VÄÄRÄ SUUNTA SUOMELLE: SDP

SUOMENKANSA

Ajettiin jo väärään suuntaan SDP:n johdolla: eikö olekkin aika antaa muille mahdollisuus ajaa paremmin ja oikeaan suuntaan?

Äänestä oikein, äänestä muutoksen puolesta.

Näin ei voi jatkua.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rinteen-talous-höttöä

      Kannattaa lukea Ilta-Sanomien arvio puheenjohtajien vaalitentistä (TV1 torstainanklo 20). SDP:n Antti Rinteen saama kokonaisarvosana, neljän arvioijan jälkeen, oli 6,5. Rinteen esiintymistä luonnehdittiin väsyneeksi, pökkelöksi, kysymyksistä hermostuvaksi ja kalluppien masentamaksi karhuksi. "Nalleparka", todetaan IS:ssa. Ja, että kiinalaiset turistit muka ratkaisevat Suomen talousongelmat! IS toteaakin, että matkailu avartaa (Rinne matkailee?)joskus liikaa. Sitsuan kutsuu! Rinteen puheet miljoonista kiinalaisista huvittivat kauttaaltaan IS:n arvioitsijoita. On siinäkin ministerismiehen/puoluejohtajan talouslääkkeet vaalien alla! Muuten Stubb:n saama arvosana tentistä oli 8 miinus (8-).

    • 2345234234

      SDP on Suomen epäsolidaarismpia puolueita, jos haluaa äänestää sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta ja vasemmistoa niin ei vasemmistoliitolle ole vaihtoehtoa.

      Arhinmäki osoitti suoraa Suomalaista selkärankaisuutta lähtemällä hallituksesta joka osoittautui täysin fiaskoksi.

      • kjkuhkjh

        Pitkään kestikin, että sait itse kakaistua ulos aatesuuntasi. Näinollen jankkaaville, asiattomasti syyttäville puheillesi on helpompi asettaa niiden vähäpätöinen arvo.
        Arhinmäki pelasi vain näiden vaalien varalle.


      • Vesimies84

        Vasemmistoliitolla on DDR-herutus menneisyys 70-luvulla kun SKDL (Suomen Kansan Demokraattinen Liitto) oli voimissaan, vaan kuka tuolloin tiesikään DDR:n (Deutsche Demokratische Republik) valtioterrorista
        paljoakaan. Ei olisi ollut maanalaista tunnelia Berliinin muurin alitse jos asiat olisivat olleet paremmalla tolalla Itä-Saksassa tuolloin. Stasin (turvallisuuspalvelu, ts. suojelupoliisi) johtajalla Erich Mielkellä oli liikaa valtaa päättää maan asioista ja toinen oli valtiojohtaja Erich Honecker. Onneksi DDR lakkasi olemasta lokakuussa 1990, kun Berllinin muuri romutettiin marraskuussa 1989 oltuaan 28 vuotta pystyssä. elokuusta 1961 lähtien. :)


      • Vesimies84

        Turhaan mollaat SDP:tä, sillä demarit ovat ajaneet asioita eteenpäin suomalaisessa yhteiskunnassa, se vaan että kapitalistit, kommunistit ja fasistit ovat aina hiillostaneet sosialidemokraatteja, Väinö Tannerkin sai tuntea Lapuan liikkeen ja IKL.n (Isänmaallinen Kansanliike) mielipideterrorin vv. 1929-1944, vaan Tanner oli luomassa hyvinvointiyhteiskuntaa, se vain että asiat lähti rullaamaan yhteiskunnassa paljon myöhemmin, koska Maalaisliitto ja Kokoomus olivat vahvimmat puolueet juurikin 20- ja 30-luvulla Suomessa, ja mikä parasta, Tanner sai aikaiseksi v. 1937 Maalaisliiton (nyk. Suomen Keskusta) ja Sosiaalidemokraattien punamultayhteistyön. Tänä päivänä monikin erheellisesti rinnastaa sosialidemokraatit kommunisteihin, vaikkei näin ole koskaan ollut. historian sivu. Sosialidemokratia ja Kommunismi ovat kaksi eri aatesuuntausta. Ottakaa asioista ensin selvää, ennen kuin arvostelette. :)


    • citymann

      Demarit on kuin sekarotuinen koiralauma joka räksyttää aidan raosta jokaiselle ohikulkijalle.
      Sama se on koko vasemmistolla. Varmaankin Venäjän opit pätee näissä porukoissa. Sivistymättömiä juntteja!!!

      • Vesimies84

        Puhut pötyä. eiköhän Perussuomalaiset ole niitä räksyttäjiä, kun heidän mielestään mikään ei ole hyvin yhteiskunnassa, talouskriisi Euroopassa alkoi jo Vanhasen hallituskausina (2003-2010), ja nyt Vanhanen pääsi läpi Eduskuntavaaleissa, niin meni Juhantalokin läpi, täytyy ihmetellä kuka noita äänesti, vielä olisi ollut kirsikkana kakun päällä Jääteenmäki, mutta ei ollut ehdolla. Miellyttävimpiä Kepupolitiikkoja ovat Mikko Alatalo Tampereelta ja Juha Sipilä Oulusta, ja Sipilä saa olla ihan rauhassa lestadiolainen ja Alatalo muusikko.


    • 234234234

      SS -syndikaatti (SDP - SAK) vei Suomen väärine visioineen perikatoon.

      Tänään, tätä kirjoitettaessa on vaalit: Suomi voi valita oikein... tahi jatkaa samaa väärää suuntaa.... yhä syvemmälle suohon.

      • SDP-on-tuhon-tie

        Rinne ei ole eläkeläisten asialla, vaan pussilla. Rinne on kiristämässä jo hyvin vaatimaattomia keskituloisten veroja oikein rutkasi. Raippaverot jo päällä, indeksi jäässä. Ja Rinne lupaa lisää kiristyksiä. Eli kokoomukselle annettava ääni. Se on ainoa suojakeino nyt. Myös kepu pahana eläkeläisten veroille. Maalaisia avittaa sitä vastoin.


      • meeläkeläiset
        SDP-on-tuhon-tie kirjoitti:

        Rinne ei ole eläkeläisten asialla, vaan pussilla. Rinne on kiristämässä jo hyvin vaatimaattomia keskituloisten veroja oikein rutkasi. Raippaverot jo päällä, indeksi jäässä. Ja Rinne lupaa lisää kiristyksiä. Eli kokoomukselle annettava ääni. Se on ainoa suojakeino nyt. Myös kepu pahana eläkeläisten veroille. Maalaisia avittaa sitä vastoin.

        SDP ja rinteen linjaus oikea, SDP lupaa veronkevennystä pieni ja keskituloisille eli non 40 tuhatta vuodessa tienaaville ja SDP esittää 71 tuhatta vuodessa tienaaville yhden prosentin veronkorotusta, eli noin 6 tonnia /KK ansaitseville, sinunko mielestäsi 6 tonnia /kk tienaava on vaatimaton ja keskituloinen!
        SdP siis auttaa eläkeläisiäkin, harva eläkeläinen tienaa yli 6 tonnia /kk eli Rinne hyvällä asialla.
        Kokoomus syö eläkkeesi, ja leikkaa ja jäädyttää indeksit, päivärahoista, lapsilisistä ja Kokoomuksen veromalli suosii vain hyvätuloisia

        Kokoomus on eläkeläisen vihollinen, SDP:N Antti Rinne esitti mm takuueläkkeen korotusta eduskunnassa ja KOKOOMUS törkeästi esti sen, eli kokoomus välittää vain rikkaista, eläkeläiset hylkää, nyt pitää äänestää SDP on myös eläkeläisen asialla.


    • reilupeli

      SDP.n vaalitulosta rasittaa edelleen sen SAK-mörkö,joka ei varsinkaan yrittäviä työntekijöitä imartele.Kyllä liittojen on tultava vastaan Suomen rakentamisessa,muuten sen rakentavat virolaiset.Itse en ota enää ikinä töihin sellaista joka ruokatuntisin lukee muulle porukalle liiton kirjaa.Palkat maksan sun muut mutta on myös työntekijöitä saatavilla joilla on joustokykyä/halua yhteisillä ehdoilla ja esim.työmaakohtaiselle sopimisille,tällainen sopiminen helpottaa ja antaa rohkeutta työnantajalle työllistää kun tietää että työmaan loputtua loppuu myös palkanmaksu eikä tarvitse väkisin etsiä työmaita vaikka tappiolla.

      • jhfdbjhb

        "esim.työmaakohtaiselle sopimisille," Tätä painostusta ei pidä kenenkään hyväksyä.


      • reilutrolli

        Syvä myötä häpeä valtaa mielen:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1867
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1564
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1266
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1224
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1212
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1160
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1140
    Aihe