Miten saavutetaan työn, tulotason ja vapaa-ajan suhteen sellainen tila, jossa kaikilla on hyvä olla? Oletetaan vielä, että kaikki ovat suhteellisen velvollisuudentuntoisia ja työhaluisia ihmisiä.
Ehdotuksia
jorojukka-kukka
701802
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 70
Vanhimmat
... noin 50 v taaksepäin ja muutetaan 500 km itään päin :)
"Oletetaan vielä, että kaikki ovat suhteellisen velvollisuudentuntoisia ja työhaluisia ihmisiä."
Nytpä pistit kyllä tosi pahan.
Ps: Kysymys Fepo:lle: "Onko tämä vastaus hyväksyttävisä?"
Mun mielestä "elämän tarkotus" on elää ja pyrkiä parempaan.
Kun päästään johonki tavotteeseen, pitää olla uus tavote mihin pyrkiä.
Mikäli pääsee autuaan onnelliseen tilaan jossa kaikki on hyvin, ei ole enää uusia tavotteita. Siis ei ole enää elämäntarkotusta.
Ihan ensin kiitän sinua asiallisesta vastauksesta. Oletko tosiaan sitä mieltä, että ihminen ei voi saavuttaa sellaista tyytyväisyyden tilaa, ettei enää siitä tarvitsisi pyrkiä aina vain parempaa? Onko ihminen todellakin mielestäsi aina tyytymätön olevaan? Henkilökohtaisesti ajatus on minulle vieras, sillä uskon, että ihmisellä on mahdollisuus elää tyytyväisenä, kun tietty perustaso on saavutettu.
Olet ymmärtänyt asian väärin. Ihminen haluaa kehittyä ja siksi pyrkii parempaan. Kunnianhimoiset ihmiset tietävät pystyvänsä parempaan ja siksi ovat tyytymättömiä. Tuo kehittymisen tarve on kyllä aika normaali tarve. On toki totta, että suuri osa ihmisistä pelkäävät haasteita. Tuo muutoshalukkuus on eräs ihmisiä jakava perusfaktori. Oliko tämä sinulle jotenkin uutta? Mitä ihmettä olet lukenut koulussa?
"Kunnianhimoiset ihmiset tietävät pystyvänsä parempaan ja siksi ovat tyytymättömiä. "
Voisiko ajatella tämän perusteella, että feministit ovat muita kunnianhimoisempia.
"Voisiko ajatella tämän perusteella, että feministit ovat muita kunnianhimoisempia."
Niin siis kunnianhimoiset ihmiset vaativat lähinnä itseltään enemmän, ehkä myös muilta. Tässä on se pieni ero feministeihin. Femmariteivät halua muuttua itse, vaan vaativat muita muuttumaan. Siinä voi feministeille käydä huonosti.
Uskon kuitenkin femmareiden olevan älynsä puolesta ihan tavallista peruskauraa. Varmasti ääripäitäkin löytyy. En osaa sanoa, mikä ajaa ihmisen jonkin ismin pauloihin. Mikä saa ihmisen uskomaan propagandaan. Mihin jää se tervehenkinen kritiikki ja suodatus.
Jack:
"Kunnianhimoiset ihmiset tietävät pystyvänsä parempaan ja siksi ovat tyytymättömiä. "
Eli jos feministit tietävät pystyvänsä parempaan huomatessaan tyytymättömyyttä, niin eivätkös he silloin ole kunnianhimoisia halutessaan parempia asioita, tässä tapauksessa tasa-arvoa. (sinun mielestäsi akkavaltaa, se ei ole feminismiä)
Niin se on totta, että feministit eivät niinkään halua muuttaa omia tasa-arvoon pyrkiviä ajatuksiaan, vaan pikemminkin niitä piintyneitä arvoja, jotka tähän eivät pyri.
Aiemmin olet ihmetellyt, että voiko joku olla feministi, jos ei sitä ole. Vastavuoroisesti voisin minä ihmetellä voiko joku olla feministi, vaikka sanoo ettei sitä ole.
... ne feministien julistukset, joissa kehotetaan naista kehittämään itseään. Kunnianhimoinen ihminen keskitty kaikella tarmollaan kehittämään itseään. Ei kunnianhimon tyydyttämiseen riitä odottaminen ja vaatiminen, että ympäröivä maailma muuttuu. Esimerkiksi huippu-urheilija on malliesimerkki kunnianhimoisesta ihmisestä. Luonnollisesti naisissa on kunnianhimoisia tyyppejä, ja epäilemättä myös feministeissä. Itse Feminismi ei kuitenkaan juurikaan kannusta kunnianhimon tyydyttämiseen.
Miksei kunnianhimoa voisi käsittää muuhunkin kuin vain itsensä kehittämiseen? Mitäs ne politiikot tekevät? no joo, osa ainakin on oman navan tuijottelijoita.
"Kunnianhimoinen ihminen keskitty kaikella tarmollaan kehittämään itseään"
Tämä koskee itsekästä kunnianhimoista ihmistä, joka ei halua/pysty näkemään muita ihmisiä.
Mitä ihmeen julistuksia kaipaat?
Kyllähän tämä nyt liittyy ihan perusaatteeseen: itsensä kehittäminen ja perinteisten arvojen kyseenalaistamiseen.
Kuinka niin feminismi ei kannusta kunnianhimoisuuteen? (myös siihen)
Ps. myös naisurheilijat ovat kunnianhimoisia.
Sitä vain, että ei minusta tarvitse olla mihinkään olemassaolevaan tyytymätön, jos haluaa kehittyä tai kehittää jotakin puolta itsessään. Kyllä siihen riittää pelkkä halu kehittyä, ei tarvita tyytymättömyyttä.
Ei, nyt oli puhe kehityksestä. Sitä johtopäätöstä asiasta ei voi tehdä.
Joo, asian voi noinkin ilmaista ja toisaalta niin kuin minä. Ihminen voi olla tyytymätön siihen mitä on koska tietää pystyvänsä parempaan esim. urheilija. Sama pätee vaikka kielitaitoon. Toki yhtä oikein on ilmaista, että ihmisellä on tarve kehittää itseensä siksi, että kokee siitä tyydytystä. Käsittääkseni sama asia mutta eri tavoin ilmaistuna.
Heh, tämä keskukstelu on aika kuvaavaa. Kun nyt joka palstan femakoista avasi keskustelun jostakin suunnasta, niin kaikki miehet ovat häntä vastaan ja femakot hänen puolellaan :) Asialla ei ole mitään merkitystä vaan keskustelijalla. Pitäisko meidän vilkaista välillä peiliin, jos emme voi olla samaa mieltä edes kehityskestä ja kehittämisestä. Asiat eivät riitele vaan ihmiset :)
On tyhmiä ja viisaita feministejä, mutta viisaat vain käyttävät luojalta saamansa lahjan väärin :)
On onnettomia ja oloonsa tyytyväisiä miehiä, mutta onnettomilla on vain pallo hukassa. Pelkkä mieheys ei enää nykyään anna syviä kumarruksia sinunkaan suuntaasi. Pitää vaan yrittää kestää!
"Eli jos feministit tietävät pystyvänsä parempaan huomatessaan tyytymättömyyttä, niin eivätkös he silloin ole kunnianhimoisia halutessaan parempia asioita, tässä tapauksessa tasa-arvoa."
Joo, heidän utopiaansa voi kieltämättä pitää kunnianhimoisena. Tyytmättömyy, kateus ja katkeruus ei silti tee kenestäkään kunnianhimoista.
"Miksei kunnianhimoa voisi käsittää muuhunkin kuin vain itsensä kehittämiseen? Mitäs ne politiikot tekevät? no joo, osa ainakin on oman navan tuijottelijoita"
Niin, se kunnianhimo kai nopeasti ajateltuna liittyy omaan tekemiseen ja tavoitteiden asettamiseen. Onko kunnianhimo (ambitio) sinulle positiivinen vai negatiivinen asia?
Aika hassu oletus. Koska se ei ENÄÄ anna kumarruksia, niin onko se joskus antanut? Onko joku oikeesti sitä mieltä? Naisia (kauniinpia) toki on aina palvottu ja he ovat saaneet erikoiskohtelua.
Tokihan pitää huomioida jonkin tilanteen epäkohta, ennen kuin sitä voi parantaa, kunnianhimoisestikin.
Eri asia on sitten se, "että voipas kun mulla itelläni on oikein kivasti" -ajattelu, jolloin tähdätään kunnianhimoisesti siihen oman itsensä korostamiseen ja omaan napaansa tuijotteluun.
Onko sukupuolten välinen tasa-arvon tavoittelu mielestäsi utopiaa?
Melkein mikään ei ole puistattavampaa kuin mies, joka yrittää olla isällisen opettavainen ja suojelevainen. Aikuiselle naiselle.
Ja jotkut antifeministit ovat tyhmiä, eivätkä halua ymmärtää mistä feminismistä on kyse.
150 vuotta sitten utopiaa oli vaikkapa naisten pääsy yliopistoon.
Nyt sinne pääsee enemmän naisia kuin miehiä...
..sekin vähätellä, kaikkia keinoja käytetään.
luopumalla kaikenlaisista kalvinistisista olettamuksista, vapauttamalla ihmisen luovuus,
kapitalismin juurimisella,
se on siinä
Sehän olisi katastrofi monessa mielessä, jos kaikilla olisi "hyvä olla"...nimittäin silloin ei olisi syytä pyrkiä vielä "parempaan"..
Esimerkki:kaikki saavat saman palkan, riippumatta työn kuvasta/koulutuksesta. JÄRJETÖNTÄ.
ruoka on hyvää, sitä pitäisi syödä vielä enemmän, nykyinen maha ei riitä, pitäisi olla isompi?
Niinpä. Ei ole mieltä yhteiskunnassa, jossa kaikki ovat samanarvoisia, kehitys loppuu siihen(ja tyytyväisyyteen.).
Onko tyytyväisyyden tila kehityksen loppu?
Jos kaikki ihmiset ovat tyytyväisiä, niin ei se tarkoita sitä, että kehitys pysähtyisi tai taantuisi; jos ihminen on tyytyväinen, niin hän tekee sitä mikä on hänet tehnyt tyytyväiseksi, eli jos joku saa tyydytystä kehittymisestä, niin sitä hän myös jatkaa.
Ei tyytymättömyys ole ainoa kehityksen edellytys, tyytymättömyys voi aiheuttaa täydellisen suunnan muutoksen.
Ei pelkkä leipä ja sirkushuvit enään riitä.
mitäs sitten tapahtuu, kun eriarvoisuus maksimoituu, silloinhan kehitys pysähtyy myös, olemme taistelleet eriarvoisen yhteiskunnan ja tulos on plus miinus nolla, hohhoijaa,
Siis, minusta tyytyväisyyden tila on kehityksen loppu, sillä huolimatta siitä, että olisi tyytyväinen nykyiseen tilaansa, niin luultavimmin kehityksen varaakin on olemassa?
Noh, joka tapauksessa epäilen "täydellisen tyytyväisen elämän" olevan helkkarin tylsää...eihän silloin ole haasteita elämässä.
Noh vastaavasti, yhteiskunta, joka on kaikin puolin tasa-arvoinen, ei sekään kehity yhtään mihinkään, sillä ei ole järkeä edes yrittää kehittyä paremmaksi millään muotoa, tyhjän kun saa pyytämättäkin.
Mistä kieltämättä tulee mieleen, että parhaiten kehittyvä yhteiskunta on sellainen, jossa on sekä jalkoihin poljettavia, ja -polkijoita, että juuri tiettyyn tasoon tyytyväisiä. Mutta kuitenkin:ERIARVOISUUTTA.
Kun perustarpeet ovat tyydytetyt, niin juuri siitähän voi lähteä kehittämään iloa elämäänsä. Valtava taistelu elämässä pärjäämisestä tappaa ilon ja sen täällä kuulutetun luovuuden. Tässäkin huomaan, että miehet ymmärtävät heti tyytyväisyys-sanan eri tavalla kuin esim. minä.
pitää syödä paremmin ja rikastuttaa elämäänsä. Se ei tarkoita että söisi toisen Big Macin.
samanarvoisuus on kehityksen lähtökohta, johon pitää pyrkiä, se pitää olla poliittinen tavoite, se saa tyytymättömän yrittämään, sitten kun tyytymätön on rikastunut, sitä verotetaan, jolloin tyytymätön tulee tyytymättömäksi jälleen ja alkaa yrittää jne? tässä se on!
Tuohan opetetaan jo kauppiksen ensimäisellä kurssilla. Tyytyväisyys lopettaa kaiken kehityksen, joka vie lopulta konkurssiin.
Kuvittele vaikka tuotekehittelijää, joka olisi tyytyväinen nykyiseen kännykkämalliin?
Pakko on kaikkien innovaatioiden äiti. Oletko koskaan käynyt vanhassa Länsi-Berliinissä katsomassa Check-Point Charlien pakolaismuseota?
määrä on helpompi mitata, naapurikin näkee paremmin, kun on syönyt toisen Big Macin, laadulliset asiat ovat enemmän henkimaailmaa, vaikeammin mitattavissa, ja onkos sillä, mitä ei voi mitata arvoa ensinkään?
Ei kai tätä tyytyväisyysajatusta tarvitse aivan joka paikkaa kärjistäen laittaa.
Jos kännyköiden tuotekehittäjällä on aikaa tehdä työnsä huolellisesti ilman kiireen ja pakon tuomaa painolastia, niin kyllä hän on onnellisempi suunnittelijana ja ihmisenä. Ei ole tarkoitus, että työllä itseltään pitää henki ottaa jo 5-kymppisenä. Tässä taitaa olla miehen ja naisen ero noin laajemmassa mittakaavassa. Muutos ja kehitys ovat ihan hyviä asioita, mutta loppuunpalaminen ei.
Ei meidän tarvitse noudattaa kauppiksen oppeja pelkästään, vaan niitä voi soveltaa monella tapaa. Ei mikään voita päivää sohvalla, eikä kesäpäivää taivasalla.
Ulkoapäin ohjautuva ihminen on taipuvainen arvostamaan ennen kaikkea sitä, mitä muut näkevät ja ajattelevat. Sisältäpäin ohjautuva puolestaa arvostaa asiaoita omalta kannaltaan.
Oisko tässä esimerkki:
sisältäpäin ohjautuva tilaa ravintossa merianturaa, koska se parasta, mitä tietää. Ulkoapäinohajautuva saattaa valita sen, koska se on kallista ja siitä voi kertoa duunissa tai naapureille.
Teemme suurimman osan valinoistamme ja päätöksistämme tunnepohjalta ja niissä rationaalisella mittauksella ei ole mitään sijaa. Muistatko koulusta tilastoteiteiden mitattavuus asteikon: NOIR, nominaaleista rationaalilukuihin?
"Jos kännyköiden tuotekehittäjällä on aikaa tehdä työnsä huolellisesti ilman kiireen ja pakon tuomaa painolastia, niin kyllä hän on onnellisempi suunnittelijana ja ihmisenä"
Jaa, stressinsietokykysi ei taida olla kovin kaksinen? Tuntuuko epävarmuus kestämättömältä? Niiden kanssa oppii elämään. Toisaalta, oletko sitä mieltä, että kehittämistä ja kehitystä ei voi tulla onnellisena intohimosta? Jos niin on, sinun kannattaa jatkaa siellä virastossa ja tyytyä palkkaasi. Toisaalta se vain on niin, että mitään uutta ei synny ilman aikatauluja. Tämä on nähty tsiljoona kertaa ja kuuluu niihin perusjuttuihin.
"Tässä taitaa olla miehen ja naisen ero noin laajemmassa mittakaavassa"
Voin kertoa, että tällä ei ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Mitä ihmettä sinä oikein teet työksesi tai millaisessa kammiossa sinä oikein elät. Sinun pitäisi tavata muitakin naisia kuin niitä samoja siellä femakkojen seminaareissa. Mainitsemasi ero erottelee eteenpäin menevät ja paikalleen jämähtäneet ihmiset, ei sen kummempaa.
Taas minua henkilökohtaisesti vedä tähän keskusteluun. En puhu itsestäni.
Hyvä, jos sinä pystyt elämään alituisessa stressissä ja epävarmuudessa ja siinä samalla luomaan uutta ja olemaan onnellisesti eteenpäin menevä mies.
Mistähän muuten nuo miesten sydänkohtaukset johtuvat? Siinä saa äkkilopun aika monen pikakiitäjän meno! :O
Noh, täällä olen ainakin teikäläisiltä kuullut, että miehellä ei ole menestymispaineita ja pääsee elämässään kuin koira veräjästä. Lyhyt elämä ei johdu vastuun kantamisesta vaan huonoista elämäntavoista, kuulemma.
"Hyvä, jos sinä pystyt elämään alituisessa stressissä ja epävarmuudessa ja siinä samalla luomaan uutta ja olemaan onnellisesti eteenpäin menevä mies"
Ensimmäistä kertaa tunsin sinun sanovan jotakin lämmintä minusta. Kiitos :)
Pitänee valaista ajatuksiani vähän lisää, koska miehet ovat taas kerran ymmärtäneet viestini aivan eri tavalla kuin olen sen tarkoittanut.
En siis tarkoita sitä, että kaikilla olisi sama tulotaso ahkeruudesta, koulutuksesta, työtehtävistä riippumatta. Tarkoitan, että jokainen omalla työsarallaan voisi saavuttaa tilan, jossa on hyvä olla. Perustarpeisiin on rahaa, eikä työssä tarvitse aivan itseään ajaa loppuun. Uskon nimittäin, että vapaassa työilmapiirissä, jossa jokainen voi vaikuttaa omaan työhönsä ja viihtyvyyteensä, tehdään parempia tuloksia ja voidaan paremmin ja koko työilmapiiri tulee paremmaksi.
Kuulostaa jotenkin erittäin surulliselta ajatus, että kehitys loppuu ihmisen tyytyväisyyteen, sillä itse olen aina ajatellut, että KEHITYS ALKAA IHMISEN TYYTYVÄISYYDESTÄ, sillä siinä tilanteessa on mahdollisuus miettiä mahdollista kehitystä, kun taas tyytymätön tila sitoo ihmisen energian ja pakon edessä tehdyt kehityspäätökset luovat vain rajallista kehitystä.
Toisinaan täällä puhutaan myös ihmisen vapauden tärkeydestä. Juuri tässä sitä vapautta tarvittaisiin. Mutta miten toteutetaan tuottavuus inhimillisin perustein, ihmistä kunnioittaen, kaikkien hyväksi, kaikki oman osaamisensa yhdistäen?
Mainostoimistossa on aina liikaa: joko ihmisiä tai asiakkaita. Koskaan asiat eivät ole kuin hetkellisesti tasapainossa.
Kuules, niin se tahtoo olla täälläkin.
Joko on liikaa projekteja ja liian vähän tekijöitä tai sitten on liikaa tekijöitä ja liian vähän projekteja....
Tosin silloin kun on vähän projekteja ehtii hiukan tekemään kehitystyötäkin. :)
Kysymyksestäsi tuli mieleen joku aika sitten lukemani kirja, jossa kuvattiin sitä, mitä seurauksia olisi sillä, jos kaikki olisivat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä. Kirja oli täysin viihteellinen eivätkä tulevaisuuden kuvaelmat siis olleet mitenkään tieteelliseltä pohjalta rakennettuja, mutta sinänsä ihan mielenkiintoisia ja uskottaviakin sellaisenaankin. Kirjassa onnellisten ihmisten myötä hävisivät ensin alkoholi- huume- ja tupakkateollisuus (tyytyväiset ihmiset eivät tarvinneet pakoa todellisuudesta), sitten makeistehtaat ja pikaruokaketjut (onnelliset ihmiset söivät vain mitä tarvitsivat), vaate/kosmetiikkatehtaat (onnelliset ihmiset olivat tyytyväisiä itseensä sellaisena kun olivat) viihdeteollisuus (oikeasti onnelliset ihmiset eivät tarvinneet keinotekoista viihdykettä itsensä viihdyttämiseen) jne. Lopulta koko yhteiskunta nykyisessä muodossaan romahti.
Oikeassa elämässä tuo kaikkien onnellisuus/tyytyväisyys lienee kuitenkin mahdotonta saavuttaa. Jo pelkästään olettamus siitä, että kaikki olisivat velvollisuudentuntoisia ja työhaluisia kuulostaa mahdottomalta. Tilanne jossa kaikilla olisi hyvä olla, vaatisi esim. työn suhteen sitä, että jokainen saisi tehdä sitä työtä, mistä aina haaveilee. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että yhteiskunta romahtaisi melko pian, kun kaikki ei-niin-suositut työt jäisivät tekemättä.
Pidin kirjoituksestasi juuri siihen asti, kunnes sanoit "Lopulta koko yhteiskunta nykyisessä muodossaan romahti." Joopa tähän loppui onnellisen lukijan tarina.
Mutta jos ei ajatella tätä tyytyväisyysideaa ihan noin pitkälle, että kaikki saavat tehdä sitä työtä, mitä haluavat, vaan jäädään siihen kohtaan, ettei kenenkään tarvitsisi raataa työpaikallaan hengästymiseen asti, ja ettei loppuunpalamisia tulisi niin paljon kuin nykyisin. Että markkinatalouden rakenteiden rinnalle ja tueksi tulisi jotain inhimillisyyteen perustuvaa. Onhan näitä tutkittu ja tutkitaan edelleenkin, ollaanko keksitty vielä mitään, en tiedä. Mutta minua kauhistuttaa sellainen yhteiskunta, jossa ihmisen arvo mitataan rahassa ja ihmisestä puristetaan kaikki pois, ihminen nähdään ikään kuin tuottavana yksikkönä tai sitten puolittain jo saasteena. Kyllä täytyy olla joitain keinoja, pieniä parannuksia, en voi luovuttaa.
