Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.
Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.
Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.
Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä.
Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.
Hedelmistä te siis tunnette heidät.
Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
Monet sanovat minulle sinä päivänä: Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.
Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!
Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.
Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.
Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä.
Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.
Hedelmistä te siis tunnette heidät.
Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
Monet sanovat minulle sinä päivänä: Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.
Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jokaiselle aukeaa taivas sitäkautten, kuin on köyhän rovon kuvaus, se on ainut ja oikea tie ja turhat höpötykset sikseen, koska jokaisen on itse kulettava tämä tie omakohtaisesti piste ja tämä on taivaan tosi.
Mitä tässäkin maassa on muita, kuin uskon lahkoja?
Mitä on Luterilaisuus, tai Helluntalaisuus ja muut näiden sisaret, ellei lahkoja, vai voiko joku teistä näyttää, että apostolit perustivat näitä aikoinaan?
Erotkaa näistä lahkoista, ja nähkää, että nekin ovat lahkoja, joitka syrjäyttivät Jumalan seurakunan aikoinaan, alkaessaan laatimaan omia suunntelmiaa, omaen sydämen halujensa mukaan.
Herätkää!
Tie taivaaseen vie Jeesuksen, ei välikäsien kautta.
Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo.
Se, joka menee portista, on lampaiden paimen.
Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle.
Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä.
Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä."
Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti.
Siksi Jeesus jatkoi: Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti.
Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä.
Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.
Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.
Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.
Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman,
koska palkkapaimen ei välitä lampaista.
Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut,
niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta.
Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen
Kyllä se minun mielestäni on jokaiselle uskovalle huomattavasti parempi kuulua johonkin terveoppiseen uskonyhteisöön kuin olla oman onnensa seppä. Yksinyrittäjistä kasvaa kovin helposti niitä ainoan oikean totuuden julistajia, jotka kehittävät mitä merkillisimpiä oppeja jonkin yksittäisen Raamatunjakeen perusteella.
Je missäköhän se sinun terveoppinen yhteisösi on?
Luterilaisuus, joka sinuaa huorintekoa, ja korottaa naista Herran tahdon vastaisesti, ja eksyttää ihmiset kumartamaan maailmaa?
Vai hurmahenkiset Helluntalkaiset, sekö sinun terveoppinen yhteisösi on?
Ei sellaisia mainitsemiasi terveopisia yhetisöjä ole tässä pimeässä ajassa, joka oli ennustettu tulevaksi.
On raskasta lukea teidän tekohurskaiden puheita terveestä opista, kun terveoppi on teille tuntematon asia, asia jota te ette siedä, sillä maallisia te olette ja vaheen alla tomitte ja sen puolesta puhutte.
Herätkää jo näkemään, mitä aikaa me elämme.
Eivät ihmiset teitä voi pelastaa, vaan oikea usko Herraan ja Jumalaan.
"Herätkää jo näkemään, mitä aikaa me elämme."
Mutta voimmeko edes herätä, jos Mikko on ainoa, joka totuuden tuntee?
Lähtökohtahan on se olkoot lahkoista tai pakanasta lähtöisi,
.
-KUNHAN KÄYTTÄYTYY KÖYHÄN ROVON ANTAJAN TAVOIN,
on hänellä tie taivaaseen valmis,
vain harvat tämän siunauksellisen elämän elävät maanpäällä.
eihän sanota millä sanoilla ja mielellä portista käydään, teot ratkaisevat.
Tämän takia raamattukin vesittää itse itsensä, turha puhevouhotus pois, mutta tämähän on meidän jokaisen omakohtainen asia ymmärtää tämä Aamen.
Ei maalinenkaan rikkaus ole taivaaseen pääsyn esteenä, kun on muita kanssaihmisiä eristävä ja niinsanottua kaikkensa antavaa, jollakinhan pitää olla hallinta touhuissa.
Kutsututhan eivät kerkeä pyhäpuvuissaan taivaan juhliin, koska heillä on kiire harrastaa omiaan kiireitä, tästä syystä juhlien järestäjä kutsuu juhliinsa oman harkintansa mukaan satunnaisesti valiten, on aika hyvä tempaus ja tämä on totta joo.