naurettiin kun toisilta loppui leipä.
"Paniikki iski, kun alkoi sataa lunta. Talvivaara onneksi loppuu.." Näin julisti eilen Facebookissa Timo Harakka, joka pyrki europarlamenttiin Sdp:n listoilta ja sai 22 839 ääntä. Harakka on demarilistan ensimmäinen varameppi.
Harakka on vain yksi kymmenistä, jopa sadoista vahingoniloisista, joiden riemu on sattunut silmääni.
Olen etsinyt perusteita tuolle ilolle. Löytyykö jostain järkisyy sille, että Talvivaaran konkurssi ilahduttaa?
Olisiko ympäristöseikoilla merkitystä? No on. Bioliuotusprosessia ei voi pysäyttää noin vain. Kun kaivosyhtiö menee konkurssiin, ympäristön jälkihoito jää valtion vastuulle. Jos yhtiö olisi pysynyt pystyssä, se olisi itse vastannut ympäristökustannuksistakin. Veronmaksaja siis kärsii nyt.
Olisiko työpaikkojen menetys ilonaihe? Ehkä se jollekin on. Talvivaaran rakentamiseen ja pyörittämiseen on käytetty 14 000 henkilötyövuotta alueella, jossa työpaikoista on huutava pula. Nyt ne työpaikat ovat vaarassa kadota. Vaatii poikkeuksellista luonnetta, että kykenee iloitsemaan Kainuun kasvavasta työttömyydestä.
Perustuuko ilo valtiontalouteen? Kun Talvivaara oli pystyssä, se tarjosi työtä ja kasvatti bruttokansantuotetta. Jos Talvivaara menee lopullisesti nurin, valtiolle jää iso lasku. Ei olisi jäänyt, jos firma ei olisi kaatunut. Valtion omistukset myös kärsivät konkurssista merkittävästi.
Onko Talvivaarassa tehty virheitä? On, paljonkin. Korjautuvatko ne virheet konkurssilla? Eivät.
Onko Talvivaara aiheuttanut ongelmia alueen muille elinkeinoille, joiden kehitys pääsee nyt vauhtiin, kun kaivos ehkä joskus lakkaa? Ei. Olen keskustellut asiasta erittäin usein Vuokatin matkailuyrittäjien kanssa. He eivät ole pitäneet Talvivaaraa ongelmana. Se käy ilmi luvuistakin. Vuokatin matkailu on kasvanut kovaa vauhtia vuodesta toiseen.
ILMOITUS, SISÄLTÖ JATKUU ALLA
ILMOITUS, SISÄLTÖ JATKUU ALLA
Onko Pekka Perä ärsyttänyt ihmisiä? On. Hän on suorapuheinen ja äkkivääräkin pohjalainen. Hän myös jossain vaiheessa vaikutti rikkaalta. Talvivaara on hänen luomuksensa, joten virheetkin menevät hänen piikkiinsä. Onko tämä fiksu peruste iloita konkurssista? En taida viitsiä vastata.
Vaikka kuinka asiaa pohdin, en keksi mitään ilonaihetta siinä, että Talvivaara meni nurin.
Olin armeijan jälkeen vuoden töissä Veitsiluodonmetsäosastolla Rovaniemellä. Työtoverit olivat reiluja tyyppejä, paitsi yksi. Hän oli jonkun sortin työnjohtaja ja pääsi joskus laskemaan metsureiden tilejä. Metsureilla ei ollut mitään pohjapalkkaa, vaan kaikki perustui tehdyn työn määrään. Mitä enemmän puuta kaatui, sitä enemmän tuli rahaa.
Yhtenä päivänä työnjohtaja ei voinut pidätellä iloaan:
"Kyllä me herrojen kanssa naurettiin, kun jätkät sai huonot tilit."
Tuo valtiomiestason viisaus ei unohdu koskaan. Samaa viisautta jaetaan nyt Talvivaara-vahingonilon mukana.
Pitäisikö lopettaa kirjoitus pohdiskelemalla, miksi meillä ei tahdo olla uskaliaita kasvuyrittäjiä? Ei taida olla tarpeen.
Kirjoittaja Reijo Ruokanen on Talouselämän päätoimittaja"
Sitten luvataan 100 000 työpaikkaa.
"Paniikki iski, kun alkoi sataa lunta. Talvivaara onneksi loppuu.." Näin julisti eilen Facebookissa Timo Harakka, joka pyrki europarlamenttiin Sdp:n listoilta ja sai 22 839 ääntä. Harakka on demarilistan ensimmäinen varameppi.
Harakka on vain yksi kymmenistä, jopa sadoista vahingoniloisista, joiden riemu on sattunut silmääni.
Olen etsinyt perusteita tuolle ilolle. Löytyykö jostain järkisyy sille, että Talvivaaran konkurssi ilahduttaa?
Olisiko ympäristöseikoilla merkitystä? No on. Bioliuotusprosessia ei voi pysäyttää noin vain. Kun kaivosyhtiö menee konkurssiin, ympäristön jälkihoito jää valtion vastuulle. Jos yhtiö olisi pysynyt pystyssä, se olisi itse vastannut ympäristökustannuksistakin. Veronmaksaja siis kärsii nyt.
Olisiko työpaikkojen menetys ilonaihe? Ehkä se jollekin on. Talvivaaran rakentamiseen ja pyörittämiseen on käytetty 14 000 henkilötyövuotta alueella, jossa työpaikoista on huutava pula. Nyt ne työpaikat ovat vaarassa kadota. Vaatii poikkeuksellista luonnetta, että kykenee iloitsemaan Kainuun kasvavasta työttömyydestä.
Perustuuko ilo valtiontalouteen? Kun Talvivaara oli pystyssä, se tarjosi työtä ja kasvatti bruttokansantuotetta. Jos Talvivaara menee lopullisesti nurin, valtiolle jää iso lasku. Ei olisi jäänyt, jos firma ei olisi kaatunut. Valtion omistukset myös kärsivät konkurssista merkittävästi.
Onko Talvivaarassa tehty virheitä? On, paljonkin. Korjautuvatko ne virheet konkurssilla? Eivät.
Onko Talvivaara aiheuttanut ongelmia alueen muille elinkeinoille, joiden kehitys pääsee nyt vauhtiin, kun kaivos ehkä joskus lakkaa? Ei. Olen keskustellut asiasta erittäin usein Vuokatin matkailuyrittäjien kanssa. He eivät ole pitäneet Talvivaaraa ongelmana. Se käy ilmi luvuistakin. Vuokatin matkailu on kasvanut kovaa vauhtia vuodesta toiseen.
ILMOITUS, SISÄLTÖ JATKUU ALLA
ILMOITUS, SISÄLTÖ JATKUU ALLA
Onko Pekka Perä ärsyttänyt ihmisiä? On. Hän on suorapuheinen ja äkkivääräkin pohjalainen. Hän myös jossain vaiheessa vaikutti rikkaalta. Talvivaara on hänen luomuksensa, joten virheetkin menevät hänen piikkiinsä. Onko tämä fiksu peruste iloita konkurssista? En taida viitsiä vastata.
Vaikka kuinka asiaa pohdin, en keksi mitään ilonaihetta siinä, että Talvivaara meni nurin.
Olin armeijan jälkeen vuoden töissä Veitsiluodonmetsäosastolla Rovaniemellä. Työtoverit olivat reiluja tyyppejä, paitsi yksi. Hän oli jonkun sortin työnjohtaja ja pääsi joskus laskemaan metsureiden tilejä. Metsureilla ei ollut mitään pohjapalkkaa, vaan kaikki perustui tehdyn työn määrään. Mitä enemmän puuta kaatui, sitä enemmän tuli rahaa.
Yhtenä päivänä työnjohtaja ei voinut pidätellä iloaan:
"Kyllä me herrojen kanssa naurettiin, kun jätkät sai huonot tilit."
Tuo valtiomiestason viisaus ei unohdu koskaan. Samaa viisautta jaetaan nyt Talvivaara-vahingonilon mukana.
Pitäisikö lopettaa kirjoitus pohdiskelemalla, miksi meillä ei tahdo olla uskaliaita kasvuyrittäjiä? Ei taida olla tarpeen.
Kirjoittaja Reijo Ruokanen on Talouselämän päätoimittaja"
Sitten luvataan 100 000 työpaikkaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.