Vartijatar valittaa

Aseksuaalisuus elämäntapana

MGTOW

27.10.2014 13:43

Ilta-Sanomat julkaisi artikkelin “Ristosta”, joka on kertomansa mukaan viettänyt 34 vuotta selibaatissa. Hän kuulostaa heteroseksuaalilta, joka on ehdollistanut itsensä elämään aseksuaalista elämää. Käsitteiden selvittely on monimutkaista, mutta ymmärtääkseni aseksuaalisuutta pidetään homo- ja heteroseksuaalisuuden ohella enemmän tai vähemmän synnynnäisenä tilana. “Riston” tilanne puolestaan kuulostaa siltä, että hän on yksinkertaisesti kyllästynyt naisten manipuloivaan käytökseen. Seksuaalisuutta pidetään iltapäivälehtien sivuilla usein iloisena ja riemukkaana asiana, josta voimme kaikki nauttia, mutta sitä se ei tietenkään ole lukuisille miehille, jotka ovat lopen kyllästyneitä naisten seksuaalisen vallan alla elämiseen. On olemassa näennäisen helppo ratkaisu ongelmalle, jonka “Risto” huomasi yli kolmekymmentä vuotta sitten: peliä ei ole pakko pelata. Suunnitelman toteuttaminen käytännössä on sitten vaikeampi temppu, mutta sitäkin varten on olemassa verkon ansiosta tukea ja neuvoa MGTOW-henkisten miesten foorumeiden ja verkkoyhteisöjen muodossa. Kaikki MGTOW:t eivät tietenkään elä selibaatissa, mutta kaikki heistä varmasti ymmärtävät heteroseksuaalisen miehen valinnan tehdä niin.

http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288619486625.html

Verkossa on myös paljon vihamielistä retoriikkaa omia polkujaan kulkevia miehiä vastaan. Oman seksuaaliviettinsä hallitsevat miehet herättävät yllättävän paljon vastustusta, sillä he eivät kumarra kiltisti gynosentrisen kulttuurimme alttarilla. He valitsevat vapaan miehen elämän, eivät perusta perheitä tai kanna rahaa naisille seksin toivossa. Ilta-Sanomien keskustelua lukiessa näkee hyvän läpileikkauksen vihamielisistä asenteista. Jotkut säälivät ilkkuen, jotkut vain ilkkuvat, toiset pitävät elämäntapa-aseksuaalin valintoja merkkinä sairaudesta tai typeryydestä. Näiden pilkkaajien asenteet ovat myrkyllisiä, mutta ilokseni sain lukea myös monia kannustavia viestejä ihmisiltä, jotka ymmärsivät ja tukivat “Riston” oikeutta päättää omasta elämästään. Hänen tapauksessaan on selvästi kyse rationaalisesta valinnasta, johon on päädytty kokemusten ja pitkällisen pohdinnan jälkeen. Ajatuspoliisit ovat aina kyttäämässä nurkan takana, mutta jokaisen “Riston” haastattelun lukenut voi yrittää eläytyä hänen tarinaansa ja yrittää ymmärtää, kuinka hän on ratkaisuunsa päätynyt. Päädyin itse samaan ratkaisuun muutamia vuosia sitten aivan omillani ja tiedän monia muita, jotka ovat tehneet samoin. “Risto” ei tosiaankaan ole yksin päätöksensä kanssa.

Meitä on melkoinen joukko ympäri maailmaa, mutta koristamme harvoin valtamedian lehtien sivuja. Tämänkin blogin linkkilistasta löytyy uteliaille lisää puheenvuoroja ja pohdintaa aiheesta. Retoriikka on usein tottumattomalle korvalle karua, mutta MGTOW-foorumeilla ei ole tapana kaunistella asioita. Joukossa on paljon kammottavia ihmissuhteita ja avioeroja kokeneita miehiä. Monia syytetään katkeruudesta ja yleistämisestä: “Kaikki naiset eivät ole sellaisia”. Syyttelijät eivät valitettavasti ymmärrä, ettei sillä ole väliä. Olemme palaneet loppuun, luovuttaneet leikin ja olemme sen ansiosta paljon onnellisempia. Monilla meistä on ollut naismenestystä liikaakin ja olemme huomanneet viihtyvämme paremmin ilman parisuhdetta tai seksiä sekä kaikkea niihin liittyviä ihmissuhdekiemuroita. Voimme elää rikasta elämää näinkin, mutta koska kulttuurimme yleensä tarkastelee miesten elämää vain suhteessa naisten asemaan, sitä voi olla vaikea nähdä. Kun mies tekee valinnan kulkea omia polkujaan, maailma muuttuu paljon avarammaksi ja valinnat oman elämänsä suhteen moninkertaistuvat. Toivottavasti “Riston” tarina innostaa muitakin seisomaan selkä suorana ja etsimään oman reittinsä.
Vuodatusta.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/12805059
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Annasatanen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu