinun novellisi oli täysin aiheeseen kuuluva.

Odotuksesta parisuhteessa, yes, mutta laajemmaltikin naisen muuttuvasta roolista muuttuvassa maailmassa. Minun huomiotani kiinnitti artikkelissa Åsa Beckmanin arvio siitä että meille naisille tyrkytetään edelleen Odottajattaren roolia. Mies seikkailee ja nainen odottaa sankariaan palaavaksi. Oletin tuon kuvion kuuluvan menneisyyteen, ei nykyaikaan.
@korppis1: sinä olit yksi niitä harvoja jotka olivat käsittäneet OIKEIN.

Naisten syytäkö, että mies ei pysy pöksyissään?
Leimaat miehet edesvastuuttomiksi, täyttä ymmärrystä vailla oleviksi hönteiksi, joilla ei itsellään ole mitään sanomista siihen kenen helmojen perään lähtevät. Noh, mieshän siinä puhui (luultavasti).

Emmä tiedä miten teilläpäin, mutta ei kai se frouva talostaan minnekään lähde "tekemään tilaa" uudelle emännälle, vai tarkoitiko vertauskuvallisesti? Jenkkilässä ainakin laitetaan uskottoman herran tavarat ulkorapulle tai pahimmassa tapauksessa paiskellaan alas kadulle yläkerran ikkunasta.

Minusta tuntuu vain niin kohtuuttomalta pyytää vaimoa, joka on ollut tukemassa ja auttamassa, kumppanina ja rakastettuna, lasten äiti ja paras kaveri odottamaan kun hän itse pitää paussin ja käy elämässä jonkun kivan jutun joka menee ehkä ohi tai sitten ei.

Toinen ajatus joka herää on tuo toisen naisen rooli; usein paljon nuoremman: sekin on odottelupohjalla: katsotaan miten tässä käy.

Jos asiat olisivat päinvastoin ja emäntä ilmoittaisi, että kuules ukkoseni, pidetään paussi kunmä olenniin rakastunut tohon naapurin Erkkiin että mä haluan asua sen kanssa nyt kokeeksi kuukauden ja katsotaan sitten siitä eteenpäin. Odottele sinä kotona nyt ja pidä paikat siistinä ja liesi lämpimänä. Monikohan mies sellaiseen suostuisi?

Paloma.se.co kirjoitti:

Emmä tiedä miten teilläpäin, mutta ei kai se frouva talostaan minnekään lähde "tekemään tilaa" uudelle emännälle, vai tarkoitiko vertauskuvallisesti? Jenkkilässä ainakin laitetaan uskottoman herran tavarat ulkorapulle tai pahimmassa tapauksessa paiskellaan alas kadulle yläkerran ikkunasta.

Minusta tuntuu vain niin kohtuuttomalta pyytää vaimoa, joka on ollut tukemassa ja auttamassa, kumppanina ja rakastettuna, lasten äiti ja paras kaveri odottamaan kun hän itse pitää paussin ja käy elämässä jonkun kivan jutun joka menee ehkä ohi tai sitten ei.

Toinen ajatus joka herää on tuo toisen naisen rooli; usein paljon nuoremman: sekin on odottelupohjalla: katsotaan miten tässä käy.

Jos asiat olisivat päinvastoin ja emäntä ilmoittaisi, että kuules ukkoseni, pidetään paussi kunmä olenniin rakastunut tohon naapurin Erkkiin että mä haluan asua sen kanssa nyt kokeeksi kuukauden ja katsotaan sitten siitä eteenpäin. Odottele sinä kotona nyt ja pidä paikat siistinä ja liesi lämpimänä. Monikohan mies sellaiseen suostuisi?

Lue lisää

Aviorikos ei ole suomen laissa.

Kaikenlaisia suhteita nähnyt, jotkut on eroja, jotkut mitälie ja jotkut on sopuratkaisuja. Usein kai homma pysyy kasassa rahan takia, tai muista käytännön syistä. Kaikista tunnetuimpia tapauksia kai Urkin ja Dannyn hommailemiset.

Huvittavin oli jaikanaan, kun potunviljelijä meni päivällä käymään kotonaan, eukko oli nusuttelemassa sängyllä renkipojan kanssa. Kundi veti hernemaissipaprikat neesuliin ja jonkin ajan kuluttua hokasi olevansa entinen potunviljelijä, kun eukko muutti renkipojan kanssa yksiiin :DD Avioehto takaa yleensä sopuisan liiton.

=DW=

Paloma.se.co kirjoitti:

Emmä tiedä miten teilläpäin, mutta ei kai se frouva talostaan minnekään lähde "tekemään tilaa" uudelle emännälle, vai tarkoitiko vertauskuvallisesti? Jenkkilässä ainakin laitetaan uskottoman herran tavarat ulkorapulle tai pahimmassa tapauksessa paiskellaan alas kadulle yläkerran ikkunasta.

Minusta tuntuu vain niin kohtuuttomalta pyytää vaimoa, joka on ollut tukemassa ja auttamassa, kumppanina ja rakastettuna, lasten äiti ja paras kaveri odottamaan kun hän itse pitää paussin ja käy elämässä jonkun kivan jutun joka menee ehkä ohi tai sitten ei.

Toinen ajatus joka herää on tuo toisen naisen rooli; usein paljon nuoremman: sekin on odottelupohjalla: katsotaan miten tässä käy.

Jos asiat olisivat päinvastoin ja emäntä ilmoittaisi, että kuules ukkoseni, pidetään paussi kunmä olenniin rakastunut tohon naapurin Erkkiin että mä haluan asua sen kanssa nyt kokeeksi kuukauden ja katsotaan sitten siitä eteenpäin. Odottele sinä kotona nyt ja pidä paikat siistinä ja liesi lämpimänä. Monikohan mies sellaiseen suostuisi?

Lue lisää

Tarkoitin ihan kirjaimellisesti. Vaikka jääkin omaan kotiinsa asumaan niin ei siellä odottaa tarvitse ellei halua. Ja onko välttämättä pyydettykään nimenomaan odottamaan.Täytyyhän syy poissa olemisiin ja kaikenlaisiin muutoksiin yhteisessä elämässä joka tapauksessa kertoa. Mieluummin sitten kaikki kerralla ja rehellisesti, jotta toinenkin tietää yhtä paljon (tai vähän) siitä missä mennään.

Voisin itse jäädä 'odottamaan', ei mitään ongelmaa. Tai pakata ja lähteä, tilanne ratkaisee.




Pareilla on lähes kaikki arjen ja elämän asiat integroituneet yhteen, ei niitä kannata hätiköiden riuhtaista erilleen silloinkaan kun ero on varma.

Turha kommentoida jos ei pääse sisälle itse asiaan ja kommentoi vain oireilua. Sattuu meille kaikille,

Odottelijoita hekään tuskin ovat - elleivät sitten odota parempaa tarjousta..)) (de-meter)
Tarkoitiko edullisempaa vai laadukkaampaa?
Minä en oikeastaan kauheesti edes ihmettele enää sitä että jollain on riittävästi röyhkeyttä tai itsekkyyttä sanoa toiselle että odottele nyt kolme kuukautta mahdollisesti kuusi. Ellei nyt se toinen osapuoli tarjoa sellaista mahdollisuutta. (Odotan sinua kolme kuukautta ja sen jälkeen saat eron jos haluat. Mutta pidän talon ja myyn mersusi ja villan rivieralla....jenkkityyliin saat mennä, mutta pesulan kautta)

Paloma.se.co kirjoitti:

Odottelijoita hekään tuskin ovat - elleivät sitten odota parempaa tarjousta..)) (de-meter)
Tarkoitiko edullisempaa vai laadukkaampaa?
Minä en oikeastaan kauheesti edes ihmettele enää sitä että jollain on riittävästi röyhkeyttä tai itsekkyyttä sanoa toiselle että odottele nyt kolme kuukautta mahdollisesti kuusi. Ellei nyt se toinen osapuoli tarjoa sellaista mahdollisuutta. (Odotan sinua kolme kuukautta ja sen jälkeen saat eron jos haluat. Mutta pidän talon ja myyn mersusi ja villan rivieralla....jenkkityyliin saat mennä, mutta pesulan kautta)

Lue lisää

Niin Paloma. Yhä enemmän tuntuu siltä, että liike-elämän säännöt pätevät myös ihmissuhteissa ja tämän päivän etiikan korkein tavoite on se, että kaikki voittavat.
Senkin jälkeen voi tietysti aina pohtia, voittiko toinen sittenkin enemmän ja vaatia korvauksia, jos kokee jääneensä häviölle..))

Olen ihmetellyt sitä, että sekä Ruotsi että Suomi ottavat niin hanakasti vaikutteita Amerikasta. Mikä siinä kiehtoo ? Keveys (tietyn vakavuuden, raskasmielisyyden vastakohtana) ?, dynaamisuus ? (ollaanhan me aika jähmeitä ja konservatiivisiä ),
rajattomien mahdollisuuksien kirjo ? (joka suosii rohkeaa ja rikasta)...

Kirjallisuus kuvaa aika hyvin noiden houkuttimien kääntöpuolta. Esittävä kulttuuri, moitteeton ja näyttävä kulissi, pystyy kätkemään taakseen paljon hiljaista epätoivoa, joka näkyy lääkkeiden, huumeiden, terapioiden ja elämyshakuisuuden arkipäiväistymisenä.
"Kuka tätä elämää nyt selvin päin kestää", ei taida enää olla vitsi...))

Jatkan vielä. Jos olettaa että avioliitossa ei ole mitään muuta vikaa kuin että toinen haluaa vain vielä kerran toteuttaa intohimoista puoltaan (kai näitäkin on vaikken usko että niin yleistä kuin artikkeli antaa ymmärtää), niin pahinta on varmaan se pettäminen. Siitäkin oli joku hyvä pähkäily jonkun terapeutin toimesta noin vuosi sitten... että vaikka pettäjä onkin kriisin aiheuttaja suoranaisesti, usein petetty on se joka loppujen lopuksi ei ikinä anna anteeksi ja ylläpitää kriisiä.
Eli siis, jos toinen notkahtaa avioliiton aikana ja joutuu heikoille jäille, se ei ole yksin hän joka päättää avioliiton kohtalosta. Mulla särisee aina korvissa se avioliitto joka kaiken aikaa on vain rakkautta joka hetki, toinen toisiaan tukien. Ja aina, aina rakastaen. Anna mun oksentaa. Tai ehkä en ole vaan kokenut sellaista ja olenkin piilokade ;)

hmp.f kirjoitti:

Jatkan vielä. Jos olettaa että avioliitossa ei ole mitään muuta vikaa kuin että toinen haluaa vain vielä kerran toteuttaa intohimoista puoltaan (kai näitäkin on vaikken usko että niin yleistä kuin artikkeli antaa ymmärtää), niin pahinta on varmaan se pettäminen. Siitäkin oli joku hyvä pähkäily jonkun terapeutin toimesta noin vuosi sitten... että vaikka pettäjä onkin kriisin aiheuttaja suoranaisesti, usein petetty on se joka loppujen lopuksi ei ikinä anna anteeksi ja ylläpitää kriisiä.
Eli siis, jos toinen notkahtaa avioliiton aikana ja joutuu heikoille jäille, se ei ole yksin hän joka päättää avioliiton kohtalosta. Mulla särisee aina korvissa se avioliitto joka kaiken aikaa on vain rakkautta joka hetki, toinen toisiaan tukien. Ja aina, aina rakastaen. Anna mun oksentaa. Tai ehkä en ole vaan kokenut sellaista ja olenkin piilokade ;)

Lue lisää

Minäkin jatkan vielä tuosta vastauksestani O-Orvokille.

Siteeraan taas (vaikka siitä on moitittu), Simone de Beauvoiria:
"Avioliiton epäonnistumisesta ei voi syyttää yksilöitä - syy on itse instituution, jonka perusta on valheellinen. Vaatia miestä ja naista, ( jotka eivät ole edes valinneet toisiaan) olemaan toisilleen kaikkea kaikin tavoin kokonaisen elämän ajan on luonnotonta ja voi johtaa vain valheeseen, vihaan ja onnettomuuteen"

Beauvoirin alkuperäisteos on vuodelta 1949 ja sen jälkeen nainen on tietysti saanut avioliitossakin enemmän liikkumavaraa. Hän ei enää ole samalla tavoin omistettu, miestä tukeva ja palveleva, hänen kauttaan elävä vaan itseään toteuttava ja omillaan pärjäävä.
Omat haittapuolensa tässäkin tietysti on, etenkin lasten kannalta, mutta näillä mennään nyt ja hyvä näin, vai ?

de-meter kirjoitti:

Minäkin jatkan vielä tuosta vastauksestani O-Orvokille.

Siteeraan taas (vaikka siitä on moitittu), Simone de Beauvoiria:
"Avioliiton epäonnistumisesta ei voi syyttää yksilöitä - syy on itse instituution, jonka perusta on valheellinen. Vaatia miestä ja naista, ( jotka eivät ole edes valinneet toisiaan) olemaan toisilleen kaikkea kaikin tavoin kokonaisen elämän ajan on luonnotonta ja voi johtaa vain valheeseen, vihaan ja onnettomuuteen"

Beauvoirin alkuperäisteos on vuodelta 1949 ja sen jälkeen nainen on tietysti saanut avioliitossakin enemmän liikkumavaraa. Hän ei enää ole samalla tavoin omistettu, miestä tukeva ja palveleva, hänen kauttaan elävä vaan itseään toteuttava ja omillaan pärjäävä.
Omat haittapuolensa tässäkin tietysti on, etenkin lasten kannalta, mutta näillä mennään nyt ja hyvä näin, vai ?

Lue lisää

"de-meter"

Tuli tuossa kirjoitettua aikasemmin:

"On siinä aina kolmas osa-puoli.
Mutta se ei ole ulko-puolinen.
Se on sisä-puolinen tunne, jonka tuntee ulko-puoliseksi.
Aivan kuin kaikki ei olisi kotona.
Tuossa tilanteessa on kaikki haettava takaisin kotiin.
Ulko-puolelta vaikka."

Tuon mietelmän loi filosofi HUNKSZ v.2015
Ilman instituutioita.
Lisää löydät...
Tiedät mistä :)

H.

hunksz kirjoitti:

"de-meter"

Tuli tuossa kirjoitettua aikasemmin:

"On siinä aina kolmas osa-puoli.
Mutta se ei ole ulko-puolinen.
Se on sisä-puolinen tunne, jonka tuntee ulko-puoliseksi.
Aivan kuin kaikki ei olisi kotona.
Tuossa tilanteessa on kaikki haettava takaisin kotiin.
Ulko-puolelta vaikka."

Tuon mietelmän loi filosofi HUNKSZ v.2015
Ilman instituutioita.
Lisää löydät...
Tiedät mistä :)

H.

Lue lisää

Kuitattu ja vastattu, hunksi.

de-meter kirjoitti:

Minäkin jatkan vielä tuosta vastauksestani O-Orvokille.

Siteeraan taas (vaikka siitä on moitittu), Simone de Beauvoiria:
"Avioliiton epäonnistumisesta ei voi syyttää yksilöitä - syy on itse instituution, jonka perusta on valheellinen. Vaatia miestä ja naista, ( jotka eivät ole edes valinneet toisiaan) olemaan toisilleen kaikkea kaikin tavoin kokonaisen elämän ajan on luonnotonta ja voi johtaa vain valheeseen, vihaan ja onnettomuuteen"

Beauvoirin alkuperäisteos on vuodelta 1949 ja sen jälkeen nainen on tietysti saanut avioliitossakin enemmän liikkumavaraa. Hän ei enää ole samalla tavoin omistettu, miestä tukeva ja palveleva, hänen kauttaan elävä vaan itseään toteuttava ja omillaan pärjäävä.
Omat haittapuolensa tässäkin tietysti on, etenkin lasten kannalta, mutta näillä mennään nyt ja hyvä näin, vai ?

Lue lisää

Luin sun kommenttisi myös O-Orvokille, ja minusta se Erich Frommin lainaus oli aika ihana.
Taitaa olla niin että toisen osapuolen syyttäminen on niin paljon helpompaa kuin peiliin katsominen. Niin kauan kuin liitossa on vielä tunteita toista kohtaan kumpikin on puhumatta jotta ei vain loukkaisi toista. Sitten kun tunteet on tukahdettu, alkaa joko syyttely tai pakoilu, ja näin ollen toisen loukkaaminen riitelyllä tai syrjähypyllä.

Lasten kannalta luulen että on kuitenkin parempi kasvaa onnellisessa kodissa kuin kodissa missä ei naureta. Niin että on erittäin hyvä näin :)

hmp.f kirjoitti:

Luin sun kommenttisi myös O-Orvokille, ja minusta se Erich Frommin lainaus oli aika ihana.
Taitaa olla niin että toisen osapuolen syyttäminen on niin paljon helpompaa kuin peiliin katsominen. Niin kauan kuin liitossa on vielä tunteita toista kohtaan kumpikin on puhumatta jotta ei vain loukkaisi toista. Sitten kun tunteet on tukahdettu, alkaa joko syyttely tai pakoilu, ja näin ollen toisen loukkaaminen riitelyllä tai syrjähypyllä.

Lasten kannalta luulen että on kuitenkin parempi kasvaa onnellisessa kodissa kuin kodissa missä ei naureta. Niin että on erittäin hyvä näin :)

Lue lisää

Olisko niin että sitä mukaa kuin avioerot lisääntyvät, myös selitykset ja eri painotukset lisääntyvät...)) Muistan, että Tommy Hellsten antoi jossakin tv-ohjelmassa suorastaan uuvuttavan pitkän selityksen avioeronsa syistä, ammattimies kun on...

Mutta olen samaa mieltä kanssasi: ei eroon yleensä ole vain yhtä syytä, eivätkä niitä välttämättä tiedosta asianosaiset itsekään.

Itse käytin aikanaan silloin suosiossa olevaa : "Lapsen koti on vanhempien välinen tunnesuhde"" tai sitten yritin nähdä "kaksi kotia" rikkautena, kuten opetettiin...

Rehellisyyttä minäkin pidän parempana kuin toisen "suojelua", loukkaamattomuutta. Siinähän minä arvioin toisen sietokyvyn, menen hänen päänsä sisään ja siitä ei juuri kukaan tykkää.

de-meter kirjoitti:

Olisko niin että sitä mukaa kuin avioerot lisääntyvät, myös selitykset ja eri painotukset lisääntyvät...)) Muistan, että Tommy Hellsten antoi jossakin tv-ohjelmassa suorastaan uuvuttavan pitkän selityksen avioeronsa syistä, ammattimies kun on...

Mutta olen samaa mieltä kanssasi: ei eroon yleensä ole vain yhtä syytä, eivätkä niitä välttämättä tiedosta asianosaiset itsekään.

Itse käytin aikanaan silloin suosiossa olevaa : "Lapsen koti on vanhempien välinen tunnesuhde"" tai sitten yritin nähdä "kaksi kotia" rikkautena, kuten opetettiin...

Rehellisyyttä minäkin pidän parempana kuin toisen "suojelua", loukkaamattomuutta. Siinähän minä arvioin toisen sietokyvyn, menen hänen päänsä sisään ja siitä ei juuri kukaan tykkää.

Lue lisää

Kaikessa on aina puolensa, toisen pään sisälle meneminen voi olla myös yritys ymmärtää toista? Ehkä en ihan ymmärtänyt tuota sun loppua. Mutta luulen että toisen suojeleminen niin ettei puhu asioista, on sekin tavallaan laiskutta tai asioiden siirtelyä, jos ne vaikka häviäis taivaan tuuliin issekseen.

hmp.f kirjoitti:

Kaikessa on aina puolensa, toisen pään sisälle meneminen voi olla myös yritys ymmärtää toista? Ehkä en ihan ymmärtänyt tuota sun loppua. Mutta luulen että toisen suojeleminen niin ettei puhu asioista, on sekin tavallaan laiskutta tai asioiden siirtelyä, jos ne vaikka häviäis taivaan tuuliin issekseen.

Lue lisää

Totta, voi sitä mennä toisen pään sisälle ymmärtämistarkoituksessakin, mutta mieluummin antaisin toisen ilmaista itse sen, mitä tahtoo ilmaista. Tarkoitan, etten kiirehdi tulkitsemaan häntä..))
Joskus oivallus tulee myös viiveellä, ja silloin se onkin jo oma oivallus..))
Tämä taitaa olla kaikille tuttua työelämästä: heittää jonkin ajatuksen, joka torjutaan ja myöhemmin joku toinen esittää sen omanaan ja saa hyväksymisen...

de-meter kirjoitti:

Totta, voi sitä mennä toisen pään sisälle ymmärtämistarkoituksessakin, mutta mieluummin antaisin toisen ilmaista itse sen, mitä tahtoo ilmaista. Tarkoitan, etten kiirehdi tulkitsemaan häntä..))
Joskus oivallus tulee myös viiveellä, ja silloin se onkin jo oma oivallus..))
Tämä taitaa olla kaikille tuttua työelämästä: heittää jonkin ajatuksen, joka torjutaan ja myöhemmin joku toinen esittää sen omanaan ja saa hyväksymisen...

Lue lisää

Tässä asiassa ollaan vähän eri mieltä. Ihmisellä on melkein aina joku kuva toisesta ja siitä miksi hän tekee sen minkä tekee. Yhtä hyvin hän voi sen sanoakin, kuin vain miettiä omassa päässä. Saa edes jonkun reaktion aikaiseksi, joko toinen saa sanottua että eihän se noin ole, tai vahvistaa asian. Joka tapauksessa se aukaisee jotain, ja saattaa pistää ajattelemaan ihan uusia teitä. Kuten tässä mies toteuttaa itsensä ja pyytää vaimoa odottamaan. Jos kumpikin katsoo asiaa vain omalta kannalta, eikä yritä edes ymmärtää toista, niin prinkkalaan menee.

hmp.f kirjoitti:

Tässä asiassa ollaan vähän eri mieltä. Ihmisellä on melkein aina joku kuva toisesta ja siitä miksi hän tekee sen minkä tekee. Yhtä hyvin hän voi sen sanoakin, kuin vain miettiä omassa päässä. Saa edes jonkun reaktion aikaiseksi, joko toinen saa sanottua että eihän se noin ole, tai vahvistaa asian. Joka tapauksessa se aukaisee jotain, ja saattaa pistää ajattelemaan ihan uusia teitä. Kuten tässä mies toteuttaa itsensä ja pyytää vaimoa odottamaan. Jos kumpikin katsoo asiaa vain omalta kannalta, eikä yritä edes ymmärtää toista, niin prinkkalaan menee.

Lue lisää

Ymmärrän tuon ajattelun, mutta itse olen tullut siihen, että elämä sujuu parhaiten, kun kunnioittaa toisen reviiriä ja varjelee myös omaansa. Ei rynni toisen tontille oman luulonsa pohjalta ja ottaa etäisyyttä ja aikalisän tarvittaessa.
Eli kuten olen aikaisemminkin sanonut, luotan siihen, että asiat menevät niin kuin ovat mennäkseen, eikä minun tarvitse olla itseni tai veljeni vartija.
Voihan tämä asenne olla laiskuutta, mihin taisit aikaisemmin viitata, mutta se voi myös olla kunnioitusta ja suurta luottamusta johonkin itseä isompaan.
Nyt on pakko lähteä lipasvahdiksi (vaalityö). Mutta ihan kiva pohtia näitä - sopivasti erilaisista näkökulmista...

de-meter kirjoitti:

Ymmärrän tuon ajattelun, mutta itse olen tullut siihen, että elämä sujuu parhaiten, kun kunnioittaa toisen reviiriä ja varjelee myös omaansa. Ei rynni toisen tontille oman luulonsa pohjalta ja ottaa etäisyyttä ja aikalisän tarvittaessa.
Eli kuten olen aikaisemminkin sanonut, luotan siihen, että asiat menevät niin kuin ovat mennäkseen, eikä minun tarvitse olla itseni tai veljeni vartija.
Voihan tämä asenne olla laiskuutta, mihin taisit aikaisemmin viitata, mutta se voi myös olla kunnioitusta ja suurta luottamusta johonkin itseä isompaan.
Nyt on pakko lähteä lipasvahdiksi (vaalityö). Mutta ihan kiva pohtia näitä - sopivasti erilaisista näkökulmista...

Lue lisää

Joku fiilis iski, ettei taideta enää puhua Pettäjä-miehistä ja Odottaja-naisista...
Ymmärrän pointtisi, ja minusta se on erittäin kaunis pointti. Toimii varmaan monelle ja monessa paikassa. Erilaisuus ja suvaitsevaisuus on niitä elämän kauniimpia asioita.
Mitä sanoin tässä laiskuudesta, niin se tarkoitti nimenomaan tätä aloitusta, aviokriisiä. Että ei viitsi nostaa kissaa pöydälle koska elämä on sillä hetkellä helpompaa niin. Ei ollut ainakaan tarkoitus kenenkään asennetta haukkua, sun varsinkaan, demeter.
Mukavaa päivää & painavaa lipasta toivotan :)

Niin, ja koska humpsikin kopioi juttujaan :)

H.

"Vuosi alkoi olla täynnä.

Ovi-kello soi...

Nainen avasi oven.

Hänen miehensä seisoi ja hymyili kysyvästi......"

Nainen nauroi ja näytti keskisormea. Sanoi: paperit on keittiön pöydällä, kirjoita alle niin lopetetaan tää farssi. Mä olen muuttamassa Afrikkaan, ainaiseksi Afrikkaan, saa siellä tanssia ja laulaa, alla kuutamon"

hunksz kirjoitti:

Niin, ja koska humpsikin kopioi juttujaan :)

H.

Toi nyt oli jo paksua... että sulla on oikeus olla idiotti koska minä olen! Hmpfff.

Sinä taidat olla Nyyrikkikerhoa itse;)
Minä näen taas aineksia antiikin tragediaan tai kertomukseen Penelopesta.
Jos haluat jonkun saatanallisen juonen omaan sepustukseesi niin keksi itse se.
Åsa Beckmanin artikkeli ei siihen oikein ole sopiva pohjustukseksi, kun se viittaa ihan oikeaan elettyyn elämään ja (vanhenevan) naisen rooliin parisuhteessa.

Paloma.se.co kirjoitti:

Sinä taidat olla Nyyrikkikerhoa itse;)
Minä näen taas aineksia antiikin tragediaan tai kertomukseen Penelopesta.
Jos haluat jonkun saatanallisen juonen omaan sepustukseesi niin keksi itse se.
Åsa Beckmanin artikkeli ei siihen oikein ole sopiva pohjustukseksi, kun se viittaa ihan oikeaan elettyyn elämään ja (vanhenevan) naisen rooliin parisuhteessa.

Lue lisää

En ole koskaan lukenut Nyyrikkiä, en ennen tämän palstan Nyyrikkijuttuja.
Ei minun tarvitse keksiä itse mitään nyt enää. Se on kaikki sitä todellista elettyä elämää ja läheltä nähtyä. Silloin keksittiin ja hyvin keksittiinkin antaen miehen tuntea itsensä oikein naisten mieheksi.
Kyllä tuo sopii aloitukseesi siinä mielessä, että se hyllylle laitto ei aina ole sitä miltä näyttää. Oi voi naisraukkaa, kun jää odottelemaan (vaikka itse asiassa nauttii vapaudestaan ja toivoo, että kierrätys jatkuu...)

Miksi sitten vertaan johonkin nyyrikkiin jota et ole edes lukenut? Vain ivataksesi aiheen "pinnallisuutta"? Voi olla pinnallinen aihe, mutta piinallista totuutta monille.

"Nainen selviää lähes aina erosta paremmin kuin mies." (hilma-maria)
Näin olen minäkin sen ymmärtänyt. Nainen selviää myös yksin asumisesta huomattavasti paremmin kuin mies. Mies lähtee yleensä yhden naisen luota toisen luo tai leskeksi jäätyään alkaa sopivan ajan kuluttua katsella tosissaan uutta elämänkumppania. Nainen tekee selvän eron ja useimmat eronneet naiset jotka tunnen eivät ole hyllyllä vaan ovat tehneet terveestä-kohdasta poikki-amputaatioeron. Åsa Backmanin artikkeli yllätti minut, mutta sitten tuli mieleen ystävättäreni hienostovillasta jonka mies muutti uuden morsiamensa kanssa Rivieralle. Onko hyllyttäminen ja miehen syrjähyppyjen ja oikkujen sietäminen sittenkään noin tavallista nyky-yhteiskunnassa?

On totta että ei ole kahta samanlaista avioliittoa, mutta jonkinlainen yleispätevä malli näyttää olevan olleen voimassa pitkään: mies jättää (tai hyllyttää) vanhenevan puolisonsa ja hankkii itselleen nuoren morsiamen.

Paloma.se.co kirjoitti:

"Nainen selviää lähes aina erosta paremmin kuin mies." (hilma-maria)
Näin olen minäkin sen ymmärtänyt. Nainen selviää myös yksin asumisesta huomattavasti paremmin kuin mies. Mies lähtee yleensä yhden naisen luota toisen luo tai leskeksi jäätyään alkaa sopivan ajan kuluttua katsella tosissaan uutta elämänkumppania. Nainen tekee selvän eron ja useimmat eronneet naiset jotka tunnen eivät ole hyllyllä vaan ovat tehneet terveestä-kohdasta poikki-amputaatioeron. Åsa Backmanin artikkeli yllätti minut, mutta sitten tuli mieleen ystävättäreni hienostovillasta jonka mies muutti uuden morsiamensa kanssa Rivieralle. Onko hyllyttäminen ja miehen syrjähyppyjen ja oikkujen sietäminen sittenkään noin tavallista nyky-yhteiskunnassa?

On totta että ei ole kahta samanlaista avioliittoa, mutta jonkinlainen yleispätevä malli näyttää olevan olleen voimassa pitkään: mies jättää (tai hyllyttää) vanhenevan puolisonsa ja hankkii itselleen nuoren morsiamen.

Lue lisää

Niitä nyt näkee tuolla joukkoliikenteessä jatkuvasti.
Vanha housuunsakuseksiva paappara, jolla on kainalossaan nuori nainen (usein aasialaista ulkonäköä). Kun ukkeli nukahtaa kuola suupielestä valuen, niin nainen vetäytyy kauemmaksi ja katsoo häntä kuin halpaa puoliksimäräntynyttä makkaraa. Heti kun paappara raottaa silmiään, niin nainen käpertyy kainaloon kuin lemmikkieläin, levittää naamalleen korviin asti ylettyvän hymyn ja luo rakastuneita katseita paapparaan, joka on onnensa kukkuloilla viehätysvoimastaan.
Tarjontaa on nuorista naisista. Niin on miehistäkin. Jotkut ovat jopa valmiita maksamaankin siitä, että pääsevät Ruotsissa pysyvästi asuvan kainaloon.
Åsa Beckmanilla vaikuttaa olevan aika nössö tuttavapiiri, jos hänen tutuissaan on montakin, jotka kymmenien vuosien avioliiton jälkeen suostuvat ottamaan vielä takaisin koeajelulle lähteneen miehen.
On niitä epäitsenäisiäkin naisia, onhan niitä, jotka eivät sen paremmasta elämänmuodosta tiedä kuin avioliitossa oleminen.

Paloma.se.co kirjoitti:

"Nainen selviää lähes aina erosta paremmin kuin mies." (hilma-maria)
Näin olen minäkin sen ymmärtänyt. Nainen selviää myös yksin asumisesta huomattavasti paremmin kuin mies. Mies lähtee yleensä yhden naisen luota toisen luo tai leskeksi jäätyään alkaa sopivan ajan kuluttua katsella tosissaan uutta elämänkumppania. Nainen tekee selvän eron ja useimmat eronneet naiset jotka tunnen eivät ole hyllyllä vaan ovat tehneet terveestä-kohdasta poikki-amputaatioeron. Åsa Backmanin artikkeli yllätti minut, mutta sitten tuli mieleen ystävättäreni hienostovillasta jonka mies muutti uuden morsiamensa kanssa Rivieralle. Onko hyllyttäminen ja miehen syrjähyppyjen ja oikkujen sietäminen sittenkään noin tavallista nyky-yhteiskunnassa?

On totta että ei ole kahta samanlaista avioliittoa, mutta jonkinlainen yleispätevä malli näyttää olevan olleen voimassa pitkään: mies jättää (tai hyllyttää) vanhenevan puolisonsa ja hankkii itselleen nuoren morsiamen.

Lue lisää

Nainen, sen paremmin kuin mieskään, ei pysty tekemään "selvää eroa ja laittamaan terveestä kohdasta poikki ellei hän saa siihen tilaisuutta ja aikaa.

Pidän tuota "hyllyttämistä" melkeinpä ainoana 'kunniallisena' ja toista osapuolta oikein kohtelevana tapana lähes kaikissa erotapauksissa ja varsinkin sellaisissa joissa parilla on takanaan pitkä ja pääosin hyvä liitto.

Monestakin syystä, mutta eniten juuri siksi että siinä annetaan toiselle (ja itsellekin) osapuolelle mahdollisuuksia, ellei muuta niin ainakin mahdollisuus säilyttää. omanarvontuntonsa.

bessie- kirjoitti:

Nainen, sen paremmin kuin mieskään, ei pysty tekemään "selvää eroa ja laittamaan terveestä kohdasta poikki ellei hän saa siihen tilaisuutta ja aikaa.

Pidän tuota "hyllyttämistä" melkeinpä ainoana 'kunniallisena' ja toista osapuolta oikein kohtelevana tapana lähes kaikissa erotapauksissa ja varsinkin sellaisissa joissa parilla on takanaan pitkä ja pääosin hyvä liitto.

Monestakin syystä, mutta eniten juuri siksi että siinä annetaan toiselle (ja itsellekin) osapuolelle mahdollisuuksia, ellei muuta niin ainakin mahdollisuus säilyttää. omanarvontuntonsa.

Lue lisää

Niin, että jos en parempaa, nuorempaa ja kauniimpaa satu löytämään ja saamaan, niin sitten kelpaat sinäkin vielä paremman puutteessa.
Ei helskutissa!
Minkälainen omanarvontunto siinä säilyy?

ent.siivoojaparka kirjoitti:

Niin, että jos en parempaa, nuorempaa ja kauniimpaa satu löytämään ja saamaan, niin sitten kelpaat sinäkin vielä paremman puutteessa.
Ei helskutissa!
Minkälainen omanarvontunto siinä säilyy?

Lue lisää

Tuohon minun on vaikea vastata, kun en noin kylmää ja julmaa luonnevikaista olisi ottanut alun perin. Tai jos rakastumisen sokaisemana vahingossa olisinkin, niin aika pian olisin erehdykseni huomannut. Myöskään en tulkitsisi toisen sanoja ja käyttäytymistä noin, nythän on kysymys meidän liitostamme ja miehestä johon olen joskus rakastunut ja jota ehkä rakastan vieläkin.

Kyllä minä arvostaisin sitä, ettei minua heitetä pois kuin vanhaa rukkasta. Hän on 'kahden vaiheilla' eli minäkin edelleen merkitsen hänelle paljon, hän haluaa antaa minulle ja meidän liitollemme mahdollisuuden, asioista tullaan keskustelemaan ja sopimaan. Minusta se on reilua ja oikeudenmukaista. Vaikka päätyisimme lopullisen eroon, niin mitään tai ketään ei ole mitätöity tai loukattu syvästi, asioista ja tunteista on keskusteltu rehellisesti ja avoimesti, on haluttu kuunnella ja ymmärtää.

Muuten, minä häviän mieluummin itseäni paljon nuoremmalle ja kauniimmalle, se on jotenkin niin luonnollista että siitähän toipuu tuossa tuokiossa.

bessie- kirjoitti:

Tuohon minun on vaikea vastata, kun en noin kylmää ja julmaa luonnevikaista olisi ottanut alun perin. Tai jos rakastumisen sokaisemana vahingossa olisinkin, niin aika pian olisin erehdykseni huomannut. Myöskään en tulkitsisi toisen sanoja ja käyttäytymistä noin, nythän on kysymys meidän liitostamme ja miehestä johon olen joskus rakastunut ja jota ehkä rakastan vieläkin.