Jos ihminen on tyytyväinen johonkin, niin ei se tarkoita, että hän olisi absoluuttisen onnellinen, jos taas näin on, niin kyseinen ihminen tuskin haluaa kehittää itseänsä mihinkään suuntaan, eri asia sitten millä keinoilla tähän tilaan on päästy, eli joku henkilö voi tulla absoluuttisen onnelliseksi keinoilla, mikä yhteiskunnallisesti on laitonta.
Ei varmaan toteudu koskaan, että KAIKILLA on hyvä olla. Hyvä olo on erittäin subjektiivinen kokemus. Täsmälleen sama olotila voi tuottaa jollekin mielihyvää, jollekin toiselle ei. Persoonallisuuden piirteet, eletyn elämän antamat kokemukset ja tulevaisuuden toiveet vaikuttavat koko ajan siihen, miten itsekukin mieltää tämän hetkisen tilansa.
Nyt kun puhutaan sairaanhoitotarpeen pisteyttämisestä, voisi yhtä hyvin ajatella jotain pisteytettyä standardia, sellaista hyvinvoinnin tilaa, jonka muodollisesti pitäisi täyttää keskimääräiset hyvinvoinnin tarpeet ao. yhteiskunnassa. On sitten kokonaan toinen juttu, miten eri ihmiset kokevat ko. tilan. Onhan elintason ja hyvinvoinnin mittareita (indeksejä) kehitelty, mutta ne ovat kovin kiistanalaisia.
En kyllä pysty antamaan vastauksia.
Aloitukseni oli aika ympäripyöreä heitto, mutta tarkoitin lähinnä sitä, että kaikilla olisi varaa ruokaan, vaatteisiin, asumiseen (perustarpeet) ja että työtä voisi tehdä vähemmän kiireisessä ilmapiirissä missä nykyään, jossa puristetaan ihmisistä kaikki mahdollinen ja jos ei heru tarpeeksi, saa kenkää. Näen tällä hetkellä Suomessakin ihan liikaa uupuneita ihmisiä, joilla ei ole hyvä olla.
Ja joku täällä kommentoikin sitä, että esim. siivooja tekee raskaan 8 tuntisen työpäivän, eikä tule palkallaan toimeen. Samoin joku, vaikkapa keskituloinen hoitaa kolmenkin ihmisen tehtävät, koska yritystä on saneerattu. Nämä huolettaa.
Kaikki varmaan ymmärsivät pointtisi, mutta vaikea silti sanoa, että vaikka perustarpeet työyhteisössä jne. olisivat tyydytettyjä, eikä kukaan potisi burnouttia, niin varmasti siltikin löytyisi ihmisiä, jotka eivät olisi oloonsa tyytyväisiä, saati onnellisia, vaikka ns. kaiken olisivatkin saavuttaneet.
Voipi jopa kysyä onko ihminen mihinkään tyytyväinen, vai haluaako hän aina parempaa joltakin saralta?
Ymmärsin kysymyksen väärin, yhtä vaikeaa silti. Asettaisin ensimmäiseksi kriittiseen valoon nykyisen markkinauskovaisuuden, sille alistetaan liikaa inhimillisiä voimavaroja. Kannattavuus on oiva lähtökohta yritystoiminnalle, mutta kun yritys on jo kannattava, onko puserrettava vielä lisää, ja vielä ja vielä, millä inhimillisillä kustannuksilla tahansa?
Entä nykyinen kvartaalikapitalismi, se on paradoksaalisesti kääntänyt tarkastelu-ulottuvuuden pitkäjänteisestä suunnitelmallisuudesta tökerön lyhytsihtiseksi. Moderni tekniikka mahdollistaa, jos ei aivan ajantasaisen seurannan, niin lähes. Nyt sitä käytetään hätäisenoloiseen päätöksentekoon palkkiointeineen. Kilpailun kovuus on vienyt tähän, nopea reagointi on etu, mutta mikään yritys ei menesty, jos se kiikkuu kuin lastu muiden luomilla laineilla. Pitkän tähtäyksen omistajuuspolitiikka edellyttää vastuullista asiakas- ja henkilöstöpolitiikkaa. Tätä nykyä kunnioitetaan etupäässä vain omistajia ja heidän osingonsaantioikeuttaan, nopeasti rahastavien spekulanttien vaatimuksia kuunnellaan enemmän kuin sellaista omistajaetiikkaa, joka tähtää yrityksen toiminnan jatkuvuuteen myös 10-20 vuoden päästä.
