Nuorukainen pelastui varmalta kuolemalta
Mestaaja tappoi, kunnes veitsi tylsyi
Tiistai 14.4.2015 klo 02.06
Parikymppiset nuorukaiset pääsivät karkuun Boko Haramin kynsistä Nigeriassa.
Nigerian lisäksi Boko Haram on kylvänyt kauhua myös Tshadissa. Kuva N'Goubouan kylästä maaliskuun alusta.
Nigerian lisäksi Boko Haram on kylvänyt kauhua myös Tshadissa. Kuva N'Goubouan kylästä maaliskuun alusta. (AP)
LUE MYÖS
Kuvaparit paljastavat, kuinka Boko Haram kylvää tuhoa
19-vuotias Aisha siepattiin seksiorjaksi - "Totuimme mätänevien ruumiiden hajuun"
Terroristijärjestö Boko Haram on iskenyt reilun vuoden aikana ainakin 300 kertaa nigerialaissiviilejä vastaan, kerrotaan ihmisoikeusjärjestö Amnestyn tuoreessa raportissa.
Hyökkäyksissä vertaa vuodatetaan säälimättä. Kun mahdolliset sotilaat ja poliisit on selätetty, kärsivät siviilit. Raportin mukaan terroristit tappavat ensin pakoon pyrkivät, ja lopulta taisteluikäiset miehet kerätään yhteen teloitettavaksi.
Viime vuoden joulukuussa Boko Haram iski tuhoisin seurauksin Madagalin kaupunkiin Koillis-Nigeriassa. Parikymppiset Ahmed ja Alhaji joutuivat raportin mukaan seuraamaan verilöylyä sivusta.
- He teurastivat miehiä veitsin. Kaksi miestä vastasi teloituksista... Istuimme maassa ja odotimme vuoroamme, Ahmed kertoi jälkikäteen Amnestylle.
Kaksikolla kävi lopulta satumainen tuuri, ja he pääsivät karkuun. Mahdollisuus aukesi Alhajin mukaan, kun mestauksista vastanneen miehen veitsi tylsyi niin, ettei hän saanut enää viillettyä kurkkuja auki.
Tuolloin veri oli jo ehtinyt virrata Madagalin kaduilla - Alhajin Amnestyn kertoman mukaan ainakin sata miestä sai sinä päivänä surmansa.
KALLE JOKINEN
[email protected]

Vastaukset 1
Vanhimmat
Nigerian lisäksi Boko Haram on kylvänyt kauhua myös Tshadissa