Sipilän vanhemmat ovat kuulema vanhoillislaestadiolaisia. Mihin rauhanyhdistykseen he kuuluvat?
Mihin rauhanyhdistykseen Sipilän vanhemmat kuuluu?
1713
491309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Kempeleen rauhanyhdistykseen. Kempele on kymmenkunta kilometriä Oulusta etelän suuntaan.
Melperi sekä kysyi itseltä, mutta myös vastasi itselleen ja vastasi oikein koska on lukenut siitä palstalta. Todellisuudessa melperi ei ole juuri käynyt koskaan heinolan ulkopuolella. Tyypillistä helluntailaista mökkihöperyyttä
ip:stäkö päättelit?
Juha Sipilän suureksi ansioksi on luettava, että hän on lähellä Jumalan valtakuntaa.
Jumalalle on ja tulee aina kuulumaan oikeus määritellä, mikä on syntiä - mikä ei ole!
Sodoma, Rooman imperium... monet muut maat ja valtakunnat ovat tuhonneet, koska he ovat hyljänneet Jumalan ja hänen sanansa ja viimeinen vitsaus on niissä ollut homous.
Kun Jumala selkeästi sanoo, että jokin on syntiä - eikä milkään alempi taso tai taho kuten; ihminen, valtio, YK, tuomiokapituli, piispat, kirkko, herätysliike EI saa muuttaa Raamatun sanaa ja opettaa valheellisesti.
Raamatun mukaan homous ja kaikki muutkin avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat syntiä. Jumala tarjoaa kääntymyksen armoa rakkaudessaan kaikille synninharjoittajille.
Ihmisen pitää tulla katumukseen, nöyrtyä tekemään parannus ja uskoa Jeesukseen Kristukseen ja Hänen ristinsä vereen ainoana syntiensä anteeksiantaja sekä uuden elämän antajana ja Herranaan, jos joku haluaa pelastua taivaaseen. (Joh.1:12-13, 3:1-36, Room. 10:9-11, Ap.t. 2:37-41. Matt. 7:13-14)
Mieti, miten sinä kohtaat Jumalan tämän elämän jälkeen? Onko Hän sinulle vihollinen vai rakas ystäväsi jolle kuulut?
http://www.saarna.net/saarna.php?id=537
http://www.saarna.net/puhesarja.php?id=24
http://keskustelu.suomi24.fi/t/11210295
"MOT:in Vapaamuurariohjelmassa haastateltiin tamperelaista miestä joka kertoi Paasikiventien tunnelista. Haastateltava sanoi että "Vapaamuurareihin kuuluu kokoomuslaisia ja YIT:n edellistä ja nykyistä johtoa, Keskustapuolueesta siellä on heidän puheenjohtajansa."
Mahtoiko tuo viittaus tässä kohtaa tarkoittaa tamperelaisia keskustalaisia, vai viittasiko se koko Keskustan puheenjohtajaan, eli Juha Sipilään?
Vapaamuurari-rikollisjärjestön jäsenyys ei toki ole Keskustalle vieras aate lainkaan. Puolueista Keskustassa lienee Vapaamuurareita eniten heti Kokoomuksen ja RKP:n jälkeen.
Mutta onko lestadiolaistaustainen Sipilä myös vapaamuurari vai ei? Ainakin hän on julkisesti toivonut että Kataisen hallitus pysyy pystyssä ja hallitsee vaalikauden loppuun."
Tietääkö vanhemmat poikansa salaseurat?
Okkultismiä paholaisen palvontaa!
https://www.youtube.com/watch?v=9GplA_HSnfA
Sipilällä sentään on mitään yhteyksiä vapaamuurareihin.
Sen sijaan hän voisi vaikka muurata takan pääkaupunkiseudulta ostamansa talon pihalle. Sekin on ihan vapaaehtoista muuraamista.
Juha Sipilällä ja hänen vanhemmillaan on nyt ollut murhetta, kun Juha Sipilän 22-vuotias poika Tuono yllättäen kuoli.
Tunsin kerran erään kaakkoissuomalaisen uskovaisen perheen, jonka nuori poika vatsikään oli kieltänyt uskonsa. Kului vain pari viikkoa tuosta kieltämisestä kun poika tapettiin ja ruumis heitettin jokeen. Koko perhe sittemmin alkoi järkeillä ja ajautui Jumalan valtakunnan ulkopuolelle. - - - Kuolleita emme enää voi auttaa. Eläviä voimme. Meidän jokaisen täytyy vain yrittää jaksaa siinä elämänosassa, joka meillä on.
Faktat puhuu, miksi hän ei voi julkisesti kertoa onko hän vai ei?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/11210295
"ASIOISTA PERILLÄ 11.3.2013 04:20
Isäni oli arvostettu vapaamuurari astetta 33. Hänen kuolleessaan sain luettavaksi kirjallisuutta, jonka vuoksi ole perillä tästä Luciferin valosta. Vapaamuurarin jumalalla ei ole poikaa. Jeesus on tie totuus ja elämä, tätä totuutta ei vapaamuurareilla ole. Vaikka herraseurat kiinnostaa valitse veljeni joku muu seura kuin vapaamuurarit, koska tuolla tiellä on huono loppu. Polku on eksytystä kohti kadotusta. Vain yksi ainoa elämä."
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kurkista-oulun-vapaamuurareiden-uusiin-kokoustiloihin-katso-kuvagalleria/623654/
"" Juha Sipilän suureksi ansioksi on luettava, että hän on lähellä Jumalan valtakuntaa. ""
Tässä olet oikeassa, koska puolet vanhoillisista on mätiä kaloja ja Sipilä ei.
nyt huomioon, että KAIKKIi Jumalan valtakunnan ulkopuolella olevat ovat MÄTIÄ.
Poliittisesti Juha Sipilä ei tietenkään vielä ole mätä. Poliittinen mädäntyminen on vasta edessä.
Sille ei tietenkään mahda mitään, että Jumalan valtakunnassa puolet ovat mätiä, koska Raamatun mukaan näin on asian laita. Jokaisen tulisikin vain huolehtia omasta mädännäisyysasteestaan.
Sattumaahan se on, kuka milloinkin on vallankahvassa... taikka: Raamatun mukaan "ei ole hallitusvaltaa muutoin kuin Jumalalta". Nyt siis Jumala on asettamassa Juha Sipilän SUOMEN KUNINKAAKSI. Se vaikuttaa hyvältä asialta. Sipilä ja Keskustahan voisivat nyt ottaa oppia siltä vastikään julkisuudessa esiintyneeltä ruotsalaiselta taloustieteilijältä, joka sanoi, että eihän Suomen taloudella ole mitään hätää. Sipilä voisi siis unohtaa neljän tai kuuden miljardin leikkaukset ja ottaa saman verran lisää velkaa maan talouden elvyttämiseen. Eihän velka ole mitään muuta kuin numeroita paperilla. Mikä se sellainen "velka" muka on, että kaikki ovat velkaa jollekulle, mutta saamapuolella ei ole kukaan?
Suomen valtiovelka on eurooppalaisessa mittakaavassa aika pieni. Alle 60% BKTstä. Esimerkkeinä voidaan mainita että Italian velka on 127% BKTstä ja Saksan 86% BKTstä.
asia on.
Edellisessä kommentissa oli myös hyvä näkökohta: ### Eihän velka ole mitään muuta kuin numeroita paperilla. Mikä se sellainen "velka" muka on, että kaikki ovat velkaa jollekulle, mutta saamapuolella ei ole kukaan? ###
Saamapuolellahan ovat tavalliset duunarit ja pienipalkkaiset. Hehän tätä yheiskuntaa pyörittävät. Esimerkiksi missään kunnassa ei suurituloisilla ole muuta kuin marginaalinen merkitys, koska heitä on lukumääräisesti kovin vähän. Kuntienkin tulot samoin kuin valtionkin tulot kertyvät pienten ansioiden verotuksesta.
Pankeillakaan itsessään ei ole mitään. Niidenkin varallisuus on VAIN pienten tulonsaajien ansioita, siis NUMEROITA PAPERILLA.
Vaikka edesmennyttä SMP:tta ja sen seuraajaa Perussuomalaisia on monesti moitittukin, on syytä muistaa, että Urpo Leppäsen ollessa työvoimaministerinä maassa vallitsi täystyöllisyys. Hänhän sai aikaan sen, että näennäistyöllistettiin nuoret ja pitkäaikaistyöttömät esimerkiksi kuntiin.
Nyt siis vihjeenä Sipilälle ja Keskustalle, että lopetetaan tyystin puhuminen leikkauksista ja säästöistä ja otetaan reteesti lisää velkaa. Yritykset investoivat taas, ihmiset saavat työtä, kotimainen kulutus lisääntyy ja kaikki voivat hyvin. Siinä sivussa Jumalan valtakuntakin pärjää entistä paksummin.
>>nyt huomioon, että KAIKKIi Jumalan valtakunnan ulkopuolella olevat ovat MÄTIÄ.** Olen samaa mieltä ja sen vahvistaa myös Raamattu.
Jumalan Valtakunta ei ole vielä maan päällä, se on kyllä lähestynyt meitä.
Jumalan Valtakuntaa johtaa Jumala, tullessaan maan päälle, Jerusalemiin.
Mätiä kaloja on kaikki muut, paitsi Uudestisyntyneet kastetut Kristityt.
Toisaalta missä mätä kala esiintyy Raamatussa? Se esiintyy vain mädissä kaloissa, kuten SRK;ssa. Kokonaisuudessaan.
Pidä vain huoli mädännäisyydestäsi.
>>Sattumaahan se on, kuka milloinkin on vallankahvassa... taikka: Raamatun mukaan "ei ole hallitusvaltaa muutoin kuin Jumalalta". ** Taas pieleen.
Jeesuksen kuulusteluissa Hän sanoi, että; - Se valta on Keisarilla, JONKA Isä on Hänelle antanut.
Samoin Hän antoi hallintavallan kaikille Israelin hallitsijoille.
Hän myös antoi saata,nalle maailman hallintavallan, mieti hieman. Löytyy Jobin kirjasta.
Kaikkein tärkein, josta lestadiolaiset eivät ole koskaan kuulletkaan:
Matt. 28:18
Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Et tunne juuri ollenkaan Raamattua, van VL soopaa.
>>Nyt siis Jumala on asettamassa Juha Sipilän SUOMEN KUNINKAAKSI. ** Kuninkaaksi?
Kuninkaalla tulee olla näyttöjä?
Mainitse kaksi asiaa, mitä Hän on saanut aikaan Eduskunnassa?
Mahtaa tuottaa vaikeuksia.
Kuninkaan tulee olla sopiva tehtäväänsä, näyttöjen perusteella.
Mutta ei Jumala, ( Valathan on Kristuksen) ole määrännyt yhtään hurria Suomen konsultiksi.
Pienet ovat silakat joulukaloiksi.
Kes.
Sinäkin, nimimerkki "Kesitas" nyt Juha Sipilää Suomen Kuninkaaksi, koska hän sattuu olemaan sieltä samalta paikkakunnalta kuin Sinäkin.
Mitä näyttöjä kenelläkään poliitikolla muka voisi olla? Eihän Kekkosellakaan ollut muuta näyttöä kuin vodkan juominen venäläisten kanssa sekä pelehtiminen lukuisten rakastajattariensa kanssa. Mutta nuo näytöt olivat riittävät Suomelle 1950-luvulta aina 1980-luvulle sakka.
###
Toisaalta missä mätä kala esiintyy Raamatussa? Se esiintyy vain mädissä kaloissa, kuten SRK;ssa. Kokonaisuudessaan.
###
Tuolla Matteuksen evankeliumin 13. luvussa haisevat mädät kalat:
"47 Taas on taivaan valtakunta verkon vertainen, joka on mereen heitetty, ja kaikenlaisia kokosi.
48 Kuin se täyteen tuli, vetivät he sen rannalle, ja istuivat ja eroittivat hyvät astioihinsa, mutta mädänneet he heittivät pois.
49 Näin on tapahtuva maailman lopulla: Enkelit menevät ulos ja eroittavat pahat vanhurskasten keskeltä,"
1970-luvulla sai oivalluksen, että nyt on maailman lopun aika ja siksi mädät kalat piti heti erotettaman hyvistä.
Tuolla toisessa ketjussa suositeltiin, että poikettaisiin edesmenneiden hoitomiesten haudalla kuseskelemassa ja kuseskelun päätyttyä potkaistaisiin hautakivi nurin. Kuseskeleminen tietenkin helpottaa eikä hautakiven kumoonpotkaisemisestakaan ainakaan mitään haittaa olisi josko ei suurempaa hyötyäkään.
Meiperille.
Olit oikeassa. Kiitos oikaisusta.
Hieman kuitenkin vieroksuttaa se, että VL mädät kalat elävät keksuudessa.
Tässä ne heitetään pois.
Kes.
Sinäkin, nimimerkki "Kesitas" nyt Juha Sipilää Suomen Kuninkaaksi, koska hän sattuu olemaan sieltä samalta paikkakunnalta kuin Sinäkin.
En ole missään suositellut Juha Sipilää kunnaaksi, vaikka olemme naapureita.
Eli mitä näyttöä on politiikoilla?
Katso hyväksyttyjä lakeja sekä direktiivejä, ne on Valiokunnissa olevien aktiivien poliitikkojen aikaansaannoksia.
Niissä on nimet alla, mutta yksi puuttuu, Juha Sipilä. Hän johtaa käytännössä vain KePua.
>>Eihän Kekkosellakaan ollut muuta näyttöä kuin vodkan juominen venäläisten kanssa sekä pelehtiminen lukuisten rakastajattariensa kanssa. ** Olet naurettava, et todella elänyt Hänen aikaansa, Hän mm piti Suomen itsenäisenä.
Kes.
tetään pois aikojen lopulla, maan ajan päättyessä. Ei sille kukaan voi mitään, että mädät vellovat Jumalan lasten verkossa ja joukossa täällä ajassa aikojen loppuun asti. Jokainen voi vain rukoilla Jumalalta armoa, että mädännäisyys ei minua saavuttaisi, vaan saisin säilyä terveenä...hmmmm...kalana.
Suomen itsenäisenä kaveeraamalla neuvostojohtajien kanssa ja juomalla heidän kanssaan vodkaa. Se oli oikein hyvä asia.
Mutta tuohon toiseen asiaan:
Sinulla, Kesitas, olisi nyt mainio tilaisuus olla KUNINKAANTEKIJÄNÄ, koska Juha Sipilä on naapurisi. Meillä kaikilla ei ole ollut onnea saada Juha Sipilää naapuriksemme, mutta siltikin haluamme olla täältä etäämpää mukana tekemässä hänestä Suomen Kuningasta.
Ei kiitos, ystävyys riittää.
Kes.
"Itse oletan, että Sipilä on vastoin parempaa tietoaan eli hieman huijattuna mukana. Sipilän omassa vaalipiirissä hän ja hänen kannattajansa ajavat Fennovoiman ydinvoimahanketta, "
http://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2015/04/09/kysymyksia-juha-sipilalle-ja-muillekin/
Keskusta petokset ovat kansan tiedossa.
"He ovat syyllisiä Suomen heikentyneeseen puolustuskykyyn!
110 kansanedustajaa ovat heikentäneet voimakkaasti Suomen puolustuskykyä
ja liittäneet Suomen jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen.
Koko lista syyllisistä on nähtävissä täältä:
http://suomaliansanomat.blogspot.fi/2012/08/lista-maanpettureista-jotka-tuhosivat.html
Anttila Sirkka-Liisa /kesk (ent. maa ja metsätalousministeri!)
Kiviniemi Mari /kesk (ent. pääministeri!)
Kääriäinen Seppo /kesk (ent.puolustusministeri!)
Tapani Tölli /kesk (ent.kunta ja hallintoministeri!)
Vehviläinen Anu /kesk (ent.liikenneministeri!)
Sipilä Juha /kesk (Keskustan nyk. puh.joht.!) HUOM!!
———————————————————————————————
Backman Jouni /sdp (ent.ympäristöministeri!)
Ihalainen Lauri /sdp (nyk.työministeri!)
Kiuru Krista /sdp (nyk.opetus ja viestintäministeri!)
Lindtman Antti /sdp (SDPn nyk.varapuh.joht.!)
Lipponen Päivi /sdp (ent. pääministerin Paavo Lipposen heila!)
Rajamäki Kari /sdp (ent.sisäasiainministeri!)
Viitanen Pia /sdp (nyk.asunto ja kulttuuriministeri!)
Tuomioja Erkki /sdp (nyk.ulkoministeri!)
———————————————————————————————————
Harkimo Leena /kok (HarryKHL Harkimon ent. heila!)
Holmlund Anne /kok (ent.sisäasiainministeri!)
Kanerva Ilkka /kok (ent.ministeri!)
Katainen Jyrki /kok (ent. pääministeri! nyk. EU varakomissaari!)
Orpo Petteri /kok (nyk.maa ja metsätalousministeri!)
Salolainen Pertti /kok (ent.pääministeri Esko Ahon sijainen ja kokoomuksen ent.puh.joht!)
Sarkomaa Sari /kok (ent.opetusministeri!)
Sasi Kimmo /kok (ent.liikenne ja viestintäministeri!)
Toivakka Lenita /kok (nyk. ulkomaankauppa ja eurooppaministeri!)
Vapaavuori Jan /kok (nyk. elinkeinoministeri!)
Virkkunen Henna /kok (ent. liikenne ja kuntaministeri! nyk. EU parlamentin jäsen!)
Zyskowicz Ben /kok
Stubb Alexander /kok (nyk.pääministeri!)"
http://magneettimedia.com/eduskuntavaalit-lahestyvat-hermot-kiristyvat/
Liittymällä Ottawan miinakieltosopimukseen päättäjät eivät suinkaan parantaneet maailmanrauhaa, vaan heikensivät sitä madaltamalla hyökkäyskynnystä Suomeen."
Eiköhän se ole yksityisasia ja kunnioitetaan sitä.
mutta sille ei mahda mitään, että julkisuuteen asettautuneet / päässeet poliitikot vetävät jollakin tavalla julkisuuteen myös vanhempansa ja lapsensa. Juha Sipilän vanhemmat ovat
Pentti Matias Sipilä ja Pirkko Aino Hellevi Sipilä
Tuota nimiviestiä ei ole voinut kirjoittaa kukaan muu kuin mielisairas melperi.
En tiedä ovatko nimet oikein, mutta helluntaipapukaijan mielisairaus ei ole epäselvä.
tarkistappa ip-osoite,, sillä yhtä mielenvikainen mulkoilja on se toinenkin hellari, klovni kes, joka tosin ei osaa kirjoittaa, toisin kuin heinolan helluntaipapukaija
vinksahtaneisuudesta ei kenelläkään tietenkään ole pienintäkään epäilystä.
Mutta nuo nimet kyllä ovat luettavissa Eduskunnan sivuilta. Siksi ei vaikuta lainkaan asiattomalta, että nimet mainitaan täälläkin. Päinvastoin. Ehkä tälläkin tavalla saadaan pontta Suurelle Jytkylle.
Miksi minua syytät.
Olet itse pelle, en todella ole hellari, toisaalta en ole kirjoittanut ko. viestiä.
Pelle ja valehtelija.
Minun ei tarvitse Juhan vahvempien nimiä etsi mistään. He asuvat naapurissa, kuten Juhakin.
Sanon vielä kerran, pieniä on silakat joulukaloiksi.
Kaiken lisäksi olet mätä kala.
OBS. Tarkista virheet.
Kommentoi niitä, asian kommentaariin et pysty.
kai joku sipilä voi olla vanhoillislestadiolainen. Emme siis tiedä mitä avaaja kyselee. Juha Sipilä lapsuudenkoti oli rauhansanalainen
vanhemmat olivar rauhansanalaisia asuessaan aikaisemmin Pietarsaaren seudulla.
Nyt he ovat vanhoillislestadiolaisia.
Rauhansanalaisuus ja vanhoillislestadiolaisuus eivät juuri poikkea toisistaan. Se, että ne ovat "eri porukoissa", johtunee 1930-luvun valtataisteluista ja yksittäisten hörhöjen henkilökohtaisiusta pyrkimyksistä. Paljon murhetta Siionissa aiheuttaneella Heikki Saarella luultavasti oli sormensa pelissa.
Yksittäisillä rivikristityillä - vaikkapa nyt Juha Sipilän vanhemmilla - ei juurikaan ole ollut muuta mahdollisuutta kuin seurata alueellaan silloisia opettajiaan.
Jumala on nyt kuitenkin taas kerran siunannut Suomen kansaa niin, että on asettanut (asettamassa) maan johtoon kristillisen elämänkatsomuksen omaavan Juha Sipilän. Rukoilemme hänelle viisautta.
Mutta on väitetty täällä palstalla, että Juha Sipilän vanhemmat olisivat vanhuuden päivillään kääntyneet SRK-vanhoillislestadiolaisiksi, vaikka ovatkin ennen olleet vissiinkin lapsuudestaan alkaen rauhansanalaisia, vai ovatkohan joskus nuormpina ensin siirtyneet SRK-vanhoillisista rauhansanalaisuuteen tai jompi kumpi.
(Siksi ilmaisin asian näin ("SRK-vanhoillislestadiolaisia"), koska myös rauhansanalaiset kutsuvat joskus itseään vanhoillislestadiolaisiksi, eroituksena uusheränneisiin ja esikoislestadiolaisiin.)
Minulla ei ole kuitenkaan mitään tietoa palstan ulkopuolelta, että pitääkö tuo tällä palstalla esiintynyt kyseinen "tieto" paikkaansa.
tietoa. Juha Sipilän vanhemmat olivat aiemmin rauhansanalaisia, ja nyt he ovat vanhoillislestadiolaisia. Tämähän on oikein hyvä asia.
Toisaalla palstakeskusteluissa on joitakin viikkoja sitten kyselty. miksei enää järjestetä "sovintokokouksia". Rauhansanalaisuus ja vanhoillislestadiolaisuushan eivät mitenkään poikkea toisistaan, joten hynttyyt yhteen vain!
###
Paljon murhetta Siionissa aiheuttaneella Heikki Saarella luultavasti oli sormensa pelissä.
###
Tuo pikku-ukkohan edellytti, että kaikki olisivat prikulleen samaa mieltä hänen kanssaan. Väärä oletus. Ei Jumala ole kenellekään yksittäiselle ihmiselle antanut sellaista viisautta. Pitäisi olla avointa mieltä. Pitäisi kuunnella myös toisia.
Heikki Saarelle lopulta kävi hyvin kun hän sai uskossa siirtyä ajasta iäisyyteen. Mutta sille tosiasialle ei kylläkään mahdeta mitään, että paljon pahaa tuo perrrrkele siionissa sai aikaan.
Älkää pelätkö, että ovat tulee lestoiksi.
He ovat Rauhansaanalaisia ja kysymän mukaan pysyvätkin.
Kes.
Kuuleppas ikäloppu hellari, teille mulkoilijoille kaikki asiat eivät kulkeudu.., meneppä sinne kempeleen ry:lle tarkistamaan tietovajeesi, mutta ole se hetki mulkoilematta ja jätä kynä kotiin, ettei tule kiusausta tehdä kirjoitusvirheitä ;)
Minusta Juha Sipilän olisi viisainta kertoa asian todellinen laita.
Äänestäjillä on oikeus tietää, näin oleellinen asia.
.
oltiin valitsemassa Keskustan puheenjohtajaksi, hänen vasrtustajansa (eivät puheenjohtajakilpailijat) kiavoivat aseekseen Juha Sipilän lestadiolaisuustaustan. Juha Sipilä tällöin myönsi, että hänen juurensa ovat rauhansanalaisuudessa. Tämä pitääkin paikkansa.
Asia on juuri niin kuin ministeri Tapani Tölli mainitsi suviseuroissa tehdyssä TV-haastattelussa, että julkisuudessa halutaan luoda mielikuvaa, että uskonnollinen tai muu vakaumus muka tekisi henkilön pätemättämäksi hoitamaan jotakuta julkista virkaa, esimerkiksi ministerin tai pääministerin virkaa. Asiahan on juuri päinvastoin: jos henkilöllä on uskonnollinen vakaumus, hän on pätevämpi kuin muut hoitamaan vastuullisia tehtäviä.
Ihan sama, onko Sipilä vl vai rauhansanalainen, sillä pääasia on se, että hän on uskovainen mies, joka hyväksyy myös kaikki muut uskovaiset uskoviksi, oli ne sitten helluntailaisia tai muita. Nyt joku näsäviisaasti sanoo: "Että kelpaako sitten kaikki?" Ei! Vain ne, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanaan ja Herrana!"
Onko töllikin lestahellari? Rohkenen epäillä. Miten hengellisyys hänessä siten näkyy puheissa ja julkisissa ulostuloissa?
Tölli mikään lestahellari ole, vaan hän on Jumalan lapsi. Jo viidennessä polvessa. Tuo pitkä historia ei tietenkään häntä auta eikä pelasta, mutta kuriositeettina se voitaneen mainita osoituksena siitä, että Jumala joitakin sukuja runsaasti siunaa. Kaikille heille ei ajallista siunausta heru, mutta iankaikkinen siunaushan se tärkeämpi on.
Tölli on lestahellari. Samoin Erkki Piri. Ja Kokoomus on lestahellareiden sallittu puolue N:o 2. Ykkönen on Sipilän puolue. 5 sukupolven jatkumo on vielä hyvin pientä. Kristinusko Suomessa on lähes tuhatvuotinen. Kristinusko pärjäsi maailmassa lähes 1900 vuotta ilman lestahellareita. Lestahellarius ei tuo mitään lisäarvoa kristinuskolle. Joka vuosi Jeeukseen uskovia surmataan mm. islamilaisen terrorin nimissä tuhansia. Kiistävätkö lestahellarit näiden marttyyrien kohtalon aitouden omimalla KRISTILLISYYDEN vain lestahellareiden lahkoon.
Ensin yritettiin Juhaa vängätä VL:läksi ja kun siinä ei onnistuttu ,niin nyt yritetään Juhan vanhempia vängätä. Vaalipropakandalla yritetään kaikkia valheita laittaa liikkeelle.
ovat vain positiivisia asioita vaaleissa 19.4.2015 Suomen Kuninkaaksi kruunattavalle Juha Sipilävve.
Piri ei ole lestahellari. Hännisen tuomaasta en ole varma. Peltokorpi kyllä lienee ko. lahkon jäsen. Puolue tietysti on KESKUSTA tai KOKOOMUS. Muiden puolueiden tukeminen johtaa tulimereen, erityisesti PS. / KD. ja vasemmiston tukeminen on kiellettyä lestahellareiden keskuudessa.
numero Vaasan vaalipiirissä on 151. En tiedä, onko hän vanhoillislestadiolainen, mutta hän esiintyy niin rauhalliusesti ja maltillisesti, että uskovaistenkin mielestäni sopii äänestää häntä.
Saisinko minä ääniä, jos olisin ehdokkaana (Kok. / Kesk.)?
E. P. (eduskuntaan pyrkijä / vaalit 2019)