Albert Pike: Ensimmäinen maailmansota on sytytettävä, jotta Illuminati saisi kukistettua Venäjän tsaarit ja saisi tehdä maasta ateistisen kommunismin linnakkeen. Illuminatin agenttien järjestämiä brittiläisen ja saksalaisen imperiumin vastakkainasettelua käytetään hyväksi sodan lietsomiseksi alkuun. Kommunismi rakennetaan, jotta muilta hallinnoilta voitaisiin riistää valta ja jotta uskonnot saataisiin vaimennettua. [Viite 2.]
Historianopiskelijat tunnistavat yhtäällä Ison-Britannian ja toisaalla Saksan liittolaisten rintamalinjat, jotka muotoiltiin vuosina 1871–1898 Otto von Bismarckin toimesta. Hän vuorostaan oli Albert Piken salaliittolaistoveri. Ryhmittymät olivat oleellisen tärkeitä ensimmäisen maailmansodan syttymisen kannalta.
Toinen maailmansota on saatava sytytettyä hyödyntäen fasistien ja poliittisten siionistien leirejä. Sodasta on tultava sellainen, että natsismi tuhoutuu, ja poliittisesta siionismista muodostuu riittävän vahva, jotta se voi pitää yllä Palestiinaan tulevaa, itsenäistä Israelin valtiota. Toisen maailmansodan on karaistava kansainvälisestä kommunismista riittävä vastavoima kristinuskoisille voimille, joiden liikkumatilaa rajoitetaan siksi kunnes koettaa aika, jolloin tarvitsemme niitä lopullisen yhteiskunnallisen myllerryksen aikaansaamiseksi. [Viite 3.]
Toisen maailmansodan jälkeen kommunismista tuli riittävän vahva, jotta se saattoi nujertaa sitä heikompia hallntoja. Potsdamin [Berliinin] konferenssissa vuonna 1945 päättivät Truman, Churchill ja Stalin, että suuresta osasta Eurooppaa tehdään Venäjän etupiiri. Toisella puolella maailmaa Japanin-sota auttoi suuntaamaan kommunismin aallon Kiinaan.
Niille, jotka väittävät, ettei käsitteitä natsismi ja siionismi ollut vielä vuonna 1871, on muistutettava, että Illuminati kehitti molemmat liikkeet. Lisäksi kommunismin nimi ja ideologia juontuvat jo Ranskan vallankumouksen ajoilta. Vuonna 1785, neljä vuotta ennen vallankumousta, käsitettä kommunismi käytti ensimmäisen kerran kirjailija Nicolas-Edme Réstif. Réstif'n ja François-Noël Babeuf'n esikuvana oli Rousseau, kuten myös kaikkein kuuluisimman salaliittolaisen, Adam Weishauptin, Baijerin valaistuneiden veljeskunnan eli Illuminatin perustajan.
Illuminatin agenttien on lietsottava kolmas maailmansota käyntiin hyödyntämällä aiheuttamaansa poliittisten siionistien ja islamilaisten johtajien välistä vastakkainasettelua. Sota on saatava etenemään niin, että islamilaiset (arabimuslimit) ja siionistit (Israelin valtio) tuhoavat toinen toisensa. Tällä välin muut kansakunnat, jotka on jälleen kerran hajotettu tämän ongelman suhteen, pakotetaan taistelemaan fyysisen, moraalisen, henkisen ja taloudellisen nääntymyksen partaalle... Sitten laskemme liikkeelle nihilistit ja ateistit ja provosoimme valtaisan yhteiskunnallisen myllerryksen, joka kaikessa kauheudessaan osoittaa kaikille kansakunnille selkeästi absoluuttisen ateismin vaikutuksen, raakalaisuuden ja verisimmän kaaoksen alkuperän. Sitten kansalaiset kaikkialla, pakotettuina puolustautumaan vallankumouksellisten alimääräistä joukkoa vastaan, hävittävät nuo sivilisaation tuhoajat, ja väkijoukot, kristillisyyden haaveisiin pettyneinä, vailla henkien johdatusta, kompassitta ilman suuntaa, aatetta etsien mutta tietämättä, mihin palvontansa kohdistaa, kohtaavat valon, joka tulee universaalisti manifestoituvan, puhtaan Lucifer-doktriinin kautta, joka vihdoin näyttäytyy. Tämä manifestoituminen johtuu yleisestä reaktiivisesta liikkeestä, joka seuraa kristillisyyden ja ateismin tuhoa, kun ne on molemmat kukistettu ja hävitetty maan päältä. [Viite 4.]
Suunnitellut maailmansodat jo 1871
2
727
Vastaukset
- Anonyymi
"Toisen maailmansodan on karaistava kansainvälisestä kommunismista riittävä vastavoima kristinuskoisille voimille, joiden liikkumatilaa rajoitetaan siksi kunnes koettaa aika, jolloin tarvitsemme niitä lopullisen yhteiskunnallisen myllerryksen aikaansaamiseksi."
Tuossa oli yksi merkittävä aihe.- Anonyymi
"...muut kansakunnat, jotka on jälleen kerran hajotettu tämän ongelman suhteen, pakotetaan taistelemaan fyysisen, moraalisen, henkisen ja taloudellisen nääntymyksen partaalle... Sitten laskemme liikkeelle nihilistit ja ateistit, ja provosoimme valtaisan yhteiskunnallisen myllerryksen, joka kaikessa kauheudessaan osoittaa kaikille kansakunnille selkeästi absoluuttisen ateismin vaikutuksen, raakalaisuuden ja verisimmän kaaoksen alkuperän.
Sitten kansalaiset kaikkialla, pakotettuina puolustautumaan vallankumouksellisten alimääräistä joukkoa vastaan, hävittävät nuo sivilisaation tuhoajat, ja väkijoukot, kristillisyyden haaveisiin pettyneinä, vailla henkien johdatusta, kompassitta ilman suuntaa, aatetta etsien, mutta tietämättä, mihin palvontansa kohdistaa, kohtaavat valon, joka tulee universaalisti manifestoituvan, puhtaan Lucifer-doktriinin kautta, joka vihdoin näyttäytyy. Tämä manifestoituminen johtuu yleisestä reaktiivisesta liikkeestä, joka seuraa kristillisyyden ja ateismin tuhoa, kun ne on molemmat kukistettu ja hävitetty maan päältä"
Eli kristillisyys ja ateismi tullaan tuhoamaan maailmasta?
En ihmettele. Mitä sanoikaan paholainen näytettyään kaikki valtakunnat Jeesukselle? Jeesuksen kerrotaan kieltäytyneen tarjouksesta, koska hän tiesi mikä etu oli todellisen Jumalan ja luonnonlain palvelemisessa sisällytettynä ihmislajin luontaisiin lakeihin.
Kommunismiin sanotaan kuuluvan ateismi. Mutta koska tuosta jutusta ei ole tullut virallista haloota kansan keskuudessa, siihen ei uskota.
Miten kansa käyttäytyi aikoinaan profeettojen ja näkijöiden ennustuksiakin kohtaan? Ohittivat ne olan kohautuksella.
Nykyään juutalaisetkin ovat eri leireissä. On siionistit, jotka vaativat Israelin valtion olemassaoloa, vaikka Toora kieltää sen. Sitten on ne, jotka noteeraavat Tooran käskyn, ja polttavat Israelin lippuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49487
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482