Kuntoutustuki hylätty, entä sairasloma??

Minulle kirjoitettiin sairaslomaa elokuun loppuun. Sairauspäiväraa saan kesäkuun loppuun, olen silloin ollut saikulla vajaan vuoden masennuksen, ahdistuneisuushäiriön ja pakko-oireisen häiriön takia.

Jos kuntoutustukihakemus tulee hylättynä takaisin, niin mitäytyykö myös psykiatrin kirjoittama sairausloma heinäkuun alusta alkaen,jolloin kuntoutustukihakemus alkaisi pyöriä, eli onko mentävä töihin heinäkuun alusta? Ehkä en silloin vielä kykene töihin. Minulla on siis työpaikka. Vai jatkuuko sairausloma hylätystä kuntoutustukihakemuksesta huolimatta elokuun loppuun? Rahaa en tietenkään saa heinä ja elokuulta, mutta se on ok, on säästöjäja uskon toipuvani syyskuun alkuun työkykyiseksi.

Ja sitten vielä toinen asia. Jos sairasloma jatkuu lainmukaan hylätystä kuntoutustukihakemuksesta huolimatta ja ilmottaudun työttömäksi työnhakijaksi heinäkuun alussa saadakseni jotakin rahaa, mitä nykyinen työnanatajani siihen voi suhtautua?? Olen sairaslomalla ja haen muita töitä.Olenko siis periaatteesssa irtisanonut itseni, kun menen työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi? Eli kannattaako vain olla ilmoittumatta mihinkään työkkäriin ja koittaa pärjätä säästöillä syyskuuhun asti?

Ja kolmas asia: Täytyykö kuntoutustukea saadakseen olla vakava masennus?

Auttakaa epätietoista tolloa, olen todella kiitollinen vastauksista.
41285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Heippa! Ei syytä hätäillä minkään noista kanssa! :) Olen hyvin samanlaisessa tilanteessa ja juuri selvittänyt nämä asiat. (Voi v*** mikä soppa...) Yritän vastaa lyhyesti...

- Sairauslomasi kestää just niin kauan kun lekuri on sitä kirjoittanut, se ei siis missään tapauksessa mitätöidy (ellet itse halua sitä keskeyttää)
- Kuulutko liittoon? Mikäli kuulut, ja kuntoutustukesi hylätään, voit hakea ansiosidonnaista saikkuajalta vedoten tähän. Sitä varten tulee tosiaan ilmoittautua työkkäriin työnhakijaksi, tietysti ilmoittaen, että olet työkyvytön... (termit sekoittavat tässä systeemissä)
- Työnantajalle ei kuulu työkkäriasiakkuutesi, eikä työsuhteesi katkea sen vuoksi.
- Vikaan kysymykseen mulla ei ole 100% vastausta, mutta luulisin, että kaikki tapaukset käsitellään yksilöllisesti. (Itsellä keskivaikea masennus, paniikkihäiriö ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja kuntoutustuki juuri myönnetty).

Toivottavasti tästä oli apua!

Tsemppiä sulle, koitahan jotenkin pystyä keskittymään omaan toipumiseesi, vaikka tämä byrokratia hämmentää & stressaa, todellakin tiedän!!!
:))

Äänestä
  • Okei, iso kiitos hyvästä vastauksesta :) Joo mielenkiintoinen tilanne. Työtön työnhakija, mutta työkyvytön, silti vaki työsuhteessa ja sairaslomalla :DDDD Byrokratian kiemuroita. No pitää odotella se kuntoutustukipäätös ensin, ennenkun ansiosidonnaista tarvii miettiä. Kauanko tuossa sinun kuntoutustuki hakemuksesi käsittelyajassa muuten kului ja voiko sitä jotenkin kiirehtiä? En edes tiedä mikä työeläkelaitos tuon mun kuntoutustukihakemukseni käsittelee vai onko se kela?

    Äänestä

No ole hyvä vaan :) Kiva kun pystyi auttamaan!
Noin 2kk meni käsittelyssä, eli pitkähkö aika. Kela lähetti tiedot suoraan työeläkevakuutusyhtiölleni, jossa tuo käsittelyaika on noin pitkä...Älä huoli, kyllä ne mielenkiintoisilla brosyyreillä sua postitse muistaa :D :D
Lopputuloksena saan nyt Ilmariselta määräaikaista työkyvyttömyyseläkettä ja Kelalta kuntoutustukea. Nämä yhdessä muodostavat sitten tämän "kuukausitulon". En tiedä mikä järki tässäkin mahtaa olla, en ollut ymmärtänyt ennen postissa kopsahtaneita päätöksiä, että maksajia on kaksi...No joo, on tässä byrokratiassa tietty monta muutakin kohtaa, mitä ei ymmärrä, HEH :D
Niin ja vielä tähän lisäten: sitä ansiosidonnaista voi hakea myös siltä kuntoutustuen odotusajalta, jos se käsittelyaika on tosi pitkä. Ainakin siis mun liitosta, miksei siis muistakin. Kantsii kysyä omasta liitosta, jos sellaiseen uuteen soppaan haluaa ryhtyä ;) Takashan ne aikanaan sitten peritään, joten mullakin kun oli vähän säästöjä ni en enää jaksanu sitä liitteidenhankkimisrumbaa, kun tiesin pärjääväni tuon odotteluajan itse.

Terveisin Uneton :O

Äänestä

Jos sinulla on kerran työpaikka, niin työnantajan tehtävä on tarjota sinulle työtä joka soveltuu paremmin kuntoosi. Sen lisäksi voit hakeutua ammatilliseen kuntoutukseeen. koulutus, työkokeilu jne. Ota selvää hoitavalta lääkäriltäsi tai työterveyshuollosta.

Jos kuntoutustukihakemuksesi hylätään, niin voit valittaa, mutta se kestää kauan. Kannattaa laittaa uusi hakemus ja käydä sitä ennen työkyky- tai kuntoutustutkimuksessa.

Ei kannata missään tapauksessa irisanoutua. Sitten menet työkkäriin ja sinne kuntoutusosastolle.

Kuntoutustuen (=määräaikainen työkyvyttömyyseläke) saamisen edellytys on yleensä vaikea-asteinen masennus, mutta jos sinulla on muuta ongelmaa, kuten pakko-oireita jne. niin keskivaikeakin voi riittää. Työeläekyhtiöissä on lotttokone, jossa arvotaan ne, jotka saavat työlkyvyttömyyseläkkeitä. Tärkein edellytys on yleensä lääkkeiden syöminen, mikä on laitonta, mutta todellisuutta.

Sinänsä huvittavaa, että edellytetään vuosien lääkkeiden syömistä ja huonoa kuntoa...Eikös niillä lääkkeillä olisi pitänyt parantua???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelleton kirjoitti:

Minulle kirjoitettiin sairaslomaa elokuun loppuun. Sairauspäiväraa saan kesäkuun loppuun, olen silloin ollut saikulla vajaan vuoden masennuksen, ahdistuneisuushäiriön ja pakko-oireisen häiriön takia.

Jos kuntoutustukihakemus tulee hylättynä takaisin, niin mitäytyykö myös psykiatrin kirjoittama sairausloma heinäkuun alusta alkaen,jolloin kuntoutustukihakemus alkaisi pyöriä, eli onko mentävä töihin heinäkuun alusta? Ehkä en silloin vielä kykene töihin. Minulla on siis työpaikka. Vai jatkuuko sairausloma hylätystä kuntoutustukihakemuksesta huolimatta elokuun loppuun? Rahaa en tietenkään saa heinä ja elokuulta, mutta se on ok, on säästöjäja uskon toipuvani syyskuun alkuun työkykyiseksi.

Ja sitten vielä toinen asia. Jos sairasloma jatkuu lainmukaan hylätystä kuntoutustukihakemuksesta huolimatta ja ilmottaudun työttömäksi työnhakijaksi heinäkuun alussa saadakseni jotakin rahaa, mitä nykyinen työnanatajani siihen voi suhtautua?? Olen sairaslomalla ja haen muita töitä.Olenko siis periaatteesssa irtisanonut itseni, kun menen työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi? Eli kannattaako vain olla ilmoittumatta mihinkään työkkäriin ja koittaa pärjätä säästöillä syyskuuhun asti?

Ja kolmas asia: Täytyykö kuntoutustukea saadakseen olla vakava masennus?

Auttakaa epätietoista tolloa, olen todella kiitollinen vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu