Huomenna äänestäessä on hyvä muistaa

vuonna 2011 jossa tunki oman minipuolueensa hallitukseen pelkästään että sai omiin taskuihin enemmän. http://yle.fi/uutiset/arhinmaki_syyttaa_soinia_takinkaannosta/2555382
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tervejärkinen muistaisi kylläkin sen, että yleensä vaalivoittajapuolue ei kieltäydy hallitukseen menosta. Suomen kaaoos vuoden 2011 vaalien jälkeen ei ole vasemmistoliiton syytä, stanan äärioikeistonatsi.

Äänestä
  • vaalivoittaja muka Arhinmäen sekasikiöporukka oli? Arhinmäkeä ei hallitukseen pyydetty vaan Arhinmäki itse alkoi tyrkyttämään puoluettaan hallitukseen ja samalla kusi jokaisen äänestäjänsä päälle pelkästään omien henkilökohtaisten etujensa takia.

    Äänestä

  • Kyllä se vaan on niin, että Katainen ja Urpilainen asettivat hedoksi takinkääntämisen hallitukseen menolla. Soini suoraselkäisesti kieltäytyi pettämästä äänestäjiä. vasemmistoliitto ja SDP sen sijaan sijaan hyvin helposti käänsivät takkiaan. Arhinmäen ja Vihreiden toiminta on erityisen kaksinaamaista. Molemmat vielä lähtivät kierolla tavalla kesken pois, kerätäkseen pisteitä.

    Kyllä kansa tietää ja muistaa. Vaalivideo takinkäännöistä on todella hyvä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arhinmäen_petos kirjoitti:

vuonna 2011 jossa tunki oman minipuolueensa hallitukseen pelkästään että sai omiin taskuihin enemmän. http://yle.fi/uutiset/arhinmaki_syyttaa_soinia_takinkaannosta/2555382

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu