lesta sipilän ilkeät ja häijyt uskonveljet

En väitä, että kaikki lestat olisivat samanlaisia, mutta heidän piirissään mm. sydän kannatusseudulla pohjanmaalla esiintyy piirteitä, jotka ovat verrattavissa Italian mafian toimintatapoihin. Valehtelu, väärinkäytökset, korruptio ja suoranainen lakien rikkominen eivät ole epätavallisia ainakaan osalle siitä porukasta, kun he toteuttavat omia kieroutuneita juttujaan. Vastustajat tai muuten vaan heille kiusallisten henkilöiden elämät tuhotaan ilman minkäänlaista armoa tai omaatuntoa. Kysymys kuuluukin, että pystyykö koira pääsemään eroon sitä heiluttavasta hännästä, eli onko sipilä riittävän luotettava ja hyvä ihmisenä nousemaan tämän maan seuraavaksi pääministeriksi, vai joutuuko hän salailemaan ja peittelemään uskonveljiensä synkkääkin synkempää pimeää puolta. Tämä on se kysymys johon kokoomustenlaisten viimeistään tässä vaiheessa pitäisi kiinnittää huomiota!
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Missä on se kuuluisa likaisten temppujen osasto, kun sitä eniten tarvitaan? Kyllä lakeuksien pelloilta sen verran häijyä lesta kepulien p*skaa löytyy, että sitä on väkisinkin sipilänkin jalkoihin tarttunut, vaikka olisikin onnistunut pitämään omat kätensä puhtaana. Viimeinen loppukiri ennen sunnuntaita.

Äänestä

Viher-vasemmistolainen etelän metia odottaa jo nälkäisenä, mitä tarjottavaa tällä kertaa löytyy. Viimeksi alkupaloina oli ruususen uuniperunaa, sitten olikin pääruokana oikein super herkullista kehittyvien maakuntien vaalirahoitussotkua ja jälkiruokana tarjoiltiin vielä tuppeen sahattua lautakasaa. Viher-vasemmistolaisilla toimittajilla vain nälkä yltyy jos tietäisivät mitä kaikkea mehukasta lakeuksien ja selkosten lesta vyöhykkeeltä löytyy pöydän katteeksi ja sitähän löytyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokoomuksen_mahdollisuus kirjoitti:

En väitä, että kaikki lestat olisivat samanlaisia, mutta heidän piirissään mm. sydän kannatusseudulla pohjanmaalla esiintyy piirteitä, jotka ovat verrattavissa Italian mafian toimintatapoihin. Valehtelu, väärinkäytökset, korruptio ja suoranainen lakien rikkominen eivät ole epätavallisia ainakaan osalle siitä porukasta, kun he toteuttavat omia kieroutuneita juttujaan. Vastustajat tai muuten vaan heille kiusallisten henkilöiden elämät tuhotaan ilman minkäänlaista armoa tai omaatuntoa. Kysymys kuuluukin, että pystyykö koira pääsemään eroon sitä heiluttavasta hännästä, eli onko sipilä riittävän luotettava ja hyvä ihmisenä nousemaan tämän maan seuraavaksi pääministeriksi, vai joutuuko hän salailemaan ja peittelemään uskonveljiensä synkkääkin synkempää pimeää puolta. Tämä on se kysymys johon kokoomustenlaisten viimeistään tässä vaiheessa pitäisi kiinnittää huomiota!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu