Veronkiertäjä Lindorff'ille häätö Suomesta!

Rovaniemi sai tarpeeksi perintätoimisto Lindorffin rahastuksesta
Kirjoitettu: 10.04.2015
Rovaniemen kaupunki on luopumassa monikansallisen perintätoimistoyhtiö Lindorffin laskujen perintäpalveluista. Kaupunginhallitus on yksimielisesti päättänyt selvittää, voisiko perintätoimet hoitaa Kuntien Taitoa Oy. Kaupunginkamreeri Jussi Päkkilän mukaan Rovaniemi käy parhaillaan neuvottelua taloushallinnon palvelusopimuksesta Kuntien Taitoan kanssa, joka on suomalaisten kuntien omistama yhtiö. Neuvottelujen kautta selvitetään, voiko kunnallinen yhtiö ottaa kunnan perintätoimen hoitaakseen. Mikäli se on mahdollista, Päkkilä esittää perinnän siirtämistä kunnan omistamalle yhtiölle, lausuu Päkkilä.

Rovaniemen kaupunginhallituksen jäsen ja perussuomalaisten hallitusryhmän puheenjohtaja Jarmo Juntunen pitää tärkeänä, että kaupunki pysyisi erillään kaikista Lindorffin kaltaisista perintäyhtiöstä. - Tämä on samalla viestini kaikille Lapin kunnille. - Kuntalaisten perintään menneet laskut lisäävät kotitalouksien maksuvaikeuksia ja kasvattavat toimeentulotukimenoja. - Tällainen härski veronmaksajien varojen siirtyminen veroparatiisiyhtiöille saa luvan loppua, Juntunen toteaa.

Suomessa perintätoimisto Lindorff Oy on osa kansainvälistä konsernia. joka maksoi vuonna 2011 Suomeen veroja vain 60 704 euroa, mikä on 0,3 prosenttia 19,8 miljoonan euron liikevoitosta.
5120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lindorff

Äänestä

Ok.

Äänestä

on kuitenkin suomessa työnajtaja aika monelle, jotka maksaa veronsa suomelle

Äänestä
  • Ei ne pikkulikat & pojat, jotka minimiliksaa saa ko. "työnantajalta" juuri verokassoja kerrytä! Opiskelijoita miltei kaikki ja nollakirjalla pakertavat teille niitä perintäkirjeitä, jotka jo ne kirjeet maksaa sinulle maltaita! Täysin turha ulkolainen rosvofirma, jolla ei ole keinoja ulosmitata keneltäkään, ellei joku typerys mene ansaan ja maksa pelon vallassa! Ulosottomiehet virastoineen on ok Suomessa ja heitä pitää käyttää! Käykääpäs joskus katsomassa sitä Turun konttuuria siinä kupittaan aseman lähellä! JOHTAJILLA on prameat huoneet ja kalusteet todella kalliimpaa luokkaa! Teinit siellä kopperoissaan tekee kaiken työn, mikä ei kuitenkaan tuota tulosta!

    Äänestä

..niin ja sopimusmielessä niillä ei ole mitään oikeudellista oikeutta edes periä mitään vaan sen sopijapuolen on vietävä osaltaan asia vaikkapa käräjille jotta asia saisi juridisen käsittelyn. Ei Teillä ole lintorffin kanssa mitään sovittuna. Ihmiset kuitenkin jostain syystä hyppii seinille kun sieltä tulee kirje jossa perintää esitetään ja siitä alkaakin se rahastus..korkoa-yliaikakorkoa-perintäkuluja-postituskuluja jne kertyy ja kertyy.

Jos ette usko niin kysykääpä viisaammilta niin se vain on noin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rosvofirma kirjoitti:

Rovaniemi sai tarpeeksi perintätoimisto Lindorffin rahastuksesta
Kirjoitettu: 10.04.2015
Rovaniemen kaupunki on luopumassa monikansallisen perintätoimistoyhtiö Lindorffin laskujen perintäpalveluista. Kaupunginhallitus on yksimielisesti päättänyt selvittää, voisiko perintätoimet hoitaa Kuntien Taitoa Oy. Kaupunginkamreeri Jussi Päkkilän mukaan Rovaniemi käy parhaillaan neuvottelua taloushallinnon palvelusopimuksesta Kuntien Taitoan kanssa, joka on suomalaisten kuntien omistama yhtiö. Neuvottelujen kautta selvitetään, voiko kunnallinen yhtiö ottaa kunnan perintätoimen hoitaakseen. Mikäli se on mahdollista, Päkkilä esittää perinnän siirtämistä kunnan omistamalle yhtiölle, lausuu Päkkilä.

Rovaniemen kaupunginhallituksen jäsen ja perussuomalaisten hallitusryhmän puheenjohtaja Jarmo Juntunen pitää tärkeänä, että kaupunki pysyisi erillään kaikista Lindorffin kaltaisista perintäyhtiöstä. - Tämä on samalla viestini kaikille Lapin kunnille. - Kuntalaisten perintään menneet laskut lisäävät kotitalouksien maksuvaikeuksia ja kasvattavat toimeentulotukimenoja. - Tällainen härski veronmaksajien varojen siirtyminen veroparatiisiyhtiöille saa luvan loppua, Juntunen toteaa.

Suomessa perintätoimisto Lindorff Oy on osa kansainvälistä konsernia. joka maksoi vuonna 2011 Suomeen veroja vain 60 704 euroa, mikä on 0,3 prosenttia 19,8 miljoonan euron liikevoitosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu