Pakkoruotsia lapsille.Juha on hyvä kun on noin kyvykäs. Piensijoittajat oikein rakastaa häntä ja lahjoittivat RAHHAA hänelle ison tukun vai miten se meni...ottiko omin luvin ?
Sipilä lahjakas:osaa sanoa Suomi kuntoon ja
43219878
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
keskusta olisi kiristämässä valtion veroa maksavien eläkeläisten verotusta: kaikkien 2 000 euron eläkkeitä tai sitä suurempaa eläkettä saavien verotus kiristyy!
Siitä vaan Keskustaa äänestämään.
nyt niin kävisi?
Alkaisit sinäkin elättämään itse itsesi, etkä vain vaatisi vastikkeettomia etuuksia.
on hyvä kieli suomalaisille. Onhan se maamme virallinen kieli. Se toinen.
Tähän asti piensijoittajat ovat tienneet sijoituksiinsa sisältyvistä pikku riskeistä. Toki persut ovat täysin tietämättömiä kuten kaikesta muustakin. Uskoohan ne Soiniinkin.
Ruotsi ei ole yhtään sen parempi kieli suomalaiselle kuin mikään muukaan kieli, siksi sen erityisasema pitää purkaa muiden kielien yläpuolella.
Alkuperiset kielet Suomessa ovat saame ja suomi. Ruotsi on kehittynyt jossain muualla ja on siksi vain valloittajan tuoma maahanmuuttaja kieli.
Hallitus on myynyt RKP:lle vielä syntymättömien lastemme identiteetin
tuula Mustonen
Hallituksen kärkihanke , kansalliskielistrategia, on 78 sivua ruotsi-velvoitteita virkamiehille. (Kannattaa lukea, ja varata aikaa )
Järkyttävin kohta tuossa strategiassa on se, että hallitus on myynyt vielä syntymättömien lastemme identiteetin RKP:lle.
Strategian tavoitteena on nimittäin se, että ruotsinkielen kielikylpyopetus aloitetaan jo päiväkodissa.
Anna-Maja Henriksson on useissa yhteyksissä sanonut:" Meidän on löydettävä menetelmiä, joilla lapset kasvatetaan aidosti kaksikielisyyteen".
Nyt nuo menetelmät on löydetty. Kansalliskielistrategia ja kielikylvyt päiväkodista yliopistoon ja kaikilla opintoasteilla sillä välillä. (Anna-Maja Henrikssonin visioi hbl:ssa, että ruotsin kielen kielikylvyt ulotettaisiin myös yliopistoihin.)
Siis meidän lapsiamme käytetään kielipolitiikan pelinappuloina. Sehän on aivopesua!
Kaiken lisäksi täysin kansalta salassa.
Jatkuu...linkissä
http://tuulevi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/139698-hallitus-on-myynyt-rkplle-viela-syntymattomien-lastemme-identiteetin
Keskusta liittyy hallituksen kärkihankkeeseen hyväksymällä pakkoruotsin.
Soiniin?
Siihen lihavimpaan mieheen rivissä.
Keskustan puheenjohtaja Sipilä aikoo jatkaa suomalaisten kieliopintojen latistamista ja alistaa suomalaisen identiteetin ruotsalaisuuden alle. Sipilä aikoo tuhota suomalaisten lasten tulevaisuuden rakentaa hyvinvointia kansainvälisellä ulkomaan kaupalla pakottamalla kaikille sama turha ruotsin kieli.
Muissa maissa opiskellaan sivistyskieliä mutta Sipilä pakottaa suomalaiset opiskelemaan pakkosuomenruotsia jolla ei pärjää edes Ruotsissa.
HBL:
Sipilä äänestää ruotsin kielen pakollisuuden puolesta
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä aikoo äänestää ruotsin kielen vapaaehtoisuutta ajavaa kansalaisaloitetta vastaan. Asiasta kertoi Hufvudstadsbladet keskiviikkona.
Sipilä kertoi lehden haastattelussa kuitenkin kannattavansa kokeilua, jossa itäsuomalaisissa kunnissa voitaisiin korvata ruotsin opiskelu venäjän opiskelulla. Hänen mukaansa kokeilu on tarpeen, sillä Itä-Suomessa on pulaa venäjän osaajista.
Sipilä ei kuitenkaan halua heikentää ruotsin kielen asemaa tai poistaa vaatimusta virkamiesruotsista.
Eduskunta keskustelee ruotsin kielen opetuksen vapaaehtoisuuteen liittyvästä kansalaisaloitteesta torstaina. Kansalaisaloitteesta äänestetään perjantaina
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015030419300602_uu.shtml
Kiva kansalaisaloite, kun siitä keskustellaan joka torstai ja äänestetään joka perjantai.
Kertokaa äänestäjille että Keskusta kannattaa pakkoruotsia niin syöksy kiihtyy.
Sipilä pakoilee jotta äänestäjien tietämys Keskustan ohjelmasta ei olisi äänestäjien tiedossa. Keskusta yrittää valheella voitta vaalit.
Kuinka Keskusta perustelee pakkoruotsin kannatuksensa?
Ruotsalaisuuden ruma historia
Pakkoruotsilla on ruma historiallinen tausta ja sivistystä haittaava tarkoitus. Ruotsinkieliset ovat historiallisesti määränneet mitä suomalainen saa oppia. Pakkoruotsi ei ole poikkeus tässä. Pakkoruotsilla yritetään pitää suomenkieliset toisen luokan kansalaisina.
Ruotsinkieliset tahot ovat aina vastustaneet suomalaisen kansanosan sivistyksen lisääntymistä. Mitä enemmän on alistettuja duunareita sitä enemmän etuja ja taloudellista hyötyä siitä riittää heille. Koulutettua kansaa on vaikeampi manipuloida eliitin tarpeiden mukaisesti.
Pakkoruotsi on suora jatkumo ruotsalaisuuden historian rumuudelle. Ruotsinkieliset tahot jarruttivat suomen kielen ottamista viralliseksi kieleksi ja opetuskieleksi kaikissa vaiheissa.
Ruotsinkieliset eivät rakenna enää piikkilankaesteitä suomenkielisten lasten koulujen ympärille mutta pakkoruotsilla he ovat rakentaneet sivistyksellisen piikkilankaesteen kaikille suomenkielisille.
Pieni lista ruotsalaisuuden rumasta historiasta.
Agricola joutui odottamaan 4 vuotta painolupaa että sai Uuden Testamentin painettua. Kesti sata vuotta että löytyi rahat Raamatun kääntämiseen kokonaisuudessaan.
Vuoteen 1860 asti onnistuivat ruotsinkieliset tahot estämään suomenkielisen kirjallisuuden painamisen, ja siten kirjallisuuden ja lukutaidon kehittymisen suomenkielisten joukossa.
http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kieliasetus_(1850)
Mikkeliin anottiin koulua suomenkielisille mutta saatiin ruotsinkielinen koulu v. 1873, vaikka alueella ei ollut tarvetta ruotsinkieliselle koululle.
Vuonna 1908 Espoossa suomenkielinen koulu saarrettiin piikkilangalla että lapset eivät pääsisi kouluun.
Helsingin yliopisto suomalaistettiin vasta hivenen ennen Talvisotaa 1937, vaikka suurin osa opiskelijoista oli ollut suomenkielisiä jo pitkään.
Nykyinen pakkoruotsi tuli peruskoulu-uudistuksessa yli neljäkymmentä vuotta sitten.
Uusin piikkilanka-aita on Rassenburgin (Raasepori) pakkoruotsin aloittaminen jo ensimmäisellä luokalla kaikille suomalaisille lapsille vaikka suurin osa halusi englantia ensimmäiseksi
Tekniikka & talous
Google ei palkkaa suomalaisia tietotekniikka-ammattilaisia syynä heikko englannin kielen taito. 4 miljardin investoinnit menevät todennäköisesti Ruotsiin eikä Suomeen. Ministeri Lenita Toivakka (kok.) kannattaa pakkoruotsia.
Toivakka on 100% pakkoruotsin kannattaja. Häpeä tyhmyyttäsi ministeri Toivakka ( Kok). Mitä nyt kun paskat on jo housussa?
316 Lenita Toivakka (kok.)
Äänesti kansalaisaloitetta vastaan eduskunnassa.
Äänesti alueellista kokeilua vastaan eduskunnassa.
Tekniikka & Talous
http://lite.tekniikkatalous.fi/etusivu/6432-ministeri-huolissaan-google-ei-kelpuuttanut-suomalaisia-tyottomia-ongelmana-kielitaito
Keskusta kannattaa pakkoruotsia ja haluaa liittyä tyhmien-kerhoon ministeri Toivakan johdolla.
Pakkoruotsi / virkamiesruotsi on ALUSTA etuilulle siis rkp-läisille.