"Kaksikielisen Suomen puolesta"

Karmea mainos ja kertoo rkp:n hädästä. Ovat tajunneet että muumiruotsi on kuolemassa pois mantereelta, ja nyt käydään epätoivoista kamppailua tuulimyllyjä vastaan.

Täytyy aina vaihtaa kanavaa kun tuo yrjöttävä mainos tulee maikkarilla.
3693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Mainos on esitys perimmäisestä tyhmyydestä mitä nämä svedarit ovat.

Äänestä
  • Näin on. Luulevat suomalaisten äänestävän oman sorron puolesta.

    Äänestä

  • Älkää vaan luulko, että tämä Petra olisi sama kuin US-palstalla oleva Nyqvist aka ankdämn.

    US-Petra on pahimpia pakkoruotsittajia mitä maassamme on SFP:n trollina ja rahoittajana!

    Äänestä

RKP on pahasti myöhässä, sillä Suomi ei ole ollut oikeasti kaksikielinen enää pitkään aikaan, kuten jopa Ahtisaari kirjoitti svekokampanjan avauskirjoituksessaan. Tosin eihän surusvekoille faktat ole koskaan mitään merkinneet...

Äänestä
  • Stan Saanila on kokenut yliluonnollisia tapahtumia. Stan oli Sipoossa Persujen teltalla kehumassa puolueen toimintaa ja onnittelemassa tulevasta vaalivoitosta. Seuraavana päivänä hän kuuli äänensä RKP:n typerässä vaalimainoksessa.

    Stan oli saanut ruotsinkieliseltä säätiöltä paljon rahaa. Hän teetätti itselleen mittojen mukaan hienon puvun säätiön tilaisuuteen, joka pidettiin kuukauden kuluttua. Ollessan lähdössä tähän tilaisuuteen Stan havaitsi, että puku oli kutistunut komerossa. Se ei mahtunut päälle.

    Äänestä

  • Bättrefolk kirjoitti:

    Stan Saanila on kokenut yliluonnollisia tapahtumia. Stan oli Sipoossa Persujen teltalla kehumassa puolueen toimintaa ja onnittelemassa tulevasta vaalivoitosta. Seuraavana päivänä hän kuuli äänensä RKP:n typerässä vaalimainoksessa.

    Heh-heh, Saanillalla on sentää itseironian lahja, persuilla ei yleensä mitään lahoja. Persuilla on koko touhu aika nurinkurista: esim. puolue tukee tukisäätiötään, eikä päinvastoin.

    Äänestä

  • Bättrefolk kirjoitti:

    Stan Saanila on kokenut yliluonnollisia tapahtumia. Stan oli Sipoossa Persujen teltalla kehumassa puolueen toimintaa ja onnittelemassa tulevasta vaalivoitosta. Seuraavana päivänä hän kuuli äänensä RKP:n typerässä vaalimainoksessa.

    Stan oli saanut ruotsinkieliseltä säätiöltä paljon rahaa. Hän teetätti itselleen mittojen mukaan hienon puvun säätiön tilaisuuteen, joka pidettiin kuukauden kuluttua. Ollessan lähdössä tähän tilaisuuteen Stan havaitsi, että puku oli kutistunut komerossa. Se ei mahtunut päälle.

    Saanila myös sanoi: " Suomenkielisten kielivalinnat ovat täysin heidän oma asiansa."!!

    Eli kyllä' Stan kuuluu niihin fiksuihin suruihin, vaikka hyötyykin ruotsinkielisyydestään muiden surujulkkisten tavoin.

    Äänestä

Se tarkoittaa "Suomen åpartheid etuilujärjestelmän puolesta".

Äänestä
  • Sitähän se juuri tarkoittaa.

    Äänestä

Mainos on todella upea ja kuvaa erinomaisen hyvin Suomen kaksikielisyyttä: se on luonnollinen asia ainakin täällä Uudellamaalla asuville.

Kun kielivähemmistö herättää vihaa ja pelkoa, tulee mieleen, että kyse on enemmän jostakin muusta, esim. alemmuudentunteesta. Koska ei ole normaalia, että nykyisessä taloudellisessa tilanteessa jonkun ihmisen mielestä Suomen suurin ongelma on se, että meillä on kaksi virallista kieltä ja molempia opiskellaan kouluissa. Nämä valittajat eivät koskaan ole niitä, joita asia oikeasti koskettaa, eli nuoria, vaan he ovat pääosin vanhoja ukkoja.

Äänestä
  • Pakkoruotsi;
    - vähintään miljardin kustannus/a
    - vähintään vittutus kun pitäisi OIKEATA hyötykieltä oppia
    - vähintään vittutus kun opiskelupaikka meni alemmilla pisteillä ärrälle
    - vähintään x*vittutus kun ylenkatsotaan
    jne........

    Äänestä

  • "kaksikielisyys on luonnollinen asia ainakin täällä Uudellamaalla "

    Toden totta luonnollinen osa vaikkapa seuraavia kuntia joissa ruotsinkielisiä on:
    - Vantaalla 2,7%
    - Lohja 3,5%
    - Tuusula 1,7%
    - Vihti 1,7%
    - Järvenpää 0,9%
    - Mäntsälä 0,8%
    - Karkkila 0,9%
    - Hyvinkää 0,8%
    -

    Äänestä

  • jätit sitten Espoon laittamatta. lisäksi näiden alueiden ihmiset käyvät helsingissä töissä, joten ovat koko ajan vaikutuspiirissä (noissa paikoissa käydään vain nukkumassa)

    Äänestä

  • Suomessa puhutaan paljon vähemmistökieliä. Kyse on oikeudenmukaisuudesta ettei yhtä mikrokielistä nosteta perusteetta jalustalle. Miksi sinun mielestä arvostelu vihaa, pelkoa ja alemmuudentunnetta?
    Minä kuulun niihin jotka ajattelevat ruotsin kielen aseman olevan suomen suurimpia ongelmia taloudellisessa mielessä. Laskee kilpailukykyämme, eristää muusta maailmasta kun panostamme mikrokieleen, rahalliset menot, byrokratia. Sekä ihan käytännön tasolla eristää kansaamme omiin blokkeihin.
    Jos puhutaan rakennemuutoksesta tämän pitäisi olla numero yksi.

    Aika järkyttävää kuinka itsestään selvänä oikeutena tätä pidetään vaikka ei ole yhtään älyllistä perustetta antaa.

    Äänestä

  • Aika käsittämätöntä, että joku voi ajatella noin oman maansa vähemmistöstä: että tällä ei saisi olla oikeuksia omaan kieleen. Mistä luulet johtuvan, että meillä on myös ruotsi virallisena kielenä? Kerronpa sulle: Suomi oli 700 vuotta Ruotsin vallan alla, minä aikana tänne muutti suuri määrä asukkaita myös Ruotsin puolelta. Nämä suvut ovat asuneet täällä satoja vuosia (- oma sukusi on saattanut tulla tänne esim. Siperiasta 300 vuotta sitten). He ovat siis suomalaisia (- jos et satu vieläkääån ymmärtämään). Ja nyt haluat, että heiltä viedään oman äidinkielen virallinen asema. Olet todella ajattelematon tyyppi!

    Äänestä

  • espooooo kirjoitti:

    jätit sitten Espoon laittamatta. lisäksi näiden alueiden ihmiset käyvät helsingissä töissä, joten ovat koko ajan vaikutuspiirissä (noissa paikoissa käydään vain nukkumassa)

    Espoossa hurjat lukemat, peräti 7,9%.
    Kirkkonummella 17,7%
    Porvoo 30,7%
    Raaseporissa 65,6%

    De facto että suomi ei ole kaksikielinen.

    Jotkut kunnat toki ovat hyvinkin vahvasti kaksikielisiä, jopa ruotsinkielisiäkin pikku kuntia muutama.

    Äänestä

  • Aivan, tätä juuri tarkoitin, kiitos. Aiempi kirjoittaja jätti tahallisesti kaikki selkeästi paljon ruotsinkielisiä käsittävät kunnat mainitsematta. Taas niin tyypilistä persukäytöstä.

    Ja vielä tosta mainoksesta: Johtuukohan teidän (persujen) vastenmielisyys tätä mainosta kohtaan siitä, että ette ymmärrä mitä siinä mainoksessa sanotaan (tehän ette ymmärrä pakkoruotsia)?

    Äänestä

  • aasiolet kirjoitti:

    Aika käsittämätöntä, että joku voi ajatella noin oman maansa vähemmistöstä: että tällä ei saisi olla oikeuksia omaan kieleen. Mistä luulet johtuvan, että meillä on myös ruotsi virallisena kielenä? Kerronpa sulle: Suomi oli 700 vuotta Ruotsin vallan alla, minä aikana tänne muutti suuri määrä asukkaita myös Ruotsin puolelta. Nämä suvut ovat asuneet täällä satoja vuosia (- oma sukusi on saattanut tulla tänne esim. Siperiasta 300 vuotta sitten). He ovat siis suomalaisia (- jos et satu vieläkääån ymmärtämään). Ja nyt haluat, että heiltä viedään oman äidinkielen virallinen asema. Olet todella ajattelematon tyyppi!

    Onhan täällä asunut ryssiäkin iät ja ajat eikä sekään ole virallinen kieli. Oikeus omaan kieleen ei tarkoita että se pitää pistää läpi koko yhteiskuntarakenteen, aiheuttaa paljon kulua ja kärsimystä suomelle kokonaisuutena.
    Oletko niin täysi rasisti ettet ymmärrä kuin yliminäsi näkemyksen. Miksi on niin vaikeaa olla tasa-arvoinen demokraattisessa maassa. Mikä siinä on niin hirvittävää....

    Mitä mun sukuuni tulee niin ruotsista tullut osittain sekä norjasta. Tämä ei liity mitenkään kielikysymykseen. Hurria puhuvat suomessa on monesti niitä ryssiä jotka opettelivat ruotsin päästäkseen eliittiasemaan suomessa suhteessa suomenkielisiin.
    Eli kyse on vain yhdestä kielestä satojen joukossa ja sen asemasta tässä maassa.

    Äänestä

  • pakkokysyä kirjoitti:

    Aivan, tätä juuri tarkoitin, kiitos. Aiempi kirjoittaja jätti tahallisesti kaikki selkeästi paljon ruotsinkielisiä käsittävät kunnat mainitsematta. Taas niin tyypilistä persukäytöstä.

    Ja vielä tosta mainoksesta: Johtuukohan teidän (persujen) vastenmielisyys tätä mainosta kohtaan siitä, että ette ymmärrä mitä siinä mainoksessa sanotaan (tehän ette ymmärrä pakkoruotsia)?

    Prosentteja voi pyöritellä. Sehän riittää että pistää rastin ruutuun. Näin tehdään etujen takia. Oikeasti ruotsia käyttäviä lienee tällä hetkellä alle 1 % väestöstä.
    Nämäkin painottuu harvoihin alueisiin joille saisi palveluit järjestettyä halvalla.
    Lähes kaikki suomenruotsalaiset käyttää vain suomea pois lukien nämä muutamat ydinalueet.

    Äänestä

  • jerrycotton12 kirjoitti:

    Onhan täällä asunut ryssiäkin iät ja ajat eikä sekään ole virallinen kieli. Oikeus omaan kieleen ei tarkoita että se pitää pistää läpi koko yhteiskuntarakenteen, aiheuttaa paljon kulua ja kärsimystä suomelle kokonaisuutena.
    Oletko niin täysi rasisti ettet ymmärrä kuin yliminäsi näkemyksen. Miksi on niin vaikeaa olla tasa-arvoinen demokraattisessa maassa. Mikä siinä on niin hirvittävää....

    Mitä mun sukuuni tulee niin ruotsista tullut osittain sekä norjasta. Tämä ei liity mitenkään kielikysymykseen. Hurria puhuvat suomessa on monesti niitä ryssiä jotka opettelivat ruotsin päästäkseen eliittiasemaan suomessa suhteessa suomenkielisiin.
    Eli kyse on vain yhdestä kielestä satojen joukossa ja sen asemasta tässä maassa.

    Nyt et taida ymmärtää perusasiaa ollenkaan. Ei kaikille maassa asuvien ulkomaalaisten äidinkielille anneta virallista asemaa tosta vain. Se edellyttää vuosisatojen läsnäoloa kieltä puhuvien suurta määrää. Mikä sulle on tässä yhtälössä niin vaikeeta ymmärtää? Sekö, että ruotsinkieliset on susta vaan niin v*tun ärsyttäviä? Se taas ei ole meidän muiden ongelma.

    Äänestä

  • aasiolet kirjoitti:

    Aika käsittämätöntä, että joku voi ajatella noin oman maansa vähemmistöstä: että tällä ei saisi olla oikeuksia omaan kieleen. Mistä luulet johtuvan, että meillä on myös ruotsi virallisena kielenä? Kerronpa sulle: Suomi oli 700 vuotta Ruotsin vallan alla, minä aikana tänne muutti suuri määrä asukkaita myös Ruotsin puolelta. Nämä suvut ovat asuneet täällä satoja vuosia (- oma sukusi on saattanut tulla tänne esim. Siperiasta 300 vuotta sitten). He ovat siis suomalaisia (- jos et satu vieläkääån ymmärtämään). Ja nyt haluat, että heiltä viedään oman äidinkielen virallinen asema. Olet todella ajattelematon tyyppi!

    Ei ollenkaan käsittämätöntä meille täällä pohjoisruottissa !
    Ennen täälä puhuthiin Suomea ylheisesti,ei ollut mikhään vähemistökieli
    minun nuoruuessa.
    Sitte tuli etelästä määräys,suomenkieli on pois pantava.Monena iltana sitte istuthiin
    arestissa koulula ko tuli välitunnila äitinkieltä Suomea puhutuksi toisile kläpile.Oli jotenki
    pakko puhua suomea ko ruottia ei oasanu meistä ko yksi tyär jonku verran.

    Eihän sunkhaan suomessa meinat ruottin kieltä kieltää kouluissakhaan.
    Se on vain niin että jokka ei sitä halua leesata niitten ei tartte,ei rankasta.
    Nyt me kaiki jonkulaista ruottia ossaama,mutta äitinkieli on Suomi.

    Ko me täälä aattelemma että nämä eteläruottin herrat noli niitä aasia< mistä sie puhuit.

    Äänestä

  • huohhuoh kirjoitti:

    Nyt et taida ymmärtää perusasiaa ollenkaan. Ei kaikille maassa asuvien ulkomaalaisten äidinkielille anneta virallista asemaa tosta vain. Se edellyttää vuosisatojen läsnäoloa kieltä puhuvien suurta määrää. Mikä sulle on tässä yhtälössä niin vaikeeta ymmärtää? Sekö, että ruotsinkieliset on susta vaan niin v*tun ärsyttäviä? Se taas ei ole meidän muiden ongelma.

    Suurta määrää ei ole ruotsinkielisillä ja sehän tässä se ydinongelma onkin. Systeemit on silti läpi maan.
    Miksi oletat että pidän ärsyttävinä suomenruotsalaisia?
    Pidän tätä lähinnä yhtenä merkittävimmistä ongelmista suomen taloudelle ja kilpailukyvylle. Vanha rasistinen kastijärjestelmä joka ei millään mittarilla sovellu demokraattiseen maahan.

    Äänestä

RASISMINVASTAISET PÄÄSEVÄT NÄLVINNÄSTÄÄN LINNAAN EIKÄ KYSE OLE PRESSANLINNASTA

EIKÄ YLEN BUDJETTIRAHOITUS LOPU, ENNEN KUIN SEN TOIMITTANÄLVIJÖISTÄ ALETA TEHDÄ RIKOSILMOITUKSIA,
koska ei ole mahdollista, että toimittajat ajavat henkilökohtaista mielipidepolitiikkaansa verorahoilla https://www.suomenuutiset.fi/soini-myos-ylen-rahoitus-leikkauslistalle/

http://mvlehti.net/2015/04/19/halla-aho-tekee-rikosilmoituksen-suvakista/
Halla-aho tekee rikosilmoituksen suvakista!! Moniarvoisessa Yleisradiossa työskentelevä Jouko Jokela kirjoitti Helsingin Sanomien Facebook-seinällä eiliseen Turun-seminaariin liittyen, että Jussi on "uusnatsi", joka "monissa sivistysmaissa olisi jo kiven sisässä"

EU-KOMISSIO PÄÄTTÄÄ ENSI KUUSSA ELI TOUKOKUUSSA TAAKANJAOSTA, JOKA TARKOITTAA PAKKOMAMUTUSTA JA SOSIAALITURVAN ALASAJOA KREIKKATYYPPISESTI, EI OLE RAHAA, MUTTA JAKAJIA TULEE LISÄÄ, LEIKATAAN

NYT on kuumat paikat, kun pakkomamutus tulee EU:sta ja hyvinvointivaltiota romutetaan jakamalla ja lahjoittamalla se mamuille. EU-menetelmän nimi on TAAKANJAKO, jossa mamuja pannaan Välimereltä suoraan Viroon, Latviaan, Liettuaan, Puolaan ja kuten tiedämme, siellä ei ole sosiaaliturvaa mamuille, joten ne matkustavat seuraavalla lautalla SUORAAN SUOMEEN. Tietenkin EU-komissio määrää mamuja myös suoraan Suomeen massoittain lisää

HALLA-AHO PALJASTAA MAMUTUKSEN MYYTIT, UUSI ESITYS NYT

ESITYKSEN KALVOT http://qsb.webcast.fi/s/suomenuutiset/suomenuutiset_2015_0417_live/ps_turku_final.pdf

HALLA-AHON UUSIN 17.4. ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA, KATSO VIDEO Turusta http://qsb.webcast.fi/s/suomenuutiset/suomenuutiset_2015_0417_live/#/webcast

OTSIKOT Turku 17.4.2015 Jussi Halla-aho Mikä on vikana? Mitä tehdä? Puuttuako ongelmaan vai lääkitäkö seurauksia? ”Niitä on niin vähän!” ”Voimme oppia muiden virheistä!” Ghettoutuminen ”Onhan täällä tilaa!” Maahanmuutto ei ole monoliitti Menneisyyden menestystarinat Humanitaarinen porsaanreikä Kotiseutumatkailu Aktiivisena Euroopassa Kohti taakanjakoa Ruotsin tie ei ole meidän tiemme

Äänestä
  • Halla-Ahon pitäisi tehdä EU:ssa valitus, että Suomessa estetään Eu kielistä ranskan ja saksan opiskelu.

    Äänestä

Ohoh !
Mitä pahaa Halla-Aho en tehnyt ansaitakseen tuollaisen äänestäjän !
Äänestäjän vuodatus on asiaton.

Äänestä

hurrit maksakoot erikoisoikeudestaan

Äänestä

Eivätkö he ole havainneet, että Ahvenanmaalla on pärjätty jo 2007 lähtien ilman pakollista suomen opiskelua? Miten se tilanne näkyy heidän vaalisloganeissa ja -ohjelmassa?

Entä mitä vahinkoa tapahtuu, jos vastaavasti lapseni opiskelee ruotsin sijasta kiinaa tai espanjaa? Kansainvälinen kauppa käy paremmin, paha juttuko?

Eikö populaation 4.x% ruotsin osaaminen riitä? Eivätkö juuri he aio työllistyä ja käyttää äidinkieltään, mitä!?

Äänestä

Ruotsinkielisten älyttömyydestä voidaan hyvin ottaa esimerkiksi Stan Saanila. Hän osaa suomea erittäin hyvin, mikä kertoo Suomen opetuksen tasosta. Stan tienaa erinomaisen hyvinvointinsa pääasiassa leikittelemällä suomenkielellä. Hän ei missään tapauksessa tarvitse palveluja erikseen ruotsinkielellä. Sama koskee tietysti Babaa.

He haluavat halvaannuttaa Suomen yhteiskunnan, ja kaikki joutuvat opettelemaan muuminruotsia. Missään suomenkielinen ei voi kieltä käyttää.
Kansainvälistyminen kuten Nokia vaatii laajempaa kieliosaamista.
Ruotsinkieliset, kuten venäjän_, ja kaikki muutkin ulkomaisten kielten puhujat voivat hyvin käyttää kieltä keskenään. Minä kieltäydyn koulun ulkopuolella puhumaan ruotsia.
Ylioppilaskirjoituksessa ei onneksi sitä tarvitse kirjoittaa.
Det är ingen samarbete, om någån tvings att lärä svenska.
Emme asu Neuvostoliitossa!!! Muista se Stan Saanila ja muut kaverisi.

Äänestä
  • Hyvä kirjoitus.

    Äänestä

Pahimmassakaan suomettumisvaiheessa emme opiskelleet pakkovenäjää.
Suomi on itsenäinen vasta, kun pakkoruotsi poistetaan!

Äänestä

Kyllä se poistuu pakkoruotsi ajan kysymys se vain on.
Missään muuallakaan valtioissa 4% kansasta sen kieli ei ole
mikään virallinen kieli.

Äänestä
  • Lonkalta tunnen noin 15 suomenruotsalaista, heistä pari puhuu hyvää ruotsia. Noin puolet pärjää jotenkin, vähän tankeroa. Puolet vetää kuin rallienglantia muutama ei osaa oikeastaan ollenkaan.
    Tilastokeskuksen mukaan väestöstä alle 5 % puhuu ruotsia hyvin. Se ei ole kovin mairitteleva prosentti jos ajattelee että vastaavaa englantia puhuu arvauksena ainakin puolet ihmisistä. Ero on yksinkertaisesti siinä ettei ruotsia tarvitse ikinä missään, eli sen käyttö unohtuu.

    Äänestä

Kai tästäkin pitää pistää uusi kansalaisaloite vireille, jotta tähänkin saataisiin joskus muutos.

Äänestä
  • Mitä hyötyä siitä on. Kansa vastustaa ja ongelmat tiedostetaan eikä silti mitään tapahdu. Ongelma on että näitten kieliedusta on tullut osa työetua mikä koskee virkamiespaikkoja. Eli hallintajärjestelmää joka ei tietenkään itseään vastaan toimi.
    Esin meidän pitäisi siirtyä kastijärjestelmä läpinäkyvään demokratiaan niin tämmöiset muutoksetkin onnistuu helposti.

    Äänestä

Kaksikielisen Suomen puolesta! Tosin se toinen kieli on englanti!
Suomi nousuun Nokia ja PS!

Äänestä
  • Tänään oli hyvä päivä PS on toiseksi suurin ja Kepu suurin puolue Suomessa.
    Ruotsinkieliset säätiöt menettivät paljon rahaa, vaikka saivatkin joitakin edustajia läpi. Raha ei pärjännyt rehelliselle politiikalle.
    Ensi vaalikaudella kielilait uusiksi. Ruotsia ei tarvita.

    F1 palkintopallilla ei kukaan puhunut ruotsia. Kimi tai Nico eivät varmasti ruotsia osaa. Valtterista ei varmuutta.

    Mieltä lämmittää, että Ahvenanmaan hölmöt ovat suuressa vaarassa!
    Hyvä Suomi!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aivan.hirveä kirjoitti:

Karmea mainos ja kertoo rkp:n hädästä. Ovat tajunneet että muumiruotsi on kuolemassa pois mantereelta, ja nyt käydään epätoivoista kamppailua tuulimyllyjä vastaan.

Täytyy aina vaihtaa kanavaa kun tuo yrjöttävä mainos tulee maikkarilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu