SIPILÄN TÖRKEÄ PÖRSSIRIKOS

JOTautomationHUIJAUS

Piensijoittajat rynnistivät jälleen sankoin joukoin ostamaan JOTin osakkeita. Kaiken piti näyttää hyvältä, kunnes yhtiö ilmoitti täysin yllättäen tulosvaroituksesta. Aikaa helmikuun tulevaisuuden hehkutuksesta oli kulunut n. kaksi kuukautta.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Veikko Lesonen myi 11 miljoonaa osaketta 2.2.2000, eli sopivasti juuri ennen tulosvaroituskierteen alkamista. [5] Myös Juha Sipilä oli myynyt kaikki JOTin osakkeensa (Fortel Invest) tammikuun loppuun mennessä. [6] Enää ei tarvinnut tuijottaa kurssin kehitystä teksti-tv:stä, joten Sipilä kantoi television yrityksen neuvotteluhuoneesta pois.

Helmikuussa 2000 JOTin osake maksoi vielä yli 13,00 euroa, mutta jo syyskuuhun 2001 mennessä osakkeen arvo oli romahtanut 0,31 euroon. Ajoitus on tärkeintä, eikö vain?

Rahoitustarkastus selvitteli, miten yhtiö oli vielä tammikuussa tiedottanut positiivisia näkymiä saaden kurssin kovaan nousuun, mutta jo huhtikuussa yhtiö kuitenkin antoi yllättäen tulosvaroituksen.Yhtiö selvisi tapauksesta pienellä nuhtelulla ja kirjallisella huomautuksella.

11

1240

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HÄMÄRÄTbisnekset

      Hän onkin pörssikeinottelija

    • pörssipelurit

      Useita pörssiyhtiöitä tyhjätty oulukaisten vaijarien toimesta.
      katoppa googlella Juhan työura.

      • jekuttajat----

        -Taloussanomat 14.4.2000

        Lue koko juttu ja katso kuinka Sipilä poseeraa Terentjeffin ja Lesosen rinnalla. Paljonko sinä hävisit JOT-Automationin osakekaupoissa yhtiön antaman täysin virheellisen infon takia?

        Katso kaikki kuvat ja lähteet:

        http://kansalaisinfo.simplesite.com/


      • HÄRSKI-JÄTKÄ
        jekuttajat---- kirjoitti:

        -Taloussanomat 14.4.2000

        Lue koko juttu ja katso kuinka Sipilä poseeraa Terentjeffin ja Lesosen rinnalla. Paljonko sinä hävisit JOT-Automationin osakekaupoissa yhtiön antaman täysin virheellisen infon takia?

        Katso kaikki kuvat ja lähteet:

        http://kansalaisinfo.simplesite.com/

        Juha Sipilän yhtiö oli synnyttämässä jätevesiasetusta, joka velvoitti suomalaiset hankkimaan tuhansien eurojen arvoisia jäteveden puhdistuslaitteita. Samaan aikaan Sipilän yhtiö kehitti ja valmisti juuri sellaisia laitteita.

        Suomen Uutisten haltuunsa saamien dokumenttien mukaan keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän yhtiö Green Rock Oy oli keskeisessä roolissa, kun kiisteltyä jätevesiasetusta synnytettiin.

        Jätevesiasetus velvoittaa suuren osan haja-asutusalueiden kotitalouksista hankkimaan tuhansia euroja maksavan puhdistuslaitteiston. Sipilän Green Rock –yhtiö on myynyt puhdistuslaitteistoja kymmenillä miljoonilla euroilla.

        Jäteveden puhdistuslaitteille luotiin Suomeen niin sanotut regulaatiomarkkinat. Tällaisen markkinan luominen edellyttää aina sääntöjen muuttamista. Ellei asiaa koskevaa asetusta olisi tehty, ei tuhansien eurojen laitteita tarvittaisi lainkaan.

        Ylen MOT-ohjelma arvioi jätevesilaitteiden markkinan kooksi kaksi miljardia euroa.

        Hajasampo-projekti

        Jätevesiasetusta alettiin pedata jo kauan sitten. Keväällä 1998 aloitettiin Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) johdolla Hajasampo-projekti. Siinä selvitettiin haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyn tehostamista. Projektissa aktiivisimmin mukana olleet yritykset Green Rock Oy, Envitop Oy ja Propipe Oy hyödynsivät projektia ja siinä saatuja välituloksia tuotekehitystoiminnassaan.


    • NÄMÄ-TÖPIT

      PÄIVÄNVALOON,
      toivoo köyhä rehellinen kansa.

    • rahaatuleeovista

      kaikkien näiden takana lestadiolaiset..äänestäkää ihmiset sipilä päämisterin pallille niin suomea johtaa vanhollis-lestadiolaiset.....pilotetusti tietysti kuten ne aina tekee. yrittäjyyttä kannatan ja yrityksen kuuluu tehdä maksimivoittoa keinolla millä hyvänsä mun mielestä.on tultu huomaamaan että seurakunnat/saarnaajat ovat yksi parhaiten tuottavia yrityksiä.heh heh.ihmiset lykkääväät rahaa tyhjille lupauksille eikä tarvi edes pörssiin listautua? ehkä sipilällä on sellanen putki menos ny:yritysvoitot ensin,sitten eduskunnasta helppo raha,sitten jackpot(jota jo pohjustetaan)lestadiolais saarnaaja sipilä....

    • RIKKAIDENvaltakunta

      Huijareiden juhlat alkavat
      välillinen verotus köyhälle kansalle nousee
      voittorahat ja verot siirretään veroparatiiseihin.

    • sunmamma

      Omistin aikoinani pinon JOT automationin osakkeita ja kun ne olivat korkeimmillaan möin ne ja pian ne vajosivat, uren ajattelinkin. Näin osakemarkkinoilla usein tapahtuu. Yurha siitä ketään muuta on syyttää kuin itseään, jos menettää rahansa. Riskinotto on henkilökohtainen, ei pörssiyhtiö mikään hyväntekeväisyyslaitos ole.

    • Susi----

      lampaan vaatteissa.
      M.O.T.

    • Anonyymi

      Luin juuri tuossa toista kommentti ketjua missä Lesosta hehkutettiin oikein olan takaa. Ilmeisesti on unohtunut millä vääryydellä muita sijoittajia kohtaan tienasi rahansa.

      • Anonyymi

        etelä-pohjalaiset on laput silmillä aina uskoneet kepuun kuin kirveen silmään ajattelematta mitään...miksi? tyhmiä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      939
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      156
      889
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      730
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      26
      692
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      684
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      654
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      49
      623
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      31
      562
    9. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      557
    10. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      37
      536
    11. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      533
    12. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      450
      518
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      496
    15. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    16. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      483
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      471
    18. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      456
    19. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      64
      437
    20. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      424
    Aihe