olisi käytännössä tarkoittanut? Sitäkö ehkä, että kaikki punavangit olisi pidetty edelleen nälässä ja kurjuudessa Tammisaaressa, Suomenlinnassa ja muuallakin niin kauan kuin viimeinenkn olisi kuollut nälkään tai pilkkukuumeeseen. Kuolleisuus oli jo elokuussa -18 niin suurta, että viimeinenkin punavanki olisi kuollut vuoden vaihteen tienoilla sillä sitä mukaa kuin vankiluku väheni leirejä suljettiin ja vangit siirrettiin jäljellejääviin leireihin joissa kurjuus siis jatkui ihan entisellään.
Jos punaisia ei olisi armahdettu niin mitä se
ettämitenkähäntämäasia
24<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Siinä mitään järkeä olisi ollut, leirien ylläpito ei ole ilmaista, eikä niiden vangittuna pitäminen oli tuonut mitään etua, vapauttaminen oli järkevää ihan vaan taloudellisessa mielessä , työvoimalle oli tarvetta.
Se että ajat oli niin epävarmat ja ma sekaisin, oikeastaan oli jo liikaakin pitkittänyt asiaa.
Moni hörhö Suomessa on vieläkin katkera siitä kun "punaryssät" armahdettiin. Mutta sitä toista vaihtoehtoa he eivät ole koskaan kuvailleet, eli mitä olisi tapahtunut jos ei olisi armahdettu. Olisiko kaikkien lähes 90 000 ihmisen annettu kuolla? Tykkäisin minäkin kuulla mikä oli se toinen vaihtoehto, josta ei ole paljon ääneen puhuttu.
No nyt tuo luku on kasvanut 500 000 :teen Mitäs nyt tehdään?
Ihan hyvinhän noista osa taisteli Ässä rykmentissä.
Vankeja vapautettiin ilman armahdustakin koko ajan. Jos olisi uskottu Mannerheimia olisi vapautettu miehistö jo aikaisemmin.
Siviilihallinto ei ollut asiassa tehtävänsä tasalla.
Eikö heidät kaikki olisi ollut parasta vapauttaa suoraan Itä-Kartjalaan niin Jooseppi olisi heidät hoitanut! Sitten kävisi taas volina Tiltuilla!
Suurtilojen isännät tarvitsi työväkeä, muuten ne olisi joutuneet tekemään kaiken ite, eikä emännätkään pärjänneet ilnman piikoja.
Ennen vanhaan piiat ja rengit teki kaiken, isännät ja emännät ei edes osanneet,
ne järjesteli hienoja kutsuja ja palvelusväki hoitiu kaiken.
tanssi ja laulu oli herrakansan tehtävä.
Tarve saneli armahduksen.
Kuten myös tehtaat ja rakennustyömaat, eivät nekään pyörineet ilman ammattimiehiään. Mutta olihan äärisuuntaus, joka halusikin hävittää Suometa teollisuuden ja tehdä tästä "terveen" talonpoikaisvaltion.
Jokainen halusi muutamaa stallaria lukuunottamatta pitää Suomen itsenäisenä, Kekkoslovakia oli lopulta pelkkä ehdonalainen.
On väärin puhua mistään punaisten armahduksesta, he olivat jo rangaistuksensa kärsineet ja 27000 heikäläistä oli pantu maan poveen. Tuo luku sisälsi kaikki rikoksia tehneet, ehkä 1000 henkeä ja loput 26000 olivat syyllistyneet vähempään kuin kuolemantuomio ja suuri osa ei ollut syyllistynyt yhtään mihinkään.
Vain älykääpiö puhuu sellaisen menon jälkeen armahduksesta.
Punaisia ei todellakaan armahdettu missään vaiheessa. Päästettiin pois ne jotka olivat kaiken mahdollisen sovittaneet epäinhimillisenä leiriaikanaan. Näinhän kuuluukin tehdä, vapauttaa vanki kun rangaistus on kärsitty.
Valkolahtarit sen sijaan armahdettiin ja enemmänkin. Heidän rikoksiaanhan ei edes tutkittu saati, että heidät olisi tuomittu. Siis pitää puhua vuoden 1918 valkorikollisten armahduksesta, ei punaisten.
Punaiset armahdettiin järjestelmällisesti, vaikka pääosa oli syyllistynyt ainakin aseelliseen kapinaan tai sen tukemiseen.
Syyttömiksi todetut päästettiin kotiin jo alkuvaiheessa. Senaatti päätti .28.6. 18 vapauttaa kaikki vaarattomat vangit.
Valtionrikosoikeudet vapauttivat 7 683 syytettyä. Noin 45 000 tuomittiin alle kolmen vuoden vankeuteen, jolloin tuomio voitiin määrätä ehdonalaiseksi. Näin tehtiin varsin usein, sillä vankeja oli 15.9. jäljellä noin 23 000. Näistä vapautui Svinhufvudin armahduksilla noin 16 700. Samalla lievennettiin tuomioita ja kuolemantuomiot peruutettiin.
Huttila valehtelee tapansa mukaan.
Jos aiheettomasti vangitut vapautetaan, se ei ole armahdus. Kun joku on tuomittu laillisessa tuomioistuimessa johonkin rangaistukseen ja sen jälkeen vapautetaan ennen tuomion täyttä istumista, on kysymys armahduksesta.
Kerro mistä on kyse kun on kaikkien tieten tappanut n. 50 ihmistä eikä rikoksia edes tutkita. Ei taida kansojen historiassa eikä kielissä olla sellaiselle edes nimeä kun sellaista ei pitäisi tapahtua.
Mutta puoli vuotta kaameassa kidutusleirissä syömättä tautisena on niin kovennettu rangaistus, että se kuittaa 10 v vankilaa. Tällä nälällä kiduttamisellahan tuhottiin monen terveys lopullisesti eli kyseessä oli jo elinkautinen kidutusrangaistus. Eli ei sen jälkeen enää pidä eikä saa tuomita lisärangaistuksiin.
miksi sinne leiriin jouduttiin? Parkukaa sitten.
Leirille joutui ihmisiä kuka mistäkin syystä. Ei tarvinnut olla edes sotaan osallistuja, kun saattoi joutua leireille. Leireille joutuneet eivät olleet välttämättä syyllistyneet mihinkään. Täysin ulkopuolisia ihmisiä joutui leireille, kuoli leireillä ja tapettiin leireillä. Katso asiaa tietokannasta.
Punaisia ei hyvin kohdeltu. Tampereen keskustorille oli koottu punikit joita valkoiset kävi ampumassa. Valkoisille oli uskoteltu että "siä on ryssä vastassa". -Joten valkoiset ampui Tampereen Keskustorilla kaikki mielestään venäläisen näköiset.
Lahtarit siis armahdettiin, mutta miten kävi punikeille? Jopa Ahvenanmaan maanpetturit saivat pian armahduksensa, mutta punikit eivät ennen kuin 1927.
Väinö Tanner kertoo muistelmissaan, Kahden maailmansodan välissä, vuoden 1918 armahdusasiaan liittyen erikoisia juttuja armahdusasian käsittelystä.
Hän teki kansanedustajana jo vuonna 1919 marraskuussa Väinö Huplin kanssa eduskuntaesityksen kansalaissotaan osallistuneille ja siitä tuomituille saatavasta armahduksesta. Olihan se ollut sosiaalidemokraattien vaaliteemakin. Oikeisto vastusti jyrkästi, samoin osa Maalaisliittoa. Keskustan enemmistö kuitenkin kannatti esitystä, ja se hyväksyttiin äänin 125-68. Lain perusteella 590 kapinasta syytettyä pääsi ehdonalaiseen vapauteen ja 30 000 kansalaisluottamuksen menettänyttä sai sen takaisin. Kesti kuitenkin lähes vuosikymmenen ennen kuin armahdukskysymyksessä päästiin lopullisiin tuloksiin. - Halusimme täydellistä armahdusta kaikille kansalaissodan johdosta vangituille lukuunottamatta murhaan tai murhapolttoon syyllistyneitä. Sivut 14-20
1921 armahdusasia tuli taas esille käsiteltäessä Ahvenanmaan itsehallintolakeja. Niihin liittyi mm. amnestia ahvenanmaalaisille separatisteille. Tuolloin Ruotsi painosti Suomea jopa Geneven päätöksillä. Asiaan sekoitettiin vuoden 1918 vankien amnestia, samanlainen jonka ahvenanmaalaiset saavat esitettyjen lakien perusteella. Ahvenanmaalaiset separatistit Sundblom ja Björkman tuomittiin Korkeimmassa oikeudessa ja saman tien Ruotsin painostuksesta ARMAHDETTIIN!
Jälleen kerran nähtiin ettei laki ole sama Suomen ruotsalaisille ja suomalaisille. Tai ehkä se välillä onkin sama, mutta tuomiot ainakin vaihtelee...
Amnestialaki s. 83
Armahdusasiasssa saatiin ratkaisu huhtikuussa 1927 eduskunnan hyväksyessä hallituksen esityksen 96 vastaan 94.
"Lakiehdotuksen mukaan kaikki ehdonalaisessa vapaudessa olevat tai valvonnan alaisiksi rangaistuslaitoksen ulkopuolelle asetetut henkilöt, jotka oli tuomittu yksinomaan osanotosta kansalaissotaan tai sen yhteydessä tehdyistä rikoksista, vapautettiin heille tuomituista rangaistuksista ja niiden seuraamuksista. Kaikille kansalaissotaan osallistumisesta tuomituille, jotka jo olivat kärsineet saamansa rangaistuksen, tuli palauttaa palautettiin kansalaisluottamus. - Maalaisliitto, ruotsalainen kansanpuolue, ja kokoomus olivat lain hylkäämisen kannalla, samoin edistys, joka tosin kannatti armahdusta, mutta ei hallituksen esittämässä muodossa."
Tanner Väinö Kahden maailmansodan välissä
Tammi, 1966, 275 s., 2. painos
Valtiorikosoikeuden ja valtiorikosylioikeuden tuomitsema kuolemanrangaistus pannaan täytäntöön ampumalla.
http://www.histdoc.net/historia/1917-18/askok1918_1.html
http://www.histdoc.net/historia/1917-18/askok1918_2.html
http://www.histdoc.net/historia/1917-18/67_1.html
Suomen painettu asetuskokoelma 67/1918 s. 1.
Armahduslaki valkoisille
http://www.histdoc.net/historia/1917-18/165_1.html
Korkeimman vallan haltijan päätös valtiorikoksiin syyllisten henkilöiden armahtamisesta 7.12.1918.
Suomen painettu asetuskokoelma 165/1918 s. 1.
Kaikenlaista kuulutettiin, mutta kyllä se yleisin menetelmä oli: Ammutaan paikalla.
http://www.histdoc.net/historia/1917-18/mannerheim1918-02-25.html
Ylipäällikön kuulutus 25.2.1918:
Tiedoksi ja ehdottomasti noudatettavaksi ilmoitetaan:
Henkilöt, jotka armeijan selän takana tavataan hävittämässä teitä, siltoja, kulkuneuvoja, sähkölennätin ja puhelinjohtoja, ammutaan paikalla.
Samoin myös henkilöt, jotka tekevät aseellista vastarintaa maan laillista sotavoimaa vastaan, niin myös sala-ampujat ja murhapolttajat.
Jokainen jolta 8 päivää sen jälkeen kun tämä kuulutus on luettu maan kaikissa kirkoissa, löydetään ilman asianomaista lupaa säilytettyjä aseita tai jotka tavataan armeijan selkäpuolella aseistettuna, ammutaan paikalla.
Henkilöt, joiden oleskelu vapaalla jalalla on vaaraksi meidän sotatoimillemme, vangitaan.
Vangitsemismääräyksen antaa asianomainen suojeluskunnan päällikkö, jonka siitä on viipymättä komentoteitse ilmoitettava. Kiireellisissä tapauksissa on kuitenkin suojeluskuntalainen oikeutettu omalla vastuullaan ryhtymään vangitsemiseen, mutta on hänen siitä viipymättä ilmoitettava lähimmälle sotilaspäällystölle.
Vangitun kanssa on viipymättä toimitettava alustava kuulustelu joko vangitsemispaikalla tai missä rikos on tapahtunut. Kuulustelun toimittaa joku lakimies tai poliisiviranomainen tai muu siihen pätevä henkilö, kahden todistajan läsnä ollessa.
Jollei vangittua vastaan ilmene mitään raskauttavaa, on hänet viipymättä laskettava vapaaksi.
Kun toiselta paikkakunnalta oleva henkilö on epäilyksen alaisena vangittu, on hän vartioituna lähetettävä kotipaikalleen, jossa hänen kanssaan on toimitettava kuulustelu ja meneteltävä edellä määrätyllä tavalla.
Kun vanki vartioituna lähetetään paikkakunnalta toiselle, pitää kirjallinen passitus ynnä tutkintopöytäkirja seurata mukana.
Jos syytä siihen on, voidaan epäilyksen alainen henkilö määrätä oleskelemaan osoitetulla seudulla, uhalla että joka tätä määräystä vastaan rikkoo, hänet viipymättä vangitaan.
Erittäin tärkeissä tapauksissa valvonnan alaiseksi asetetun henkilön on määräaikana ilmoittauduttava asianomaisen siihen määräämälle viranomaiselle.
Jos rikos todistettavasti on tapahtunut vihollisen pakotuksesta, on tämä katsottava lieventäväksi asianhaaraksi.
Henkilö, joka todennäköisillä syillä katsotaan sotatoimille vaaralliseksi, voidaan sotilaspäällystön toimesta siirtää sopivaan paikkaan rintaman taa.
Siitä on komentoteitse ilmoitus viipymättä tehtävä. Erityisen tarkasti on vartioitava vakoilusta epäiltyjä henkilöitä kuin myös niitä, jotka johtajina tai agitaattoreina ensi sijassa ovat syypäät nykyiseen kapinaan maan laillista hallitusta vastaan, ja niinikään ne, jotka ovat olleet mukana tekemässä päätöstä murhien, ryöstöjen tai murhapolttojen toimeenpanemisessa.
Mitään lupausta tai kunniasanaa älköön missään tapauksessa otettako murhaajilta ja maanpettureilta.
Kun asianomainen sotilaspäällystö ei katso voivansa laskea vangittua vapaalle jalalle, vaikka tutkinnossa häntä vastaan suorastaan sitovia asianhaaroja ei olekaan ilmennyt, on asia jätettävä lähinnä ylimmän sotilasviranomaisen ratkaistavaksi.
Muistettava on, että persoonallinen viha ja hetkellinen kiihtymys tai muu ajattelemattomuus ei saa aiheuttaa väärinkäytöksiä.
Kapinallinen, joka avoimessa taistelussa laskee aseensa ja antautuu vangiksi, vangittakoon päällikön harkinnan mukaan.
Myös on muistettava, että tässä minun kuulutuksessani, joka on laadittu minun ja Päämajassa olevain suojeluskuntain edustajien välillä tapahtuneen yhteisen neuvottelun jälkeen, määrätyt toimenpiteet eivät ole katsottavat tuomion täytäntöönpanoksi, vaan hätäpuolustukseksi.
Seinäjoki, helmikuun 25 päivänä 1918.
G. Mannerheim.
30.4. Mannerheim varoitti punaisia ryhtymästä murhiin, ryöstöihin ja murhapolttoihin. Hän muistutti, että valkoisilla oli jo yli 30000 vankia, joita kohdeltiin inhimillisesti. Samalla hän kuitenkin totesi valkoisten rankaisevan kuolemalla jo vangiksi otettuja ja myöhemmin saatavia vankeja, jos punaiset eivät hänen varoitustaan tottele.
lähde http://www.uta.fi/laitokset/historia/suomi80/v18v18.htm
Murha-kustaa se uhkaili ampua vangit kostoksi. No kyllä niitä ammuttiinkin tuhansittain ja kymmeniä tuhansia näännytettiin nälkään.
Hurrien varuskunnassa, Tammisaaressa, piti kokonaisen tiilikasarmin seinä rapata piiloon kun sitä vasten oli ammuttu niin paljon IHMISIÄ vuonna 1918.
Iso osa Tammisaaressa ja Ahvenanmaalla kuolleista oli ruotsinkielisiä punaisia. Mielestäni venäläisten nykyisen Putin-palvonnan takia olisivat ansainneet ankaramman rangaistuksen, tähän meidänkin piti heidän mukaan kuulua.
Armahdus on aivan väärä sana. Kyseessä oli puhtaasti porvaristolla oma lehmä ojassa eli välttämättömyydestä koetetaan tehtä hyve vaikka kuinka kovaa valehdellen. Kyse oli puhtaasti rahasta:
- leirien ylläpito maksoi ja kansainvälisen huomion takia niihin olisi pitänyt satsata huomattavasti lisää rahaa. Leirien hirveä kuolleisuus oli nostanut länsimaissa hirmuisen äläkän ja se olisi ollut pakko korjata
- tarvittiin työväki takaisin maatiloille ja tehtaisiin. Kurja elintarviketilanne ei sallinut leirityksen jatkamista tai seuraavan talvena puoli kansaa olisi kuollut nälkään. Miehet piti saada töihin jos joku vangeista vielä siihen kykeni
Eli tässä kerrottuna se mitä lahtari vieläkin rumpua lyöden toitottaa armeliaana armahduksena. Valkotappajat sen sijaan armahdettiin täydellisesti, heidän kohdallaan se pitää paikkansa, ei punaisten. On aika törkyistä puhua miten "me armahdettiin punikit" kun 3 kuukaudessa oli tapettu n. 27 000 aseetonta ihmistä. Se, että ei tapettu kaikkia n. 90 000 ei todellakaan ole mikään armahdus muutoin kuin karkeissa valeissa ja sairaassa päässä.
Eikö heidät kaikki olisi ollut parasta vapauttaa suoraan Itä-Kartjalaan niin Jooseppi olisi heidät hoitanut!
Eikös heidät pitänyt vapauttaa suoraan Saksan suolakaivoksiin, johan sitä koskeva lakikin porvarien voimin Eduskunnassa hyväksyttiin. Saksalaiset olisivat tunnetulla tappajantarmollaan huolehtineet heistä ihan Stalinin tasoisesti mutta paljon nopeammalla aikataululla.
Yleensä isännät ottivat takaisin naispuolisen palvelusväen nussittavakseen. Kaikki eivät tykänneet seksistä Aune Leppäsen tavoin, vaikka Aune-raukka kysyy toki uudelta isännältä Akselilta että tuliko heistä nyt pari. Aune Leppästä naivat Koskelan talikkokommareista sekä isä että poika. Miehinen toksiliininen maskuliinisuus suorastaan pakotti isäntiä Hennalassakin 'poimimaan parhaimmat päältä'.