EF Education First –koulutusyhtiön raportti perustuu kielitesteihin, joita suoritti 750 000 aikuista 63 maassa. EF EPI -indeksi kertoo englannin osaamisesta niissä maissa, joissa se ei ole äidinkieli. Suomalaiset menestyivät mainiosti sijoittuen tutkimuksessa neljänneksi. Suomea parempi englannin osaamistaso on Tanskassa, Alankomaissa ja Ruotsissa. Tutkimus toteutettiin nyt kolmatta kertaa. Aiempiin vuosiin verrattuna suomalaisten sijoitus on parantunut.
Suomalaiset parhaita englannin osaajia maailmalla
hyväsuomalaiset
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tätä en usko koska PAKKORUOTSI!
Suomalaiset olivat paras ei-germaanista kieltä puhuvista kansoista. Englantihan on germaaninen kieli. Virolaisetkin olivat kympin sakissa. Mikä kertoo pienen kieliryhmämme fiksuudesta.
Suomalaisten hyvä kielitaito on pakkoruotsin ansiota. Tämähän on täysin selvää.