Hei kaikki tytöt!Katsoin eilen videon missä yksi tyttö masturboi kokoajan ilman sekunninkaan taukoa puolitoistatuntia..se oli ehdottomasti kiihottavin video mitä olen koskaan nähnyt!kyrpä meinasi räjähtää ennenkuin pääsin loppuun..ja kyllä sperma lensi varmaan 5metriä sen jälkeen.
Arvasin heti että kun video alkoi niin tämä on huippufilmi ja iloo tästä riittää pitkäksi aikaa:)
Tyttö oli jo vaatteita riisuessaan niin kiimassa että hyvä kun malttoi odottaa,huohotti ja vikisi vaikka ei vielä ollu saanu kaikkia vaatteita poiskaan,aivan kun jossain transsissa,ainut halu vaan päästä runkkaamaan koskemaan pilluun,millään muulla ei ollut väliä..ei millään aivan kun olis joutunu odottamaan vittu märkänä töissä koko päivän ja odotti tuota hetkeä!!sekunti sekunnilta..ja kun se oli koittanut niin kuvanvälityksellä se tunnelma välittyi heti!
Tytöllä oli oma kamera ilmeisesti kun se ei liikahtanut sängynpäädyltä hetkeksikään toiseen kuvakulmaan ja vaikutti ihan että se keskittyminen oli niin täydellistä ettei muita voinut olla paikalla.
Se ei käyttänyt muuta kun sormiaan mikä teki siitä jotenkin luonnolisempaakin,se että kun se ensimmäisen kerran koski pilluunsa mikä oli aivan valuvan märkä niin se sai heti!!pelkästä hipaisusta??kyllä se oli sitä kuulkaas odottanu.voihkinta ja sellainen ininä ja litisevä ääni vitusta meinas saada mut pyörtymään!!luulin jo runkkaavani itsenikin hengilta kun pelkäsin lopussa kuinka sekaisin itse olin ja kuin se?
olishan toi luonnossa ollu varm vielä parempi,mutta tohon oli nyt tyytyminen:(tyttö makasi siinä koko kroppa jännittyneenä ja orgasmi toisensa perään tuli,laskin että poulessatoista tunnissa 36 ja olisin voinu kattoo sitä touhua vaikka 24t!!
Jokaisen orgasmin jälkeen tyttö jatkoi saman tien klitoriksen hieromista ja koko kroppa oli taas jonkun minuutin jälkeen kaarella yhtä värinää ja uikutusta,suunnilleen joka toinen tai kolmas orgasmi syöksi sen pillusta sellaisen määrän nestettä että joka paikka oli ihan märkänä!!
Leffa kun loppui niin itku meinas tulla..HALUSIN LISÄÄ JA LISÄÄ!!runkkasin siinä lopuksi ittekkin ja täytyy sanoa että en ole koskaan ollut noin kiihottunut,sperma lähti kun tykin suusta ja silloin ajattelin että tämä kiihko pitäis jakaa jonkun kanssa.
Jos joku haluais tehdä vaikka mulle tuollaisen videon niin maksan ja hyvin?eipä tarvi siinä edes kasvoja välttämättä näkyä.
laitan meiliosoitteen jos on halukkaita?itse olen 3kymppinen ja hyvännäköinen mies jolla kyllä naisia on mutta kun ei varsinaista masturbointi ehdokasta ole..
No siitä viis mutta naiset vois vastata tohon kysymykseen.
kysymys onkin teille tytöt että voitteko todella runkata kuinka kauan ja mitenkä ja kuin monta orgasmia saatte parhaimmillaan??
kuinka kauan ja montako orgasmia??
7
9406
Vastaukset
- Kari
Mikä sen videon nimi oli? Oliko se vuokravideo, mistä vuokrasit vai ostitko ja mistä? Toi kyllä pitäisi nähdä! Enemmän kyllä kiinnostaa, miten se tehdään kuin se, montako kertaa ja kuinka kauan. Tollainen mittailu on vähän liian simppeliä...
- Jani
Hesassa oli reisussa tos hetki sit ja jostai divarista ostin kun pisti silmään suurella kannessa että masturbation.ite asun pohjanmaalla.
joku toy stories ja monta muijjaa kannessa mutta mun onneksi ei ollu ku se yks!eikä ollu lelujakaan.5sen makso ja oli varm kuvattu joskus 90luvun alkupuolel?aloinkin täs kelaan että mitäs kun siinä ei puhuttu mitään niin se voi ol et oli väärä kasetti tullu sisään:)jos se oli vaikka naapurin muijja!!prkle..olis hyvin voinu olla?oli niin kotivideon tuntuinen et sielä oli varm väärä kasetti ku ei siinä lukenukkaan mitään!en ajatellu koko asiaa,mutta nyt tarkemmin mietittyäni niin se taitaa olla jonkun paha moka!pitääpä tutkiskella jos sielä seinillä olis jotain suomeen viittaavaa tai tuttua niin siitähän ilo olis..kyllä näin on nyt käyny joo.kattelin niin tarkkaan muijjan touhuja ja oletin olevan jonku ulkolaisen etten kiinnittäny huomiota mihinkään muuhun.
että tytöt varuilla nyt..saatatte olla mun koneessa pyörimässä taas kun pääsen kotiin.jesh - sipuli
Kuinkako kauan? Riippuu mielentilasta, viidestä minuutista kolmeen tai neljään tuntiin. Montako orgasmia? En ole laskenut, mutta kymmeniä. Ihmiset on erilaisia, en tiedä onko tuo mainitsemasi video kuinka "aito", mutta kyllä pelkästä yhdestä kosketuksesta voi saada. Voi saada jopa kokonaan ilman kosketusta :-)Mutta tuskin tämä ominaisuus kenelläkään syntyessään on, tai jos onkin niin onnittelen sydämeni pohjasta. Itseltäni meni yli kahdeksan vuotta oman kehon hallinnan opetteluun. Mutta suosittelen, piristää päivää kummasti:-)
Henkilökohtaisesti en kestä yhtään vuorokautta ilman orgasmia, joko yksin tai miehen kanssa.- Jani
Aika hyvin jos noin monta tuntia?kiitos vastauksesta..sitä kyllä kun pääsis näkemään.huh.
- Mmarabou
Hei, minullakin voi kestää masturbointi ihan parista kosketuksesta ja yhdestä orgasmista useaan tuntiin. Parhaimmillaan chat seksiä harrastaessa olen viettänyt tietokoneen ääressä koko yön tai päivän, laukaisten itseni joskus kymmeniä kertoja kumppanini kauniista ja kiihottavista sanoista. Joskus olen taas saanut vain muutamia kertoja pitäen koko ajan kiihottavaa lämpöä ylläni odottaen sitä ihanaa pistettä iin päälle joka laukaisee minut. Valitettavasti chatissa seksikokemukset ovat usein sitä että partneri yhtäkkiä katoaa linjalta saatuaan ehkä yhden ainoan orgasmin ja jään turhautuneena odottamaan vastausta. Joskus taas seksikumppani on aivan ihana ja täysillä mukana ja kemiat pelaavat kiihottavasti yksi yhteen jolloin voi vapautuneesti kiihottaa itseään ja toista ihan äärimmäisyyksiin saakka pelkäämättä sitä että toinen lähtee mitään sanomatta pois tai että toinen loukkaantuisi jostain mielipiteestä tai mielihalusta. Onko orgasmin jälkeen häpeä niin suuri ettei uskalla enää tietokoneen äärelle jäädä keskustelemaan tai edes mainita millaiselta tuntuu. Eihän se toinen osapuoli voi nähdä teitä. Se tuntuu joskus ihan kauhean loukkaavalta kun toinen vain katoaa mitäänsanomatta pois.
Tunnustan että jotkin chat seksikokemuksista ovat olleet jopa kiihottavampaa kuin oikean miehen tai naisen kanssa rakastelu. Jotkin kiihottavat kuvailevat lauseet voivat saada kiimani voimistumaan niin että kuumat väreet kulkevat kihelmöiden joka puolella vartaloani, henki ihan salpautuu, sormet tärisevät näppäimillä ja mehuni alkavat virrata. Yksi ainoa sana tai lause voi laukaista vaikka ei edes koskisi itseään mistään. Silloin tuntuu kuin olisi vielä nuori tyttö ja saamassa ensi kertaa kokea seksiä. Voimakkaat orgasmitkin ovat ihan mielettömiä vavisuttaen koko kehoa kerta toisensa jälkeen niin että ihan kipeää tekee. Useasti olen kokenut ns naisen ejakulaation jonkun tuntemattoman lähettäessä pelkän kirjoitetun viestinsä minulle. Koko keskustelusta voi lopulta tulla ihana kertomus kuin novelli jota muistelee pitkään tyydyttäen omilla mielikuvillaan itsensä. Minä en kylläkään pidä niistä fantasioinneista joissa luodaan jotain kuvitteellista tarinaa kirjoittamalla vuorotellen jatkoa tapahtumiin, vaan pidän vain niistä keskusteluista joissa keskustelemme joko aiemmista kokemuksista tai tuntemuksista yleensäkin, tai kokemuksesta joka tapahtuu juuri sillä hetkellä. Ihan uskomattomiakin kokemuksia olen chatissa saanut kuulla. Varmaankin osa niistäkin kertomuksista on väritettyjä ja joitakin kiihottavia asioita lisäten, mutta ei sellainen haittaa jos se kerrotaan tyylikkäästi ja kauniisti. Sillä pääasiahan on että molemmat kiihottuvat ja saavat tyydytyksensä. Turhauttavampia keskustelijoita ovat kuitenkin ne henkilöt jotka alkavat etsiä seurustelusuhdetta tällaisen keskustelun jälkeen vaikka itse olisi pitänyt sitä pelkkänä itsetyydytyshetkenä ja vain osana seksiä. Jotkut alkavat vaatia kuvaa tai puhelinnumeroa ja kun sanoo ettei halua antaa niin haistattavat ja lähtevät pois. Kuinkahan moni noista inttäjistä on oikeasti jokin raiskaaja kun jo netissä luulevat omistavansa toisen? Tällaiset henkilöt yleensä jättävät myös vastaamatta toisen kysymyksiin tai vastauksessa on pelkästään lyhyt kyllä tai ei. Sen jälkeen he palaavat aina vain omiin kysymyksiinsä tai mielihaluunsa ja koko keskustelun vastavuoroisuus menettää merkityksensä ja siitä tulee pelkkää kuulustelua. - Gentleman George
Mmarabou kirjoitti:
Hei, minullakin voi kestää masturbointi ihan parista kosketuksesta ja yhdestä orgasmista useaan tuntiin. Parhaimmillaan chat seksiä harrastaessa olen viettänyt tietokoneen ääressä koko yön tai päivän, laukaisten itseni joskus kymmeniä kertoja kumppanini kauniista ja kiihottavista sanoista. Joskus olen taas saanut vain muutamia kertoja pitäen koko ajan kiihottavaa lämpöä ylläni odottaen sitä ihanaa pistettä iin päälle joka laukaisee minut. Valitettavasti chatissa seksikokemukset ovat usein sitä että partneri yhtäkkiä katoaa linjalta saatuaan ehkä yhden ainoan orgasmin ja jään turhautuneena odottamaan vastausta. Joskus taas seksikumppani on aivan ihana ja täysillä mukana ja kemiat pelaavat kiihottavasti yksi yhteen jolloin voi vapautuneesti kiihottaa itseään ja toista ihan äärimmäisyyksiin saakka pelkäämättä sitä että toinen lähtee mitään sanomatta pois tai että toinen loukkaantuisi jostain mielipiteestä tai mielihalusta. Onko orgasmin jälkeen häpeä niin suuri ettei uskalla enää tietokoneen äärelle jäädä keskustelemaan tai edes mainita millaiselta tuntuu. Eihän se toinen osapuoli voi nähdä teitä. Se tuntuu joskus ihan kauhean loukkaavalta kun toinen vain katoaa mitäänsanomatta pois.
Tunnustan että jotkin chat seksikokemuksista ovat olleet jopa kiihottavampaa kuin oikean miehen tai naisen kanssa rakastelu. Jotkin kiihottavat kuvailevat lauseet voivat saada kiimani voimistumaan niin että kuumat väreet kulkevat kihelmöiden joka puolella vartaloani, henki ihan salpautuu, sormet tärisevät näppäimillä ja mehuni alkavat virrata. Yksi ainoa sana tai lause voi laukaista vaikka ei edes koskisi itseään mistään. Silloin tuntuu kuin olisi vielä nuori tyttö ja saamassa ensi kertaa kokea seksiä. Voimakkaat orgasmitkin ovat ihan mielettömiä vavisuttaen koko kehoa kerta toisensa jälkeen niin että ihan kipeää tekee. Useasti olen kokenut ns naisen ejakulaation jonkun tuntemattoman lähettäessä pelkän kirjoitetun viestinsä minulle. Koko keskustelusta voi lopulta tulla ihana kertomus kuin novelli jota muistelee pitkään tyydyttäen omilla mielikuvillaan itsensä. Minä en kylläkään pidä niistä fantasioinneista joissa luodaan jotain kuvitteellista tarinaa kirjoittamalla vuorotellen jatkoa tapahtumiin, vaan pidän vain niistä keskusteluista joissa keskustelemme joko aiemmista kokemuksista tai tuntemuksista yleensäkin, tai kokemuksesta joka tapahtuu juuri sillä hetkellä. Ihan uskomattomiakin kokemuksia olen chatissa saanut kuulla. Varmaankin osa niistäkin kertomuksista on väritettyjä ja joitakin kiihottavia asioita lisäten, mutta ei sellainen haittaa jos se kerrotaan tyylikkäästi ja kauniisti. Sillä pääasiahan on että molemmat kiihottuvat ja saavat tyydytyksensä. Turhauttavampia keskustelijoita ovat kuitenkin ne henkilöt jotka alkavat etsiä seurustelusuhdetta tällaisen keskustelun jälkeen vaikka itse olisi pitänyt sitä pelkkänä itsetyydytyshetkenä ja vain osana seksiä. Jotkut alkavat vaatia kuvaa tai puhelinnumeroa ja kun sanoo ettei halua antaa niin haistattavat ja lähtevät pois. Kuinkahan moni noista inttäjistä on oikeasti jokin raiskaaja kun jo netissä luulevat omistavansa toisen? Tällaiset henkilöt yleensä jättävät myös vastaamatta toisen kysymyksiin tai vastauksessa on pelkästään lyhyt kyllä tai ei. Sen jälkeen he palaavat aina vain omiin kysymyksiinsä tai mielihaluunsa ja koko keskustelun vastavuoroisuus menettää merkityksensä ja siitä tulee pelkkää kuulustelua.Hei!
Kiva kuulla, että muillakin on vastaavanlaisia upeita chattikokemuksia. Itselläni on ollut pari, jopa vuosia kestäneitä ns. chattisuhteita, joissa nautinto on ollut rajatonta ja molemminpuolista. Naisia en koskaan tavannut, eikä kukaan sitä halunnut, mutta upeaa oli. Joskus "tapaamiset" olivat lyhyitä, joskus pitkiä. Puhelinseksiäkin harrastimme pari kertaa, mikä oli hyväksi, sillä chatissa heteromies saa aina pelätä sitä, että se toinen onkin mies...Tosin huijarit huomaa yleensä siitä, että he puhuvat naisen kehosta ja tuntemuksista selvästi vailla parempaa tietoa. Mutta tosiaan, olet oikeasssa siinä, että sanojen/mielikuvituksen voima voi olla uskomaton!
- orgasmi- ja masturbointi fr...
Kuulosti todella hyvältä! Viitsitkö katsoa sen filmin oikean nimen jos se nyt sattuisi olemaan ihan aito. Ja jos ei niin pystytkö laittamaan digitaaliseen muotoon? Olis pakko nähdä. Sen verta oon kyllä friikki =)
Naisen masturbointi on niiiiiin seksikästä. Etenkin noi amatööri jutut on parhaita, kun ne on aitoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663432Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463262Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1423137- 522688
- 311993
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271890- 481656
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä881559Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k401515- 391360