Kyllä minä arvostaisin sitä, ettei minua heitetä pois kuin vanhaa rukkasta. Hän on 'kahden vaiheilla' eli minäkin edelleen merkitsen hänelle paljon, hän haluaa antaa minulle ja meidän liitollemme mahdollisuuden, asioista tullaan keskustelemaan ja sopimaan. Minusta se on reilua ja oikeudenmukaista. Vaikka päätyisimme lopullisen eroon, niin mitään tai ketään ei ole mitätöity tai loukattu syvästi, asioista ja tunteista on keskusteltu rehellisesti ja avoimesti, on haluttu kuunnella ja ymmärtää.

Muuten, minä häviän mieluummin itseäni paljon nuoremmalle ja kauniimmalle, se on jotenkin niin luonnollista että siitähän toipuu tuossa tuokiossa.

Lue lisää

Jos toisiaan vieläkin rakastaa, niin ihan mahoton ajatus, että kumpikaan haluaisi lähteä välillä koeajamaan muita, etsimään onneaan muualta ja olettaa toisen ottavan hänet sitten paremman puutteessa takaisin. Siinähän on silloin jo kerran heittänyt toisen niinkuin vanhan rukkasen.
Minä ajattelen näin, että kumpikin on vapaa menemään silloin kun haluaa jos tuntee vetoa johonkin toiseen. Ei kukaan voi omistaa toista ihmistä. Mutta sitten kun menee, niin se on sitten menoa eikä nykytystä siihen suuntaan mihin on lähtenyt, koska silloin ei rakkaus ole enää heidän kahden yhteinen juttu.

ent.siivoojaparka kirjoitti:

Jos toisiaan vieläkin rakastaa, niin ihan mahoton ajatus, että kumpikaan haluaisi lähteä välillä koeajamaan muita, etsimään onneaan muualta ja olettaa toisen ottavan hänet sitten paremman puutteessa takaisin. Siinähän on silloin jo kerran heittänyt toisen niinkuin vanhan rukkasen.
Minä ajattelen näin, että kumpikin on vapaa menemään silloin kun haluaa jos tuntee vetoa johonkin toiseen. Ei kukaan voi omistaa toista ihmistä. Mutta sitten kun menee, niin se on sitten menoa eikä nykytystä siihen suuntaan mihin on lähtenyt, koska silloin ei rakkaus ole enää heidän kahden yhteinen juttu.

Lue lisää

Pystyisin tekemään syrjähypyn vaikka kuinka rakastaisin miestäni, ei mahdoton ajatus ollenkaan.

Onnen etsiminen muualta silloin kun omassa kaikin puolin hyvässä liitossa on rakkautta ja se myös ilmaistaan puolin ja toisin, se olisi minulle mahdoton ajatus.

En oikeastaan pidä hyvänä liittona sitä jossa kumpikin on vapaa menemään silloin kun haluaa jos tuntee vetoa johonkin toiseen. Yhteiset asiat ja velvollisuudet ensin ja omat menotkin mieluummin yhdessä sopien ja neuvotellen, yksityiskohtia ja luvan kysymisisiä en odota. 'Sopimusta' en asiasta menisi tekemään, itsestään selvyys kun on ja muutenkaan.

Rakkauteen kuuluu niin paljon, anteeksi antaminenkin.

bessie- kirjoitti:

Pystyisin tekemään syrjähypyn vaikka kuinka rakastaisin miestäni, ei mahdoton ajatus ollenkaan.

Onnen etsiminen muualta silloin kun omassa kaikin puolin hyvässä liitossa on rakkautta ja se myös ilmaistaan puolin ja toisin, se olisi minulle mahdoton ajatus.

En oikeastaan pidä hyvänä liittona sitä jossa kumpikin on vapaa menemään silloin kun haluaa jos tuntee vetoa johonkin toiseen. Yhteiset asiat ja velvollisuudet ensin ja omat menotkin mieluummin yhdessä sopien ja neuvotellen, yksityiskohtia ja luvan kysymisisiä en odota. 'Sopimusta' en asiasta menisi tekemään, itsestään selvyys kun on ja muutenkaan.

Rakkauteen kuuluu niin paljon, anteeksi antaminenkin.

Lue lisää

Sitähän minä tarkoitin, että liitossa on jo jotain pahasti vialla silloin, jos toinen haluaa lähteä omien himojensa tyydyttämiseen muualle. Silloin rakkaus ei ole enää molemminpuolista, jos toinen tai toinen rakastaa omia himojaan enemmän kuin kumppaniaan.
Silloin on ihan paras antaa hänelle vapautensa mennä vaan, pitkälle ja nopeaan. Ei mitään mieltä jatkaa enää ja jäädä toisen hätävaraksi.

ent.siivoojaparka kirjoitti:

Sitähän minä tarkoitin, että liitossa on jo jotain pahasti vialla silloin, jos toinen haluaa lähteä omien himojensa tyydyttämiseen muualle. Silloin rakkaus ei ole enää molemminpuolista, jos toinen tai toinen rakastaa omia himojaan enemmän kuin kumppaniaan.
Silloin on ihan paras antaa hänelle vapautensa mennä vaan, pitkälle ja nopeaan. Ei mitään mieltä jatkaa enää ja jäädä toisen hätävaraksi.

Lue lisää

Kirjoitin syrjähypyistä, niihin kai ajaudutaan enemmän tai vähemmän vahingossa. Eihän esim. pikkujouluihin lähdetä jonkun hallitsemattoman himon ajamina. Kun tilaisuus tulee se käytetään vaikka rakastetaankin omaa puolisoa. En sano että kaikki käyttävät.

Sellaisesta voi kyllä alkaa suhdekin. "Hyllyttäminen" voi olla rehellisin, oikeudenmukaisin ja vähiten vahinkoja aiheuttava tapa kaikkien selvitä tilanteesta. Toki se voi olla muutakin, mutta silloinkin yksin jäävä (jos edes jää yksin) osapuoli saa aikaa käsitellä asiaa rauhassa.

Parisuhde on kahden ihmisen yhteinen asia, ja niin on sen lopettaminenkin. Voi olla vaikea selvitä erosta ja löytää taas onni ja ilo jonain päivänä, ellei asiaa ole yhdessä avattu, keskusteltu ja kuunneltu ja hyväksytty toisen oikeutta tunteisiinsa.

Antaa mennä vaan, pitkälle ja nopeaan, en ole hätävara tyylinen suhtautuminen tulee mitä todennäköisimmin vaikeuttamaan näin suhtautuvan omaa elämää, ja toisaalta se saattaa 'helpottaa' toisen osapuolen päätymistä lopulliseen eroon ja katkaista ystävyyden.

bessie- kirjoitti:

Kirjoitin syrjähypyistä, niihin kai ajaudutaan enemmän tai vähemmän vahingossa. Eihän esim. pikkujouluihin lähdetä jonkun hallitsemattoman himon ajamina. Kun tilaisuus tulee se käytetään vaikka rakastetaankin omaa puolisoa. En sano että kaikki käyttävät.

Sellaisesta voi kyllä alkaa suhdekin. "Hyllyttäminen" voi olla rehellisin, oikeudenmukaisin ja vähiten vahinkoja aiheuttava tapa kaikkien selvitä tilanteesta. Toki se voi olla muutakin, mutta silloinkin yksin jäävä (jos edes jää yksin) osapuoli saa aikaa käsitellä asiaa rauhassa.

Parisuhde on kahden ihmisen yhteinen asia, ja niin on sen lopettaminenkin. Voi olla vaikea selvitä erosta ja löytää taas onni ja ilo jonain päivänä, ellei asiaa ole yhdessä avattu, keskusteltu ja kuunneltu ja hyväksytty toisen oikeutta tunteisiinsa.

Antaa mennä vaan, pitkälle ja nopeaan, en ole hätävara tyylinen suhtautuminen tulee mitä todennäköisimmin vaikeuttamaan näin suhtautuvan omaa elämää, ja toisaalta se saattaa 'helpottaa' toisen osapuolen päätymistä lopulliseen eroon ja katkaista ystävyyden.

Lue lisää

""""Kirjoitin syrjähypyistä, niihin kai ajaudutaan enemmän tai vähemmän vahingossa. Eihän esim. pikkujouluihin lähdetä jonkun hallitsemattoman himon ajamina. Kun tilaisuus tulee se käytetään vaikka rakastetaankin omaa puolisoa. En sano että kaikki käyttävät."""""
En pysty samaistumaan ajatusmaailmaasi.
Elämä on täynnä tilaisuuksia (muutenkin kuin pikkujouluissa) tehdä kaikenlaista muutakin. Jos sinulla on tilaisuus vaikkapa varastaa, niin käytätkö tilaisuutta hyväksesi ja puolustaudut sillä, että ajauduit vahingossa varastamaan, koska siihen tuli tilaisuus ja tottakai se silloin käytetään?
Onko himomurhaajalla oikeus murhata aina kun hän vahongossa ajautuu saamaan siihen tilaisuuden?
Onko raiskaajalla oikeus raiskata aina tilaisuuden tullen?
Onko pedofiililla oikeus toteuttaa hallitsemattomia himojaan tilaisuuden tullen?
Jos varastamiseen on hallitsematon himo, niin se on sairautta. Samoin on sairasta, jos ei pysty hallitsemaan seksuaalista himoaan.

