Kokemus ruosteessa ja tilanteessa tylsämielinen

Valtuuston pj oli aika pihalla asioista
rollaattorikomppania
27.2.2013 09:38
ei tajunnut mitä asiaa milloinkin käsiteltiin,sähläystä ja sekoilua kokoajan.

14.4.2015
Valtuuston pj on jo nyt niin pihalla, kuin olla vain voi.
Kunnallisneuvos, rollaattorikomppanian vääpeli.
Ei tajua mitään mistään. Kaikki kokoukset yhtä sähläystä, herjaavaa osoittelua ja asioiden sekoittamisia, surkeaa kokoustekniikkaa.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tikanmäki tilalle.

Äänestä
  • Joo, kotitilalleen. Ja luottamusmiesjohto kokonaan uusiksi.

    Äänestä

  • rapsukka135 kirjoitti:

    Joo, kotitilalleen. Ja luottamusmiesjohto kokonaan uusiksi.

    Kyllä nyt on tosi kysymyksessä, koko "järjestelmä" Pyhäjärvellä hajoamassa.
    Tikanmäkeä ei tarvita tilalle. Valtuuston kokoukset ovat olleet farssia tällä kaudella, siis
    koko kauden. Emme voi enää odottaa, että rollaattorikomppania nuorentuu asioita
    hoitamaan. Vaaleilla ei ole mitään tekemistä sekoilun ja hoitamattomuuden kanssa.
    Pyhäjärvi makaa suossa osaamattomien sekoilijoiden myötävaikutuksella.
    Missä luuraavat ne osaavat ja tekevät nuoremman polven edustajat?
    Tiedän, ovat muuttaneet pois paikkakunnalta.
    Mietintöön koko Pyhäjärven seutukunta asioiden osalta. Verotus räjähtää käsiin.
    Kuka kantaa vastuun, lienee helppo selvittää!

    Äänestä

  • Heh heh! Vai verotus oikein räjähtää käsiin! Pyhäjärvellä pohjois-suomen kevein verotus! Eiköhän anneta entisten jatkaa hyvää työtään!

    Äänestä

  • Ikävää tuo tietämättömyytesi ja tyhmyytesi. Kaivos lopettaa pian, siihen asti sen maksamat yhteisöverot pitää tätä kuplaa pinnalla. Sen jälkeen sammuu kylästä valot, jos nykymeno jatkuu.

    Äänestä

  • rapsukka135 kirjoitti:

    Ikävää tuo tietämättömyytesi ja tyhmyytesi. Kaivos lopettaa pian, siihen asti sen maksamat yhteisöverot pitää tätä kuplaa pinnalla. Sen jälkeen sammuu kylästä valot, jos nykymeno jatkuu.

    Kerro nyt ihmeessä että jos kaivoksen verotulot jää pois niin miten "verotus räjähtää käsiin"? Ja miten tuohon vois uudet henkilöt hallituksessa vaikuttaa? Taidat olla niitä Proolaisia?

    Äänestä

  • Säikkynytpimeässä kirjoitti:

    Kyllä nyt on tosi kysymyksessä, koko "järjestelmä" Pyhäjärvellä hajoamassa.
    Tikanmäkeä ei tarvita tilalle. Valtuuston kokoukset ovat olleet farssia tällä kaudella, siis
    koko kauden. Emme voi enää odottaa, että rollaattorikomppania nuorentuu asioita
    hoitamaan. Vaaleilla ei ole mitään tekemistä sekoilun ja hoitamattomuuden kanssa.
    Pyhäjärvi makaa suossa osaamattomien sekoilijoiden myötävaikutuksella.
    Missä luuraavat ne osaavat ja tekevät nuoremman polven edustajat?
    Tiedän, ovat muuttaneet pois paikkakunnalta.
    Mietintöön koko Pyhäjärven seutukunta asioiden osalta. Verotus räjähtää käsiin.
    Kuka kantaa vastuun, lienee helppo selvittää!

    Kaikin puolin säälittävää ja myötähäpeän kera seurattavaa toimintaa valituilta päättäjiltä ja heidän tekosopuisasti nimitetyiltä virkamiehiltä.
    Toiminnan tavoite ei ole toki jäänyt epäselväksi; estetään oikeuden toteutuminen tällä kaudella keinolla millä hyvänsä.
    Tehokkaimmaksi ovat osoittautuneet muutamat toistuvat tavat
    AJAN PELAAMINEN, RATKAISUN VIIVYTTÄMINEN, TIEDOTTAMISEN RAJAAMINEN
    A. päätös julistetaan salaiseksi tai päätös merkitään ns. valmisteluksi, josta ei voi tehdä oikaisua
    B. oikaisuvaatimusten käsittelemättä jättäminen
    C:hallinto-oikeuteen asti jätettyihin, käsittelyyn otettuihin ja sieltä lausunnoille palaaviin valituksiin kaup.hallitus hakee jatkoaikaa maksimimäärin ja näin tehdessään viivyttää asian ratkaisua tarkoitushakuisesti

    Kokouksen jälkipuinti " näin meinasin sanoa" käydään läpi ABC;n yömyöhäpöydässä.
    Sääli, sillä kokousjälkeisiä istuvat suurimmaksi osaksi ne valtuutetut, jotka eivät saa suutaan auki itse asiaan ja eivät varsinkaan kokouksessa.

    Äänestä

  • Rassukkahousut kirjoitti:

    Kerro nyt ihmeessä että jos kaivoksen verotulot jää pois niin miten "verotus räjähtää käsiin"? Ja miten tuohon vois uudet henkilöt hallituksessa vaikuttaa? Taidat olla niitä Proolaisia?

    En ole Pro, en aio edes äänestää. Ymmärrän kuitenkin sen verran mitä verotulojen
    hupeneminen jatkossa merkitsee. Miksi moinen älämölö kirjoituksestani?
    Taisi osus arkaan paikkaan. Kokonaisuus merkitsee kuntahallinnossa asioiden
    oikeata juoksua. Kujanjuoksu on kuitenkin jo alkanut, siitä ette pääse mihinkään.

    Äänestä

  • NäilläMennäänKauan kirjoitti:

    Heh heh! Vai verotus oikein räjähtää käsiin! Pyhäjärvellä pohjois-suomen kevein verotus! Eiköhän anneta entisten jatkaa hyvää työtään!

    "Onni on hetken lainaa" pojat. Odottakaa muutamaa ilta-auringon laskua.
    Ruskottava taivaanranta tuo aina tullessaan jotain muuta kuin aurinkoa!
    Nauru hyytyy vielä ja hekotus heikkenee hengenahdistukseen. Palailen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Loppuun.kausikin kirjoitti:

Valtuuston pj oli aika pihalla asioista
rollaattorikomppania
27.2.2013 09:38
ei tajunnut mitä asiaa milloinkin käsiteltiin,sähläystä ja sekoilua kokoajan.

14.4.2015
Valtuuston pj on jo nyt niin pihalla, kuin olla vain voi.
Kunnallisneuvos, rollaattorikomppanian vääpeli.
Ei tajua mitään mistään. Kaikki kokoukset yhtä sähläystä, herjaavaa osoittelua ja asioiden sekoittamisia, surkeaa kokoustekniikkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu