Sipilä sentään tajuaa että juna män jo. Ei halua muuttaa, perua eduskunnan päätöstä tasa-arvoisesta avioliittolaista, se asia päätettiin jo ja pulinat pois. Perusteli mm. sillä että olisi onnetonta ottaa pois jo luvattu oikeus samaa sukupuolta olevien avioliittoon.
Jos ja ehkäpä kun asia tulee uudelleen eduskunnan valiokuntien kautta eduskunnan suuren saliin äänestykseen, (tai väistötiloihin Sibbikseen, koska eduskunta on pitkää remontissa), niin edelleenkin kaikkein puolueiden kansanedustajilla on omantunnovapaus äänestää oman vakaumuksensa mukaisesti, paitsi kentien PS:n ja KD:n osalta, vaikkakin KD:ssä ei ilmeisesti voi kuvitellakaan olevan kuin yksi yhteinen kanta tässä asiassa.
Luin jostain että 1/4 ehdokkaista haluaa perua tasa-arvoisen avioliittolain, ennen sen voimaan tulemista. Vaikea siis uskoa että eduskuntaan saataisiin enemmistö tasa-arvoisen avioliittolain kaatamisen taakse. Se edellyttäisi aikamoista menestystä ja äänivyöryä nimen omaan ehdokkaille jotka haluavat kaataa jo hyväksytyn lain - äärimmäisen epätodennälköistä.
Jos ja kun änkyräkrisselikonservatiivien masinoima kansalaisaloite hylätään eduskunnassa, ja änkyrät saavat köniinsä toistamiseen, kuten veikaan, niin masinoivatko he heti uuden kansalaisaloitteen ja aloittavat nimien keruun sen puolesta.
Kuinka monta kertaa seuraava eduskunta joutuu, ehtii äänestämään tästä asiasta? Puolen vuoden väleinhän niitä nimenkeräyksiä voi järjestää. Kyllä ainakin 4
kansalaisaloitetta "perinteisen" "kristillisen" avioliittokäsityksen puolesta ehtisi eduskuntaan kiikuttaa 4:ssä vuodessa.
Voiko muuten kansalaisaloitteen nimien keruun lopettaa heti kun 50 000 nimeä on koossa, ja kiikuttaa se eduskunnalle, vai onko pakko pitää keräys auki 180 päivää eli 6 kk, ja vasta sen jälkeen saa toimittaa sen eduskunnalle?
Jos sen voi panna poikki niin Tahdon 2013 kansalaisaloite, sen nimien keruu, olisi voitu keskeyttää jo ensimmäisen päivän jälkeen ja kiikuttaa pikavauhtia eduskuntaan.
Jos tämä on mahdollista niin periatteessa samaa aloitetta, pienin variaatioin, voisi saada eduskuntaan vaikka 10 kertaa 4:n vuoden vaalikauden aikana.
Voisihan sitä tehdä lukuisia käytännössä saman sisältöisiä kansalaisaloitteita vaikka kuukauden välein, ja kiikuttaa niitä lähetystön kera eduskuntaan käsiteltäviksi ja äänestettäviksi.
Jos vain löytyy 50 000 innokasta kiusantekijää, ja jos mistä joukosta niin tosiuskovaisistä sellaisia löytyy. Ehkäpä se kuitenkin olisi demokratian irvikuva ja kansalaisaloitemahdollisuuden väärinkäyttöä ja eduskunna työskentelyn, toimintakyvyn rampauttamista, ajan haaskuuta ja kyllä eduskunta sille stopin pistäisi tavalla tai toisella.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun homous on näin hienoa ja tärkeää, että täytyy ihan lakeja muuttaa, että saataisiin homot tyytyväisiksi, niin milloin ja missä on ensimmäiset homokurssit? Kyllä kai homoutta aletaan opettaa ihmisille, koska se on niin tärkeää, että ihan lakeja muutetaan ja vielä kirjoitetaan palstoille historia siitä, miten lakimuutoksen prosessi eteni. Mihin voin ilmoittautua?
Entä miten äiti voi saada selville, onko syntymätön lapsi homo vai hetero? Näkeekö kätilö heti päältä, kummasta on kysymys? Vie lapsen äidille nähtäväksi ja iloisena toteaa, että homo tuli, onneksi olkoon! Entä voiko joillakin toimenpiteillä vaikuttaa lapsen sukupuoliseen orientoitumiseen? Ei taida tulla homoa pelkästään sillä, että isä hedelmöittää takaapäin?? Entäpä, jos siementää kakkoseen?