Ei lähde heti sotaan
http://goo.gl/d4eZsR
Nasrallah Admits Weakened Hezbollah No Match for Israel
Nyt on hamas heikentynyt
20
<50
Vastaukset
- Talmudin.voima.sinulle
Mietippä Arto tätä
kuitenkin:
Mikä on Talmudin luonne?
http://muutosvoima.com/ Puhumme ensisijaisesti Talmudin sisäisestä hengestä
olemmehan JUUTALAISUUS-palstalla- tuttu.naama
https://muutosvoima.files.wordpress.com/2015/04/luther.jpg?w=620
____Luther näyttää pitävän kuitenkin Perkelettä tai Paholaista todellisena pahuuden henkilöitymänä, josta esimerkiksi Talmud olisi peräisin.
ML opetti muun muassa,
että Paholainen, joka on ollut ”murhaaja alusta asti” (Joh. 8: 44), on syyllinen kaikkeen ihmisen hätään Jumalan luomistyön turmelijana ja sekoittajana.
ML kritisoi ankarasti aikansa talmudisteja teoksessaan
”Juutalaista ja heidän valheistaan”,
esimerkiksi siitä, että juutalaisen eliitin,
ei-juutalaisilta eli gojimeilta
varastaminen ja ryöstäminen koronkiskontana olivat muka jumalanpalvelusta. Kuitenkin Luterilainen kirkko on
raukkamaisesti hylännyt
tämän Lutherin ansiokkaan teoksen.____
http://muutosvoima.com/
- Jokainen_ymmärtää
hamasin tahtovan vain lietsoa sotaa, ja sen kannattajat ovat sotahulluja ihan täysin!
- Jokainen_ymmärtää
zionistit tahtovat vain lietsoa sotaa,
suur-israel projektia,
kuula selkään,
jos puhuu rauhasta arabien kanssa... - Israel_pyrkinyt
Israel pyrkinyt rauhaan naapurikansojen kanssa vaikka hyökkäsivät 1948 ja myöhemminkin pyrkien Israelin tuhoamaan, näin ei Israel ole tehnyt mitään naapurikansaa kohtaan vaan puolustaa aluettaan hamasin kaltaisia terroristeja vastaan, joiden pyrkimys on Israelin tuhoaminen. Jos ihmiset eivät pysty totuutta näkemään näistä asioista, niin tietysti ei ole hyvää sellainen.
Lähi-idän kansoista rauhan Israelin kanssa on solminut Egypti, ja Jordaniallakin se taitaa olla. Hyvä.
Tietysti Jordania on se brittien hallitseman alueen arabivaltio joen itäpuolella ja Israelin luvattua maata on joen länsipuoliset alueet ja Jerusalem on Daavidin valloittama kaupunki jebusilaisilta eli kanaanin kansoilta jo kolme vuosituhatta sitten ja Jumala on sen antanut Israelille ja juutalaisille kuten hyvä ymmärtää ja rauhaa kannattaa jokaisen ihmisen tavoitella elämässään Jumalan ja lähimmäistensä kanssa. - diibadaabaaLaverrat
jitzhak rabin sai zionistiltä kuulan selkäänsä,
kun puhui rauhasta arabien kanssa
eivät omiaankaan kaihda murhata...
- ffghuuytdgyuuyg
Hamas on Israelin perustama aseistama ja rahoittama terroristijärjestö jonka pääasiallinen tarkoitus on rauhanprossin ja palestiinalaisten itsenäistymispyrkimysten sabotoiminen lisäksi tekosyyn antaminen palestiinalaisten murhaamiselle.
Kun moSSad suurella rahalla aseistaa ja kouluttaa hamasin tyyppisen organisaation hallitsemaan Gazaa, niin vaikea siinä on muiden palestiinalaisten alkaa kivillä asiaa vastustamaan.
Lisäksi zionisteilla on käytössään ylivoimainen propagandakoneisto, joka levittää väärää tietoa, niin Gazassa, kuin täällä Suomessakin.
Jo se pieni yksityiskohta, että moSSad on sallinut hamasin taistelijoille lapsineitsyet jo maanpäällä, todistaa moSSadin yhä hallitsevan hamasin toimintaa.
Al-Hamas on Al-MoSSadin perustama Al-Qaida tyyppinen järjestö, jonka perusti Al-CIAda.
