VL 1950-60 luvulla oli ihanaa mutta ei enää 1970

Kokemusperäistä tietoa on liki 70 vuotta uskovaisten keskellä.
Nyt näen selkeästi, että lapsuudessani "meikäläisillä" ja muilla oli samanlaisia perheitä. Normi oli n.4-6. Sitä suuremmat olivat harvinaisia ja yleensä maaseudulla.
Suurperheisyys sellaisena, joka leimaa liikettämme, syntyi myöhemmin.
Epäilen vahvasti, että harhaoppi, joka tunkeutui ns.massahoitokokousten aikaan 70-luvulla, aiheutti ilmiön.
Silloin saneltu julma pakkosynnytysoppi on tämän ilmiön syy ja seuraus.

Kyllä - harhaoppi ei ollut pelkkää henkioppia, sen julmuus korostui eiryisesti pakkosynnytysvelvollisuudessa ilman raamatullisia perusteita.

Koko harhaoppi on kokonaisuudessaan tilittämättä liikkeessämme.
Tilitystyö on ovella.
1263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vl-liike on täynnä selvittämättömiä asioita.

Toivotaan että niidenkin aika olisi ihan kunnolla. Toisaalta on tunne että moni pelkää ja nuorempia ei välttämättä kiinnostakaan. Historian tuntemus on kyllä aika huonoan.

Mutta jos ihmiset haluaa avata "arkkua" niin miksi ei anneta mahdollisuutta

Äänestä

Suurperheiden äidit, joiden mielenterveys on pettänyt ja joutuneet sairaalakierteeseen. Silti ei ole ollut lupa auttaa oikealla tavalla.

Samoin monet vakavien sairauksien kanssa kamppailevat äidit, joilla ei ole ollut lupaa ottaa sitä apua, joka olisi auttanut - aina vain on pitänyt alistua uuden lapsen vastaanottamiseen - loppuun asti.

Tällaisten näkeminen vuosikymmenien aikana on altistanut ohittamaan, kun ei ole ollut keinoa antaa todellista apua.

Niin julmaa - niin julmaa ja epäinhimillistä kuin vain voi olla.

Nykyisin on tilanne muuttunut niin, että vastaavissa tapauksissa rohkeimmat ystävät uskaltavat kehoittaa käyttämään ehkäisyä.

Lapsirajoituskysymys joutuu uuden ja perusteellisen läpivalaisun kohteeksi samalla kun harhaoppia tilitetään piakkoin.

Se on uudistuvan SRK:n tehtävien vastuulla, koska harhaoppi toteutettiinkin SRK:n siunauksella ja ohjauksessa.

Näkemykseni on, että rauhanyhdistyksissä pitäisi aloittaa yhteinen avoin keskustelu aiheesta, koska vain siten kuuluu seurakunnan ääni.

Harhaopin ääni ei lähtenyt seurakunnasta. Se lähti niistä miehistä, jotka ottivat vallan silloisessa SRK:ssa.

Äänestä

pätkä litteroidusta haastattelusta Viljo Juntunen Silminnäkijä-ohjelmassa:
( toimittaja=t ja Viljo=V )

HOITOKOKOUKSISTA:

t: "Pyytääkö liike anteeksi?
V: Liike on ilmoittanut, että pahoittelemme niitä.

t: Mutta pyytääkö liike anteeksi?
V: Minun mielestäni voisi pyytää anteeksi. Ainakin omalta kohdaltani ehdottomasti halusin tehdä.

t: Mutta se olisi vastoin seurakuntaoppia, joka sanoo, että liike on erehtymätön.
V: Kyllä minusta voi. Ei meidän liike sillä tavalla erehtymätön ole. Se koostuu erehtyväisistä ihmisistä, ja
seurakunta, jota pyhä henki yhdistää, joutuu välillä tarkistamaan ja korjaamaan asioita. 70-luku on esimerkki
virheistä, jotka pitää korjata. Tämä on hyvä vastaus tähän.

t: Vallankumouksellinen vastaus. Tuot uusia tuulia.
V: Pyhä Henki on erehtymätön. Ihmiset ovat erehtyväisiä, ja se aiheuttaa tätä.

t: Onko hoitokokouksia vielä?
V: Virallisesti ei enää ole. Jos siihen liittyviä piirteitä on, pyrimme niihin puuttumaan:"
..........................................................................................................................................................................

Viljon vastauksista päättelen, että hän olisi valmis esittämään yhteisen tilityksen ja anteeksipyynnön kaikille harhaopillisin perustein uloshoidetuille, mutta edelleen kaikki "vaikuttajat" eivät eivät ole siihen valmiita, vaan pitäytyvät käsitykseen, että on ollut vain "yksittäisiä ylilyöntejä."

Itse olen vahvasti Viljon linjoilla ja haluaisin, että kaikilta harhaopin hoitokokousten uloshoidetuilta pyydettäisiin median kautta aidosti anteeksi julmat hoitokokoukset ja siten tehtäisiin selkeä irtisanoutuminen 70-luvun harhaopin luomasta vääryydestä. SRK tunnustaisi samalla oman roolinsa kyseisen hoitokokousrumban organisoinnissa ja siunaamisessa. SRK:ssa ei ole tiedosta puutetta, millaisesta toiminnasta on ollut kyse ja jokaisella ry:llä on omat tiedot, miten on toimittu ( ellei niitä ole hävitetty )

Tämän jälkeen olisi kaikilla halukkailla mahdollisuus halutessaan ottaa yhteyttä ja sopia henkilökohtaisesti, jos haluaa ja tuntee tarvetta keskusteluun. Tämä olisi mielestäni oikeaa vastuunkantoa 70-luvun harhaopetuksista hoitokokousten osalta. Ihmettelen suuresti, että tähän ei vielä ole ollut alttiutta.

Puistattaa, kun muistan, miten jotkut puhujat vakuuttivat painokkaasti saarnoissaan, että " ketään ei ole ajettu ulos Jumalanvaltakunnasta, vaan itse ovat lähteneet" jne.

70-luvun harhaopin tilitys vaatii yhteistä keskustelua ja selvitystä. Harras toiveeni on, että muutkin seniori-ikäiset uskaltautuisivat tässä blogissa avautumaan hoitokokouksiin liittyvistä muistoista, jos ne ovat painaneet. Viljon esimerkki rohkaisee osaltaan siihen. Enää ei ole pakko vaieta.

Äänestä
  • Huhhuhhhh

    Äänestä

Lestat_kuka nykyään voi noin elää?

Äänestä

Hoitokokoukset perustuvat ymmärtääkseni Kristuksen kirkkolakiin, mutta 70-luvulla ne menivät ihan överiksi. Mielestäni 70-luvun selvittämättä jättäminen haittaa edelleenkin toimintaamme ja elämäämme ja uskoammekin monella tavalla, ja mahdollistaa uusien väärinkäytösten syntymisen.

Olen ollut hämmästynyt, kun jotkut nuoret ovat kyselleet niistä ajoista, ja olen saanut kuulla, että heidän omat vanhempansa eivät ole kertoneet mitään. Onko todellakin niin, että joskus on kielletty puhumasta hoitokokouksista? Ei meidän keskuudessa saisi olla tabuja asioita!

Muistelen, että Raamatussa vielä Kristuksen kirkkolaista sanotaan, että helpommin päästetään kuin sidotaan, muistanko oikein? Silloin siinä nimenomaan korostettaisiin, että sitomista ei tehdä tuosta noin, vaan pitää olla todella vahvat perusteet. Eikä senkään jälkeen ihmistä aleta syrjiä ihmisenä.

Äänestä
  • Niin se on...

    Äänestä

Raamatussa ei ole sanaakaan mistään kirkkolaista.

Siellä on ohjeita kuinka seurakuntaa hoidetaan tarkoittaa kuinka sen jäseniä hoidetaan rakkauden kautta kuten Kristuskin rakasti antamalla henkensä toisten puolesta, siinä on sitä kirkkolakia joka veeälliltä on unohtunut täysin.

Äänestä
  • Eikä kirkkolaki ole raamattua?

    Äänestä

  • yllätys_minulle kirjoitti:

    Eikä kirkkolaki ole raamattua?

    Ei sitten vähimmässäkään määrin.

    se on talouspoliittista seksoppaa jossa on jumalinen kuorrurus silmänlumeeksi.

    JOS se olisi Raamattua, kirkko laikeineen olisi toisennäköinen tänä päivänä.

    Raamtussa puhutaan Uskovien seurakunnasta jolla ei ole mitään teklemistä luterilaisen laitoksen kanssa.

    Äänestä

  • yllätys_minulle kirjoitti:

    Eikä kirkkolaki ole raamattua?

    Tämä kohta kulkee Kristuksen kirkkolain nimellä, puhe on Jeesuksen

    Matteus 18
    Syntiä tekevä veli ja seurakunta
    15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. [3. Moos. 19:17; Sir. 19:13-17; Luuk. 17:3; Gal. 6:1; Jaak. 5:19,20]
    16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. [5. Moos. 19:15 ; Joh. 8:17; 2. Kor. 13:1; Hepr. 10:28]
    17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. [1. Tim. 5:19,20 | Room. 16:17; 1. Kor. 5:9-13]
    18 Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. [Matt. 16:19 ]
    19 "Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. [Matt. 7:7 ]
    20 Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään." [Matt. 28:20; Joh. 14:23, Joh. 20:19,26]

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vl-seniori kirjoitti:

Kokemusperäistä tietoa on liki 70 vuotta uskovaisten keskellä.
Nyt näen selkeästi, että lapsuudessani "meikäläisillä" ja muilla oli samanlaisia perheitä. Normi oli n.4-6. Sitä suuremmat olivat harvinaisia ja yleensä maaseudulla.
Suurperheisyys sellaisena, joka leimaa liikettämme, syntyi myöhemmin.
Epäilen vahvasti, että harhaoppi, joka tunkeutui ns.massahoitokokousten aikaan 70-luvulla, aiheutti ilmiön.
Silloin saneltu julma pakkosynnytysoppi on tämän ilmiön syy ja seuraus.

Kyllä - harhaoppi ei ollut pelkkää henkioppia, sen julmuus korostui eiryisesti pakkosynnytysvelvollisuudessa ilman raamatullisia perusteita.

Koko harhaoppi on kokonaisuudessaan tilittämättä liikkeessämme.
Tilitystyö on ovella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu