Minua ahdistaa ajatus siitä että pedon aika on tulossa.. Voisitteko neuvoa minulle, kuinka pääsisin lähemmäksi Jumalaa.. Minusta tuntuu että Jumala ei tahdo lunastaa minua taivaaseen tai ottaa pois ennen pedon aikaa. Jos pedon aika onkin lähellä.. jos en pääsekään Jumalan luo taivaaseen... Tiedän kyllä Jumalan olemassa olon, mutta Jumala tuntuu silti jotenkin etäiseltä. Ja pitäisikö minun rukoilla Jumalaa vai Jeesusta? Pitäisikö minun vain uskoa ja luottaa siihen että Jumala rakastaa ja välittää minusta? En kuitenkaan kamalan syntinen omasta mielestäni ole. Olen 15, onkohan murrosiällä tälläisten ajatusten kanssa jotain tekemistä? olen kuitenkin aina uskonut Jumalaan, paria väliaikaista pientä kautta lukuunottamatta.. Tuntuu raskaalta ja tuntuu siltä että pitäisi tehdä hirveästi asioita päästäkseen taivaaseen..Olen pohjimmiltani kuitenkin aika hyväsydäminen ja herkkä..
Ahdistaa
Ahdistaa
10391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jumala pitää kaikista lapsista huolta. Jeesus aikanaan sanoin Israelissa liikkuessaan, että antakaa lasten tulla minun tyköni.
Tällähetkellä tekstistäsi päätellen elät etsikkoaikaa ja iankaikkisuus-elämän asiat tuodaan eteesi.
Olet näköjään alkanut lukea raamattua, koskapa tiedät pedon ajasta, tai joku muu on sinulle lopunajan tapahtumista sanellut.
Ihan oikeesti uskonelämä kannattaa alkaa lukemalla raamattua Uudentestamentin puolelta. Sieltä sinulle löytyy Hän joka on meidät taivasten valtakuntaan - iankaikkiseen elämään - johdattava.
Kannattaako rukoilla? Kyllä. Sinun kannattaa hiljentyä Jeesuksen eteen ja pyytää Häneltä synnit anteeksi. Miksikö Jeesusta? Hän oli tuo ainoa, joka kuoli sinun vuoksesi Golgatan ristillä, ja Hän on tuo ainoa jonka kautta sinä pääset iankaikkiseen elämään (taivaaseen). Jeesus itse sanoo:" Ei yksikään joka minuun uskoo joudu kadotukseen, vaan hänellä on iankaikkinen elämä". Tiedän toki ihmisiä jotka sanovat:" Minulla on hyvä Jumala-suhde, en tarvitse siihen mitään Jeesuksia". Mutta raamattu vaan sanoo tuostakin asiasta, että kenellä ei ole Jumalan Poikaa - hänellä ei ole Isääkään. Niin suuresti Jumala itse arvostaa oman Poikansa tekoa meidän syntisten ihmisten vuoksi.
Rukoilen puolestasi. Ota voima ja polvistu Jeesuksen eteen - Hän antaa sinulle voiman ja viisauden ja Elämän.
Älä murehdi petoja, anna sydämmen ohjata, niin pääset poluille joilla ei pedot vaani.
Rukouksesta,
Rukoile että Jeesus Kristus johdattaa sinut Isän luokse. Auttaa sinua hengen matkalla. Sillä kyse on siitä. Sydämmen tulee olla Jumalan luona. Jeesus Kristus on tie jota pitkin pääsemme perille. Hän kuoli antaakseen meille sen mahdollisuuden.
..tapahtukoon sinun tahtosi.. on tärkeä kohta ymmärtää, sillä on ymmärrettävä että Isän ymmärryskyky asioista on suurempi kuin mitä me ikinä tulemme ymmärtämään, hänen tahtonsa on parempi kuin mitä me hyväksi näemme. Voimme toki toivoa kaikenlaista, mutta muistaa kumminkin tämä perusasia. Se mitä me toivomme ei aina olekkaan niin hyvää mitä me kuvittelemme.
Rukous tulee aina lausua sydämmestä, siitä mitä tuntee sydämmestään, ei siitä mitä päässään ajattelee.
Tärkein asia mitä sinun uskovana tulee tehdä on pitää sydämmesi puhtaana. Älä ajattele mitä muut tekevät, älä matki muita, vaan tee mitä sinun sydämmesi haluaa sinun tekevän.
1. Usko tarkoittaa sitä että pitää jotakin asiaa oikeana.
2. Usko tarkoittaa sitä että toimii niinkuin on oikeaa.
Rukoile:
Isä, anna poikasi Jeesus Kristuksen, joka syntyi lihaksi, johdattaa luoksesi, ota pois syntini ja taakkani, anna anteeksi heikkouteni ja anna minun ottaa vastaan Pyhän Hengen vahvuus jotten eksyisi luotasi.
(tyyliin tämä, muista sydän). Hyvä aika rukoilla on silloinkun on herkkä olo.
jumala on hyvä ja antaa anteeksi, olit sä millainen tahansa.
rauhaa ja rakkautta ja siunausta!
Maailma on täynnä ennustuksia hyvästä tulevaisuudesta, toisaalta on paljon ennustuksia tuhoisasta tulevaisuudesta. Tulevaisuutta on erittäin vaikea ennustaa, koska ihmisillä on vapaa tahto. Ja yhden ihmisen päätös toimia toisin, saattaa muuttaa maailman suuntaa ja kumota vanhat ennustukset. Ihmiset saattavat päättää tehdä maapallostamme paratiisin tai ehkä he päättävät tehdä siitä lopun. Maailmassa on menossa "köydenveto" henkisesti kehittyneiden ja henkisesti vielä nukkuvien kanssa. Itse uskon, että ihmiskunnan kehitys kohti valoa on väistämätöntä. Ihminen voi vain hidastaa tai nopeuttaa tätä.
Jumalan silmissä sinun ei pidä tehdä mitään. Ei ole sellaista syntiä, jonka takia Jumala katkaisi välit ihmisen kanssa. Hitlerkin pääsi taivaaseen :)
Se, että Jumala tuntuu etäiseltä, johtuu siitä, ettet ole "käynyt häntä tapamaassa" ehkä vähään aikaa.
Kun hiljennyt ja ehkä kysyt jotain. Saatat saada vastauksen seuraavan musiikkikappaleen sanoissa, jotka radiossa kuulet. Ehkä saat vastauksen auringonvalon tekemässä varjossa. Jumala on kaikkialla ja kaikessa ja hän puhuu rakkauden sanoin.
Toisaalta, jos sinulla ei ole kysymyksiä, niin hiljenny ja vain ole Jumalan kanssa. Se hakee kokemuksessaan vertaistaan.
ihmisessä ei ole mitään hyvää... mutta onneksi armosta me olemme pelastettuja emme tekojemme tähden ettemme kerskaisi... :) tai jotain sinne päin se oli, mun mielestä tärkeintä on mitä sydämmessään ajattelee jumalasta, jeesuksesta ja pyhästä hengestä eli pyhästä kolminaisuudesta, yks ja sama? itse elämänsä jeesulselle antanut mut erehtynyt takaisin maailmaan mut hirveä kaipuu uskon tielle! luotan että minut vielä täältä oikealle tielle johdatetaan, ystävät vaan vielä täällä... tyhmää ajattelua...?????
Kuinka voit sanoa, että ihmisessä ei ole mitään hyvää? Silloin herjaat Jumalaa. Jumala loi meidät omaksi kuvakseen. Ja antoi meille Hengen. Pyhän Hengen. Kunnioita tätä tosiasiaa, henki sinussa on pyhä.
Sinun pitää kunnioittaa ja rakastaa itseäsi, sekä lähimmäistäsi. Näin rakastat myös Jumalaa. Anteeksianto ja rakkaus, Jeesus teki tämän mahdolliseksi meille. Sinun pitänee antaa itsellesi anteeksi syntisi, jotka Jumala on jo anteeksi antanut ajat sitten. Näin voit rakastaa itseäsi oikeasti, puhtaasti ja jalosti.
Kun rakastat itseäsi, kunnioitat ja rakastat myös lähimmäisiäsi, ja näin ollen voit kohdella muita ihmisiä kuten Jeesus kohteli, puhtaasta sydämestä.
"Kuinka voit sanoa, että ihmisessä ei ole mitään hyvää? Silloin herjaat Jumalaa. Jumala loi meidät omaksi kuvakseen. Ja antoi meille Hengen. Pyhän Hengen. Kunnioita tätä tosiasiaa, henki sinussa on pyhä."
Markus 10:17-18
17 Ja hänen sieltä tielle mennessään juoksi muuan hänen luoksensa, polvistui hänen eteensä ja kysyi häneltä: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
18 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.
Vain Jumala edustaa ainoastaan Jumaluuden ydintä, me (vähän myös Jeesuskin) ilmaisemme itseämme enimmäkseen kaksijakoisessa maailmassa, jolloin monet tekomme eivät edusta Jumalan ydintä. Tähän tulisi toki pyrkiä, jos haluaa rakkautta enemmän maan päälle, mutta sen täydellinen saavuttaminen...se onkin jo toinen juttu.Baby steps. Jopa Jeesukselle.
Olipa kyseessä mikä aika, paikka tai tilanne tahansa, niin sinulla ei ole hätää, koska Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala.
Ei pidä luottaa tunteisiin, sillä Jeremia sanoo: "Petollinen on ihmissydän." Ja Raamattu sanoo myös: "Mieletön se, joka itseensä turvaa."
Sinulla ei ole mitään syytä epäillä etteikö Jumala tahtoisi Sinua pelastaa. Sanotaanhan näin kirjoituksissa: "Hän, joka tahtoo, että kaikki pelastuisivat."
Isä Jumalaa ja Jeesusta voi rukoilla molempia. "Isä ja Poika ovat yhtä."
Jumala rakastaa sua ja hyväksyy sut varmasti. Onko tämä totta? Kyllä, koska Raamattu on Jumalan sanaa, eikä se valehtele ja se sanoo: "Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sen tähden olen vetänyt sinua puoleeni armosta."
Jos et tunne syntiäsi hyvin, niin silloin tarvitset avuksesi Raamatun sanaa. Teet oikein, kun ajattelet näin:
Raamattu sanoo, että "kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat vailla Jumalan kirkkautta." Jeremia sanoo: "Paha ja parantumaton on ihmissydän." Koska Jumala sanoo sinun olevan syntinen, sen on oltava välttämättä myös totta, koska Jumala ei valehtele, vaan Hän on totuus. Ja sanotaanhan lisäksi Raamatussa: "Sinun sanasi on totuus." Tunnusta siis syntisi/syntisyytesi, koska tiedät olevasi syntinen Jumalan sanan perusteella - vaikka et syntiäsi tuntisi kovin hyvin - ja rukoile anteeksiantoa. Teet oikein ja hyvin, kun teet näin.
Jobin kirjassa sanotaan: "Ei ikä yksin viisautta anna, vaan viisaus tulee Herralta." Murrosiässä hyväksynnän kokeminen on tärkeää, sitä saa Jumalalta Raamatun sanan kautta.
On hienoa, että uskot Jumalaan. Tahdon sanoa nyt tämän lempeästi, en loukaten - "sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa, oikein teet" - "pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat". Raamattu sanoo noin. Tärkeintä on usko Jeesukseen. Johanneksen evankeliumissa sanotaan: "Se, jolla ei ole Poikaa, sillä ei ole Isääkään." Uskon salaisuus on Jeesus ja hänen tuntemisensa. Keskitä kaikki voimavarasi Häneen, joka rakasti sinua ja antoi henkensä sinun puolestasi.
Aivan erityisesti tahdon sanoa sinulle jotain. Kuuntele nyt tarkkaan. Kysymys kuuluu: "Miten pääset taivaaseen?"
Vastaus on tämä: Yksin armosta, yksin Kristuksen tähden, yksin uskon kautta!
Paavali sanoo apostolien teoissa: "Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen Kristuksen armo." Lisäksi sanotaan: "Ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."
Sinun ei tarvitse tehdä yhtään mitään, jotta pääsisit taivaaseen. "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut." Tämä on täysin 100% varma ja ehdoton fakta!
Vaikka taivas, maa ja sekä kaikki katovainen järkkyisi - vaikka kaikki enkelit, kaikki pastorit, kaikki ihmiset, koko maailmankaikkeus yhteen ääneen väittäisi jotain muuta, niin Sinä olet pelastunut TÄSSÄ JA NYT, kun uskot Jeesukseen. Sinulla on iankaikkinen elämä TÄSSÄ JA NYT, koska uskot Jeesukseen. Sinulla ei ole kadotustuomiota, koska uskot Jeesukseen. Sinä olet pelastettu TÄSSÄ JA NYT.
No mut ku Raamattu sanoo kuitenki et: "Minä maksan kullekin hänen tekojensa mukaan." Mitä se sit meinaa? Kuuntele korvat höröllä.
Se meinaa, että uskosta vedetään johtopäätökset. Teot kertovat millaista se meidän jokaisen usko on. Teot eivät pelasta. Teot eivät vie lähemmäksi Jumalaa. Teot eivät ole pääasia. Kun uskot Jeesukseen, niin silloin teot seuraavat itsestään. Teot ovat luonnollista seurausta uskosta meidän ihanaan ja rakkaaseen Jeesukseen!
Mutta myös usko on teko. Se on Jumalan teko, Jumalan lahja, Jumalan vaikuttamaa ja ylläpitämää. Tuntuuko oudolta? On kyllä totta, että ihmisestä tuntuu, että hän päättää valita Jumalan, mutta kuitenkin Jumalalla on näppinsä pelissä. Se, että uskot, on Jumalan ihme, näin on jokaisen kohdalla, joka uskoo. Ihminen itse avaa Raamatun, menee kirkkoon, rukoilee ja kuitenkin kaiken takana vaikuttaa ihmeellisesti Jumala. "Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen, että tekemisen."
Jos susta tuntuu, että tekosi ovat jotenkin huonoja, niin älä masennu äläkä lannistu. Silloin voit turvautua Jeesuksen ihaniin sanoihin. Juutalaiset kysyivät Jeesukselta: "Mitä meidän pitäisi tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?" Jeesus vastasi: "Uskokaa minuun ja Isääni. Se on Jumalan teko." Sinulla on aina yksi teko: Se, mitä Jumala on tehnyt sinussa eli vaikuttanut uskon. Jos siis tahdot olla Jumalan lellikki ja hänelle mieleen, niin tämä riittää: "Uskokaa minuun ja Isääni." Tällöin olet varmasti Jumalan kissa, jota Hän silittelee päivin ja öin ja voit kehrätä tyytyväisin mielin ja juoda Jumalan sanan maitoa litratolkulla.
Nyt vielä muistutus: tuntuuko joskus tältä, että `uskonko mä oikeesti, onko mun uskoni aitoa?` Muista, että ei luottamus oman uskon määrään pelasta. Usko on yhtä vahva kuin sen kohde. Raamatussa eräs sanoo Jeesukselle: " Minä uskon, auta minua epäuskossani." Luota vain Jeesukseen ja siihen lupaukseen, että häneen uskova pääsee Jumalan rakkauden läsnäoloon ikuisiksi ajoiksi ilman kyyneliä, murhetta ja surua. Jumala ja Jeesus on taivas. He nimenomaan tekevät taivaasta taivaan.
Jos tuntuu ahdistavalta, niin muistele ryöväriä ristillä. Mitä hän teki taivaaseen päästäkseen? Ei yhtään mitään! Hän vain sanoi: "Muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Hän sanoi vain: "muista"! Tuossa sanassa Jeesus näki ryövärin katumuksen ja sanoi kuin salama rakkauden täyttämänä: "TOTISESTI: JO TÄNÄ PÄIVÄNÄ SINÄ OLET KANSSANI PARATIISISSA!!"
sitä, mitä itse ajattelen pelastavasta uskosta. Yksin Jumalan armo pelastaa meidät. Kaikki syntiset, jotka uskomme siihen joka päivä ja joka hetki(tapahtui mitä tahansa), että Jeesuksen Kristuksen kallisarvoinen veri meidät puhdistaa synneistämme.
Hyvä on muistaa kaksi tärkeintä käskyä:
Matt. 22:34-40
34 Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon.
35 Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle:
36 "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?"
37 Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.
38 Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.
39 Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
40 Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."
Myös Paavalin Galatalaiskirje 5 on hyvä ohje uskovalle (jae 13 on ainakin itselleni hyvä ohje).
1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
6 Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
7 Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?
8 Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.
9 Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.
10 Minulla on teihin se luottamus Herrassa, että te ette missään kohden tule ajattelemaan toisin; mutta teidän häiritsijänne saa kantaa tuomionsa, olkoon kuka hyvänsä.
11 Mutta jos minä, veljet, vielä saarnaan ympärileikkausta, miksi minua vielä vainotaan? Silloinhan olisi ristin pahennus poistettu.
12 Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!
13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
15 Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
23 Sellaista vastaan ei ole laki.
24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.
26 Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.
---------
On hyvä muistaa, että jatkuvasti rikomme Jumalan tahtoa vastaan, ja sen tähden on hyvä tunnustaa olevansa syntinen:
1. Johanneksen kirje 1
1 Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta.
2 Elämä ilmestyi, me olemme nähneet sen, ja siitä me todistamme. Me ilmoitamme teille iankaikkisen elämän, joka oli Isän luona ja ilmestyi meille.
3 Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, jotta teilläkin olisi yhteys meihin. Meillä on yhteys Isään ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen.
4 Tämän me kirjoitamme, jotta ilomme tulisi täydelliseksi.
5 Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää.
6 Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta.
7 Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
8 Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä.
9 Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10 Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.
Markus 2:15-17
15 Jeesus oli sitten aterialla Leevin kodissa. Monia publikaaneja ja muita syntisiä aterioi Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa, sillä heitä oli paljon hänen seuraajiensa joukossa.
16 Kun fariseuksiin kuuluvat lainopettajat näkivät Jeesuksen syövän syntisten ja publikaanien seurassa, he sanoivat hänen opetuslapsilleen: "Kuinka hän syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!"
17 Jeesus kuuli sen ja sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä."
-----------
Siinä jotain, mutta täytyy muistaa, että Raamattu tulee kuitenkin huomioida kokonaisuutena.
Rukoile, että Pyhä Henki johdattaa sinua Jumalan ja Jeesuksen luokse, ikuiseen elämään.