Ylen tv-uutisten mukaan suomalaisten Nato-kanta on muuttunut merkittävästi positiiviseen suuntaan: 28% kannattaa, ja 40% ei kannata jäsenyyttä. Aikaisemmissa kyselyissä yli 50% on vastustanut jäsenyyttä, joten tilanne tasoittuu koko ajan! Todennäköisesti viimeistään vuoden päästä ollaan jo tasoissa, ja parin vuoden päästä Nato-kannattajat ovat ykkösenä!!
Se tarkoittaa siis sitä, että Sipilän hallitus tulee viemään Suomen maan kansalaisten tahdon mukaisesti Natoon ensi vaalikauden aikana!
Se tarkoittaa siis sitä, että Sipilän hallitus tulee viemään Suomen maan kansalaisten tahdon mukaisesti Natoon ensi vaalikauden aikana!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lottokansaa koijataan kovalla tahdilla; herkeämättömällä tajunnanmuokkauksella ihmisen mieli saadaan käännettyä haluttuun suuntaan - ja silti tämä LUULEE tehneensä itsenäisen arvion.
Vähän väliä kirjoituksia tyyliin "hyytävä arvio Venäjästä". jne....heh.
Tuo kommentti taisi tulla joltakin sellaiselta jäärältä, joka aivopestiin täydellisesti YYA- ja Kekkosen ajan Suomessa rakastamaan Neuvostoliittoa.
ps: Kekkosen hirmuvaltakauden aikana Suomesta lähti Ruotsiin puoli miljoonaa pakolaista. Vasta kun kokoomus pääsi valtaan, on näitä pakolaisia alkanut muuttaa takaisin Suomeen.
höpöhöpö...kokoomuksen aikana taloutta on raunioitettu niin, että lahjakkaimmat lähtevät täältä jo veke..........
Kekkosen aikana Suomi sentään oli itsenäinen,.,,
Kokoomuksen aikana kansainvälisistä luottoluokittajista yksi on antanut AA ja kaksi luokittajaa AAA-luokituksen Suomen taloudelle. Eli ainakaan asiantuntijat eivät jaa sinun kantaasi talouden raunioittamisesta.
Tietenkin voi olla näinkin ja mikä on todellinen syy on? vastaus on aggressivinen Venäjää vastaan media ja tv propaganda. Jos joka päivää höpöttää venäjää vastaan jatkuvasti yötää päivää tavallinen ihminen saa panikkihäiriön, sydänkohtaukseen tai jtk. muuta pahaa. Jotkut voimat väkisiin pakottavat kansa natoon, niin väkisiin kovin pakkomielellä. Väsyttää median kamala propaganda. Kohta tulee vastaava reaktio, päinvastoin, kohta tyhmäkin ymmärtää, kuinka aggressivisesti väkisiin pakottavat natoon.
Korjausta, naton kannatus oli 33% parhaimmillaan... Nyt 26-28% gallupista riippuen.
Mitä tämä tarkoittaa sinulle? Nousua vai laskua? Ja nimenomaan "en osaa sanoa" ihmisten määrä kasvanut, kun puolestaan nato myönteisyys laskenut.
Eli tämähän tarkoittaa nimenomaan että entiset nato myönteiset eivät enää osaa sanoa.
Niin? unohdit mainita että se oli reserviläisliiton tekemä tutkimus, ei teettämä.
Silti tulokset osoittavat sen ettei Suomi liity natoon, koskaan.
Ulkopolitiikan asiantuntija HS:ssä:
Nato-hakemusta seuraisi kriisi Venäjän kanssa
Nato-jäsenyyden hakeminen juuri nyt olisi kohtalokkain virhe Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, sanoo ulkopolitiikan asiantuntija Hiski Haukkala Helsingin Sanomien mukaan.
Haukkala uskoo, että Venäjä vastaisi Suomen Nato-jäsenyyteen hyvin ikävillä tavoilla, jotka eivät kuitenkaan ylittäisi rajaa, joka saisi muut Nato-maat reagoimaan.
- Venäjä on mobilisoinut ja mobilisoitavissa. Se pystyisi nopeasti pistämään ison sirkuksen pystyyn alueellisesti, hän sanoo lehdelle.
Haukkalan mielestä seuraavan hallituksen tärkein ulkopoliittinen tehtävä on vahvistaa Suomen turvallisuutta laittamalla talous ja "talo" kuntoon.
- Venäjän uuteen toimintatapaan, hybridiuhkaan, vastaamisessa talouden terveys ja yhteiskunnan vakaus ovat relevanttia kamaa.
Hänen mukaansa myös Venäjä-suhteen positiivisista puolista pitäisi yrittää pitää kiinni ilman että EU:n yhtenäisyys kärsii.
Haukkala on Tampereen yliopiston kansanvälisen politiikan professori, joka työskentelee ulkoministeriön erikoistutkijana ja Venäjä-asiantuntijana.
Lähde: Helsingin Sanomat.