VALEHTELEVA PUTIN

Valehtele KAIKKI tosiasiat ja typerä kansa uskoo. Uskomatonta missään ei ole noin tyhmää maan päämiestä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä normaali venäläinen tietää Putinin valehtelevan. Valehteleminenhan on aina kuulunut venäläisten johtajien tapaan ja kansa on aina senkin tiennyt.

Se sen sijaan on hieman kummallista, että venäläisten johtajiksi on melkein aina valikoitunut lähinnä sellaisia, jotka muuttuvat ensin autoritäärisiksi ja edelleen diktaattoreiksi. Nämä sitten ryöstävät röyhkeästi Venäjää lähes vapaasti. Eliminoivat vastustajansa jopa murhilla.

Mikä kumma siinä on, ettei Venäjälle millään synny demokraattista ja kansan vapaasti valitsemaa poliittista hallintoa? Ja kun näin on, niin yhteiskunta ei kehity, elintaso ei nouse. Venäjähän on edelleen lähes kehitysmaatasolla mitä tulee kansan elintasoon ja hyvinvointiin. Teknologiakin on aseteollisuutta lukuunottamatta kehittymätön. Maa on raaka-ainetuottaja. Vientituotteita on raaka-aineet ja aseet, käytännössä ei muuta.

On ihme juttu. Tunnen muutamia venäläisiä ja he ovat ihan ok, ahkeria ja osaavia. No he ovatkin muuttaneet Suomeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kjhiutrdyyupyutd kirjoitti:

Valehtele KAIKKI tosiasiat ja typerä kansa uskoo. Uskomatonta missään ei ole noin tyhmää maan päämiestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu