syksyn odotusta

vaikka vasta on kevät tuloillaan täällä odotellaan jo innolla syksyä. Kun muualla voivotellaan kesän loppumista minä alan nauttia syksystä. pidän erityisesti sateisista ja harmaista päivistä, niistä jotka monille muille ovat kuin myrkkyä. Syksyllä mieli on jollain lailla melankolinen, mutta vain hyvällä tavalla. Myös ilmojen viileneminen ja iltojen pimentyminen ovat asioita joista pidän. Syksyllä olo on jollain tavalla odottava, vaikka en erityisesti talvea odotakaan, mutta kun huomaa, että kesällä pihapiirissä asustaneet naapurit, eli pääskyset lähtevät, taivaalla matkaa kurkiauroja ja puut pudottavat lehtensä, tulee tunne että jotain on tapahtumassa.
0282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


syysmielinen kirjoitti:

vaikka vasta on kevät tuloillaan täällä odotellaan jo innolla syksyä. Kun muualla voivotellaan kesän loppumista minä alan nauttia syksystä. pidän erityisesti sateisista ja harmaista päivistä, niistä jotka monille muille ovat kuin myrkkyä. Syksyllä mieli on jollain lailla melankolinen, mutta vain hyvällä tavalla. Myös ilmojen viileneminen ja iltojen pimentyminen ovat asioita joista pidän. Syksyllä olo on jollain tavalla odottava, vaikka en erityisesti talvea odotakaan, mutta kun huomaa, että kesällä pihapiirissä asustaneet naapurit, eli pääskyset lähtevät, taivaalla matkaa kurkiauroja ja puut pudottavat lehtensä, tulee tunne että jotain on tapahtumassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu