evita-
16.4.2015 07:01
Sillehän emme voi mitään, että erilaisuus puhuttaa, mutta se kuinka siihen suhtaudumme tekee asiasta tuomittavan tai hyväksyttävän.
Aika kiinnostava totuus. Se, miten asiaan suhtautuu, tekee asiasta tuomittavan tai hyväksytävän. Todellakin?
Nyt sain valoa siihen, millä ajatuspohjalla elätte.
16.4.2015 07:01
Sillehän emme voi mitään, että erilaisuus puhuttaa, mutta se kuinka siihen suhtaudumme tekee asiasta tuomittavan tai hyväksyttävän.
Aika kiinnostava totuus. Se, miten asiaan suhtautuu, tekee asiasta tuomittavan tai hyväksytävän. Todellakin?
Nyt sain valoa siihen, millä ajatuspohjalla elätte.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Koska minusta on mukavaa naputella, niin täsmennän sanomaani:
Suhtautuminen hyväksymisen pohjana tarkoittaa sitä että esimerkisi rasismi on sallittua. Sehän pohjatuu suhtautumiseen.
Rasistinen ihminen suhtautuu n-kereihin ( joiksi hän heitä kutsuu) inhoten ja inho on hyväksyttävä syy rasismiin, koska se on suhtautumista.
Jatkan hiukan vielä.
Palstalla on eräs vakava puute: ihmisillä ei ole itsekrittiikiä. Suhtautumiset pohjautuu kenellä mihinkin. Seuraksena on se, että ajattelu on yksisuuntaista:
minä suhtaudun Jumala sallii Jeesuksen lähettiläänä se on minun tehtäväni.
Luin kerran kirjan "Ettekö te tiedä, kuka minä olen?" Siinä ei puhuttu Jeeuksesta vaan ihmisestä joka kadottaa itsekritiikin. Tuollainen ihminen pitää itseään totuuden mittarina, koska hän liittoutuu totuuden kanssa ja sitä kautta itse tietää, mitä on Totuus.Hän ja Totuus olvat yhtä, jos summaisin ajatuksen.
Kukaan ei ole sokeampi kuin se, joka uskoo olevansa ainoan totuuden ainut mittari
Ehkä minun on hieman selvitettävä mitä tarkoitin. Erilaisuutta on ja siitä puhutaan, mutta kuinka siihen erilaisuuteen suhtautuu se on tuomittavaa tai hyväksyttävää. Erilaisuus ei ole tuomittavaa, mutta se suhtautuminen voi olla.
Lisään vielä, että onhan se selvää jos esim. värilliseen ihmiseen suhtautuu pilkaten tai alistaen, se on tuomittavaa, kuin taas oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti suhtautuminen häneen on hyväksyttyä.
Joskus voi hyväksyväkin suhtautuminen olla väärin, esim. jos suhtautuu lasten hyväksikäyttäjään hyväksyvästi.
Niin, en minäkään homoja pilkkaaja ilku mutta en silti hyväksy heidän touhujaan ja sanon sen jos kystytään.
Tässä pitää sanoa, että jouduit tikun nokkaan koska sanoit rivit, jota lainaan. Olisi kohtuullisempaa sanoa asia niin että jokainen kirjoittaja tajuaa sanani kohdistuvan itseensä
Erilaisuus sinänsä näytää olevan vaate jota kohti hyökätään. On normi, jonka mukaan ihmisen pitää olla ja kun sen mukainen ei ole, niin alkaa kauhea, kielteinen meteli.
Ihmiset eivät asetu kysymään, " mitä se on" vaan alkavat ei-jumalisen eli jumalattoman mylvinnän josta ytimessä paistaa kauhistus ja erilaisuuden paheksiminen.
Jos puhuisimme kuvataiteesta tuolla tavalla , näkisitte kuinka sokeita olette. Sanon tämän suoraan,koska muu ei pure teihin.
Jos haluat tietää esimerkin kuvataiteen kohtaamista mylvinnöistä, naputan kyllä esimerkkejä.
Sanot varmaan vilpittömästi että erilaisuus on hyväksyttävää kunhan se on hyväksyttävää, eikö totta! Erilaisuus joka ei ole hyväksyttävää, ei ole hyväksyttävää!
Mutta. riiviö vieköön. Kuka mittaa erilaisuuden niin, että vain mittaajan käsitys erilaisuudesta on hyväksyttävää? Jumalako? Raamattu? Jeesus?
Entä jos pistän toiseen vakakuppiin luovuuden ja elämänrohkeuden joka on Jlan lahja ihmiselle? Kummallako antajalla on elämää paremmin palvelevia lahjoja?
Olen kiteyttänyt tuon ajattelun näin” Erilaisuus on hyväksyttävää, kunhan on sitä samalla tavalla kuin muutkin”.
Hyvä kiteytys. Tarkastelepa joskus taiteen historiaa. Siinä näet, että aina toiseus on uutta luovaa ja tarpeellista. Ne, jotka ovat juuttuneet nilkkojaan myöden helppoon samanlaisuuteen vihaavat toiseutta, koska eivät ymmärrä sitä eivätkä pysty siihen. Toiseuden viha kumpuaa kateudesta.
On suuri häpeä ja harmi että juuri uskovaiset vihaa toiseutta.
Niin vihataankin jos toiseus on syntiä :(
Hyvin sinäkin kiteytit
Niin vihataankin jos toiseus on syntiä :(
Kirkko eli Katolinen kirkko on erittäin usein tuominnut toiseuden synniksi ja jopa tappanut roviolla toiseuden ruumillistumat. Sama taiteessa, tieteessä. Jos se olisi saanut päättää, uskoisimme vieläkin että aurinko kiertää maata.
Onneksi mailmassa on muitakin kuin kirkkoja. Häpeä sille joka ei uskalla elää vaan asettuu hautaansa ennen kuin on edes kuollut. Mitä elämän tuhlausta.
Jos se on oppinne ydin, niin ei voi mitään, kunhan koetin muistuttaa elämän lahjoista.
Minun uskoni ei ole kirkossa vaan Jeesuksessa : )
Olen kyllä jonkin verran tutustunut taiteenkin historiaan.
Nuorena kirjoittelin paljon ja tässä eräänä iltana lueskelin niitä. Koska olen ollut aina vähän erilainen, niin tuolloin keskiluokkaisuuteen sopeutumiseni oli vielä vaikeaa. Huomaisin jo tuolloin sen olennaisen asian, mitä ei ymmärretä, se tuohtaan, tietoa ei edes haluta koska se voisi johtaa ymmärtämiseen.
Mielestäni erityisesti kristittyjen tulee ymmärtää ja hyväksyä toiseus.
Syntiä ei koskaa nimenomaan kristittyjen tule hyväksyä!
On harmi tosiaan että usko tekee ihmisestä pelokkaan. Sen näistä teksteistä olen huomannut.
Taide taas on sitä jossa on voimaa. Mietipä kuinka diktaattorit vihaa taidetta ja haluaa sankaripönötystä. Siitä tehdään normi jonka avulla halutaan tyhmentää ihmisiä.
Olin nauraa kuoliaaksi kun muutama vuosi sitten eräs konservatiivinen poliittinen puolue vaati näköistaidetta esille, koska kansa halusi sellaista. Ei-esittävä oli kuulema roskaa. Nyökyttelin että ymmärtämättömille ihmisille ymmärrystä vaatimatonta taidetta. Sama on kirjallisuudesssa. Helppoja iskulauseita, sellaisia joita olen täällä lukenut.
Muista varmaan poliittisoituneen 60-luvun jolloin seistiin jalat harassa ja laulettiin oikean käden nyrkki tanassa? Muistan kuinka Leninin näköiskuvat tapetoi nuorten koteja.
Eräs hyvä asia siitä kapeassa ja yksipuolisessa ajassa oli: opittiin kuuntelemaan radiosta lauluja ..velisisko kuule kummatsoitot..ja opittiin lähdekriittiseksi. Neuvostoliiton rauhan ydinaseet olivat silloin kovaa kamaa mutta se joka astui askeleen sivuun, näki miten manipilaatio toimii.
KUn eräs ihminen sanoi, että olin sokea poliiittisesti koska en kannattanut Lenin aatteita, sanoin että tunnen kyllä materialistisen maailmankatsomuksen koska olen lukenut Thore Lehenin kirjan, hän tuhisi "mikä ihmeen materialistinen maailmankatsomus ja kuka Lehen?"
Tätä se on, kuten olen sanonut. Ihmiset puhuu kiihkeästi joskus asiasta jota eivät halua myöntää kannattavansa (vaikka kannattavat)
ja joskus puhuvat asiasta josta eivät tiedä tulitikun vertaa.
Ensi vappuna menen marssiman kantaen lippua:" Kaikki mailman työtätekevät, oppikaa lähdekriiittisiksi"
Minä menen Senaatintorille Jeesusmarssille!
Olen tavannut elämäni aikana hyvin erilaisia uskovia. Väitän että usko ei muuta sitä perustaa mikä ihmisillä on persoonassa. Arka ja pelokas etsii uskosta itselleen tärkeitä elementtejä, samoin rohkea ja ne ovat erilaisia.
Taiteen tehtävät ovat moninaisia, tärkein niistä on olla tämän hetken kuvaaja. Nähdä asioita laajemmin ja syvemmin. Siksi taiteesta halutaan tehdä lähinnä ”kivaa ja mukavaa” (hampaatonta) ettei tarvitse kohdata todellisuutta. Itse pidän ns. sisutustaidetta (kivoja kuvia ja esineitä jotka sopivat sisutukseen) käsityönä ja niiden tekijöitä käsityöläisinä, ei halveksuen vaan arvostaen taitoa. Sitten on varsinaista taidetta, joka liikauttaa ja pysäyttää, herättää tunteita ja ajatuksia.
Muistan kyllä 60 70 lukujen taitteen. Itse olen iloinen että silloin oppi juuri kriittiseksi. Piti tietää asioista joista keskusteltiin vilkkaasti, piti ottaa kantaa. No, onnistuin tuolloinkin kulkemaan omia polkujani.
Tuo lipun alla voisin minäkin lähteä vappuna marssille :)
Erilaisuutta on monenlaista. Itsekin aikoinaan lastenkotilapsena sain kokea sen, mitä on olla erilainen, mitä on olla silloin kun ei ole hyväksytty, kun tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Älkää tekään täällä liiaksi lokeroiko toisia. Ihmisiä, joiden taustoista ette tiedä mitään. On muunkinlaista erilaisuutta kuin homous tai syntyperä.
Erilaisuutta on monenlaista mutta täällä hyväksytään vain samanlaisuus. Siinä se ikävä piirre onkin.
En tarkoita ketään kun sanon ihmetteleväni kuinka "erilaisen lapsuuden tai elämän" kokeneet näyttävät haluavan tiivistä samanlaisuutta. Onko se sitä painovoimaa joka kokemuksesta kehittyy. Mitä rikkinäisempi ihminen, sitä tiiviimmkin halutaan samanlaisuutta. Mitä tiiviimpi yhteisö, sitä parempi,
Eikö se ole niin, että ihminen ensisijaisesti haluaa tulla huomatuksi. Pohjimmiltaan jokainen tuntee jossakin mielessä olevansa erilainen, ja tuon erilaisuutensa vuoksi kokee alemmuutta tai huonommuutta, ja usein se syy on sellainen, mille ei itse voi mitään. Minusta se että haluaa kuulua johonkin, missä voi kokea samanlaisuutta on ihan hyvä asia. Kyllähän sitä jokainen haluaa kuulua johonkin mihin joukkoon tuntee kuuluvansa. Tuskin kukaan haluaa olla täysin irrallaan kaikesta.
Lisään vielä, että eikö uskovien yhteyskin ole sitä, että halutaan yhteyttä samalla tavoin ajattelevien kanssa. Toisaalta uskovatkin koetaan erilaisiksi, joita saatetaan vieroksua ja syrjiä heidän arvojensa tähden.
Mitä kukin haluaa. Tulla huomatuksi tarkoittaa varmaan sitä että tulee hyväksytyksi vaikkei kotoaan ulos astuisi. Moni syventyy mielellään omiin tekemisiinsä ja ei silloin tapaa juuri ketään. Näin elää kirjaijat.
Ihminen haluaa tulla oikeudenmukaisesti kohdatuksi. Jos saa ( puhuen palstasta) jatkuvasti kerran syötyä niskaansa, alkaa ihmetellä mikä kumma tahto ihmisillä on käydä kiinni. Olisi mukavampaa ja kiinnostavampaa tutustua ihmisten anteihin eikä olla
uskis-homo-atte- hintti-huora- puheiden kohteena. Naispapit ja arkkipiispa saavat erikoisen likaista tavaraa niskaansa.
Sinulla on oikeus olla mitä olet ja mennä minne menet. Hyvä että olet löytänyt sen, joka sinulle tuo iloa. Tämä palsta ja ihmisten tapaaminen muutenkin voisi olla hieno juttu, jos se perustuisi kunnoitukseen.
Viihdyt ryhmässä, mutta älä loukkaannu jos ihmettelen yleisesti ryhmittymistä.
Minun silmissäni näyttää siltä että ryhmähyväksyntä on kaiken a ja o ja sen mukaan mitataan kaikki. Ajattelu supistetaan yhteiseen kaavaan ja jos joku sanoo, että" minä ajattelen toisin", se koetaan vääränä. Sama tapa on täällä. Jokin yleinen totuus on
vallalla ja sen kyseenalaistaminen vie helvettiin.
MUistan erään ryhmän jossa virisi keskustelu fariseuksista. Puheen aloittaja kertoi olevansa syntinen, katuva ja fariseus. Hänen puheensa sisälsi jotakin "kadun kun olen tälläinen ja nöyrästi myönnän sen". Kun siten sanoin ettei fariseukset ole pahuuden synonyymejä vaan erään opin opettajia ja että hän nyt käyttää väärää vertauskuvaa sain koko illan ihailla hänen niskanappiaan. Näin se nöyrä näytti nöyryytensä. Kun poistuin, minulle sanottiin, että pidin illan parhaimman puheenvuoron, mutta toivotaan etten tulisi toista kertaa.
Tämän kerroin kuvaamana sitä miten mielipiteen pitää olla sama tai ei kelpaa. En siinä menettänyt mitään mutta nöyrä kyllä menetti. Ihmettelen vieläkin miksi ihmiset eivät kestä kuin omia mielipiitään.
Ryhmät ovat ihan yliarvostettuja :)
Jokaisella ihmisille on perustarve kuulua johonkin. Emme tosiaan ole erakoita vaan aika sosiaalisia. Mutta kyse on monta kertaa siitä, että kokeeko todella kuuluvansa johonkin vai onko hyväksynnän tarve niin suuri, että tekee liian paljon myönnytyksiä vai tullakseen hyväksytyksi.
Erilaisuus ei välttämättä tuo alemmuutta tai huonommuutta, se tuo ulkopuolisuutta. Toki ryhmä saattaa luoda painetta osoittamalla halveksuntaa tai nöyryyttämällä. Siihen ei tarvitse alistua.
Kyllä se on tärkeää että saa kokea kuuluvansa johonkin ja kokea samankaltaisuutta. Ne ovat ilon hetkiä, joskin harvinaisia.
Riippuu ryhmästä – joskus se voi olla väljä liittymä johonkin. Kun on hyviä ystäviä, voi silloin välttää ryhmän paineita paremmin. Ei ole riippuvainen vain yhden ryhmän hyväksynnästä.
Aika tuttu tilanne, arvon monesti että avaanko suuni ja ilmaisen todellisen mielipiteeni, koska saattaa tapahtua vähän samaa kuin sinulle tuossa. Riippuu tilanteesta, useimmiten kyllä ilmaisen itse rehellisesti. Yllättävää on että noin olen löytänyt todellisia ystäviä - vaikka ei ollakaan aina samaa mieltä, se ei murra ystävyyttä.
Noiden ilkeyksien takana on epävarmuus. Silloin yhdistäviä tekijöitä etsitään toisista ”vihollisista” ja kun yhdessä saa kohdistaa negatiiviset tunteet ulkopuolisiin, koetaan sitä kuulumista ”samaan” porukkaan. Kun kohdetta ei ole, huomataan että todellisuudessa ollaankin etäisiä toisilleen.
Se ryhmä mihin tuntee yhteenkuuluvuutta ei tarvitse olla mikään joku tarkkaan määritelty ryhmä, vaan se voi olla jokin asia, vaikka samanlaiset arvot, jotka yhdistää. esim. uskova voi tuntea "hengenheimolaisuutta" yli seurakuntarajojen. Oikeastaan tunnen itseni enemmänkin kristityksi kuin luterilaiseksi.
Lisään vielä: Itse en ole oikeastaan koskaan lähtenyt rajaamaan jotakin seurakuntaa pois. Tarkoitan nyt näitä tavall. kristillisiä seurakuntia. Poissulkeminen on aina tullut sieltä ulkoa päin. Se on jokin asia, mitä he eivät ole voineet hyväksyä siinä seurakunnassa mihin itse kuulun.
Viisaasti evita kirjoitat. Sinüsta paistaa elämän kokemus, oikea nöyryys ja hyvä sydän.
Kiitos kirjoituksistasi tällä palstalla ja siunausta sinulle.
Niin, ryhmä on varsin laaja käsite – se voi olla vaikkapa ”viiteryhmä”. Eli tarkoittaa juuri tuollaista väljää porukkaan joilla on joku yhdistävä tekijä. Se voi olla harrastus, musiikki tai vaikkapa uskonto.
Sinäkin olet siis alkanut käyttää tuota esim. helluntailaisten omaa kieltä, jossa annetaan omia uusia merkityksiä sanoille?
Oikeasti sen tulisi olla kai ” vaikka olen luterilainen niin tunnen enemmän itseni helluntailaiseksi (esimerkiksi) tai evankeeliseksi”? Sillä tuo lauseesi oikeasti olisi ”Oikeasti tunnen itseni enemmänkin kristityksi kuin kristityksi”. Se on yhtä omituinen lause kuin jos kirjoittaisit ”Oikeasti tunnen itseni enemmänkin helluntailaiseksi kuin kristityksi”.
Hengenheimolaisuutta toki voi tuntea yli näiden rajausten. Itse koen mm. ortodoksisen Jumalanpalveluksen olevan paljon lähempänä tai Pelastusarmeijan näkemyksen uskon toteuttamisesta kuin luterilaisen kirkon.
Poissulkeminen todellakin tulee sieltä ulkoapäin.
Niin, olen luterilainen kristitty, mutta tuosta määritelmästä ajattelen, että olen enemmän kristitty kuin luterilainen. Onhan minua täälläkin ojennettu, kun olen sanonut jostakin mielipiteen, ettei se oikein kuulu luterilaiseen ajatteluun.
Tiedä sitten, mikä on sitä luterilaista ajatelua. Itse olen täällä vedonnut usein Jumalan sanaan.
Kiitoksen läpimistä sanoistasi, ja siunausta myös sinulle.
Täältä harvoin saa myönteistä palautetta, joten sellainen aina lämmittää mieltä.
Tuota, luterilaiset ovat kristittyjä ihan sen yleisen määritelmän mukaan. Jos joku haluaa omia käsitteen itselleen, ja samalla pois sulkea kaikki muut, voi tietysti noin ylentää itsensä. Mutta kun näitä on useita, voi olla vaikeaa aina selittää se, mihin näistä sitten kuuluu.
Kristinuskoon kuuluu kolminaisuus oppi, käsitys siitä että Jeesus oli yhtä aikaa sekä ihminen että Jumala. Ne jotka seuraavat Jeesuksen opetuksia saavat pelastuksen ja Raamattu on uskonnon tärkein kirja. Sitten niitä jotka tunnustavat tuon tai kuuluvat johonkin kristilliseen kirkkokuntaan, kutsutaan kristityiksi.
On minuakin ojennettu useaan kertaan siitä, ettei ajatteluni ole luterilaista. Ei olekaan ja tiedän sen. Harva kai pitäytyy niihin rajoihin nykyään, mihin joku yhteisö ne asettaa? Mielestäni sinä olet kuulostanut paljon enemmän luterilaiselta ja tiedät sitä enemmän kuin minä.
synti.suuri
17.4.2015 12:4
"Eräs syy on edellisten sukupolvien synti. Minä kostan isien pahat teot kolmanteen ja neljänteen sukupolveen. Tämä Jumalan laki siirtyy eri tavoin jälkipolville ja aiheuttaa myös kaikenlaisia epänormaaliuksia."
Palaan takaisin aloittamaani otsakkeeseen koska lainaamani teksti on niin esimerkillinen kuvaamaan suhtautumisen luomaa tuomiota.
Tuomio ei nojaa totuuteen vaan suhtautumiseen. Se on sitä " Minusta tuntuu, minä inhoan, minä rakastan, meillä on tapana, ei meillä vaan tehdä, olla- ajatella -noin" Tuollaiseen tuomioon, kun se kiinnitetään itse Ukko Ylijumalaan ole mitään kunnollista vastaan sanomista.