Al-Hamasin tehtävä on palestiinalaisten rivien hajottaminen ja rakettien lähettäminen jotta Israel saa syyn murhata siviilejä massoittain.
http://i.imgur.com/4Lw1Z.jpg Hamasin mossad taistelijalla on davidin tähti kaulakoru.
http://www.godlikeproductions.com/forum1/message693469/pg1
HAMAS WAS FOUNDED BY MOSSAD (ISRAELI INTELLIGENCE)
Thanks to the Mossad, Israel's "Institute for Intelligence and Special Tasks", the Hamas was allowed to reinforce its presence in the occupied territories.
Meanwhile, Arafat's Fatah Movement for National Liberation as well as the Palestinian Left were subjected to the most brutal form of repression and intimidation
Let us not forget that it was Israel, which in fact created Hamas. According to Zeev Sternell, historian at the Hebrew University of Jerusalem, "Israel thought that it was a smart ploy to push the Islamists against the Palestinian Liberation Organisation (PLO)". - KTSEiKirj
Ei tämä uutinen koskenut Hamasia vaan Libanonin Hizbollahia.
HAHAHAHAHAHAHA!!
Arto taas sekoilee tapansa mukaan!
HAHAHAHAHAHAHAHAHAHA!! Koraani valittaa, että israelilaiset ovat haluttomia taistelemaan.
Varmaan he siksi hyökäilevät, koska Koraanin mukaan taisteleminen on israelilaisille säädetty.
En kuitenkaan ymmärrä, miksi islamit jälkikäteen pillittävät.
Maasta karkotuksen he ilmoittavat Jumalan rangaistúkseksi uskottomille, ja niinpä he kehoittivat palestiinalaisia lähtemään maasta ja lisärangaistuksia annetaan sitten Jarmukissa. 'Joutuvat tuleen', kuten sanonta kuuluu.Koraani on hauska kirja.
Siinä, kun kristityt kertovat, että kaikki on tapahtunut jeesuksen kautta, jeesus johdatti pois Egyptistä ja niin edelleen.
Kertoo Koraani:
Me pelastimme teidät Faraon joukoilta, kun he olivat panneet raskaan rangaistuksen teidän kannettavaksenne, kun he surmasivat poikanne ja jättivät vain tyttäret jäljelle.
Me halkasimme meren teidän edestänne ja annoimme teidän pelastua, mutta hukutimme Faraon joukot.
Me annoimme Moosekselle kirjan ja lähetimme hänen jälkeensä muita lähettiläitä. Jeesukselle Marian pojalle me annoimme selkeät todisteet ja vahvistimme häntä pyhällä hengellä.
Kun heille ( juutalaiset ) sanotaan: " Uskokaa siihen minkä Jumala on lähettänyt" He vastaavat: " Me uskomme siihen mitä meillä on " He kiertävät sen mikä on tullut myöhemmin, vaikka se on totuus, joka on lähetetty vahvistamaan heillä jo oleva.- KTSEiKirj
Tuo "me" muoto tuossa tarkoittaa siis enkeleitä.
"Me halkasimme meren"
Siksikö peittävät kasvonsa kun uskovat olevansa enkeleitä ?
" syntisiä ei voi varjella meidän voimaltamme "- KTSEiKirj
Olento, joka paimensi Moosesta, oli katoavainen:
2. Korinttolaiskirje
3:12 Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat
3:13 emmekä tee niinkuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista. - KTS_n_viha_on
katoavaista.
- Hamas_on_varmuudella
Hamas on varmuudella sotahullujen asiaa, samoin ne, jotka tahtovat aseitaan toimittaa maailman kriisipesäkkeisiin, ja vain Jeesuksen Kristuksen sota-aseet kelpaavat Isälle Jumalalle ja Totuuden Hengessä tarkoittavat totuuden sanaa ja uskon kilpeä, eikä niillä pyritä vastustajaa vahingoittamaan vaan uudistamaan parannukseen varmuudella, totisesti, mutta tätä ei ymmärrä jumalaton hallitsija ihmisten valtakunnassa, jotenkin näin se menee ihmisten laittomuuden yhteiskunnissa, ihan kaikissa.
- Historiaa_tässä
Juutalaisten osalta eli Israelin osalta tämän maan pedoista:
1) Egypti, joka tahtoi hukuttaa Israelin kaikki syntyneet poikalapset.
2) Assyyria.
3) Babylon, ja paljon on kerrottu Nebukadnessarista, ja seuraajansa on "arvoitus", jonka nimestä voidaan laskea 666, ja pedon merkissä on nimensä tai sen nimen luku.
4) Persia eli Iran, joka ydinaseen tahtoo, että jumalaton kansa voi hyökätä Israelin Jerusalemiin ja asettaa sinne sen hävityksen kauhistuksen.
5) Kreikka, ja hyvin vaikea sanoa miten sopii islamilaisiin kansoihin, mutta Venäjän linkittämänä mahdollisesti voi tahtoa pahaa myös Jeesuksen Kristuksen Isän Jumalan kansalle.
6) Rooma, ja jokainen ymmärtää ettei Ranskan ja Saksan Jumala ole Jeesuksen Jumala.
7) Neljäs Valtakunta on se kauhein, ja kolmas valtakunta voi olla natsisaksa esikuvallisesti juutalaisia kohtaan nousseena ja neljäs varmuudella pahin kaikista ja kolmas osa ihmiskunnasta on tuhottavana.
Hyvin lähihistoriassa näemme, miten nämä tapahtuvat ja toteutuvat, ja vain Jeesuksessa on pelastus jokaiselle ihmiselle mahdollista ja tämän hyvän evankeliumin hylkääminen on ihmiselle surullista varmuudella, sillä Raamatun ilmoituksen lisäksi ei muuta anneta, kuten niiden juutalaisten seitsemän veljesten omaava tahtoi mennä ja kertoa tästä asista, ja Israelin Herra opetti hänelle, että heillä on Raamattu, jotta sen uskoisivat elämässään.
- Hamas_on_Iranin
Hamas on Iranin käsikassari, kuten sen kansan jumalaton johto on itse asian ilmoittanut Israelin tuhoasta vaikka eivät itse enää sitä pyrkisikään tekemään ja toki Hisbollah on etelässä siinä samassa asemassa kuin hamas Gazassa, eikä kysymys ole enää näistä kahdesta vaan Iraniin vihasta Israelin juutalaisuutta kohtaan, ja toki nähdään tätä samaa myös muissa Lähi-idän pakanakansoissa, ja neljä ensimmäistä Raamatun profetioissa ovat_
1) Egypti
2) Assyyria (Syyria)
3) Babylon (Irak)
4) Persia (Iran)
Ja jokainen edes vähänkin valvova voi nämä ymmärtää Israelin kauemmasta historiasta ja lähiajan historiasta myös, toki Euroopassa ovat olleet Ranska ja Venäjä ja Saksa, ja hyvä ymmärtää nämäkin ja seitsemän näytää yhteensä olen näin laskettuna vihollisia Jeesuksen juutalaisuutta vastaan, kuten nähdään myös lisäksi Kreikka ja Rooma ja seitsemännen valtakunnan kymmenen valtakuntaa ei vielä tiedetä varmuudella, mutta Venäjä on toimittanut ydinteknologian Iranille ja varmuudella keskeistä tässä sillä ilman tätä ei voi tulla tilannetta maan päälle, ettei yksikään elävä pelastuisi ennen Jeesuksen tulemusta, kun alkaa alkuaineet hajota ja maan päällä hävityksen kauhistusta lisääntyä, sillä ihmisten sydämet ovat pahoja yli kaiken, vaikka luulottelevat toista laajasti, ja ihan hyvä itsesuojelun kannalta tämä osittain, mutta paha parannuksen tekemisen kannalta, kuten monien se hyvä olisi tehdä varmuudella.
Jokaisen ihmisen hyvä itse valita se, ketä tahtoo rakastaa ja ketä palvella elämässään: Jeesusta vai mammonaa! - Jeesuksen_pyhillä
Jeesuksen pyhillä on ristin kantaminen edessä.
- tcuhhctxhvjvhch
ISRAELIN ILMAVOIMAT TASOITTAVAT ISIS TERRORISTEILLEEN TIETÄ DAMASCUKSEEN JA LIBANONIIN.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421630010324.html
19.1.2015 5:47 Israel teki sunnuntaina helikopteri-iskun Syyriaan Hizbollah-järjestöä vastaan. Uutistoimisto Reutersin mukaan iskussa kuoli kuusi henkilöä.
Libanonin Hizbollahia lähellä olevan lähteen mukaan iskussa kuoli järjestön edesmenneen johtajan, Imad Moughniyahin, parikymppinen poika Jihad.
Lähteen mukaan kuolleiden joukossa oli myös Hizbollah-komentaja Mohammed Issa.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421636739585.html
19.1.2015 11:21 ISIS/ISIL-Terroristijärjestön varsinainen kohde on Libanonin Hizbollah, jonka se haluaisi kukistaa.
Terroristijärjestö Isis on Telegraphin mukaan viime aikoina värvännyt ja harjoituttanut taistelijoita Syyrian ja Libanonin välisen rajan tuntumassa. Lounais-Syyriassa sijaitseva Qalamounin alue on sotilaallisesti tärkeä Syyrialle, mutta se saattaisi pahimmassa tapauksessa toimia myös rajanylityspaikkana terroristeille.
http://www.magneettimedia.com/israel-auttaa-aari-islamistista-terroristijarjestoa-leviamaan-syyriassa/
-Israelin tuoreet iskut Syyrian hallituksen puolella taistelevia Iranin Vallankumouskaartin ja Hizbollahin sotilaita vastaan osoittavat, että juutalaisvaltio tahtoo äärimmäisestä väkivallastaan tunnetun IS-terroristijärjestön voimistuvan.
https://www.youtube.com/watch?v=QdwksvcSzLE al-Baghdadi, a Mossad agent named "Elliott Shimon" report
-Published on Aug 7, 2014
Abu Bakr al-Baghdadi, so-called ,” the head of ISIL (Islamic State in Iraq and the Levant) is not only an agent of Mossad, the Israeli named "Simon Elliott" or "Elliott Shimon.
Publish Site American Veterans Today, a report in which he said that the leader of the "Daesh" Abu Bakr al-Baghdadi, is not only an agent of Mossad, the Israeli named "Simon Elliott" or "Elliott Shimon," was trained to head the organization Daesh in order to spread chaos in the Arab countries neighboring Israel.
The report, published by the site, the "Abu Bakr al-Baghdadi," was born to Jewish parents and picked up Israeli intelligence services, to get highly trained to spy, and then been planted in one of the countries to assess the organization "Daesh", which was published chaos throughout the Arab world and the demolition of states, which increases the chances of Israel's control over the region.
https://www.youtube.com/watch?v=TaH9LyYGjbk ISIS leader Abu Bakr Al Baghdadi is a Jewish Mossad Agent
https://www.youtube.com/watch?v=7OF5Gr086kw Zionist Author Admits ISIS is Israeli Secret Intelligence Service
--
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015011919047649_ul.shtml
19.1.2015 klo 14.36 Iranilainen kenraali kuoli Israelin iskussa Syyriaan
Iran vahvisti maanantaina, että sen vallankumouskaartiin kuulunut kenraali sai sunnuntaina surmansa Israelin ilmaiskussa Syyriaan.
Iskussa kuoli myös kuusi Hizbollah-järjestön taistelijaa.
Hizbollah kertoi sunnuntaina omalla televisiokanavallaan, että taistelijat olivat tiedusteluretkellä. Ilmaisku tehtiin lähellä Kuneitran kaupunkia Golanin kukkuloiden Syyrian puoleisessa osassa.
Libanonilainen Hizbollah-järjestö tukee Syyrian hallintoa ja on lähettänyt taistelijoita maahan. Hizbollah kävi verisen sodan Israelia vastaan kesällä 2006.
--
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=13157
Kenraali Wesley Clark: Liittolaisemme rahoittivat ISIS:tä tuhotakseen Hizbollahin
Kenraali Clarkin lausunto on suorastaan hätkähdyttävä, koska se selittää useita Lähi-idän tapahtumia. Siihen nähden, että haastattelu julkaistiin CNN:n laajuisella uutiskanavalla, on se saanut mediapiireissä mitättömän vähän julkisuutta muuhun ISIS-uutisointiin nähden.
Clarke kertoo, että mikäli haluttaan luoda kuolemaan asti Hizbollahia vastaan taisteleva joukko, ei silloin tule rekrytoida parempaa maailmaa tavoittelevia vapaaehtoisia. Tarvitaan ”fanaatikkojen” ja ”uskonnollisten fundamentalistien” muodostama joukko. Näin päädyttiin rahoittamaan fundamentalistista takfiri-ideologiaa kantavaa ISIS:stä.
Clark ei mainitse ISIS:n rahoittajien nimiä, mutta epäilemättä kyseessä on Yhdysvaltain liittolaiset Lähi-idän alueella (Israel, Saudi-Arabia, Jordania, Turkki, Irak, Kuwait).
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124320MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822171Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551711Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991425Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671147Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331078Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3878- 171874