Johto on pakkoraossa, se saa optionsa tai sitten ei, osakkaat, varsinkin liikkuvat ja institutionaaliset sijoittajat (usein ulkomaalaisia suurehkoissa yrityksissä) pakottavat nykymenoon.
Tehot mitataan ulos. Automatiikka korvaa työntekijöitä, jäljelle jäävätkin pelkäävät työpaikkansa puolesta ja juoksevat oravanpyörässä. Johdolla ei ole sen helpompaa, rahaa se tietysti saa enemmän. Yrittäjät raatavat itsensä miltei hengiltä.
Että mikä neuvoksi? En tiedä. Olisiko joukkohypnoosista apua, että arvot saataisiin muuttumaan? Pelkään, että tarvitaan taas jokin iso romahdus, ennenkuin muutosta tapahtuu, ja se tapahtuu silloin pakosta. Ei onnellisissa merkeissä. Tai jos nousisi jokin ihmistensuojeluaate, voimakkaampi kuin eläinsuojelijoiden vastaava, ehkä silloin laadittaisiin myös "ihmistaseita" ja raportoitaisiin työntekijöiden hyvinvoinnista yms. metsien sertifioinnin tapaan.
Raha ei tuo onnea, mutta on helpompi olla onneton kun on rahaa.
"Voipi jopa kysyä onko ihminen mihinkään tyytyväinen, vai haluaako hän aina parempaa joltakin saralta?"
Osuit asian ytimeen. Esimerkiksi ansiotason nousu, jopa huomattava sellainen, ei lämmitä sinänsä kovinkaan pitkään. Minulle kävi juuri näin, kun viimeksi vaihdoin työpaikkaa. Pari viikkoa oli mukava fiilis osin myös uuden työpaikan takia. Tunsin edenneeni elämässä. Aika pian se kuitenkin unohtui ja jos nyt mietin, niin kaikki menee eikä aina edes piisaa eli kuten aina ennenkin. Mikään ei oikeasti muuttunut. Ei sen puoleen, että olisi niin väliäkään koska ei hyvään elämään tarvita miljoonatuloja. Minun mummuni maksoi pienestä eläkkeestään vuokrat ym. kulut, eikä koskaan saanut asumistukea ymv. Mitään apua ulkopuolisilta hän ei suostunut ottamaan vastaa ellei ollut aivan pakko. Koskaan hän ei valittanut köyhyyttä, päin vastoin. Kun aika jätti, oli hänen tileillä rahaa 200 000 mummon mk ja summa oli kasvanut koko hänen eläkkeellä olo aikansa.
Ihmisen tyytyväisyys tai tyytymättömyys on sisäsyntyistä, eikä siihen välttämättä vaikuta ulkoiset olosuhteet.
Toisaalta oravanpyörässä olevia ihmisiä on paljon ja moni heistä haluaisi vapaaksi siitä. Onko tämä sitten jotakin harhaa, että aidan takana on varmasti ruoho vihreämpää? Olemmeko menettäneet kyvyn olla tyytyväisiä?
Tässä se tuli ytimekkäästi, joka itseäni hämmentää ja kiukuttaakin. Kohta kukaan ei voi hyvin, kun melkein päiväkoti-ikäisille opetetaan tulosvastuullisuutta ja rahan mahtia. Raha on ok, mutta siihen rinnalle tarvitaan muitakin arvoja ja jotenkin tuntuu, että tällä hetkellä ne muut ovat hukassa. Ja toisaalta mietin voiko markkinatalouteen liittää inhimillisiä arvoja siten, että ne hyödyttävät kaikkia osapuolia.
Välillä tuntuu, että haluun olla ku ellun kana ja pitää sapattivuoden! ;)
Isopepe on namia, lakritsi on hyvää.
Toki näin: raha ei tuo onnea, mutta kyllä se ainakin köyhän eloa auttaa huomattavasti, ei se silti mitään onnea takaa.
Ideaalitilanne olisikin se, että kaikki voisivat tehdä työkseen sitä, mistä vapa-aikanaankin nauttivat/haaveilevat, ei vain ole mahdollista kaikille.
Kaiken maksimoiminen, vain rahan tuotto on tärkeää, viis yksilöistä, yksilö on aina korvattavissa, viis ympäristöstä, kunhan osakkaat saavat ansionsa ja ovat tyytyväisiä.
Mihin olemme menossa?
"Isopepe on namia, lakritsi on hyvää."
Eli ei sovi minulle :))))) No ei siinä mitään, muutetaan ihan sinun mieliksi. Vanha nikki alkoi maistua puulta jopa itselleni, mutta kuten huomasit, kohteliaana kaverina yritin tiedottaa johtokunnan naisille, sinulle ja muille, asiasta. Ajattelin myös muuttaa hieman tyyliäni näin joulun alla. Palaan sitten taas ruotuun ensi vuonna.
Terv. IsoBat alias IsoPepe alias Zack
Huomattu on.
"Ei varmaan toteudu koskaan, että KAIKILLA on hyvä olla. Hyvä olo on erittäin subjektiivinen kokemus. Täsmälleen sama olotila voi tuottaa jollekin mielihyvää, jollekin toiselle ei. Persoonallisuuden piirteet, eletyn elämän antamat kokemukset ja tulevaisuuden toiveet vaikuttavat koko ajan siihen, miten itsekukin mieltää tämän hetkisen tilansa"
Jep, olemme yksilöllisiä; jollekin puhuminen sadan hengen brittiyleisölle saattaa olla kuoleman paikka ja joku toinen saattaa kokea olevansa onnensa huipulla.
Vähän on vaikea sanoa.
Toiselle se riittävä tyytyväisyys on sitä kun saa joka päivä syödäkseen, jollekulle toiselle taas pitää poreallas pihalla.
Kuten Sohvi totesi niin 'hyvän olon' kokemus on kovin subjektiivinen. Minulla esim. on asiat omasta mielestä ihan hienosti, pitkä Gin Tonic nokan edessä, hetki rokkia ja takkatulta työpäivän jälkeen kaikessa rauhassa kun vaimokin meni kouluunsa.
Jonkun toisen mielestä taas pitäisi olla illallisella gourmet ravintolassa tähän aikaan.
Kolmannelle riittä kunhan on saanut syödäkseen tänäkin päivänä.
Kovin ovat erilaisia ihmislasten tarpeet ja halut.
Ja kun yksi halu tyydyttyy, niin löytyy toinen taho mihin ei ole tyytyväinen.
Esim. nyt on nälkä tyydytetty -> voi kun saisi vielä porealtaan.
Tätä kysymystä on pohdittu muun muassa yhteiskuntafilosofiassa ja herra nimeltä Vilfredo Pareto, italialainen matemaatikko, filosofi sekä taloustieteilijä onkin kehittänyt oivallisen mallin.
Niin sanotun Pareto-optimin vallitessa yhteiskunnassa on yhteiskunnan jokaisella jäsenellä oikeus niin suureen määrään hyvää kuin on mahdollista ilman että se vähentää kenenkään toisen hyvää.
Tämä ei tarkoita kaikille yhtä paljon, vaan sitä, että jokainen saa ansaitsemansa määrän, mutta ei saa ansaintatavallaan huonontaa toisen asemaa.
Globaalisti sen voisi ymmärtää maailman resurssien tasaisella hyödyntämisellä, ei kaadeta metsää sukupuuttoon, ei käytetä kaikkia varantoja, vaan hyödynnetään optimaalisesti, kuitenkin mahdollisimman tehokkaasti suurinta mahdollista hyötyä tavoitellen.
Työn, vapaa-ajan ja tulotason suhteen optimi onkin jo vaikeampi juttu. Löysinä kotona makaavat hukkaavat voimavaransa ja koko ajan työssä raatavat kuluttavat ne loppuun. Optimointi ja tehokkuus ovat avaimia moneen asiaan.
Se miten asiat lopulta luistaa ei riipu faktoista vaan yleisön mielipiteestä.
Optimoi sinä aikasi ja näe kuinka mielisairaalat täyttyvät ihmisistä.
Sekin vie ihmisen sairaalaan ja siinä saattaa lopullisesti mennä työkyky.
".. näe kuinka mielisairaalat täyttyvät ihmisistä."
Minä taas olen nähnyt kuinka ne tyhjenevät ihmisistä.
suht runsas palkka, vapaa-aikaa on joskus liiaksikin. Menet yövuoroon työhön, teet kenttäkierroksen ja istahdat ohjaamon näyttöjen eteen, suljet silmäsi ja nukahdat. Aamulla kun heräät, menet kotiin, syöt aamiaisen ja sitten on pakko kömpiä sänkyyn vaikkei väsyttäisikään. Jos nimittäin jäät katselemaan aamuteeveetä niin vaimo luulee ettet ole töissä ollutkaan.
Eli utopiassa.