Eiköhän tuo ole aika harvinaista, että aikuiset (?) lapset ovat kiinteästi mukana meidän ikäisten liitoissa, korppis1. Olen myös ymmärtänyt, että sinä itse pidät LAT-suhdetta teille sopivana ja että hoidatte omat vanhemmuutenne aika itsenäisesti.

Ja vaikka asuttaisiin yhdessä minun ja sinun lapset ovat kuitenkin mukana kuvioissa, tavalla tai toisella. Tietysti lapsen liiallinen riippuvuus vanhemmasta nakertaa parisuhdetta, mutta se nyt pakkaa olla aika yleistä erovanhempien kohdalla.

Itse olen kyllä tyytyväinen siihen, että omat tytärpuoleni ovat itsenäisiä ja asuvat toisella paikkakunnalla. Hyvin on tultu juttuun, kun en tuppaa heidän reviirilleen, eivätkä he minun.

Tämän ikisten lapset ovat yleensä jo aikuisia tai hyvin lähellä sitä.

Mistä lähtien sinä olet odottanut yhteistä, vain teille kahdelle tarkoitettua elämää? Mielestäni olet viimeiset seitsemän vuotta hehkuttanut nimenomaan LAT-suhteen ihanuutta, vai muistanko nyt ihan väärin?

En voisi kuvitellakaan itse eläväni kenenkään kanssa "vain meille tarkoitettua elämää", en liioin ikimaailmassa vaatisi keneltäkään että minun pitäisi olla hänelle tärkeämpi kuin hänen jälkeläisensä.

de-meter kirjoitti:

Eiköhän tuo ole aika harvinaista, että aikuiset (?) lapset ovat kiinteästi mukana meidän ikäisten liitoissa, korppis1. Olen myös ymmärtänyt, että sinä itse pidät LAT-suhdetta teille sopivana ja että hoidatte omat vanhemmuutenne aika itsenäisesti.

Ja vaikka asuttaisiin yhdessä minun ja sinun lapset ovat kuitenkin mukana kuvioissa, tavalla tai toisella. Tietysti lapsen liiallinen riippuvuus vanhemmasta nakertaa parisuhdetta, mutta se nyt pakkaa olla aika yleistä erovanhempien kohdalla.

Itse olen kyllä tyytyväinen siihen, että omat tytärpuoleni ovat itsenäisiä ja asuvat toisella paikkakunnalla. Hyvin on tultu juttuun, kun en tuppaa heidän reviirilleen, eivätkä he minun.

Lue lisää

Sorry Demeter, ei ollut tarkoitus "kopioida", silkka vahinko.

Aloitin viestin, mutta sitten muistinkin että klo 18:00 taitaa tulla uutiset ja rupesin niitä katselemaan ja kuuntelemaan, lehteäkin lopulta vähän siinä selailin.

Kyllähän sitä voi kukerrella vaikka ei asuisikaan yhdessä.Näyttää onnistuvan teiltäkin, välillä Suomessa, välillä Hollannissa. Kun me tapasimme Lutusen kaa niin hänen lapsensa asui vielä kotona (25 v) eikä ollut muuttamassa minnekään. Sen sijaan että minä olisin muuttanut heidän huusholliinsa Lutunen valitsi muuttaa minun mökkiini ja sitten ostimmekin oman kodin ja pikkuhiljaa saimme opoiskelijapojankin pienempään asuntoon; yluhuomennsa luovutamme avaimet, se ruljanssi on nyt ohi. Talo myyty, Lutusen poika asuu mun pojan asunnossa ja mun poika asuu tilapäisesti meidän yläkerrassa, mutta tarkoituksena on mahdollisesti piankin, ostaa halpa yksiö näiltä nurkilta ja sijoittaa hänet omaan huusholliinsa. Aikuiset lapset on aina mukana kuviossa, mutta ei niiden kanssa halua välttämättä jakaa huushollia.

bessie- kirjoitti:

Sorry Demeter, ei ollut tarkoitus "kopioida", silkka vahinko.

Aloitin viestin, mutta sitten muistinkin että klo 18:00 taitaa tulla uutiset ja rupesin niitä katselemaan ja kuuntelemaan, lehteäkin lopulta vähän siinä selailin.

Lue lisää

Mitä valiä ? Hauska yhteensattuma, aika yksiin meni ajatukset...

de-meter kirjoitti:

Eiköhän tuo ole aika harvinaista, että aikuiset (?) lapset ovat kiinteästi mukana meidän ikäisten liitoissa, korppis1. Olen myös ymmärtänyt, että sinä itse pidät LAT-suhdetta teille sopivana ja että hoidatte omat vanhemmuutenne aika itsenäisesti.

Ja vaikka asuttaisiin yhdessä minun ja sinun lapset ovat kuitenkin mukana kuvioissa, tavalla tai toisella. Tietysti lapsen liiallinen riippuvuus vanhemmasta nakertaa parisuhdetta, mutta se nyt pakkaa olla aika yleistä erovanhempien kohdalla.

Itse olen kyllä tyytyväinen siihen, että omat tytärpuoleni ovat itsenäisiä ja asuvat toisella paikkakunnalla. Hyvin on tultu juttuun, kun en tuppaa heidän reviirilleen, eivätkä he minun.

Lue lisää

Tulipas sieltä satinkutia ; ))

Kyllä LAT-suhde onnistuu etenkin Suomessa, jossa puolisoni parikymppinen lapsi on kotona ja käy työssä. Oma lapseni, myös parikymppinen muutti itsenäisesti kuun alusta isompaan kämppään, hieman kauemmaksi asunnostani.

Hollannissa asumme pai kuukautta kerrallaan ja täällä asumme kolmiossa kolmestaan. Poika tosin on päivät työssä, mutta ei sunnuntaisin ja kieltämättä mitä kauemmin täällä asumme sitä enempi "lapsen" pyöriminen samoissa tiloissa hiertää vaikka hyvin hän minulle tilaa antaa ja tyykkääkin minusta kovasti.

Tämä "lapsi" on jo yli viiskytvuotias.

Tietenkin hän pitää asunnosta huolta papan ollessa Suomessa ja saahan pappa vuokratulojakin.

Mutta menen alkuvuosiin kun tulimme tänne rakastuneena ekakertoja. Oli meillä tietty haaveita, että jos vietämme vuosittain aikaa kauemmin täällä niin meidän pitää tehdä uudelleen järjestelyjä ja minä saan itselleni kulmahuoneen, jossa asuu nyt tämä "lapsonen". Olenhan jo monta vuotta tiennyt, että kaikki haaveet eivät ikinä toteudu ja "Lapsi" saa pitää sen haaveitteni kulmahuoneeseen.

Niin hyviä neuvojahan teillä Bessien kanssa on. Ette ikimaailmassa hyväksyisi kumppaniltani, että minun pitäisi olla hänelle tärkeämpi kuin hänen jälkeläisensä.

Ymmärrän.

Korppis1 kirjoitti:

Tulipas sieltä satinkutia ; ))

Kyllä LAT-suhde onnistuu etenkin Suomessa, jossa puolisoni parikymppinen lapsi on kotona ja käy työssä. Oma lapseni, myös parikymppinen muutti itsenäisesti kuun alusta isompaan kämppään, hieman kauemmaksi asunnostani.

Hollannissa asumme pai kuukautta kerrallaan ja täällä asumme kolmiossa kolmestaan. Poika tosin on päivät työssä, mutta ei sunnuntaisin ja kieltämättä mitä kauemmin täällä asumme sitä enempi "lapsen" pyöriminen samoissa tiloissa hiertää vaikka hyvin hän minulle tilaa antaa ja tyykkääkin minusta kovasti.

Tämä "lapsi" on jo yli viiskytvuotias.

Tietenkin hän pitää asunnosta huolta papan ollessa Suomessa ja saahan pappa vuokratulojakin.

Mutta menen alkuvuosiin kun tulimme tänne rakastuneena ekakertoja. Oli meillä tietty haaveita, että jos vietämme vuosittain aikaa kauemmin täällä niin meidän pitää tehdä uudelleen järjestelyjä ja minä saan itselleni kulmahuoneen, jossa asuu nyt tämä "lapsonen". Olenhan jo monta vuotta tiennyt, että kaikki haaveet eivät ikinä toteudu ja "Lapsi" saa pitää sen haaveitteni kulmahuoneeseen.

Niin hyviä neuvojahan teillä Bessien kanssa on. Ette ikimaailmassa hyväksyisi kumppaniltani, että minun pitäisi olla hänelle tärkeämpi kuin hänen jälkeläisensä.

Ymmärrän.

Lue lisää

Noinkohan ymmärsit?

No juu, en minäkään ymmärrä tuota sinun viimeistä kappalettasi, ei sen puoleen. Itselleni en hyväksyisi miestä joka olisi valmis 'poistamaan' omat lapsenlapsensa elämästään minun takiani, tai miestä jota minun lapsenlasteni elämään osallistumiseni ärsyttäisi. Ja puhun siis nimenomaan lapsista, en aikuisista lapsista.

bessie- kirjoitti:

Noinkohan ymmärsit?

No juu, en minäkään ymmärrä tuota sinun viimeistä kappalettasi, ei sen puoleen. Itselleni en hyväksyisi miestä joka olisi valmis 'poistamaan' omat lapsenlapsensa elämästään minun takiani, tai miestä jota minun lapsenlasteni elämään osallistumiseni ärsyttäisi. Ja puhun siis nimenomaan lapsista, en aikuisista lapsista.

Lue lisää

Et siis ymmärrä viimeistä lausettani vaikka se on sinun kommetistasi lainattu. Sinä et hyväksy miestä, joka on valmis poistamaan omat lapsenlapsensa omasta elämästään.

Kuka on lapsenlapsista kirjoittanut? Lapsistahan minäkin.

No, menemme huomenna Petzen lapsenlapsenlapsen yksivuotisjuhlaan. Ostimme Suomesta suloiselle Sinara kaunottarelle Pikku Myytä esittävän muumimukin ja lautasen.

Korppis1 kirjoitti:

Et siis ymmärrä viimeistä lausettani vaikka se on sinun kommetistasi lainattu. Sinä et hyväksy miestä, joka on valmis poistamaan omat lapsenlapsensa omasta elämästään.

Kuka on lapsenlapsista kirjoittanut? Lapsistahan minäkin.

No, menemme huomenna Petzen lapsenlapsenlapsen yksivuotisjuhlaan. Ostimme Suomesta suloiselle Sinara kaunottarelle Pikku Myytä esittävän muumimukin ja lautasen.

Lue lisää

PS. bessie, Oletko sinkku vai etsikko, lienekö kaiken ymmärtäväinen mies sattunut kohille?

Korppis1 kirjoitti:

Tulipas sieltä satinkutia ; ))

Kyllä LAT-suhde onnistuu etenkin Suomessa, jossa puolisoni parikymppinen lapsi on kotona ja käy työssä. Oma lapseni, myös parikymppinen muutti itsenäisesti kuun alusta isompaan kämppään, hieman kauemmaksi asunnostani.

Hollannissa asumme pai kuukautta kerrallaan ja täällä asumme kolmiossa kolmestaan. Poika tosin on päivät työssä, mutta ei sunnuntaisin ja kieltämättä mitä kauemmin täällä asumme sitä enempi "lapsen" pyöriminen samoissa tiloissa hiertää vaikka hyvin hän minulle tilaa antaa ja tyykkääkin minusta kovasti.

Tämä "lapsi" on jo yli viiskytvuotias.

Tietenkin hän pitää asunnosta huolta papan ollessa Suomessa ja saahan pappa vuokratulojakin.

Mutta menen alkuvuosiin kun tulimme tänne rakastuneena ekakertoja. Oli meillä tietty haaveita, että jos vietämme vuosittain aikaa kauemmin täällä niin meidän pitää tehdä uudelleen järjestelyjä ja minä saan itselleni kulmahuoneen, jossa asuu nyt tämä "lapsonen". Olenhan jo monta vuotta tiennyt, että kaikki haaveet eivät ikinä toteudu ja "Lapsi" saa pitää sen haaveitteni kulmahuoneeseen.

Niin hyviä neuvojahan teillä Bessien kanssa on. Ette ikimaailmassa hyväksyisi kumppaniltani, että minun pitäisi olla hänelle tärkeämpi kuin hänen jälkeläisensä.

Ymmärrän.

Lue lisää

Mikäs nurkanvaltaaja sinä tahtoisit olla korppis..)) Ellet omista Hollannin asunnosta mitään, niin silloinhan sinä olet tuossa asunnossa vieras - siis juridisesti. Ole vaan tyytyväinen, että saat asua ja sinua kohdellaan hyvin..))
Vakavasti: tuostahan on ollut puhe täälläkin, miten arvaamattomia vaikeuksia nämä uusioliitot voivat tuoda tullessaan juuri lasten kautta eikä heidän aikuistumisensa tilannetta välttämättä paljon muuta.
Vaikka menee taas mamuiluksi näen, että eri kulttuurien väliset liitot aiheuttavat omat vaikeutensa. Jussi Valtonen kuvaa sitä(kin) oivallisesti Finlandia-palkinnon saaneessa kirjassaan "He eivät tiedä, mitä he tekevät". Olen juuri lukemassa sitä..

de-meter kirjoitti:

Mikäs nurkanvaltaaja sinä tahtoisit olla korppis..)) Ellet omista Hollannin asunnosta mitään, niin silloinhan sinä olet tuossa asunnossa vieras - siis juridisesti. Ole vaan tyytyväinen, että saat asua ja sinua kohdellaan hyvin..))
Vakavasti: tuostahan on ollut puhe täälläkin, miten arvaamattomia vaikeuksia nämä uusioliitot voivat tuoda tullessaan juuri lasten kautta eikä heidän aikuistumisensa tilannetta välttämättä paljon muuta.
Vaikka menee taas mamuiluksi näen, että eri kulttuurien väliset liitot aiheuttavat omat vaikeutensa. Jussi Valtonen kuvaa sitä(kin) oivallisesti Finlandia-palkinnon saaneessa kirjassaan "He eivät tiedä, mitä he tekevät". Olen juuri lukemassa sitä..

Lue lisää

No, ei minulla ole valittamista, mutta kuten luit kun olimme alkurakkauden hömppähuumassa teimme ruusunpunaisia suunnitelmia, jotka reaaliyhteiselämä sitten asetteli kohilleen.

Minulla jatkuu Arto Paasilinna kausi.

Luin ensin Tohelo Suojelusenkeli. Arton kirjoista ei löydy elämän viisauksia, muutoin kuin suomalaisen miehen sielunelämää kärjistettynä. Arton tarinoita siitä miten suomalainen mies kokee vapauden riiston työn tai akanoton jälkimainingeissa. Suomalainen mies ajautuu velvollisuuksistaan karkuteille lapin selkosille tai viinanjuontiin Helsingin laitakaupungille.

Nyt aloitin Volmari Volotisen ensimmäinen vaimo ynnä muuta vanhaa tavaraa, hipoo aloituksen aihetta siitä kun mies nai kaksikymmentä vuotta nuoremman naien ja siitäkin paljon käsitellystä aiheesta kuin vanhan tavaran keruu.

Korppis1 kirjoitti:

No, ei minulla ole valittamista, mutta kuten luit kun olimme alkurakkauden hömppähuumassa teimme ruusunpunaisia suunnitelmia, jotka reaaliyhteiselämä sitten asetteli kohilleen.

Minulla jatkuu Arto Paasilinna kausi.

Luin ensin Tohelo Suojelusenkeli. Arton kirjoista ei löydy elämän viisauksia, muutoin kuin suomalaisen miehen sielunelämää kärjistettynä. Arton tarinoita siitä miten suomalainen mies kokee vapauden riiston työn tai akanoton jälkimainingeissa. Suomalainen mies ajautuu velvollisuuksistaan karkuteille lapin selkosille tai viinanjuontiin Helsingin laitakaupungille.

Nyt aloitin Volmari Volotisen ensimmäinen vaimo ynnä muuta vanhaa tavaraa, hipoo aloituksen aihetta siitä kun mies nai kaksikymmentä vuotta nuoremman naien ja siitäkin paljon käsitellystä aiheesta kuin vanhan tavaran keruu.

Lue lisää

Korjaus ; ( siis mies nai kaksikymmentä vuotta vanhemman naisen ei siis nuorenpaa.

Korppis1 kirjoitti:

Et siis ymmärrä viimeistä lausettani vaikka se on sinun kommetistasi lainattu. Sinä et hyväksy miestä, joka on valmis poistamaan omat lapsenlapsensa omasta elämästään.

Kuka on lapsenlapsista kirjoittanut? Lapsistahan minäkin.

No, menemme huomenna Petzen lapsenlapsenlapsen yksivuotisjuhlaan. Ostimme Suomesta suloiselle Sinara kaunottarelle Pikku Myytä esittävän muumimukin ja lautasen.

Lue lisää

Mutta kun minä kirjoitin itsestäni, en ollut hyväksymässä tai hyväksymättä sinun ja Petzen tapaa elää ja suhtautua omiin jälkeläisiinne.
Satikutia ja neuvomista ei minun viestissäni ollut.

Käytin ensimmäisessä kommentissani sanaa jälkeläiset, ja omalta kannaltani kun kirjoitin niin tarkoitin tässä tapauksessa lapsenlapsia jotka ovat vielä lapsia. Lapsuus ei kauaa kestä ja menetys puolin ja toisin on suuri ja tavallaan korvaamaton ellei isovanhempi silloin ole mukana heidän elämässään. Pakkovalinnan edessä olen valmis mieluummin uhraamaan parisuhteen kuin olemaan lähes kokonaan pois lapsenlasteni elämästä.

Vilkasta seuraelämää, suurta ystäväpiiriä ja enemmän lietsussa kuin kotona elämää en kaipaa nytkään, ja vielä vähemmän jos minulla olisi elämänkumppani. Silti kummallakin on oltava hyvät ja mieluummin läheisetkin välit molempien lähipiiriin, ei edellytä jatkuvaa fyysistä kanssakäymistä mutta aito halu ja kiinnostus heitä joskus tavata kuuluu minun mielestäni hyvään parisuhteeseen.

bessie- kirjoitti:

Mutta kun minä kirjoitin itsestäni, en ollut hyväksymässä tai hyväksymättä sinun ja Petzen tapaa elää ja suhtautua omiin jälkeläisiinne.
Satikutia ja neuvomista ei minun viestissäni ollut.

Käytin ensimmäisessä kommentissani sanaa jälkeläiset, ja omalta kannaltani kun kirjoitin niin tarkoitin tässä tapauksessa lapsenlapsia jotka ovat vielä lapsia. Lapsuus ei kauaa kestä ja menetys puolin ja toisin on suuri ja tavallaan korvaamaton ellei isovanhempi silloin ole mukana heidän elämässään. Pakkovalinnan edessä olen valmis mieluummin uhraamaan parisuhteen kuin olemaan lähes kokonaan pois lapsenlasteni elämästä.

Vilkasta seuraelämää, suurta ystäväpiiriä ja enemmän lietsussa kuin kotona elämää en kaipaa nytkään, ja vielä vähemmän jos minulla olisi elämänkumppani. Silti kummallakin on oltava hyvät ja mieluummin läheisetkin välit molempien lähipiiriin, ei edellytä jatkuvaa fyysistä kanssakäymistä mutta aito halu ja kiinnostus heitä joskus tavata kuuluu minun mielestäni hyvään parisuhteeseen.

Lue lisää

Kumppanini ei valinnut lapselapsiaan kun valinta oli ajankohtainen. Hän valitsi uuden vaimonsa ja vastasyntyneen lapsensa. Se oli aikaa kun lapsenlapsetkin syntyivät. Hän oli siis itse tuore isä ja asui kaukana aikaisemman avioliittonsa jälkikasvusta. Eipä nuo hänen lapsenlapsensa ole ukittomuudesta traumoja saaneet. Isoisä eli omaa elämäänsä toisessa maassa. Petzen kaikki lapset ja lapsenlapset ovat hyviä kavereita keskenään, elämänrikkaus sekin, eri kulttuurit ja eri kielet sovussa keskenään..

Ei minusta tule tekemälläkään "äitipuolta" kenellekään, paha sellainen tulisi jos olisi pakko näytellä roolia jonka sisään en itse mahtuisi.

Kirjoitamme kokemuksiemme mukaan, emme pysty kirjoittamaan luotettavasti kirjoista opittujen tietojen kukaan. Jokainen erilailla jokaisella eilaiset ajatukset mikä on hyväksi parrisuhteessa ja mikä ei jne. Sitä paitsi jos et ole uusioperheen elämässä mukana elävä/sivusta osallsituva et pysty antamaan objektiivista lausuntoa mikä olisi paras ratkaisu uusioperheen parisuhteen hyvinvoinnille..

Sinulla saattaa tulla ongelmia parisuhdevalinnan edessä jos lapsenlapset estävät sinua rakastumasta. Itse olen oman tieni kulkija. En usko ottavani osaa lastenlasteni elämään ns. osallistuvana isoäitinä. Taidan jäädä lapsenlapsilleni kesämökissä asuvaksi mummuksi, jolla on leluvaraston avain ja kuistilla nukketaloja ja ne lelut lienevät asioita joista lapset ovat eniten kiinnostuneita. ; )



En pysty rakastamaan kumppanini lapsia kuten omiani ja jos joku sanoo pystyvänsä, minä epäilen.

Korppis1 kirjoitti:

Kumppanini ei valinnut lapselapsiaan kun valinta oli ajankohtainen. Hän valitsi uuden vaimonsa ja vastasyntyneen lapsensa. Se oli aikaa kun lapsenlapsetkin syntyivät. Hän oli siis itse tuore isä ja asui kaukana aikaisemman avioliittonsa jälkikasvusta. Eipä nuo hänen lapsenlapsensa ole ukittomuudesta traumoja saaneet. Isoisä eli omaa elämäänsä toisessa maassa. Petzen kaikki lapset ja lapsenlapset ovat hyviä kavereita keskenään, elämänrikkaus sekin, eri kulttuurit ja eri kielet sovussa keskenään..

Ei minusta tule tekemälläkään "äitipuolta" kenellekään, paha sellainen tulisi jos olisi pakko näytellä roolia jonka sisään en itse mahtuisi.

Kirjoitamme kokemuksiemme mukaan, emme pysty kirjoittamaan luotettavasti kirjoista opittujen tietojen kukaan. Jokainen erilailla jokaisella eilaiset ajatukset mikä on hyväksi parrisuhteessa ja mikä ei jne. Sitä paitsi jos et ole uusioperheen elämässä mukana elävä/sivusta osallsituva et pysty antamaan objektiivista lausuntoa mikä olisi paras ratkaisu uusioperheen parisuhteen hyvinvoinnille..

Sinulla saattaa tulla ongelmia parisuhdevalinnan edessä jos lapsenlapset estävät sinua rakastumasta. Itse olen oman tieni kulkija. En usko ottavani osaa lastenlasteni elämään ns. osallistuvana isoäitinä. Taidan jäädä lapsenlapsilleni kesämökissä asuvaksi mummuksi, jolla on leluvaraston avain ja kuistilla nukketaloja ja ne lelut lienevät asioita joista lapset ovat eniten kiinnostuneita. ; )



En pysty rakastamaan kumppanini lapsia kuten omiani ja jos joku sanoo pystyvänsä, minä epäilen.

Lue lisää

Edelleen, kirjoitin 'vain' omana itsenäni, eli sitä kuinka minä ajattelen ja siitäkin vain 'päälinjaukseni'. Ne tulevat minun omasta persoonallisuudestani, ei pelkästään kokemuksistani. Eivät siis ole kirjoista opittuja, ainakaan niin että olisin tietoisesti ja vartavasten opetellut.

Toimin ja valitsen tilanteiden ja muodostamani oman käsityksen ja luonteeni mukaisesti. Uhrautuja en ole ja tervettä itsekkyyttäkin on kotitarpeiksi. Osaan sanoa ei, mutta sanon sen vain omista syistäni, en koskaan vastoin omaa tahtoani, en vaikka kumppani kuinka osoittaisi mieltään.

Lapsenlapset eivät estä minua rakastumasta, miten se olisi edes mahdollista? Viimeksi kun rakastuin oikein kunnolla, he olivat suloisia tarhaikäisiä. Jos mies olisi osoittanut itsekkään välinpitämätöntä ja kylmää suhtautumista omiin jälkeläisiinsä ja täydellistä kiinnostuksen puutetta ja jopa torjuvaa suhtautumista minun jälkeläisiini niin tuskin olisin edes rakastunut, ainakin olisin nopeasti parantunut.

bessie- kirjoitti:

Edelleen, kirjoitin 'vain' omana itsenäni, eli sitä kuinka minä ajattelen ja siitäkin vain 'päälinjaukseni'. Ne tulevat minun omasta persoonallisuudestani, ei pelkästään kokemuksistani. Eivät siis ole kirjoista opittuja, ainakaan niin että olisin tietoisesti ja vartavasten opetellut.

Toimin ja valitsen tilanteiden ja muodostamani oman käsityksen ja luonteeni mukaisesti. Uhrautuja en ole ja tervettä itsekkyyttäkin on kotitarpeiksi. Osaan sanoa ei, mutta sanon sen vain omista syistäni, en koskaan vastoin omaa tahtoani, en vaikka kumppani kuinka osoittaisi mieltään.

Lapsenlapset eivät estä minua rakastumasta, miten se olisi edes mahdollista? Viimeksi kun rakastuin oikein kunnolla, he olivat suloisia tarhaikäisiä. Jos mies olisi osoittanut itsekkään välinpitämätöntä ja kylmää suhtautumista omiin jälkeläisiinsä ja täydellistä kiinnostuksen puutetta ja jopa torjuvaa suhtautumista minun jälkeläisiini niin tuskin olisin edes rakastunut, ainakin olisin nopeasti parantunut.

Lue lisää

Mihin se rakkausjutska kaatui, periaatteisiisiko?

Korppis1 kirjoitti:

Mihin se rakkausjutska kaatui, periaatteisiisiko?

Ei kaatunut mihinkään, minä vain vahingossa vähän liukastuin. Kysymyksessä ei ollut "rakkausjutska", rakastuminen oli yksipuolista ja tuli itsellenikin yllätyksenä.

Edellisen suhteen ehkä voisi sanoa kaatuneen minun valintojeni takia, itseasiassa niin sanottiinkin. Mutta paljon muutakin sanottiin. Siitä kiitän itseäni että tulevaisuuteeni oleellisesti vaikuttavissa asioissa pidin oman pääni alkuhuumankin aikana.

Yleensä mieheni odottaa minua, miksei hyvää odottaisi.