Sanokaa EI rasismille

sanoEIrasismille

ja kriminalisoikaa monikulttuurisuusideologia, sillä monikulttuurisuus on rasismia alkuperäisväestöä kohtaan.

Toivoisin kaikkien yhtyvän tähän lausumaan rasismia vastaan ja tuovan asiaa esille eri medioitten välityksellä.

6

276

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ASIALLINENVAIHTOEHTO

      http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/

      Matkaopas Suvaitsevaisille

      05 Huh 2015

      Kirjoittanut Pauli Vahtera
      Jo riittää. Helsingin Sanomat, Yleisradio ja Nasima Razmayer voisivat olla edes viikon haukkumasta suomalaisia. Sillä olemme jo ylittäneet kuilun partaan. Sillä kohta äyskäröimme kaikki vettä uppoavasta laivasta pelastaaksemme Suomen. Tuskin maailma tulee meitä auttamaan, vaikka olemme lisänneet myllynkiviä veneeseemme jakamalla rahamme ulkomaille ja ulkomaalaisille.

      Laskin 2010 Maahanmuuton hintaa YLEn MOT-ohjelmalle. Selvitys asiasta on luettavissa Ylen sivuilta. Vaikka laskelma on tehty tupakkiaskin kansi-menetelmällä, aika lailla se vastasi Suomen Perustan torstaina julkaisemaa selvitystä. Itse olen ollut työryhmän jäsenenä. Vaikka Tilastokeskus viivytteli tietojen antamisen kanssa ja vaati tiedoista isot lunnaat, selvitys valmistui. Ja selvitystyö jatkuu. Tutkimus päätyi 700 miljoonaan, todelliset kustannukset menevät yli miljardin euron, minkä laskin viisi vuotta sitten.

      • kukasanoitti

        Onko maailma taas kaunis?


    • ikuinenrasisti

      Hienoa olla aito suomalainen rasisti siinä ei ole mitään negatiivista, sillä todennäköisyyden mukaan puolessa kansassa asuu sisällä pieni rasisti mutta moni ei rohkene sitä kertoa julki. Minulla taas ei ole mitään estoja sen suhteen ettenkö voi ilmoittaa olevani rasisti nyt ja aina. Joten ne jotka käyttävät minuun rasisti korttia niin se on minulle vain mannaa :) iloisena tunne että hekin ovat huomanneet että olen todella aito rasisti ja siinä ei ole mitään hävettävää. Joten olisiko aika saada Suomeen virallinen, Suomen Rasistit rp. ja jos joku supo tai muu näkee tässä jotain väärää niin se voidaan katsoa vihapuheiksi meitä aitoja rasisteja kohtaan. Suomi suomalaisille ja ulkomaalaiset omiin maihinsa, sekä puhdas kansa rodullisesti ilman sekasikiöitymistä. Jos joku luuli että Suomessa ei voi olla rasisti niin kyllä voi ja se on sananvapautta ja suvaitsevaisuutta hyväksyä myös meidän rasistien oleminen, jos meitä ei tahdo hyväksyä, niin silloin on oikeasti hyvin taantumuksellinen ihminen joka väittää olevansa suvaitsevainen, mutta ei oikeasti sitä ole koska ei pysty hyväksymään sitä että on rasisteja jotka voi sen sanoa suoraan julkisesti ja se että myös homous on sairaus ja luonnotonta toimintaa, joten homot voisi laittaa takaisin pakkohoitoon jotta näistä saadaan heteroita se olla päämäärä. Luonnonvalinnassa homot kuolisivat pois sillä homoilu ei kuulu ihmisrotuun vaan on henkinen sairaus jossa mieli on sairastunut. Vaikka muissa kohdin en ole Putinin kanssa samaa mieltä niin Homojen suhteen Putin on samoilla linjoilla kuin minäkin homojen toiminta pitää yhteiskunnassa estää koska he saastuttavat läsnäolollaan yhteiskunnan. :)

    • Maassa maan tavalla,tai maasta pois.....joten olen kait sitten rasisti! Mutta ylpeä siitä että olen suomalainen herero,suomi suomalaisille.

      • Koroljov

        Suomen "maan tapa" vain näyttää olevan sama kuin muuallakin länsimaissa -- finanssihuijaukseen, talouskuriin, globalismiin, pankkiirivaltaan ja NATO-militarismiin sitoutuminen.


    • mamunhyysäriyhdistys

      Muutos, miettikää nyt mahdollisuutta yhdistyä PERUSSUOMEEN tukijoiksi vaikka yksityisesti
      ettei tämä jatku

      Hussein päästettiin kesäkuussa 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle, jonka aikana hän käytti seksuaalisesti hyväksi 4-vuotiasta lasta.[1][7]

      HYVÄT YSTÄVÄT ymmärtäkään tämän asian karkeus, MITÄ KUKKAHATUT TÄÄLLÄ TEKEVÄT kun hyväksyvät SOTILAAN SUOMEEN SILLÄ

      KUTEN WIKIPEDIAN LOPUSTA LUETTE TÄMÄ RAISKAAJATAPPAJA on alunperin toiminut SOTILAANA eli ymmärrätte varmaan mitä hän on Somaliassa tehnyt lapsille ja naisille ja heikommilleen, JOKAINEN MUU KUIN SUOMALAINEN KUKKAHATTU TAJUAA MITÄ SOTILAS SOMALIASTA ON TEHNYT NAISILLE JA LAPSILLE SIELLÄ, missä sodalla ei ole mitään moraalia tai Geneven sopimusta

      Ja hän on tullut tänne ja hyväksytty suomalaiseksi VASTA RIKOKSIEN JÄLKEEN ja hän on raiskannut pikkutytön Hussein päästettiin kesäkuussa 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle, jonka aikana hän käytti seksuaalisesti hyväksi 4-vuotiasta lasta.[1][7]

      RIKOKSIEN TEKEMISEN JÄLKEEN HYVÄKSYTTY SUOMALAISEKSI KUKKAHATTUJEN TUELLA

      15-vuotiaan tytön raa’asti marraskuussa 1995 Tampereella murhannut elinkautisvanki lasketaan vapaaksi. Miehellä oli rankka rikos taustallaan jo ennen koulutytön murhaa, sillä hän oli raiskannut kaksi vuotta aikaisemmin 13-vuotiaan tytön tamperelaisessa puistossa.
      Elinkautisen vankeustuomion aikanakin mies syyllistyi äärimmäisen vakavaan seksuaalirikokseen. Hän käytti vankilomalla törkeästi hyväksi pientä lasta. Tästä teosta hänet tuomittiin yhdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen 2006.

      RAISKAAJAMURHAAJA SOMALILAINEN SOTILAS MITÄ SIELLÄ TEHNYTKÄÄN NAISILLE JA LAPSILLE
      pääsee ehdonalaiseen vapauteen Helsingin hovioikeuden päätöksellä. Vapauttamispäivä on 1.9.2016.
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1429843130667.html

      hän käytti seksuaalisesti hyväksi 4-vuotiasta lasta
      http://mvlehti.net/2015/04/23/pelottava-huhu-liikkeella-abdigadir-osman-hussein-vapautettu

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Abdigadir_Osman_Hussein
      Hussein päästettiin kesäkuussa 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle, jonka aikana hän käytti seksuaalisesti hyväksi 4-vuotiasta lasta.[1][7]

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      1149
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      162
      1008
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      793
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      728
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      64
      713
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      618
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      135
      616
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      589
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. 48
      493
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      485
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      473
    16. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      96
      464
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      463
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      463
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      448
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe