Pyhää Paskaa karjalaisille

Taas tuli uusi todiste ryssien sielun tilasta ja mielenmaisemasta, siitä kuinka Venäjällä suhtaudutaan kansalle jaetun disinformaation avulla tehtyihin sotarikoksiin ja alueanastuksiin edelleen rikollisella ja pitävällä otteella, kirjoittamalla historia halutulla tavalla poliittisten päämäärien rikollisuuden hämärtämiseksi.

Venäjällä tiedetään, että mikä kerran rikos, on aina rikos.
Karjalan ryöstö ja sotakorvaukset siihen päälle. Tätä mätänevää haavaa ja venäläistä sielunmaisemaa pitää puolustaa totutuilla ja tunnetuilla jatkovalheilla Suomen ampumista Mainilan laukauksista, joiden perusteella jatkosotakin on todettu aiemmin käydyn talvisodan aiheuttajaksi..

Venäjän valtio yksin ei olisi mitään, mutta kun ortodoksinen kirkko on valtion tukena ja tukemana(ja toisinpäin) syöttämässä jäsenilleen tätä samaa Pyhää Paskaa vuosisadasta toiseen, kasvaa harjoitetun pahuuden merkitys eksponentiaalisesti.

Kun samaan pakettiin lisätään vielä Venäjän ns. "oikeuslaitos" valtion ja ortodoksien kirkon yhteisen vallanhimon tuottaman pahuuden tukemana ja tuettuna korruption avulla, sen merkitys instituutioiden käsikassarana ja leimakirveenä kasvaa jo pahuuden määrän ja laadun kolmannessa potenssissa aiempiin ja nykyisiin hyvin tunnettuihin mittoihin.

Aivan kuin valovirrasta siirryttäisiin voimavirtaan, jolla tuotetaan vahvistunutta, mutta saastunutta vahvaa virtaa mustaan aukkoon - pimeydessä.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Haiseeko Avara paska hyvälle?

Äänestä

Hyvä kun joku aina silloin tällöin laittaa Suomen ja Venäjän väliset ystävällisesti YYA-hengessä laaditut naapurisuhteet kuntoon menemällä ongelman ytimeen, venäläiseen sielun rikolliseen joustavuuteen, jossa totuus ja valhe voivat vaihdella aina tapauskohtaisesti sekä laittaa kahden kansan keskenään käymät kahnaukset oikeaan järjestykseensä, ettei asian ydin ja totuus pääsisi vain unohtumaan.

Sillä muuten Karjalan palautuksesta ei koskaan voi tullakaan ajankohtaista, ellei aika ajoin vakavasti muistuteta veli venäläistä hisroriallisista tosiasioista ja ongelmista, joita jälkipolvet kantavat edelleen harteillaan, koska rikollisuuteen taipuvaiset uudetkaan sukupolvet eivät ole niitä vielä kyenneet ratkaisemaan, sillä Karjala näyttää edelleen olevan palauttamatta. Mutta miksi ?

Voisiko joku auttamishaluinen trolli selventää näitä ryssien motiiveja, niin tiedämme sitten, mikä ainakaan ei ole totta, koska vain valehteleminen vastatessa voi olla mahdollista, mikäli Karjalan palautusta ei pidetä ilmiselvänä ja välttämättömänä toimena jo lähitulevaisuudessa..

Äänestä
  • Juu mä voin valistaa että karjalanpalautus tuskin on siun silmäis näköpiirissä joten voit
    alkaa makuullees maatumaan,ei sinnuu jää kukaan kaipaamaan.

    Äänestä

  • Mutta tuskin siusta ees kunnon kukkamultaa syntyy,sikojen turvetta ehkä paraastaan.

    Äänestä

  • Bror-Erikin reaktiosta ja kommenteista päätellen on totuus päässyt lipsahtamaan taas esiin vahingollisesti ja hänen mielenrauhaansa häiritsevästi , koska argumentaatio loppuu kokonaan avaajan esittämien hyvin perusteltujen Venäjän rikollisten motiivien ja niiden uskottavuuden hämmentämänä.
    Totuuden kanssa toimivia tämä piirre ei tietenkään häiritse, koska se on vain asialle hyödyksi, sillä valehtelija toimii käytännössä aina itseään vastaan ja vahingollisesti omalle asialleen, sillä totuus voittaa aina lopulta valheen.

    Äänestä

  • On Se vaan kamala paikka näille R Y S S I E N kätyreille kun todellista historiaa kirjoitetaan!
    R Y S S Ä T kirjoittavat oman historiansa uusiksi ainakin kerran vuodessa.
    Mutta NE pyrkivät kirjoittamaan myös NAAPURI-valtioiden historian "totuudenmukaisesti" : ))

    Siitä ei oikein tykätä, ei meillä eikä muualla:

    Tshekki ja Slovakia syyttävät Venäjää historian vääristelystä

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015060219792840_ul.shtml

    Äänestä

Tehdäänpä nyt palstasta sen näköinen kuin sen pitäisi olla!
Jätetään pois/alas R Y S S I EN kätyreiden homo-/letku-/putki- /ertite- ja kaikki törkyjutut.
Ja jätettään ihmisten (ei olioiden/mutanttien) kommentoitavaksi Karjalan palautusta sivuavat jutut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pahuudenvoimavirta kirjoitti:

Taas tuli uusi todiste ryssien sielun tilasta ja mielenmaisemasta, siitä kuinka Venäjällä suhtaudutaan kansalle jaetun disinformaation avulla tehtyihin sotarikoksiin ja alueanastuksiin edelleen rikollisella ja pitävällä otteella, kirjoittamalla historia halutulla tavalla poliittisten päämäärien rikollisuuden hämärtämiseksi.

Venäjällä tiedetään, että mikä kerran rikos, on aina rikos.
Karjalan ryöstö ja sotakorvaukset siihen päälle. Tätä mätänevää haavaa ja venäläistä sielunmaisemaa pitää puolustaa totutuilla ja tunnetuilla jatkovalheilla Suomen ampumista Mainilan laukauksista, joiden perusteella jatkosotakin on todettu aiemmin käydyn talvisodan aiheuttajaksi..

Venäjän valtio yksin ei olisi mitään, mutta kun ortodoksinen kirkko on valtion tukena ja tukemana(ja toisinpäin) syöttämässä jäsenilleen tätä samaa Pyhää Paskaa vuosisadasta toiseen, kasvaa harjoitetun pahuuden merkitys eksponentiaalisesti.

Kun samaan pakettiin lisätään vielä Venäjän ns. "oikeuslaitos" valtion ja ortodoksien kirkon yhteisen vallanhimon tuottaman pahuuden tukemana ja tuettuna korruption avulla, sen merkitys instituutioiden käsikassarana ja leimakirveenä kasvaa jo pahuuden määrän ja laadun kolmannessa potenssissa aiempiin ja nykyisiin hyvin tunnettuihin mittoihin.

Aivan kuin valovirrasta siirryttäisiin voimavirtaan, jolla tuotetaan vahvistunutta, mutta saastunutta vahvaa virtaa mustaan aukkoon - pimeydessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu