Tiistaina 14.4.2015 oli Raahessa liikuntakeskuksessa PPO:n sääntömääräinen vuosikokous. Paikalla oli n. 800 jäsentä ja asialistalla sääntömuutos, joka mahdollistaa osuuksien myynnin kauppapaikalla. Puheenjohtajana toimi KHO:n tuleva neuvos.
Kokous aloitettiin klo 13.00 ja seitsemännen tunnin alkaessa käytiin viimeisenä asiakohtana olleen sääntömuutosesityksen kimppuun. Aiemmin oli ollut jo puheenjohtajan kannalta kiperiä paikkoja kuten kokouksen laillisuus.
Puheenjohtaja aloitti kertomalla, että kaikki muutosesitykset käsitellään kerralla eli on vain yksi äänestys. Muutoksia oli ehdotettu noin kymmeneen pykälään.
Jäsen 1. teki vastaesityksen, jonka sisältö oli se, että muut pykälät pidetään ennallaan, mutta että yksi pykälä muutetaan siten, että osuuskunnasta poislähtevä saa mukaansa rahamäärän, joka on hänen osuutensa osuuskunnan käyvästä arvosta. Hallituksen esityksessä luvattiin 2000 ensimmäiselle 800 euroa/osuus ja sitten mukaan tulevat markkinavoimat eli hinta tippuu n. 300 euroon/osuus. Jäsen 1:n esityksessä saanto olisi 1450 euroa/osuus. Jäsen 1:n esitystä kannatettiin.
Nyt oli kaksi kilpailevaa esitystä ja puheenjohtaja ryhtyi selvittämään itselleen jäsen 1:n esityksen sisältöä jäsen 1:ltä saamastaan kirjallisesta esityksestä.
Silloin jäsen 2. esitti, että sääntömuutokset siirrettäisiin seuraavaan kokoukseen. Hänen esitystään kannatettiin.
Nyt puheenjohtajalla oli kolme kannatettua esitystä ja hän sanoi ääneen, että mitähän nyt tehtäisiin?
Yleisön joukosta ehdotettiin, että ensimmäiseksi äänestettäisiin siirrosta. Tällöin jäsen 2. perui esityksensä mutta kun kannattanut henkilö ei peruuttanut kannatustaan, niin siirtoesitys jäi voimaan.
Hetken jälkeen puheenjohtaja teki päätöksensä, joka heti vaikutti hieman oudolta. Hän sanoi, että äänestetään hallituksen esityksestä ja kun se tulos saadaan, niin katsotaan jatko.
Äänestys tapahtui ja hallituksen esitys voitti.
Sitten tapahtui seuraavaa: puheenjohtaja sanoi, että tämä on tässä ja päätetään kokous.
Syntyneen loppuhälinän läpi oli jäsenellä vaikeuksia saada puheenjohtajalle viesti eriävän mielipiteen jättämisestä mutta sitten se onnistui. Puheenjohtajan vastaussanat olivat suunnilleen näin: ”Ei teidän tarvitsisi enää erillistä eriävää mielipidettä jättää. Oletettavasti äänestitte vastaan ja se äänestyslippu riittää eriäväksi mielipiteeksi”. Ja noin viiden sekunnin kuluttua poislähtiessään hän vielä sanoi jäsenelle ” katsotaan sitten tarvittaessa raastuvassa”. Äänensävy näissä loppurepliikeissä oli ärtynyt, uhmakas, kyllästynyt ja äänen taso nousi. Tuli mieleen, että hän olisi halunnut sanoa: ”Miksi v****** lupauduin tähän hommaan”.
Lopputuloksena kaksi kannatettua esitystä jäi äänestämättä. Ei olisi ollut iso vaiva äänestää ensin siirrosta. Jos se olisi hylätty, niin toisessa äänestyksessä olisivat olleet vastakkain hallituksen ja jäsen 1:n esitykset. Viimeksi olisi sitten äänestetty voittajasta, hyväksytäänkö ne uusiksi säännöiksi.
Jos näin olisi tehty, niin tuskin olisi tarvinnut puheenjohtajan kiukutella.
Minä en keksi syytä tällaiseen äänestykseen. Onko se laiton ja tämä pykälä pitää mitätöidä? Jos kirjallisuudesta ei löydy järkevää selitystä, jolla äänestysjärjestys saadaan lailliseksi, niin jäljelle jäävät salaliittoteoriat

Vastaukset 17
Vanhimmat
"Minä en keksi syytä tällaiseen äänestykseen"
Minäpä keksin. Kerroit: "seitsemännen tunnin alkaessa käytiin viimeisenä asiakohtana olleen sääntömuutosesityksen kimppuun". Kokousta oli siis käyty jo yli 6 tuntia. Puheenjohtaja teki kaikkien tuntikausia paikallaolleiden osakkaiden kannalta järkevästi, kun äänestytti heti hallituksen esityksestä.
Hallituksen esitys sai 69,4% äänistä eli ehdottoman enemmistön.
Tämän äänestystuloksen jälkeen olisi ollut järjetöntä jatkaa muilla äänestyksillä. Jos hallituksen esitys olisi saanut alle 50% äänistä, olisi tietysti seuraavaksi äänestetty siitä, jatketaanko käsittelyä vai siirretäänkö seuraavaan kokoukseen. Jos olisi päätetty jatkaa, olisi asetettu vastakkain hallituksen esitys ja jäsen 1:n esitys jne.
Mutta, kuten jokainen tajuaa, koska hallituksen esitys sai ehdottoman enemmistön, muita äänestyksiä ei tarvittu.
Nyt ei ole kysymys siitä että kokous oli kestänyt "tuntikausia" vaan siitä että toimittiin osuuskuntalain ja sääntöjen sekä tasavertaisuulain vastaisesti. Näihin oli jo liittynyt jäsenien tekemien esitysten torpetointi, suoranainen valehtelu mm. PPO-nimen myynnin sanktioista joista on ainakin 1,7 M€ elisan sulkutilillä jota ei makseta jos nimi ei häviä toiminnasta ( siksi mm PPO Sijoitus on muutettu Arvo xxx yyy:ksi ).
Avin tarkastaja väittää saaneensa lukea kaikki asioihin liittyvät pöytäkirjat, nehän on uutelan mukaan luovutettu elisalle joten mitähän lippusia on luetettu ?
Eli joka asiassa on merkittäviä epäselvyyksiä joita jotkut ei kertakaikkiaan sinisilmäisinä tai muuten "ei fiksuina" kuten toimtusjohtaja haukkuu eri mieltä olevia , ymmärrä..
Tulen informoimaan Niinistöä tapahtuneista ja pyydän häntä eduskunnan päättäjäisten tapaan tarvittaessa "moittimaan" jäsenien kannalta epäoikeuden mukaisesta toiminnasta.
Vielä lisäys viestiini;
Sääntömuutos vaatii ehdottoman enemmistön eli 2/3-osaa annetuista äänistä. Niinpä, jos äänestyksessä hallituksen esitys ei olisi saanut ehdotonta enemmistöä, käsittelyä olsi pitänyt jatkaa muulla tavalla, muilta osin ks. edellinen viestini.
..minäpä vielä selvennän että osa sääntömuutos pakettiin ympätyistä esityksistä olisi vaatinut yksimielisen päätöksen mm kun muutetaan äänimääriä. Toiseksi jo alussa tehtiin laittomuus kun kokousta ei oltu kutsuttu lain mukaisesti koolle. Siihen liittyy myös se ettei esityslistalla ollut muuta kuin "kohtia" mutta ei hallituksen esityksiä joihin oli tehty jäsenesityksiä.
Vielä tuohon "kokous oli kestänyt 6 tuntia" Onko sinulla joku peruste kauanko kokous saa kestää. Minun mielestä ne kestää niin kauan kuin ne kestää ja asiat on käsitelty..se vaatii ja on vaatinut turnauskestävyyttä mutta asiat on tullut aina käsiteltyä laillisesti ja sääntöjen mukaan eikä niitä ole kukaan moittinut kuten tässä osuuskunta ppo sopassa jossa joka asiaa pitää moittia kun on kysymys isoista rahasta jonka jotkut haluaa vetää liiveihinsä.
Mielenkiintoiseksi sen tekee sen minkä ahmed sanoo rs.n testamentissä että juuri ne jotka aikoinaan haukkui osuuskuntaa monopliksi ja riistolaitokseksi onkin nyt niin "jumalallisen valaistuksen saaneena" sen innokkaimpia puollustajia..vaikka pälvi paistaa risukasasta..joka kuvastaa heidän maailmankatsomustaan ja tukee sortopolitiikkaa jota he nyt saivat ulkopuolisen tahon avulla kohdennettua jäsenkuntaan.
Mutta Et sinäkään saa yhtään sen enempää mukaasi kun sitä viimeistä virttä veisataan.
Osuuskunnan nykyisten jäsenten äänimääriä ei muutettu. Uudet jäsenet ostaessaan osuuksia ovat tietoisia äänimäärärajoituksesta (vain 1 ääni/uusi osakas). Ostaessaan osuuksia he samalla hyväksyvät äänimäärärajoituksen. Joten, mielestäni äänimäärärajoituksen hyväksymiselle ei ollut tarvetta yksimieliselle päätökselle., Rajoitus ei muuta nykyisten osakkaiden äänimääriä.
Puheenjohtajan päättämä äänestysjärjestys oli hyvä ja säästi paljon aikaa.
Osuuskunaan purkamisella tai jatkamisella ei ole vaikutusta siihen rahamäärään, joka sinun tai minun arkkuun mahdollisesti laitetaan. Joten viimeinen virsi-kommenttisi oli turha.
..se arkku narahtaa johon hiekka sihahtaa. Eli sinä olet valmis hyväksymään epäoikeuden mukaisen ratkaisun sen oikean jäsenten enemmistön kannan vastaisesti.
Jos jäsen haluaisi erota maksettaisiin osuusmaksu 120 € ja sen hetkisen matemaattisen osuuden arvo kukauden kuluessa päätöksestä. Ser joka haluaa roikkua 10 vuotta näiden itseään sijoitusgurujen armoilla niin siitä vaan ja sitten näkisivät paljonko on omaa pääomaa jäljellä.. Minä en halua enkä usko noihin lupauksiin. Jos sinä uskot osta minulta 3 osuutta hintaan 120 €/osuus omaisuustaseesta tänään laskettava matemaatisen arvon mukainen hinta/osuus = 1120 €= 3720 € tiskiin ja olen hiljaa.
Tuliko kaupat ?
" Minä en halua enkä usko noihin lupauksiin. "
Ei sinun tarvitsekaan uskoa. Nyt kun osuuskuntakouksen ehdoton enemmistö hyväksyi sääntömuutokset, kauppapaikka osuuksille avataan viimeistään syksyllä.
Siellä voit halutessasi myydä osuutesi.
..huomaatko julkistetun infon.. osuusmaksun korko maksetaan loppukesästä tai alku syksystä. Kauppapaikka perustetaan mahdollisesti kahden kuukauden kuluessa.. Miksi näin miksei heti ?? Minä vaan kysyn ja niin ihmettelee suuri joukko jäseniäkin ? No se selviää vielä kun kho-hemmolle selviää että häntä on kusetettu ja nuhteet saulilta odottaa !
Ei kokouksessa voi äänestää muuta kuin asioista, mitkä ovat olleet asialistalla. Toisin sanoen; asialistalla ollut sääntömuutos kyllä / ei.
..esityslistalla pitää olla kaikki asiat jotka kuuluu kokouksen käsittelyyn. Nyt sieltä oli hallitus estänyt mm. jäsenien esitykset jotka on tehty laillisen määräajan kuluessa.Esitys listasta puuttui "muut asiat" ? Miksi..niitä olisi ollut esitettävänä mutta ei sallittu..kenen toimesta ?
Jäsenet kuunteli uutelan mutinaa ja hyväksyi sen että "hallituksen on harkittava tarkkaan mikä on jäsenien etu eikä sellaisia esityksiä voi ottaa esityslistaan jotka aiheuttaisi menetyksiä"..hahah..itse aiheuttivat 35 Me datame menetykset mutta jäsenet vain taputtivat kaikelle niiden aiheuttajien esityksille.
Viimeisen äänestyksen jälkeen ilmoitettiin, että 93% vapaaehtoisten osuuksien omistajista kannatti sääntömuutosta. Tuo kohta vaatii lisätietoja jälkikäteen. Missään vaiheessa kokousta ei ilmoitettu, montako vapaaehtoista osuutta oli edustettuna ja kuinka monen edustajan toimesta. Oliko esimerkiksi Raahen kaupungilla paikalla yli sata osuutta? Käytettiinkö äänetyksessä vain yhtä ääntä per vapaaehtoisten osuuksien omistaja vai oliko kullakin osuudella yksi ääni?
Kuinka yhdellä äänestyksellä voitiin äänestää kahdesta asiasta: sääntömuutoksesta ja vapaaehtoisten osuuksien laukkauttamisesta?
Kokouksessa äänestettiin hallituksen esityksestä sääntöjen muuttamiseksi. Hallituksen esitys sisälsi vapaaaehtoisten osuuksien muuttamisen varsinaisiksi osuuksiksi.
Hallituksen sääntömuutosesitys sai äänestyksessä ehdottoman enemmistön annetuista äänistä sekä niiltä osakkailta, jotka omistivat varsinaisia osuuksia, että niiltä, jota omistivat vapaaehtoisia osuuksia.
..miten eroteltiin äänestystulos kun vapaaehtoisilla osuuksilla ei ole äänioikeutta ja äänestyksessä oli vain yksi lippu..joko hallituksen puolesta tai vastaan.. minä vain kysyn meniköhän kaikki lakien ja sääntöjen mukaan = ei mennyt
Hyvä, että kysyit.
Äänestyslipussa oli valmiiksi, ERIKSEEN merkitty, varsinaisten ja vapaaehtoisten osuuksien määrät.
Näin äänestäneiden äänestyslipuista voitiin ensin laskea, kuinka monta varsinaista ääntä hallituksen esitys sai ja montako oli sitä vastaan.
Lisäksi annetuista äänestyslipuista laskemalla selviää, kuinka monta vapaaehtoista osuutta sääntömuutoksen puolesta äänestäneiden äänestyslipuissa oli ja vastaavasti vastaan äänestäneiden äänestyslipuissa oli.
Vapaaehtoisella osuudella ei ole äänioikeutta osuuskunnan kokouksessa. Kyseinen äänetys rikkoi osuuskunnan sääntöjä.
Eikö mennyt perille.
Osuuskuntakokouksessa äänestettiin vain varsinaisilla osuuksilla. Annetuista äänistä noin 69,4% kannatti hallituksen esittämiä sääntömuutoksia. Sääntömuutokset hyväksyttiin, koska ne saivat yli 2/3 enemmistön annetuista, varsinaisten osuuksien äänistä.
Lisäksi äänestyslipuista voitiin todeta, että äänestäneiden äänestyslippujen sisältämistä vapaaehtoisista osuuksista noin 93% (vai oliko 83%?) oli hallituksen esityksen puolesta äänestäneiden ja loput vastaanäänestäneiden lipuilla.
Minusta Kati Peltomaan on aika väistyä PPO:sta.